Lääketieteen opiskelijat täydentävistä hoidoista – tutkimustuloksia

Täydentäviin hoitoihin suhtautuvat Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Irlannissa lääkäreiksi opiskelevat myönteisemmin kuin Itä-Suomen yliopiston opiskelijat. Tämä käy ilmi tutkimusraportista, jonka julkaisi Lääkärilehti. Kirjoitus tarjoaa arvokasta tietoa suomalaislääkäreiden ja alan opiskelijoiden asenteista täydentäviä hoitoja kohtaan.

Puutteistaan huolimatta – esimerkiksi perustelematon käsitteiden käyttö ja heikko perehtyneisyys kansainväliseen tutkimukseen – kirjoitus on tärkeä avaus. Se on tervetullut merkki tarpeesta kohottaa suomalaisen täydentäviä hoitoja koskevan tutkimuksen laatua. Artikkelissa raportoidaan selvitystä Itä-Suomen yliopiston lääketieteen opiskelijoiden suhtautumisesta virallisen terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolisiin, täydentäviin hoitoihin (Seppänen ym. 2016).

Lainaan siitä suoran sitaatin (“kursivoitu”) alla. Huomautan, että sitaatissa heijastuu kirjoittajien kömmähdys käyttää tieteellisesti perustelematonta käsitettä uskomushoito, jota on sovellettu epäasiallisesti myös englanninkielisen lähdeaineiston kääntämiseen. Yllättävää on, että Lääkärilehden vertaisarvioijat eivät ole tähän puuttuneet, vaikka kansainvälisissä tieteellisissä julkaisuissa käytetty termi Complementary and Alternative Medicine, CAM, on suomeksi täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot/lääketiede. Lyhyempi muoto täydentävät hoidot kuvaa tutkimusraportissa mainittuja hoitomuotoja parhaiten, sillä  kiistämätön tutkimusfakta on, että k.o. hoitomuotoja käytetään valtaosin lisänä ja täydennyksenä tavanomaiselle terveydenhuollon tarjoamalle hoidolle, ei vaihtoehtona.

Tässä kirjoituksessa en selosta yksityiskohtaisesti artikkelin puutteita, koska olen kirjoittanut CAM-alan käsitteistä ja tietellisestä tutkimuksesta muualla (tässä blogissa sekä kirjassa Aarva 2015), vaan keskityn julkaisun positiivisiin puoliin.

Alla olevassa sitaatissa käytetyt lähteet sekä taulukot ovat nähtävissä Lääkärilehden alkuperäisessä kirjoituksessa Seppänen ym. 2016. Lihavoinnit ovat minun tekemiäni:

”Yhdysvalloissa  Georgetownin  yliopiston  1. ja 2. vuosikurssin lääketieteen opiskelijoista 18 % naisista ja 31 % miehistä ja Turkissa 48 % Egen yliopiston lääketieteen opiskelijoista katsoi uskomushoitojen tehon johtuvan lumevaikutuksesta. Itä-Suomen yliopiston opiskelijoilla lumevaikutus oli paljon suositumpi uskomushoitojen tehon selitysmalli (85 %).

Irlannissa Royal College of Surgeons -yliopiston lääketieteen opiskelijoista 71 % ajatteli uskomushoitojen harjoittajilla olevan sellaisia tietoja ja taitoja, joita lääketieteen edustajilla ei ole. Itä-Suomen yliopiston vastaajista tätä mieltä oli vain 7 %. 

Britanniassa kahdessa yliopistossa lääketieteen 1. ja 3. vuosikurssille toteutetussa tutkimuksessa 77 % vastaajista katsoi uskomushoitojen olevan ”kokonaisvaltaisempia” kuin  tavanomaisten hoitojen. Osuus on erittäin paljon suurempi kuin Itä-Suomen yliopiston opiskelijoilla (12 %).

Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Irlannissa tehdyissä tutkimuksissa lääketieteen opiskelijat ovat suhtautuneet erilaisten uskomushoitojen tehoon yleensä myönteisemmin kuin Itä-Suomen yliopiston opiskelijat. Poikkeuksena olivat manipulaatiohoidot ja akupunktio, joihin Itä-Suomen yliopiston opiskelijat suhtautuivat samansuuntaisesti kuin opiskelijat ulkomailla tehdyissä tutkimuksissa.

Irlannissa homeopatiaan suhtautui  myönteisesti 21 % opiskelijoista, ja Britanniassa 50 % opiskelijoista piti homeopatiaa tehokkaana. Yhdysvaltalaisista Georgetownin yliopiston opiskelijoista noin 50 % aikoi suositella homeopatiaa potilaille. Yhdysvaltalaisen David Geffen School of Medicine -yliopiston 3. vuosikurssin lääketieteen opiskelijoista 14 % aikoi suositella homeopatiaa potilaille. Itä-Suomen yliopistossa homeopatiaa piti tehokkaana keskimäärin 4 % opiskelijoista.

Britanniassa vyöhyketerapiaa piti tehokkaana 42 % opiskelijoista, kun taas Itä-Suomen yliopistossa näin ajatteli 14  %  ensimmäisen ja   6 % viidennen vuosikurssin opiskelijoista.

Irlannissa kiropraktiikkaan suhtautui myönteisesti 38 % opiskelijoista, ja Britanniassa 67 % opiskelijoista piti kiropraktiikkaa tehokkaana. Noin 70 % Georgetownin yliopiston opiskelijoista aikoi suositella kiropraktiikkaa potilaalle. Itä-Suomen yliopistossa kiropraktiikkaa piti tehokkaana keskimäärin 43 % opiskelijoista.

Irlannissa akupunktioon suhtautui myönteisesti 60 % opiskelijoista ja Britanniassa 80 % opiskelijoista. Georgetownin yliopiston opiskelijoista noin 80 % aikoi suositella akupunktiota potilaalle. Itä-Suomen yliopistossa akupunktiota piti tehokkaana 37 % ensimmäisen ja 73 % viidennen vuosikurssin opiskelijoista.

Suomalaisten viidennen vuosikurssin opiskelijoiden mielipiteet olivat samansuuntaisia kuin suomalaisten lääkärien.” (Lainaus loppuu).

Muualla suhtaudutaan myönteisemmin 

Tutkimustulokset herättävät useita kysymyksiä. Muualla maailmassa täydentäviin hoitoihin suhtaudutaan paljon myönteisemmin, ymmärtävämmin ja suvaitsevammin kuin Suomessa. Kansainvälisen yhteistyön kannalta havainto on merkittävä. Kirjoittajat eivät artikkelissaan pohdi tätä olennaisen tärkeää kysymystä, mutta toteavat kuitenkin, että lääkäreiden olisi hyvä ottaa työssään paremmin kantaa ainakin suosituimpiin täydentäviin hoitomuotoihin. Kirjoittajat eivät mainitse, mitä ne ovat.

Lääketietokeskuksen, Lääkäriliiton, ja Apteekkariliiton vuonna 2008 Taloustutkimuksella teettämän väestökyselyn mukaan ne ovat kiropraktiikka, akupunktio ja vyöhyketerapia.  Jos mukaan lasketaan syötävät valmisteet, näitä on itse tai joku perheenjäsen käyttänyt tai kokeillut seuraavasti: luontaistuotteet 62% ja ravintolisävalmiusteet 47 %  kyselyyn vastanneista (n=1005). Vastaavat prosenttisuudet suosituimpien kehomielihoitojen osalta olivat: kiropraktiikka 27%, akupunktio 25% ja vyöhyketerapia 21%.  (Taloustutkimus 2008).

Tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että olisi ryhdyttävä selvittämään syitä sille, miksi Suomessa täydentävien hoitojen käyttäjien ja lääketieteen opiskelijoiden (ja myös lääkäreiden) mielipiteet ja kokemukset näistä hoitomuodoista ovat niin kaukana toisistaan. Useiden tutkimusten mukaan  käyttäjät kokevat saavansa hyötyä ei-lääketieteellisistä täydentävistä hoitomuodoista. (Esim. Taloustutkimus 2008, Salmenperä ym. 2001, Salmenperä 2002, Reid et al 2016, Caway et al 2014).

Hyödyistä on näyttöä – integraatio yleistyy

Toisin kuin Lääkärilehden artikkeli antaa ymmärtää, täydentävien hoitojen hyödyistä on kansainvälistä tutkimusnäyttöä. Lääketieteen kultaista standardia, sokkoistettua koeasetelmaa (RCT, Randomized Controlled Trials) soveltaneita tutkimuksia on kuitenkin  julkaistu vielä niin vähän, että meta-analyyseista ja systemaattisista katsauksista on vaikea tehdä luotettavia päätelmiä tehosta. Tämä ei ole osoitus näytön puutteesta, vaan RCT-tutkimusten määrällisestä vähäisyydestä. Näyttöä saadaan muualtakin kuin RCT-tutkimuksista.

Kaiken kaikkiaan tutkimus on parinkymmenen viime vuoden aikana lisääntynyt samaan aikaan kuin hoitojen käyttökin on yleistynyt kaikkialla länsimaissa. Kliinistä tehoa on siis tutkittu jonkin verran. Hoitojen suosiota, niiden hyötyjä potilaille, potilaiden kokemuksia  sekä käytön syitä ja yleisyyttä on tutkittu paljon. Tässä ei ole mahdollista käydä läpi laajaa kansainvälistä tutkimusta. Tietoa löytyy muualta (Aarva 2015).

Kansainvälinen tutkimus osoittaa, että täydentävien hoitojen integroiminen terveydenhuoltoon yleistyy. Esimerkiksi Norjassa hoitoja oli vuonna 2011 julkaistun tutkimuksen mukaan tarjolla noin joka toisessa ja Tanskassa noin joka kolmannessa sairaalassa. Yleisin hoitomuoto oli akupunktio, muita olivat  muun muassa hypnoosi, kuppaus, refleksologia, yrttilääkintä, taideterapia, homeopatia, aromaterapia, jooga ja pilates. Kaikki sairaaloissa toimivat hoitajat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta olivat lääkäreitä tai muita terveydenhuollon ammattilaisia. (Salomonsen L J et al. 2011). Jacobsenin ym (2015) tutkimuksen mukaan täydentäviä hoitoja tarjoavien sairaaloiden osuus Norjassa lisääntyi viiden vuoden aikana 50  prosentista (vuosi 2008) 64 prosenttiin (vuosi 2013).

Yhdysvalloissa vuonna 2012 sairaaloista noin 40 prosenttia tarjosi potilailleen näitä hoitomuotoja, esimerkiksi akupunktiota, hierontaa, terapeuttista kosketusta ja ohjattua mielikuvaharjoittelua. Integratiivisen lääketieteen koulutusta annetaan kymmenissä lääketieteen ja terveydenhuollon ammattioppilaitoksissa Yhdysvalloissa. (Sierpina & Dalen 2013) Yli puolella lääketieteellisistä oppilaitoksista Yhdysvalloissa ja Kanadassa on  integratiivisen lääketieteen ohjelma.

Integratiivisen lääketieteen käsitteestä katso Uudistuva terveydenhoito verkoston sivut ja blogi ja facebook-sivut.

Myös Suomen integratiivisen lääketieteen ja terveydenhuollon tutkimuksen foorumilta saa tietoa SILF.

