Suuret kiitokset kaikille, jotka vastasitte tutkimushaasteeseen. Kiitos, että kirjoititte kokemuksistanne täydentävien hoitojen käyttäjinä, kuten edellisessä postauksessani vielä muistutin. Noin 300 kirjoittajaa reagoi eri foorumeilla esitettyyn pyyntöön ja kertoi kiinnostavista hoito- ja tervehtymiskokemuksistaan. Kuten minitiimimme (väitöskirjatutkimustaan aloitteleva terveydenhuollon ammattilainen ja minä) alun perin odottikin, lähes kaikki vastanneet kuvasivat myönteisiä kokemuksia ja hoitotuloksia.
Kielteisten tekstien puute ei ole tutkimuksen luotettavuuden kannalta ongelma. Tarkoitus on tutkia kvalitatiivisen tekstianalyysin avulla ihmisten itse, vapaamuotoisesti kuvaamia kokemuksia täydentävistä hoidoista. Lähtöoletuksena aineistonkeruutavan vuoksi oli se, että todennäköisesti ne, joilla on myönteisiä kokemuksia tarttuvat kynään.
Kielteisistä kokemuksista on kerättävä tietoa erikseen, esimerkiksi skeptikkojen yhdistyksen verkostojen avulla tai siten, että terveydenhuollossa esiin tulleet täydentävistä hoidoista aiheutuneet vaaratilanteet rekisteröidään kunnolla ja tutkitaan huolella tai siten, että kerätään kertomuksia kansalaisilta painottaen että ollaan kiinnostuneita nimen omaan ikävistä kokemuksista. Niitäkin varmasti on ja ne ansaitsevat tulla tutkituiksi.
Tähänkin kyselyyn tuli tosin myös kriittisiä arvioita ja kielteisiä kokemuskuvauksia, mutta vain häviävän pieni osa myönteisiin verrattuna.
Edetään rauhallisesti
Ne, joille tutkimuksen teko ja sen eri vaiheet ovat vähemmän tuttuja, saattavat ehkä odottaa, että piankin on jotakin raportoitavaa. Näin ei ole. Ison aineiston kuvaaminen yleisellä tasolla ja erityisesti laajan tekstimassan yksityiskohtainen tutkiminen ja analysointi on hidasta. Erityisen hidasta se on, koska työtä tehdään oman päivätyön ohella. Yliopiston tarjoamaa tai muuta ulkopuolista rahoitustuksea tutkimukseen ei valitettavasti ainakaan vielä ole käytettävissä.
Aiomme kyllä hakea rahoitusta eri lähteistä, ja toivon, että väitöskirjatutkija voisi jossakin työnsä vaiheessa keskittyä tähän hankkeeseen täysipäiväisesti. Rahoituksen puutteen huomioon ottaen tulosten raportointia voi odottaa aikaisintaan ensi vuoden loppupuolella.
Siispä: Rahoittajat, hoi! Täällä olisi nyt hyvä kohde tukea taloudellisesti ”suoraan demokratiaan”, kansalaisnäkökulmaan ja asiakaskeskeisyyteen nojaava terveystutkimusta!
Tutkimusaineisto on erittäin monipuolinen. Se valaisee syitä, jotka ohjaavat kansalaisia täydentävien hoitojen pariin ja kertoo, mitä piirteitä on hoitomuodoissa ja hoitajissa, jotka koetaan parantaviksi, kannustaviksi ja auttavaksi.
Vastaajien avoimuus ja yhteistyöhalukkuus yllätti iloisesti. Suurin osa tekstinsä joko sähköpostiin, yliopiston kyselyjärjestelmään tai kirjeellä lähettäneistä vastasi omalla nimellään. Näistä suurin osa antoi lisäksi puhelinnumeronsa sekä luvan, että heihin voidaan olla yhteydessä tarkemman ja syvemmän henkilökohtaisen haastattelun merkeissä. Vastaajien henkilötiedot eivät tule missään muodossa julki tuloksia raportoitaessa. Ne jäävät vain tutkijatiimin tietoon.
Miksi tämä tutkimus on tarpeellinen?
Terveydenhuollon asiakaskeskeisyyden kehittämisessä kokemusasiantuntijuus on välttämätöntä. Tavallisten ihmisten, palvelujen käyttäjien ja potilaiden kertomukset kuvaavat, miten todellisessa, oikeassa arkielämässä virallisen terveydenhuollon ulkopuolelle jääviä hoitamisen ja terveyden edistämisen tapoja käytetään ja miksi niihin turvaudutaan. Käyttäjiä on aikaisempien tutkimusten mukaan aika paljon, lähes kolmannes suomalaisista aikuisista.
