Olin melkein unohtanut myyttisen puoleni eli sen pienen tytön, joka ihmetellen katselee sammalmättäältä aikuisia marjametsässä, näkee kesätaivaan kirkkaista kirkkaimpana, tuntee ihollaan metsän huminan ja kuulee puiden kuisketta. Myyttityttöni oli kadonnut kauas omasta keskustastani, etäälle ydinminästä, tunnetason ulottumattomiin. Se tuli kuitenkin takaisin. Kiitos. Elämäni teatterissa kaikilla sisäisillä roolihahmoillani on paikkansa. Jos joku hahmo poistuu selittämättä näyttämöltä,…