Opiskelijoille lisää CAM-tietoa ja ymmärrystä

Merkittävää  ja myönteistä on, että Lääkärilehden artikkelin kirjoittajat päättelevät, että heidän selvityksensä tulokset  kertonevat lääketieteen opiskelijoiden koulutuksen puutteesta. Näin varmaan onkin. Tämä puute on korjattavissa lisäämällä alan koulutusta lääketieteen opintoihin.

Opiskelijoiden, tulevien lääkäreiden, olisi hyvä tuntea kansainvälistä ja naapurimaidemme kehitystä. Vastaavasti yliopistojen tutkijoiden ja opettajien Suomessa olisi tarpeen seurata vilkastuvaa täydentävän ja integratiivisen terveyden tutkimusta. Useissa maissa on alan tutkimuskeskuksia (muun muassa pohjoismaissa). Yhdysvalloissa toimii valtion rahoittama, Kansallinen täydentävän ja integroivan terveyden keskus, National Center for Complementary and Integrative Health NCCIH. Se tutkii täydentäviä hoitomuotoja ja rahoittaa ulkopuolista alan akateemista tutkimusta.

Lääketieteen opiskelijoiden olisi myös hyödyllistä valmistautua tulevassa työssään kohtaamaan potilaita, jotka käyttävät tai ovat käyttäneet täydentäviä hoitomuotoja. Eittämättä he tällaisia henkilöitä kohtaavat, koska suomalaisista aikuisista noin kolmannes on tutkimusten mukaan ilmoittanut käyttäneensä jotakin täydentävää hoitomuotoa viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana. (Wahlström ym. 2008, Lindeman 2011 )

Terveydenhuollossa on lisäksi hyvä pohtia kysymystä potilaan näkemyksistä ja kokemuksista. Heitä vartenhan systeemi on olemassa.  Mikä on potilaan oman kokemuksen merkitys ja miten hoitohenkilökunnan pitäisi ottaa asiakkaan tarpeet huomioon?  Miten terveysammattilainen reagoi, kun asiakas ilmoittaa käyttävänsä lääketieteellisen hoidon lisänä vaikkapa akupunktiota, naprapatiaa, erilaisia meditaatioita tai kalevalaista jäsenkorjausta ja kertoo saaneensa niistä apua vaivoihinsa? Ammattilaisen tulisi tuntea potilaan hyödyllisiksi kokemien  hoitotapojen tausta-ajattelua sekä niistä tehtyä tutkimusta. Muutoin hän ei ole tasavertainen keskustelukumppani asiakkaansa kanssa.

Krooniset sairaudet ovat merkittävä kansanterveysongelmamme. Tutkimusten mukaan kroonisia kansansairauksia (kuten sydän- ja verisuonisairaudet ja diabetes) potevat käyttävät muita väestöryhmiä enemmän täydentäviä hoitoja ja he kokevat saavansa niistä terveyshyötyä. Enemmistö tutkituista kroonikkopotilaista (Canaway et al 2014)  koki hoitojen lievittäneen heidän oireitaan, parantaneen yleistä hyvinvointia ja lisänneen tietoa, ymmärrystä ja luottamusta kroonisten oireiden kanssa selviytymisessä.  Tulevien lääkäreiden olisi hyvä ottaa tämäkin seikka huomioon  työelämään siirtyessään.

Muita syitä hoitojen käyttöön olivat stressin vähentäminen ja rentoutuminen. Vain 4 prosenttia tutkituista diabeetikoista ja sydänsairaista oli sitä mieltä, että täydentävillä hoidoilla ei ollut mitään vaikutusta. (Reid et al. 2016, Canaway et al 2014) Näin on mahdollisesti Suomessakin (tutkimusta tästä ei vielä ole tehty).

