Sveitsiläiset yleislääkärit suhtautuvat täydentäviin hoitoihin varovaisen myönteisesti. Yhä useampi suosittelee niitä potilailleen, jos ne koetaan turvallisiksi ja hyödyllisiksi. Uusi tutkimus paljastaa, miten lääkärit puhuvat täydentävistä hoidoista vastaanotolla, millaisia esteitä he kohtaavat ja miksi koulutus sekä luotettava tieto ovat avain avoimempaan keskusteluun.
Monet yleislääkärit suosittelevat tai määräävät potilailleen täydentäviä hoitomuotoja, kuten akupunktiota, mindfulnessia tai kasvirohdoksia. Tämä ei sinänsä yllätä. Sen sijaan yllättävän vähän on tutkittu, miten lääkärit itse perustelevat valintojaan, miten he keskustelevat täydentävistä hoidoista vastaanotolla ja mitä he toivovat tulevaisuudelta. Juuri tätä selvittää tuore laadullinen tutkimus Sveitsistä.
Miten tutkimus tehtiin?
Laadulliseen tutkimukseen osallistui 14 sveitsiläisiä yleislääkäriä, joilla ei ollut lisäkoulutusta täydentävistä hoidoista ja jotka työskentelivät yksityisvastaanotoilla. Heitä haastateltiin puolistrukturoiduissa keskusteluissa, joissa tarkasteltiin heidän käsityksiään, suositus- ja lähetekäytäntöjään sekä arjen tarpeita täydentävään hoitoon liittyen. Puolistrukturoidut haastattelut valittiin tiedonkeruutavaksi, koska sen avulla voitiin tutkia kokemuksia ja saada syvällisempää tietoa tutkimukseen osallistujilta kuin ennakkoon määritellyillä, strukturoiduilla kysymyksillä. Tämän vuoksi vastaajien määrä ei voi olla kovin suuri.
Haastattelut litteroitiin (purettiin tekstitiedostoiksi) sanatarkasti ja analysoitiin temaattisen sisällönanalyysin avulla. Tuloksista nousi esiin seuraavaa:
Lääkärien asenteet: varovaista myönteisyyttä
Suurin osa tutkimukseen osallistuneista lääkäreistä suhtautui myönteisesti mutta realistisesti täydentäviin hoitoihin. He näkivät niiden mahdollisuudet potilaan hyvinvoinnin tukena, mutta suhtautuivat varauksella hoitomuotojen suureen kirjoon ja vaihtelevaan tutkimusnäyttöön.
Lääkärien oma kokemus, tieto ja uskomukset liittyivät vahvasti siihen, suosittelivatko he täydentäviä hoitoja potilailleen. Suosittelua edesauttoivat esimerkiksi henkilökohtainen tietämys ja kokemus hoidoista, usko hoidon tehoon, olemassa oleva tieteellinen näyttö ja luottamus täydentäviä hoitoja tarjoaviin ammattilaisiin.
Esteitä taas olivat tiedon puute, vakuutuskorvauksen puuttuminen sekä yhteistyöverkostojen ja luotettavien kontaktien vähyys.
Potilaat ottavat aiheen usein itse esiin
Haastatteluissa korostui, että aloite keskusteluun täydentävistä hoidoista tulee useimmiten potilaalta. Lääkärit kuuntelivat potilaitaan ja suhtautuivat heidän valintoihinsa yleensä myönteisesti, kunhan hoidot eivät näyttäneet vaarantavan terveyttään tai että täydentävä hoito ei lääkärin mukaan häirinnyt lääketieteellistä hoitoa.
Moni lääkäri kuvasi suhtautumistaan pragmaattiseksi: tärkeintä on potilaan kokonaisvaltainen hyvinvointi – ei se, tuleeko apu vakiintuneesta terveydenhuollon tarjoamasta vai täydentävästä hoidosta.
Tämä kertoo siitä, että yleislääkärit tunnistavat potilaan yksilölliset arvot ja toiveet tärkeäksi osaksi hoitoprosessia ja ovat valmiita kuuntelemaan, vaikka eivät itse olisi täydentävien hoitojen asiantuntijoita.
Tietopankkia kaivataan
Monet tutkimukseen osallistuneet lääkärit toivoivat lisäkoulutusta ja luotettavia tietolähteitä täydentävistä hoidoista. Ehdotuksina esitettiin muun muassa lyhyitä peruskursseja täydentävistä hoidoista lääkärikoulutuksen tai jatkokoulutuksen osana sekä tietopankkia, josta löytyisi helposti ajantasaista ja tieteellisesti arvioitua tietoa erilaisista täydentävistä menetelmistä.
Tällaiset resurssit voisivat auttaa lääkäreitä vastaamaan potilaiden kysymyksiin paremmin ja keskustelemaan aiheesta avoimemmin. Moni lääkäri korosti myös tarvetta rakentaa potilaan parhaaksi yhteistyötä täydentävien hoitajien ja lääkäreiden välille.
Tieteellinen näyttö ja potilaan toiveet rinnakkain
Tutkimuksen viesti on käytännönläheinen: yleislääkärit punnitsevat täydentäviä hoitoja kolmen tekijän kautta – tutkimusnäyttö, potilaan toiveet ja lääkärin oma kliininen kokemus.
Potilasturvallisuus korostui lääkäreiden näkemyksissä. Jos lääkäri arvioi, ettei täydentävä hoito vaaranna potilasta eikä häiritse muuta hoitoa, hän on usein valmis hyväksymään sen osaksi potilaan hoitopolun kokonaisuutta.
Miksi tämä on tärkeää?
Täydentäviä hoitoja käytetään paljon myös Suomessa (Kuvio 1), useimmiten samanaikaisesti lääketieteellisen hoidon kanssa.
Kun lääkärit tuntevat aihetta paremmin ja osaavat keskustella siitä avoimesti, potilas saa kokonaisvaltaisempaa hoitoa ja vältetään turhat väärinkäsitykset.
Tutkimus tuo näkyviin myös rakenteelliset esteet, kuten sairausvakuutuksesta korvattavuuden puutteet ja epäselvät vastuut, jotka vaikeuttavat täydentävien hoitojen hyödyntämistä turvallisesti ja vastuullisesti. Niihin puuttumalla voitaisiin edistää sekä potilastyytyväisyyttä että hoidon jatkuvuutta.
Yhteenveto
- Useimmat sveitsiläiset yleislääkärit suhtautuvat täydentäviin hoitoihin varovaisen myönteisesti.
- He suosittelevat niitä, jos kokevat hoidon turvalliseksi ja potilaalle hyödylliseksi.
- Tärkeimpiä esteitä ovat tiedon ja koulutuksen puute sekä heikko korvausjärjestelmä.
- Tulevaisuudessa lääkärit toivovat lisää koulutusta, avoimempaa keskustelua ja luotettavia tietolähteitä täydentävistä hoidoista.
Täydentävät hoidot ovat osa monen potilaan arkea.
Tämä sveitsiläistutkimus muistuttaa, että avoin keskustelu lääkärin ja potilaan välillä on avain turvalliseen ja yksilölliseen hoitoon.
Lähde:
Dubois, J., Rodondi, P.-Y. & Akre, C. (2025). “It’s a reality brought to us by the patients”: a qualitative study on general practitioners’ views on and experience with complementary medicine in Switzerland.
BMC Primary Care, 26, 320. https://doi.org/10.1186/s12875-025-02999-4