Tässä myydään kirjoja.
Pääsin tänään osalliseksi kiintoisan hektisestä taidenäyttelyn pystytysoperaatiosta tuuratessani myyjää Tulenkantajien kirjakaupassa. Galleria Koppelo on nimittäin vieressä ja osittain samoissa tiloissa kirjamyymälän kanssa.
Aluksi isutun tiskin takana, mutta pian olen mukana pystytystalkoissa.
Kello on jo viisi. Näyttelyn pitäisi avautua kuudelta. Yhtään teosta ei ole vielä seinällä, mutta kolme miestä huhkii kirjasto Metson vastapäätä sijaitsevassa Koppelossa porakoneen, vatupassin ja muiden vempeleiden kanssa.
Nuorukaiset hörppäävät keittämääni kahvia ja jatkavat puuhiaan. Muutama kohdevalaisin näyttää olevan rikki ja joku lähtee siinä kiiressä etsimään uusia. Nauloja ja ruuveja haetaan myös läheisestä rautakaupasta. Lopulta rakenteet ovat kunnossa ja pigmenttivedoksia päästään kiinittämään paikoilleen.
Itse taiteilija, Jyri Pitkänen (s. 1979), ei ole millänsäkään, vaikka aikaa avajaisiin on enää 20 minuuttia. Hän jatkaa vaan vauhdikkaasti pystytystä. Ympärillä puuhastelevat alkavat hermostua. Minäkin alan myötähuolestua, vaikka taiteilija ja hänen seurueensa ovat – tai oikeastaan olivat – tuiki tuntemattomia. Nyt eivät enää ole.
Jyrin asuinkumppani Sanni, kuvataitelija hänkin, toteaa, että Jyri ei ota turhia paineita. Aina asiat hoituvat, vaikka ulkopuolisesta tuntuu jossain vaiheessa, että tästä ei tule mitään, että ei mitenkään pysytä aikataulussa.
Mutta pari minuuttia kuuden jälkeen näyttely on koottu ja avajaisvieraita alkaa valua galleriaan. Esitteitä ja teosluetteloa printtaillaan vielä vieraiden saapuessa, mutta pääasiassa nuorista koostuvaa avajaisyleisöä se ei haittaa. Seuraan ihaillen tätä rentoa meininkiä.
Valmistuu kyllä, Jyri Pitkänen vakuuttaa, vaikka yhtään teosta ei vielä ole seinällä ja avajaishetki koittaa kohta.
Jyrin Pitkäsen ISÄNMAA -näyttely kertoo taiteilijan isäsuhteesta. Isä sai jokin aika sitten vakavan aivoverenvuodon ja menetti liikuntakykynsä ja osittain puhekyvynkin. Kommunikaatio Jussi-isän ja pojan välillä ei kuitenkaan loppunut, vaan jatkuu edelleen – ehkä jopa syvempänä kuin aikasemmin. “Olen kertonut isälle, kuinka tärkeä hän on minulle”, Jyri mainitsee esitellessään teoksiaan.
Avajaissanat. Taustalla teoksia kokoelmasta Huomenna.
Gallerian yhden seinän peittää kokoelma, jossa on pigmenttivedoksia 1950-luvulla isän keräämistä kasveista. Tuohon aikaan jokaisen keskikoululaisen piti kerätä tietty määrä kasveja, litistää ne kahden kosteutta imevän paperin väliin ja kuivata siinä. Jokakesäinen keräyshanke oli monelle iso urakka. Tapa loppui joskus 1970-luvun alkupuolella.
Jussi Pitkäsellä on monen sadan kasvin kokoelma, jonka poika nyt tallentaa taiteeksi. Kasvit ovat kuudessakymmenessä vuodessa jo niin hapertuneet ja haurastuneet, että ovat jo miltei pölyä. Ne vaativat valokuvaajalta studio-olosuhteissakin silkkihansikkaita. Näyttelyssä on esillä vain pieni osa kasvikokoelmasta.
Ihastuin voikukkaan, Tarxácum officináleen. Olen itsekin koululaisena kerännyt sellaisen ja säilönyt punakantiseen Kasvistooni, jota ei enää ole olemassa. Pian minulla on taas voikukka. Tilasin Jyriltä vedoksen.
Jyri Pitkäsen isä poimi tämän voikukan tien vierestä vuonna 1951. Hän kuivasi sen ja liimasi paperille. Poika tallensi ajan haurastuttaman kasvin pigmenttivedokseen. Nyt se on pieni osa Herbarium-nimistä taideteosta.
Olipas taas mieleenpainuva iltapäivä. Kiitokset taiteilijoille.
Jyri Pitkäsen näyttely ISÄNMAA on avoinna 1.-31.10.2013 Galleria Koppelossa, Hämeenpuisto 25, Tampere.