Asiakaskeskeisyys: ”Sekä että” korvaa ”joko tain”

Nämä kroonisesti sairaat ihmiset (kuten muutkin väestöryhmät) käyttävät SEKÄ tavanomaisia terveyspalveluja ETTÄ täydentäviä hoitoja rinnakkain. He käyttävät niitä sulassa sovussa virallisen terveydenhuollon palvelujen kanssa. He eivät koe mitään ristiriitaa tässä asiassa, mikäli joku ei sitä nimenomaisesti ryhdy lietsomaan. Tämäkin seikka olisi hyvä ottaa huomioon uusia lääkäreitä koulutettaessa.

Asiakaskeskeisyys terveydenhuollossa tarkoittaa sitä, että erilaisia hyödyllisiksi osoitettuja hoitoja, mukaan lukien täydentäviä , integroidaan asiakaslähtöisesti hoitokokonaisuudeksi ja erilaiset hoitajat voivat toimia yhteistyössä asiakkaan hyväksi, edellyttäen että potilas itse niin tahtoo ja että se on hänen kannaltaan edullista. Näin toimii eettisesti hieno terveydenhuolto.

Näistä asioista kannattaisi kertoa lääketieteen opiskelijoille, jotta nykyinen kuilu yliopistossa opitun ja käytännön elämän välillä täydentävien hoitojen suhteen pienenisi. Tästä hyötyy ennen muuta tavallinen ihminen, asiakas, potilas.

Keskustelua työpajassa

Kokemuksellisuudesta ja asiakaslähtöisyydestä hoidossa ja terveyden edistämisessä keskustellaan Biomedicumissa Helsingissä 12.11.2016 Rohkeasti rajalla -työpajassa. Tilaisuus on tarkoitettu terveydenhuollon ammattilaisille. Lääketieteen ja muiden terveysalojen opiskelijat ovat myös tervetulleita tähän maksuttomaan yhdessä oppimisen tilaisuuteen.

Lähteitä

Aarva P 2015. Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki. Adlibris.

Canaway et al. 2014. Perceptions of Benefit of Complementary Therapy Use among People with Diabetes and Cardiovascular Disease. Forsch Komplementmed, 21:25–33.

Jacobsen R, Fønnebø CM, Foss N, Kristoffersen AE. Use of complementary and alternative medicine within Norwegian hospitals. BMC Complementary and Alternative Medicine 2015;15:275.

Lindeman M 2011. Biases in intuitive reasoning and belief in complementary and alternative medicine. Psychology and Health 26 (3): 371-382.

Reid R et al. 2016.  Complementary medicine use by the Australian population: a critical mixed studies systematic review of utilisation, perceptions and factors associated with use. BMC Complementary and Alternative Medicine (2016) 16:176

Salmenperä Liisa, Suominen Tarja, Lauri Sirkka, Puukka Pauli. 2001. Attitudes of Patients With Breast and Prostate Cancer Toward Complementary Therapies in Finland. Cancer Nursing, Vol. 24, No. 4, 2001

Salmenperä L. 2002The use of complementary therapies among breast and prostate cancer patients in Finland. 2002 European Journal of Cancer Care 11, 44–50

Salomonsen L J et al. 2011. Use of Complementary and alternative medicine at Norwegian and Danish hospitals. BMC Complemetary & Alternative Medicine, 11:4.

Seppänen J, Kamaja M, Myllykangas M, Tuomainen Tomi-Pekka 2016. Lääketieteen opiskelijoiden suhtautuminen uskomushoitoihin. Suomen Lääkärilehti 71 (34): 2051-2057.

Sierpina, V. S. & Dalen, J. E. (2013) The Future of Integrative Medicine. The American Journal of Medicine, 126(8):661–662.

Taloustutkimus (2008) Kuluttajien näkemykset/kokemukset eri sairauksien parantamiskeinoista. Suomen Apteekkariliitto, Lääketietokeskus Oy ja Suomen Lääkäriliitto. Maaliskuu 2008.

Wahlström M, Sihvo S, Haukkala, A ym.  2008. Use of mental health services and complementary and alternative medicine in persons with common mental disorders. Acta Psychiat Scand 2008;118(1):73–8e