Tag Archive | enkelit

Tiede, usko ja tekoälyteknologia

”Tekoälystä tulee vaarallista vasta sitten, mikäli tutkijat pystyvät luomaan koneelle tietoisuuden ja kyvyn ajatella itse. Kapea tekoäly on vielä kaukana tästä tasosta. Ihminen ei ymmärrä edes omaa tietoisuuttaan, joten sen kehittäminen koneelle saattaa osoittautua yksinkertaisesti mahdottomaksi. Kukaan ei vielä tiedä varmaksi.” Näin kirjoittaa Petteri Järvinen  tänään (HS 22.10. 2017).  https://www.hs.fi/paivanlehti/22102017/art-2000005418094.html

Samassa lehdessä  myös neurofysiologian dosentti Simo Vanni toppuuttelee tekoälyllä pelottelevia ja tekoälyyn sokeasti uskovia:

”Aivot ovat merkittävästi monimutkaisemmat kuin nykyiset ­tekoälyalgoritmit. Aivoja verkostona ymmärretään vielä puutteellisesti, eikä tekoäly ehkä koskaan tule vastaamaan aivoja biologisena rakenteena.”

Vanni toteaa lisäksi, että on meistä itsestämme kiinni, miten tätä uutta työkalua sovellamme. ”Tekoälyllä ei ole motivaatiota, se ei pety, toivo tai pelkää”, hän sanoo. https://www.hs.fi/paivanlehti/22102017/art-2000005418098.html

Tekoäly on ihmisen rakentamaa, mutta siitä puuttuu ihmisyys, inhimillisyys ja kokemuksellisuus.

Henkiset kokemukset ja virallinen uskonto

HS (22.10.2017) kertoo myös henkisyydestä haastattelemalla uskontotieteilijä, professori Terhi Utriaista ja kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlbergia. Artikkelissa mainitaan, että organisoituneiden uskontojen tilalle ihmiset hakevat nyt henkisyyttä. Yleinen vapaamielisyyden ilmapiiri on johtanut siihen, että evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on 2000-luvulla pienentynyt hieman yli 10 prosenttia.

Uushenkisyys on lisännyt suosiotaan kirkon tarjoaman tavanomaisen eli ”virallisen” hengellisyyden rinnalla. Uushenkisyyden keskiössä ovat kuitenkin samat asiat, joita jo Jeesus julisti eli rakkaus, armo ja taivasten valtakunnan merkitys. Raamatussa taivasten valtakunta kuvataan lukuisin Jeesuksen opettamin vertauksin. Niistä heijastuu käsitys ”taivaasta” ensiksikin sisäisenä kokemuksena, toiseksi elämän eettisenä periaatteena ja kolmanneksi ihmisten korkeamoraalisena toimintana kanssaeläjiensä seurassa.

Taivas voi siis olla täällä, omassa elämässämme. Jos taivasten valtakunta on sisäisesti meissä, se myös vaikuttaa konkreettisesti elämäämme.

Sisäiseen taivasten valtakuntaan voi kuulua enkeleitä, luonnon kokemista pyhänä ja maailman metaforisoimista (vertauskuvallistamista) muinaisten myyttisten ”jumalhahmojen”, esimerkiksi metsänhenkien, antiikin jumalien tai muinaisintialaisen joogafilosofian käsitteiden avulla.

Esimerkiksi tuli munaisessa joogafilosofiassa on metaforisesti tulkittu ihmisessä hengitykseksi, hengeksi. Konkreettinen tuli nuotiossa saa voimaa puista eli maan antimista ja tuo voima siirtyy savuna ilmaan ja samalla tuottaa ihmisille lämpöä ja valoa. Tuli yhdistää maan ja ilman (maa-ilman).

Samalla tavoin hengitys yhdistää maan ja ilman. Se muuttaa maallisessa, biologisessa kehossamme sisään hengittäessämme ilmasta saatavan hapen hiilidioksidiksi ja näin osa maata eli erilaisia hiukkasia siirtyy ulos hengittäessämme ilmaan. Hengitys on olennainen osa aineenvaihduntajärjestelmämme voimalaitosteknologiaa.

Henki taas on hengityksen partneri. Ne ovat samaa maata ja ilmaa. Myös henki yhdistää. Hengen kokeminen eli henkisyys yhdistää maan ja taivaan. Taivas viittaa  tässä yhteydessä tietoisuuteen. Se on sisäisesti meissä. (Voi sitä olla ulkopuolellammekin, mutta kukaan ei tiedä varmasti; tietoisuudesta ei ole tiedeyhteisössä yksimielisyyttä). Tiedämme, että oma tietoisuuteemme on totta, vaikka sitä ei pystytä ulkoisin mittarein osoittamaan todeksi.

Henkisyys eli biologisen kehon (maa) ja tietoisuuden (taivas) yhdistävä ihmisyyden piirre on kokemuksellinen ilmiö, joka on verrattavissa nuotiotulen kiemurtelevana nousevaan savuun. Henkisyys voidaan kokea kohoamisena, transsendenssina. Se tarkoittaa, että ihmisen mieli siirtyy hetkeksi arjen ulottumattomiin, toisenlaiseen kokemisen todellisuuteen.

