Kirjoitin aiemmassa jutussani shamaanista sisälläni. Muuan tuttavani ilmoitti tietävänsä mistä on kysymys ja kertoi shamaanina työskentelevästä näyttelijäystävästään.
Kaveri ansaitsi elantoaan viihdyttämällä Lapissa lomailevia amerikkalaisturisteja ja järjestämällä shamaaninäytöksiä nuotiotulen loisteessa. Lapin vahva shamaaniperinne on hyvä syy kuvata vieraille shamaanien muinaista toimintaa.
Tässä näytöksessä kävi tosin kalpaten.
Komeisiin varustuksiin, turkiksiin, ja sulkiin sonnustautuneena näyttelijä kumisutti rumpuaan, tanssahteli ja mörisi loitsujaan liekkien ääressä. Hän hehkui alkukantaisuutta ja myyttisyyttä. Imagon vahvistamiseksi pää oli peitetty rekvisiitalla joten kasvoja ei näkynyt, mistä seurasi että heppu ei myöskään juuri nähnyt eteensä. Nuotio lämmitti ja tuli lisäsi spektaakkelin tehoa. Hieno ja vaikuttava esitys.
Saapas sulaa
Huonon näkyvyyden vuoksi näyttelijä ei huomannut liekkien vaaroja. Kesken esityksen ”shamaanin” kumisaapas osuikin nuotiotuleen ja alkoi sulaa. Sankarimme ei aluksi tajunnut sitä, mutta kun kuumuus iski ja ihoa alkoi polttaa, suusta pääsi karjaisu. Sitkeästi hän kuitenkin jatkoi esitystä.
Jalan kipua peittääkseen hän vei rummutussessionsa loppuun nopeasti ja örisemällä entistä äänekkäämmin. Lääkäriin hän lähti vasta kun jenkit olivat saaneet näytöksensä ja siirtyivät muihin huvituksiin. Sulanut kumisaapas leikattiin pois ja jalka sai asianmukaisen hoidon.
Tämä esimerkki turismin ohjelmanumeroksi muuttuneesta shamanismista on jotakin muuta kuin shamaaniuden perusajatus eheyttävästä rituaalista, ihmisten ja ihmisyhteisöjen auttamisesta ja tukemisesta. Muinoin shamaanit olivat yhteisönsä parantajia ja poppamiehiä, mutta heillä oli myös psykologisen, hengellisen ja taiteellisen ohjaajan tehtäviä. He saattoivat olla runolaulajiakin. Väitetään Väinämöisen olleen shamaani.
Näyttelijän esitys edustaa puhdasta ja selkeää kaupallista teatteria, jolla on myös oma paikkana nykymaailmassa. Lapissa toimii nykyisin sellaisiakin shamaaninäytösten esittäjiä, joiden omat sukujuuret ulottuvat muinaisiin noitiin. Nämä ihmiset voivat esityksissään ja kertomuksissaan ehkä mennä aidommin muinaisshamaanien nahkoihin kuin joku satunnainen näyttelijä.
Unohduksissa ollut perinne
Shamanismia koskevat väärinkäsitykset ja harhaluulot johtuvat siitä, että perinne on ollut kauan unohduksissa. Shamaaneja on vainottu ja tapettu edistyksen nimissä. Siperiassa tämä tapahtui Neuvostoliiton tieteellis-teknisen kehitykseen vannoen ja Suomen Lapissa jo paljon aikaisemmin shamaaneja vainottiin pakanallisina noitina, joita kristinusko piti vaarallisina. Myös Siperiassa ortodoksinen kirkko 1700-luvulta lähtien käännytti kansaa luontouskonnosta kristityiksi.
Nykyään vain fundamentalistikristityt pitävät shmamanismia vaarallisena ja tuomittavana syntinä. Maallistunut, materialistinen maailmankuva puolestaan arvioi nykyshamanismin turhanaikaiseksi järjettömyydeksi ja jotkut virallisen terveydenhuollon äänitorvet luokittelevat sen puoskaroinniksi ja manipuloinniksi.
Todellisuudessa se ei ole mitään näistä, vaan aito nykyshamaanius eheyttää ja tasapainottaa ihmisen psyykkistä, fyysistä ja spirituaalista puolta. Tässä mielessä se parantaa. Rituaaleissa apua tarvitseva on aina itse aktiivisesti mukana kehon, aistien ja mielikuvien avulla. Rituaali voi vahvistaa jokaista itseään avoimesti tutkiskelevaa shamaanimatkaajaa.
©Liina Keskimäki