Kansalaisten hoitokokemusten tutkimus on tarpeellista sekä terveydenhuollon asiakaskeskeisyyden että palvelurakenteen parantamisen kannalta. Täydentävien hoitojen osalta tällainen tutkimus puuttuu Suomesta. Syyt ovat taloudellisia, terveyspoliittisia, asenteellisia ja maailmankuvaan liittyviä.
CAM (complementary and alternative medicine=täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot) –tutkimus kehittyy, lisääntyy ja monipuolistuu maailmalla. Kansallisia tutkimuskeskuksia on kymmenissä maissa. Tunnen lievää huonovointisuutta suomalaisen terveystutkimuksen puolesta. Meillä eletään kuin sumussa. Aivan kuin terveystutkimuksen viralliset äänitorvet pää pensaassa vakuuttelisivat toisilleen ja valtavirtajulkisuuden kautta kansalaisille, että kaikki täydentävät hoidot tyyppiin ja yleisyyteen katsomatta – oli niitä tutkittu tai ei – ovat tehottomia, huijausta ja samalla vielä vaarallisiakin. Ja siksi niitä ei muka pidäkään tutkia yhteiskunnan varoilla. Erittelevä ja analysoiva asenne puuttuu. Asialliselle tieteelliselle keskustelulle tila on vasta avautumassa.
Yleinen hokema ”täydentävien hoitojen tutkimusta ei tarvita, koska hoitomuotojen vaikutusmekanismeja ei lääketieteen teorian perusteella osata selittää” unohtaa kärsivän ja apua tarvitsevan ihmisen. Hokema asettaa biokemiallisen vaikutusmekanismin ihmisen kokemuksen edelle, tärkeämmäksi asiaksi. Kehkeytyy vino, yksipuolinen ja jähmeä kuva, että puhtaasti luonnontieteeseen nojaava länsilääketieteellinen hoitoideologia ja terveystutkimus olisivat riittäviä ja että tiede olisi yhtä kuin biokemialliset ja fysiologiset selitykset.
Tällaisesta katsannosta on Suomessa ikävästi tullut dogmi, jota harva rohkenee edes akateemisessa maailmassa asettaa kyseenalaiseksi. Kaikissa yhden totuuden yhteiskunnissa ja jäykissä yhteisöissä dogmien kyseenalaistajat pyritään niiden ylläpitäjien taholta stigmatisoimaan eli mustamaalaamaan tai vaientamaan. Sillä tavoin tahdotaan ajaa marginaaliin, sivuraiteille ei-toivottuja tosiasioita esittäviä ihmisiä ja ryhmiä. Tieteessä tämä tarkoittaa sitä, että tutkijayhteisö alkaa hyljeksiä marginalisoituja aiheita. Itsesensuuri toimii, sillä monella tutkijalla jokapäiväinen leipä riippuu siitä, rahoitetaanko hanketta. Tutkija hakeutuu välttämättömyyden pakosta rahan luo.
Vapaus on ihana asia
Suomi on kuitenkin siinä suhteessa ihanan vapaa, että kukaan ei rajoita, jos omalla ajallaan ja omilla varoillaan tutkii – tutkimuksen eettisiä sääntöjä noudattaen – tärkeinä pitämiään asioita. Tästä olen kotimaalleni kiitollinen. Lisäksi olen kiitollinen Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikölle, joka tuulisilla säilläkin on pitänyt tiukasti kiinni tieteellisyyden purjeesta täydentävien hoitojen tutkimuksesta keskusteltaessa.
Kiitän myös kaikkia – tuttuja ja tuntemattomia – tutkimusaineiston keräämisessä auttaneita. Tämä on ollut yhteistyötä monella tavalla ja monella tasolla. Ja työ jatkuu.
Vaikka itse olen saanut apua monista täydentävistä hoitomuodoista, en ole – enkä tutkijana voikaan olla – ajamassa minkään erityisen hoitomuodon asiaa enkä varsinkaan virallistamista. Siitä huolehtivat alan järjestöt ja poliitikot. Tarkoitukseni on tukea nuorempaa tutkijasukupolvea tuottamaan tutkittua tietoa arasta aihepiiristä: täydentävien hoitojen käyttäjistä ja heidän kokemuksistaan.
Ehkäpä jossain vaiheessa on mahdollisuus vielä tehdä laajempikin, ulkopuolista rahoitusta edellyttävä väestötutkimus. Se olisi suomalaista aikuisväestöä edustavaan satunnaisotokseen perustuva strukturoitu haastattelututkimus täydentävien hoitojen käytön yleisyydestä ja kansalaisasenteista maassamme. Tuoretta tutkimustotoa tarvitaan niin päättäjien, terveydenhuoltohenkilökunnan kuin väestönkin käyttöön. Aika näyttää, milloin tämä toteutuu.
Kiitos kaikille!