Toisenlaisuuden voi kokea myös syvyytenä. Joku tuntee sen metaforisesti enkelien läsnäolona, toinen jumaluuden armona, kolmas maailmankaikkeuden valtavuuden tajuamisena syvällä sisäisessä maailmassaan ja neljäs rakkauden absoluuttisena voimana. Nämä kokemukset voivat muuttaa ihmistä ja vaikuttaa hänen arkisiin toimiinsa sekä käsitykseen olevaisen luonteesta ja ihmisen paikasta maailmankaikkeudessa. Kokemukset ovat todellisia, mutta eivät materialistisen determinismin merkityksessä, vaan filosofisen pragmatismin mielessä (William James).

Ei ole olemassa yhtä tai kahta oikeaa henkisyyden muotoa. Henkisyyksien ilmentymiä on monta, vaikka ydin eli sisäinen kokemus luultavasti onkin melko sama kaikissa henkisyyden opeissa.

Enkelit ovat siirtyneet kirkosta luontoon

”Kirkon oman teologian puitteissa enkeliperinne on toki olemassa, mutta se ei ole mitenkään näkyvästi esillä eikä perussanoman keskiössä”, sanoo Jussi Sohlberg HS:n jutussa. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005418405.html

Enkeleille näyttää kuitenkin olevan tarvetta. Kun luterilainen valtauskontomme ei niistä paljon piittaa, ne ovat keveinä ja peruskristillisen syntisyyden taakasta vapaina lennähtäneet uushenkisyyden suojiin ja suojelijoiksi. Niitä voi metaforisesti liihotella luonnossa metsän, puiden ja kivien  henkinä ja haltioina. Kysymys on siitä, että tietoisuuteemme sisältyy luovuutta. Voimme tarkastella elämismaailmaamme eri näkökulmista ja tuottaa siitä monenlaisia tulkintoja. Mielemme voi älyn, intuition ja mielikuvituksen avulla luoda tiedettä, taidetta ja henkisyyttä. Ne kaikki ovat tietoisuuden ilmentymää.

Sekä Petteri Järvisen, Simo Vannin, Terhi Utriaisen että Jussi Sohlbergin kommentit sivuavat tietoisuutta ja ihmisen mielenmaisemaa. Materialistis-deterministisessä maailmankuvassa mielen sisäisten ilmiöiden näkeminen todellisuutena ja kokemuksen ymmärtäminen todeksi on hankala kysymys. Se on hankala siksi, että tuon maailmankuvan mukaan maailma koostuu vain ja ainoastaan eli puhtaasti alkuräjähdyksessä alkunsa saaneista energian/materian evoluution mukanaan tuomista muodoista. Ajattelussa ei oikein ole sijaa tietoisuudelle. Tietoisuutta kun ei pystytä redusoimaan eli palauttamaan materiaalisen muotoon. Ei ole olemassa tietoisuusmolekyyliä tai tietoisuusatomia.

Tämä, niin sanottu filosofian kova pähkinä eli tietoisuuden ja materian välisen suhteen luonne odottaa vielä ratkaisuaan, vaikka sitä on kyllä pohdittu jo aina Descartesin ajoista asti. Ja paljon sitä ennenkin.

Pohdin tässä sunnuntai-iltapäiväni ratoksi, että onko usko tekoälyteknologiaan tieteellisempää kuin usko enkeleihin. Ainakin se näyttäisi olevan julkisesti ja virallisesti hyväksytympää.

Jussi Sohlbergin mukaan ”Enkelihenkisyys on eräänlaista modernia kansanuskoa.” Tarkoittaakohan tämä sitä, että luterilaisen kirkon edustama usko ei ole kansanuskoa. Mitä se sitten on? Onko se tieteellisesti todistettua henkisyyttä tai  eliitin (erotuksena kansasta) uskoa?

Jos enkelihenkisyys on kansanuskoa, niin mitä uskoa on tekoälyhenkisyys? Tiedeuskoako? Tai teknologiauskoa? Eli uskoa siihen, että tulevaisuudessa tieteen metodein kehitetty tekoälyteknologia poistaa köyhyyden, parantaa terveydenhuollon ja opetuksen laatua? Uskon kääntöpuoli on se, että uskotaan tekoälyn voivan ylittää ihmisen älyn ja näin vaikkapa tuhota maailman. Mihin silloin oikeastaan  uskotaan?

Räisäsen enkeliusko, tutkimus ja Aamulehti

Suojelusenkeli Rafael

Suojelusenkeli Rafael

Vaihtoehtohoitoja inhoava Simo Räisänen uskoo enkeleihin. Toivon, että kukaan ei arvostele hänen uskoaan. Muuten hän voi joutua median silmätikuksi.

Itselläni on tästä kokemusta. Noin kuukausi sitten Terveysohjelma  Akuutti väitti julkisesti, että minua olisi ”arvosteltu muun muassa enkeleihin uskomisesta” . Virheellinen väite esitettiin sellaisessa yhteydessä, jossa viitattiin täydentävien hoitojen tieteelliseen tutkimukseen!  Tosiasiassa minua ei ole missään kritisoitu tällaisesta uskosta, enkä ole missään kertonut, uskonko siivekkäisiin vai en. Sittemmin Akuutti vaatimuksestani poistikin väärän väitteen ohjelmasta.

Nyt Simo Räsänen on julkisesti kertonut uskovansa enkeleihin. Emmehän arvostele häntä siitä, jotta hän ei joudu Akuutin hampaisiin!

Aamulehdessä oli maanantaina 22.2.2016 iso juttu tästä ”puhtaan tieteen”  lähettiläästä, joka vastustaa nykyajan poppamiehiä. Räisäsen uutta kirjaa en ole lukenut, mutta edellinen oli selkeä uskontunnustus materialistis-biolääketieteelliselle maailmankuvalle, jossa parantuminen nähdään vain biologisena prosessina. Lehtijutun perusteella voisi päätellä, että myös tämä uusi teos nojaa samaan maailmankuvaan. Sitä Räisänen tuntuu virheellisesti pitävän ainoana oikeana ja mahdollisena sovellettavaksi terveyden edistämiseen ja ihmisen hoitamiseen.

Lehtikirjoituksen mukaan Räisänen ON INHONNUT vaihtoehtohoitoja koko ikänsä eikä hän ANNA ARMOA uskomushoidoille. Tämä kuvastaa hyvin sitä, millaisessa tunnetilassa kirja on syntynyt.

Aamulehden toimituspolitiikkaa kuvaa hyvin se, että Räisäsen tunnepitoiselle paasaamiselle annetaan paljon tilaa. Sen sijaan Mielipide-osastolle pari viikkoa sitten tarjoamaani asiatietoihin nojaava, ilman inhoa tai ihastusta laadittua kirjoitustani ei ole julkaistu. Kirjoitus julkaistiin tässä blogissa 9.2.2016 https://liinanblogi.com/2016/02/09/repimisesta-rakentamiseen.

Aamulehti ei myöskään julkaissut Tampereen yliopistossa marraskuussa 2015 järjestetystä täydentävien hoitojen tieteellistä tutkimusta käsittelevästä seminaarista mitään muuta kuin toisen inhoajan, Markku Myllykankaan parjauskirjoituksen. Lehti ei ole kommentoinut mitenkään oman kaupungin dosentin kirjoittamaa, Räisäsen kirjan kanssa samaa aihepiiriä käsittelevää, tieteellisiin tosiasioihin nojaavaa tietokirjaa Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista (Basam Books 2015).

Aamulehti on siis valinnut linjansa.

Siinä ei näytä olevan sijaa dialogille. Yksiääninen, ortodoksinen, biolääketieteen hegemoniaa julistava  journalismi on kuitenkin läpinäkyvää. Sieltä paistaa läpi joko syvä tietämättömyys tai suuri pelko – tuoreen ajattelun ja muutoksen pelko. Se estää journalismia toteuttamasta perustehtäväänsä eli erilaisten ilmiöiden puolueetonta tutkimista ja tiedottamista.

Tuulahdus menneisyydestä

Toimittaja Kirsikka Otsamon haastattelu Räisäsestä on kuin tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä. Siinä on myös täydentävien hoitojen tutkimusta koskevaa suoranaista vääristelyä.

Toimittaja kommentoi Räisäselle: ”Huolestuit huomatessasi, että Tampereen yliopistolla on järjestetty uskomushoitotapahtuma.”…..

Siihen Räisänen:  … ”Totta kai niitä (vaihtoehtohoitoja) pitää tutkia, mutta tieteellisesti.”

Kas kummaa! Tampereen yliopistolla järjestetty tapahtuma oli järjestetty juuri tätä varten. Se oli TUTKIMUSSEMINAARI!  Toimittaja kuitenkin antaa kuvan, että kyse olisi ollut jostakin muusta (”uskomushoitotapahtuma”). Ei ollut.  Miksi hän kirjoittaa näin? Toimittajan työhön kuuluu tietojen tarkistaminen. Miksi hän jätti virheellisen tiedon juttuunsa? Tutkimusseminaarin julkaisu on nimittäin tälläkin hetkellä kaikkien vapaasti luettavissa Tampereen yliopiston nettisivuilla. http://www.uta.fi/hes/oikopolut/tapahtumat/CAM-seminaari%20131115%20abstraktit.pdf

Julkaisusta käy selkeästi ilmi, että seminaari käsitteli tieteellistä tutkimusta, jota Räisänen peräänkuuluttaa. Miksi hän ei muuten itse osallistunut tutkimusta käsittelevään seminaariin, jos kerran pitää tutkimusta tärkeänä?

Haiskahtaa omituiselta. Tuntuu kuin sekä toimittaja että Räisänen olisivat pitäneet silmät, korvat ja älyn tiukasti kiinni, jotta tietoisuuteen ei vain pääsisi tunkeutumaan asioita, jotka voisivat muuttaa pinttyneitä käsityksiä.

Otsamon haastattelusta kaiken kaikkiaan huokuu vanhakantaisen lääkärin paternalistinen asenne potilaaseen. Räisänen kertoo itse käyttävänä hoidossaan plaseboa ja hän mainitsee vakuuttavansa potilaalle, että hän (Räisänen) on vastuussa asiakkaan paranemisesta! Kuinka tämä on mahdollista aikana, jolloin painotetaan asiakaskeskeisyyttä, ihmisen oma-aloitteisuutta ja omaa vastuuta terveydestään.

Ilmeisesti Räisäsen kohdalle ei ole osunut muita kuin selkeitä ”biologisia” tapauksia, joihin on olemassa selkeä ja mekaaninen hoito. Perusterveydenhuollon potilaista suuri osa on kuitenkin epämääräisempiä ja mukana on vaikeasti diagnosoitavia, moniongelmaisia henkilöitä.

On monenasteista masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta, joihin ei ole olemassa aukottomasti toimivaa lääkettä. On kroonikoita, jotka etsivät lievitytystä oireilleen. On outoja kiputiloja, joihin lääkitys ei tehoa. Nämä ihmiset hakeutuvat täydentävien hoitojen puolelle, jos eivät saa apua viralliselta puolelta.  Räisänen sivuttaa tämän tosiasian kokonaan. Kuten sen, että täydentäviä hoitoja olemassa olevan tutkimustiedon mukaan käyttää noin kolmannes suomalaista.

Biologinen kone ja plasebo

Kun Räisäsen ”ihminen on biologinen kone”-ajattelu ohjaa myös terveysjournalismia, myös toimittajat sivuuttavat  tutkimustietoa, joka liittyy mielen, tietoisuuden ja kokemuksen merkitykseen parantumisessa. Näitä ”puhdas biolääketiede” pitää plasebona, ei toivottavana terveysvaikutuksena (paitsi silloin kun lääkäri käyttää plaseboa työssään!).

Kaikessa parantamis- ja hoitolan ammattilaisten työssä – varsinkin epämääräisiä ja vaikeasti diagnosoitavia ongelmia hoidettaessa  –  plasebo on aina läsnä.

Kummalista onkin, miksi plasebo eli sellainen hoitamisen vaikutus, joka ei ole varsinaisen hoitotoimenpiteen (kuten lääkkeen) tulosta, on Räisäsen mukaan hyvää, sallittua ja jopa suositeltavaa nimenomaan lääkärin työssä. Muiden terveysalan virallisesti rekisteröityjen tai rekisteröimättömien ammattilaisten työssä se yhtäkkiä onkin huonoa, halveksittavaa ja kiellettyä eli VAIN plaseboa, jolle ei ”anneta armoa”. Tämä on epäloogista.

Ehkä ajatellaan, että esimerkiksi perusterveydenhuollon lääkärin työssä plasebovaikutus kattaa vain pienen osan (eräiden arvioiden mukaan 30 %) työn vaikutuksista, kun taas täydentävien hoitojen suhteen osuus olisi Räisäsen arvion mukaan 100 %. En ymmärrä tätä plasebo-logiikkaa muutoin kuin ammattiyhdistyspolitiikan kannalta. Vanhakantaista reviirin puolustamista perustellaan sitten tieteellä, etiikalla ja potilaiden suojelulla, joista mikään perustelu tarkemmin tarkasteltuna ei ole pätevä.

Kansalaisen ja apua tarvitsevan kannalta tilanne on kestämätön. Räisäsen kommentit vain lisäävät ristiriitaisuutta ja erottelevia muureja. Ne saattavat lisätä täydentävien hoitojen käyttöä ja lisätä niiden käytöstä vaikenemista lääkärin vastaanotolla. Kenen etu tämä on?

Uudistajia terveydenhuollossa

Vaikka Räisäsen kaltaiset ”inhoajat ja armon jakajat” Lääkäriliiton hiljaisella säestyksellä vastustavatkin täydentäviä terveysnäkemyksiä, moni terveysalan ammattilainen on käytännössä havainnut puhtaan biolääketieteellisen ihmiskuvan rajoittuneeksi. Moni on laajentanut näkemystään täydentävien hoitojen suuntaan.

Siksi terveydenhuollossamme toimii nykyisin paljon Räisäsen parjaamia poppamiehiä ja –naisia. He ovat lääkäreitä, hoitajia, psyko- ja fysioterapeutteja ja muita ammattilaisia, jotka omassa työssään käyttävät täydentäviä terveysnäkemyksiä. Nämä ihmiset ovat uudistajia, vanhojen ajatustottumusten murtajia ja asiakaskeskeisen hoitamisen esitaistelijoita.

He tekevät työtään uusin ottein vanhoissa kehyksissä, joskaan ei virallisen  systeemin suojeluksessa. Jossain vaiheessa kehyksetkin vaihdetaan. Luonnollisesti.

Täydentävien hoitojen kiista saattaa olla kova pähkinä juuri siksi, että se viittaa tarpeeseen uudistaa koko terveydenhuoltojärjestelmämme arvopohjaa ja hoitamisen sisällöllistä puolta.

Loppukevennys:

Toimittaja: ”Uskotko itse enkeleihin?”

Räisänen: ”Kyllä uskon, mutta eivät he meitä tottele.” (Aamulehti 22.2.2016)

Kuinka on mahdollista, että Simo Räisäsen fysikaalis-biologiseen maailmankuvaan mahtuu usko enkeleihin?  Onko Räisäsestä tullut enkelihörhö?

Akuutti, huomio!! Laittakaa nyt äkkiä toimittajanne (vaikkapa Lasse Tuorila) haastattelemaan enkelihoitoja vastustavaa enkeliuskovaista lääkäriä. Kysykää, mitä hän tarkoittaa tottelemattomilla enkeleillä. Ja kysykää, miksi hän uskoo enkeleihin.  Kysykää, käyttääkö lääkäri ehkä enkeleitä omissa plasebohoidoissaan. Arvelisin kiinnostavan katsojia. Minua ainakin kiinnostaisi.

Akuutisti Akuutista

Arkienkeli

Arkienkeli.

Kiitokset TV 1:n Akuutti-ohjelman toimittajille täydentäviä hoitoja käsitelleestä ohjelmasta, joka tuli ulos 1.2.2016 ja uusintana sunnuntaina 7.2.2016. Jokainen katsoja tulkitsee ohjelman viestin omalla tavallaan.

Minusta se oli heikkotasoinen ja puolueellinen, mutta juuri sen vuoksi suosittelen sen katsomista. Se opettaa havainnollisesti, kuinka haastatteluja leikkaamalla saadaan mistä tahansa asiasta ja kenestä tahansa ihmisestä juuri sen näköinen, jollaiseksi toimittaja henkilön ja asian haluaa esittää.

Olen asianosainen eli yksi ohjelman haastateltu. Siispä täsmennän tässä vielä omia näkemyksiäni, koska osuuttani oli aika paljon leikattu. Siihen oli jätetty aika yleisiä lausumia kuten ”ihmisen kohtaaminen”, mutta kaikki kommenttini tieteestä ja tutkimuksesta oli poistettu sekä näkemykseni siitä, kuinka täydentävien hoitojen on todettu auttavan ihmisiä. Puhuin niistä paljon haastattelun aikana.

Kohuttua seminaaria oli järjestämässä dosentti Pauliina Aarva, jota on kritisoitu muun muassa enkeleihin uskomisesta. Näin toimittaja kuvaili minua viitaten Tampereen yliopistossa marraskuussa 2015 järjestettyyn seminaariin, mutta ei kysynyt minulta itseltäni, mihin uskon. (Lihavoidun lauseen sain lopulta eli 4.2.2016 kovan väännön jälkeen poistettua, koska se antaa kummallisen kuvan. Kukaan ei oikeasti ole kritisoinut minua missään tuosta asiasta.)

Annoin kyllä toimittajalle hyvissä ajoin kirjani Parantavat energiat – myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista, mutta ei ollut tainnut poika sitä lukea. Jos olisi lukenut tai kysynyt minulta, ei olisi tarvinnut vedota huhupuheisiin asiaohjelmassa. Enkelit ovat muuten historiallisesti, kulttuurisesti ja filosofisesti tosi mielenkiintoisia…

Akuutin jutusta tuli vaikutelma, että virallisen terveydenhuollon ja täydentävän hoitoajattelun välillä olisi muka hankala ja sovittamaton ristiriita biologisen lääketieteen ja enkeleiden ja energioiden välillä.

Toinen haastateltu Raimo Puustinen totesi, että pehmeys, luonnonmukaisuus ja kokonaisvaltaisuus ovat tyhjiä sanoja, koska ne eivät ole fysikaalisia ja biologisia termejä. Siis ne eivät kuulu lääketieteelliseen hoitoon! Ohhoh. Lisäksi ihmettelen kovasti, miksi toimittaja otti mukaan Puustisen puheen kuolleiden hengistä. Miten ne liittyivät asiaan? En ymmärrä.

Mitään vastakkainasettelua tavallisten ihmisten kannalta ei virallisten ja epävirallisten hoitojen käytössä ole tutkimuksissa havaittu, koska ihmiset käyttävät sekä virallisia että täydentäviä hoitomuotoja rinnakkain, ei toisiaan korvaavina vaihtoehtoina. Käyttäjät kyllä tajuavat, että biolääketieteeseen nojaava tekninen hoitaminen on eri asia kuin pehmeämmät täydentävät hoitomuodot. Näiltä myös odotetaan erilaisia tuloksia.

Vaikutusmekanismit

Tutkijat puolestaan ymmärtävät, että vaikutusmekanismeja voidaan selvittää soveltaen erilaisia teoreettisia lähtöoletuksia. Kaikessa tutkimuksessa on omat perusoletuksensa. Biologinen reduktionismi on vain yksi teoria ihmisestä monien joukossa, joskin nykyisenä aikakautena vallitseva lääketieteessä.

Täydentävien hoitojen vaikutusmekanismeja kannattaisikin etsiä uusista teorioista ja  tavoista hahmottaa mieltä, kehoa ja hoitamista. Tiede tarjoaa laajan kirjon teorioita, joille vallitseva materialistinen reduktionismi ei riitä sekä joukon toimivia kvalitatiivisia menetelmiä. Niistä voisi oppia myös biologiaan ja fysiikkaan nojaava lääketiede, joka on voimaton monien terveysongelmien (krooniset sairaudet, selittämättömät vaivat, mielenterveysongelmat) suhteen.

Myös konkreettisia vaikutuksia voidaan tutkia eri tavoin. Satunnaistettu ja sokkoistettu lääketieteellinen koe, johon usein viitataan ”parhaana” mahdollisena biologis-fysikaalisen hoitamisen menetelmänä, on vain yksi mahdollisuus.

Kun toimittaja Lasse Tuorila pyysi minua tammikuun alkupuolella haastatteluun ”vaihtoehtohoidoista”, toivoin että hän ei jatkaisi julkisuudessa jo vuosia näkynyttä vastakkainasettelun lietsontaa (hyvät – pahat, tiede – huuhaa), vaan käsittelisi aihetta asiallisesti ja tutkimustietoon nojaten. Toiveeni ei ihan toteutunut.

Lähetin toimittaja Tuorialalle hyvissä ajoin ennen haastattelua tällaisen sähköpostin:

Hei, hienoa, että teet aiheesta ohjelmaa Akuuttiin. Asiallista tietoa tarvitaankin. Kyllä minulta saa tietoja täydentävien hoitojen tutkimuksesta erityisesti tutkimuksista, jotka koskevat hoitojen käyttöä ja käyttäjien kokemuksia.  En tosin puhu vaihtoehtohoidoista, koska kaikki hoitojen käyttöä koskevat tutkimukset, joihin olen perehtynyt, osoittavat, että näitä hoitomuotoja käytetään lisänä ja tukena tavanomaiselle hoitamiselle. Niitä käytetään paljon myös terveyden edistämiseksi. ”Vaihtoehtoisuus” ilmenee korkeintaan hoitomuotojen tausta-ajattelussa (maailmankuvassa ja käsityksessä ihmisestä hoidon kohteena ja toimijana).

Koska tämä aihe – jopa täydentävien hoitojen tieteellinen tutkimus – tuntuu herättävän Suomessa vahvoja tunteita puolesta ja vastaan, olisi mukava kuulla, millaisista ennakko-oletuksista ohjelmaa teet?  Biolääketieteen, hoitotieteen, käytännön terveydenhuollon, terveyspolitiikan vai tavallisten ihmisten kokemusten näkökulmasta?

Olen mielelläni mukana antamassa taustatietoja, ja toivon, että ohjelma on puolueeton, perustuu tutkimustietoon ja suhtautuu arvostavasti ihmisiin, jotka  ovat saaneet apua täydentävistä hoidoista. Näitä ihmisiä on tutkimusten mukaan huomattavasti enemmän kuin niitä, jotka ovat kokeneet haittoja. Sen sijaan en halua lähteä tukemaan keinotekoista ”juupas-eipäs” tai ”huuhaa vastaan tieteellinen hoitaminen” -ristiriitaa. Tällaisesta asenteesta ei hyödy kukaan, ei ainakaan tavallinen ihminen. Kannatan tutkimusnäyttöön perustuvaa keskustelua, jota juuri edusti Suomessa ensimmäisen kerran 20 vuoteen järjestetty julkinen tutkimusseminaari. Olitko muuten itse siellä?

Oma kantani tiivistetysti on, että ”lasta ei pidä heittää pesuveden mukana”, eikä varsinkaan ilman tutkimusnäyttöä. Täydentävien hoitojen alue on erittäin laaja, jäsentymätön ja hajanainen. Siellä on paljon typeryyttä ja myös väärinkäytöksiä, mutta tästä ei voi tehdä päätelmää, että kaikki tai edes suurin osa nykyisin Suomessa ei-virallisesta hoitamisesta olisi – kuten julkisuudessa on usein virheellisesti väitetty – tehotonta tai jopa vaarallista. Kansainvälisten tutkimusten mukaan näin ei ole. Suomessahan asiaa ei tutkita.  Kuitenkin meilläkin käyttäjiä on paljon ja suuri osa heistä saa niistä apua. Näin ollen on eettisesti oikein, että nämä tosiasiat otetaan rehellisesti tarkasteltavaksi, kun täydentävistä hoitomuodoista kerrotaan ihmisille niin terveydenhuollon sisällä kuin julkisuudessakin.  Niin ikään ajattelen, että ennakkoluulottoman tieteellisen tutkimuksen pitäisi alkaa Suomessakin.

Sinulla varmaan onkin jo taustatietoa, mutta lähetän kuitenkin muutaman linkin, joissa on tietoa aiheesta:

  1. Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot -tutkimusseminaarin 13.11.2015 esitelmien tiivistelmät: http://www.uta.fi/hes/oikopolut/tapahtumat/CAM-seminaari%20131115%20abstraktit.pdf Sähköisesti toimitetut anonyymit seminaaripalautteet olivat 99 %:sesti kiittäviä.
  1. Äskettäin avatut facebook-sivut  https://www.facebook.com/taydentavat/?ref=ts&fref=ts

(Täällä täydentävistä hoitomuodoista voi keskustella asiallisesti ja faktoihin nojaten. Näille sivuille tulevat myös tiedot blogikirjoituksista Täydentävät terveysnäkemykset-blogissa, sekin vastikään avattu.) 

  1. Liitteenä suomennokset Euroopan lääkäreiden CAM (Complementary and Alternative Medicine) -kannanotoista. 

Tiistaina 12.1.2016 tapaaminen sopisi klo 12.00 jälkeen.

Ystävällisin terveisin, Pauliina Aarva

# # #

Lopputulos ”yhteistyöstä” Tuorilan kanssa oli, että ohjelma oli  pinnallinen ja köykäinen. Siinä esiteltiin täydentäviksi hoidoiksi mm. kuolleiden henget! Mutta ei kerrottu esimerkiksi akupunktiosta, vyöhyketerapiasta, kiropraktiikasta, kalevalaisesta jäsenkorjauksesta jne.,joita käytetään Suomessa paljon.

Kiitos silti Akuutille!  Toivottavasti ohjelma synnyttää hyvää ja tosiasioihin nojaavaa keskustelua.

Katsokaa ohjelma, ja menkää sen nettisivuille kertomaan käsityksenne. Joku siitä voi pitää, toinen ei. Kuulun jälkimmäiseen ryhmään.

Linkki ohjelmaan  http://areena.yle.fi/1-3142116?autoplay=true

Linkki nettisivuille, jossa ohjelman tekstiversio http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/01/voisivatko-koululaaketiede-ja-vaihtoehtohoidot-lahestya-toisiaan

—————-

Tämä artikkeli on päivitetty 5.2.2016

Enkelit ovat totta

enkeli

Enkelit ovat totta jokaiselle, joka niihin uskoo. Myös muille ne voivat ojentaa suojaavan kätensä hädän hetkellä. Joku voi vastustaa uskontoja eikä pidä jumalaa mahdollisena, mutta silti ajattelee positiivisesti enkeleistä.

Joku käsittää ne lapsuuden kiiltokuvien tai joulukoristeiden hahmoiksi. Enkelit voidaan myös tulkita taivaaseen nousseiksi sieluiksi, jotka voivat näyttäytyä läheisilleen sellaisina kuin he maan päällä olivat. Hyvät ihmiset nähdään monesti enkeleinä.  En ole nähnyt enkeliä,  mutta pari ystävääni on kertonut kokeneensa  taivaallisen valo-olennon vierellään silloin kun hätä ja epävarmuus on ollut suurinta. Tuntoaistin, kuulon ja intuitionkin kautta voi tuntea enkelin kosketuksen. Tästä minulla on kokemusta.

Enkelibuumi on iskenyt Suomeen. Enkeleitä ei enää mielletä pelkästään kristinuskoon kuuluviksi. Ne ovat levittäytyneet uskontoa paljon laajemmalle alueelle. Puhutaan jopa bisnesenkeleistä! Nämä ammatti-ihmiset auttavat aloittelevia yrityksiä taloudellisesti ja neuvoillaan.  Positiivisen psykologian professori Barbara Fredrickson lainaa kirjassaan Positivity (2011) tuntematonta ajattelijaa:

”Ihmiset ajattelevat että enkelit lentävät koska heillä on siivet. Mutta enkelit lentävät koska he suhtautuvat itseensä kevyesti.”

Jos ohjaamme elämäämme vain järjen eli rationaalisen mielen avulla, kieltäydymme luottamasta oman olemuksemme syvimpään hyvään perustaan. Kun sydän ei ole avoin eli kun tunteille ja intuitiivisille oivalluksille ei ole riittävästi tilaa, unohdamme elämässä sen keveyden, joka liittyy enkeleihin.

Metafora sisäisen maailman keveälle pyhälle

Minulle enkelit ovat metafora jollekin sanattomalle  hyvälle, pyhälle ja keveydelle. Minua ei ollenkaan häiritse se, että enkeleiden sen kummemmin kuin jumalan tai luonnonhenkienkään todellista olemassaoloa ei voida tieteellisesti todistaa.

Laulaja, suomalaisuuden ikoni Katri Helena on puhunut julkisuudessa enkelikokemuksistaan ja viesteistä kuolleilta omaisiltaan.  Ei hänellä ole niistä luonnontieteellistä näyttöä,  mutta kokemuksia on.  Enkelipuhe hermostuttaa ihmisiä, jotka uskovat luonnontieteellisen näytön olevan ainoa oikea todiste kaikista maailman ilmiöistä.  Keskustelupalsoilla on käyty kiivasta mielipiteenvaihtoa Katri Helenan enkelikokemuksista. Muuan pettynyt kirjoitti:

”Ei ole olemassa mitään henkiä, enkeleitä tai minkäänlaisia uhvoja. Mielikuvituksen tuotteita kaikki. Katri Helenan tapauksessa hänen julkkisstatuksensa saa aikaan lehtiotsikoita. No, kun levyt eivät myy entiseen tahtiin, täytyy pistää markkinoille höpökirja ja antaa höpöhöpölausuntoja, jotta jostain saa tuohta auton bensojen maksamiseen, sillä höynäytettäviä suomalaisia löytyy monia – niin kuin tästäkin ketjusta huomaa. Minun mielipiteeni Katri Helenasta on romahtanut pakkasen puolelle näiden höpölausuntojen jälkeen.”

Tässä kohtaa on kysyttävä, miksi Katri-Helenan enkelikokemukset olisivat  vähemmän totta kuin vaikkapa  taide-elämykset, uskonnolliset tunteet ja ekstaattiset kokemukset. Kaikki nämä tapahtuvat ihmisen mielessä, pään sisässä. Pettyneen päässä näyttäisi olevan vankkumaton usko, että todellisuus on konkreettisia faktoja, ja kaikki muu on höpöhöpöä ja mielikuvituksen tuotetta.  Sisällämme on paljon asioita, joita ei kukaan ulkopuolinen voi osoittaa todeksi, mutta silti ne ovat kokijalle aitoja. Tällaisia ovat mm. enkelit.

Psykologisesti enkelit ovat mielemme tuotetta. Ne ovat aineettomia ja kevyitä. Niistä virtaa virtuaalista energiaa, henkeä, joka kuitenkin aineellistuu ihmisen arkielämässä luottamuksen, turvallisuuden ja jopa onnen tunteina.  Niiden voima tulee muualta kuin ihmisestä tai hänen tahdostaan. Ne ovat eräänlaista tunne-energiaa.

Filosofisesti enkelit kuuluvat  ihmisen olemismaailmaan. Teologisesti ne ovat uskonnollinen kysymys. Raamatussa enkeli mainitaan noin 300 kertaa. Näistä maininnoista ei voi tehdä tulkintaa siitä, mitä enkelit ovat. Teologit ovat kyllä tutkineet ja kirjoittaneet paljon Raamatun enkeleistä. Mutta koska ne  kuuluvat myyttiseen todellisuuteen, väitettä enkeleiden materiaalisesta olemassa olosta ei voi todistaa oikeaksi tai vääräksi tieteen menetelmin.

Sosiologisesti niiden ja muiden paranormaalien kokemusten julkinen raportoiminen kertoo yhteiskuntamme muuttumisesta. Emme enää elä tiukkaa rationaalisuuden aikakautta, jolloin vain uskovaiset keskenään ja vain kirkon suojissa saattoivat keskustella enkeleistä. Nyt aivan täysjärkisiltä vaikuttavat ihmiset kertovat uskovansa enkeleihin.  Maallistuminen ei olekaan vienyt enkeleitä mukanaan. Kirkosta eroajat eivät eroa enkeleistään tai jumalastaan, vaan suomalaisen luterilaisen kirkon instituutiosta, joka ei heille jostain syystä sovi.

Uskominen enkeleihin tai muuhun yliluonnolliseen on siis paljon monimuotoisempi, syvällisempi ja laajempi ilmiö kuin ”pettyneen” keskustelupalsta-kirjoituksesta käy ilmi. Kirjoitus kuvaa hyvin sellaista ajatusrakennelmaa, että mitään henkiä ja enkeleitä ei voi olla olemassa, ja joka niin väittää, puhuu valheita. Ajatus on virheellinen, sillä tiedämme, että taide-elämykset (musiikki, kirjallisuus, maalaukset jne) ja myyttiset kokemukset ovat ihmisille tosia, hyvin tärkeitä ja jopa parantavia.   Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että järki ei olisi tärkeää. Kyllä nämä voivat ihan hyvin olla voimassa yhtä aikaa. Ihmisen olemukseen kun kuuluvat sekä myyttisyys että järkevyys, vieläpä samanaikaisesti. Siinä juuri on ihmisen mysteerin ydin eli se, että emme koskaan kykene (eikä tarvitsekaan kyetä) loppuun asti selittämään ihmistä ja elämää.

Kaikki uskovat johonkin ja jollakin tavalla. Yliluonnollisen vierastajat ovat yleensä sitä mieltä, että kaikki ihmiselle tärkeät asiat voidaan ymmärtää ja selittää rationaalisesti – jos ei nyt, niin joskus myöhemmin, kunhan vain tutkitaan tarpeeksi. Tutkimus on lisäksi muka tehtävä luonnontieteeseen perustuvin menetelmin, koska niiden väitetään olevan paras tapa hankkia tietoa todellisuudesta. Kuitenkaan ei ole olemassa kiistatonta todistetta siitä, miten yliluonnollista olisi tutkittava. Mitenkään ei myöskään voida osoittaa, että ainoa oikea yliluonnollisen tutkimusmenetelmä on luonnontieteellinen. Kun näin oletetaan, ollaan uskon alueella. Uskotaan, että luonnontiede voi tulevaisuudessa ratkaista ongelman.

Jos sitten tutkimusmetodit eivät sovellu esimerkiksi enkelien, henkien tai jumalan/jumalien olemassa olon todistamiseen, päätellään virheellisesti, että niitä ei ole olemassa juuri koska asiaa ei pystytä osoittamaan tieteellisesti. Sitten seuraa kehäpäätelmä, että koska enkeleistä ei ole tieteellistä näyttöä, ne ovat höpöhöpöä. Tai kysymys todetaan epäkiinnostavaksi ja epärelevantiksi. Logiikka näyttää päällisin puolin pätevältä, mutta vain jos inhimillinen luova ja tulkitseva mieli jätetään huomiotta. Näin tapahtuu luonnontieteellisessä tutkimuksessa, mistä seuraa että enkelikysymys jää väkisinkin ratkaisemattomien arvoitusten joukkoon.

Intuitiivinen enkelin ääni

Luova mieli, taiteelliset ja hengelliset kokemukset ovat erottamaton osa ihmisen kokonaisuutta. Henget, haltijat ja enkelit ovat tämän kokonaisuuden sisässä, tietoisuudessa. Tosin ei ole täysin varmaa, missä tietoisuus sijaitsee. Se voi nimittäin sijaita ihmisen ulkopuolellakin, vaikka nykyluonnontiede ei asiaa pysty todistamaan. Joka tapauksessa sisäinen maailmamme on tietenkin yhtä totta kuin ulkoinenkin, totuudellisuuden kriteerit vain ovat erilaiset.

Tietoisuuden tasolla enkeli on kuin intuitio. Se ei toimi järjen säännöin. Mutta se voi antaa meille vihjeitä ja neuvoja, joita järki ei keksisi. Siksi on hyvä kuunnella enkelin ääntä, vaikkapa metsän enkelin, puun hengen tai veden haltijan puhetta. Niissä saattaa olla äänessä oma sisäinen viisaus. Enkelit eivät tyrkytä mitään, mutta auttavat, kunhan muistaa pyytää.

Eino-Juhani Rautavaaran  Angels and Beyond –kappaletta kuunnellessa nousee tässä mieleen tunnettuja enkelikuvia ja –lauluja:

Haavoittunut enkeli, jonka lumi teki eteiseen, lentää mun uniin. Haavat paranevat, kun katsoo maailmaa enkelin silmin. Tiedän, että suloäänet enkelten kautta avaruuksien kaikuvat myös maan korvessa, jossa kulkevi lapsosen tie.

Enkeleihin ei kannata suhtautua ryppyotsaisesti tai tosikkomaisesti. Nehän ovat virtuaalienergiaa – kevyttä, mutta voimakasta. Totta totisesti, jos ne uskaltaa kokea.

Enkelit oven takana