Tunnettu kappale ”I left my heart in San Francisco” soi päässä kun herään.:
I left my heart in San Francisco
High on a hill, it calls to me
To be where little cable cars climb halfway to the stars
The morning fog may chill the air, I don’t care.
Lähden päämärättömästi hortoilemaan noille laulun kukkuloille.
Tosin tuntuu, että päivä pitäisi suunnitella viimeistä piirtoa myöten, jotta saisi ”enemmän irti” lyhyestä visiitistä.
Silti päätän vain kuljeskella ja mennä sinne minne tuuli vie ja nenä näyttää.
Ratkaisuun vaikutti eräs kirja. Pitkä lentomatka tänne oli väsyttävä, mutta antoisa. Luin idän filosofioiden ja lännen psykoterapioiden yhtymäkohdista kertovan, Alan W Wattsin 60-luvulla kirjoittaman kirjan. Hänen ydinideansa on, että kun ihminen tajuaa syvällisesti olevansa yhtä maailman kanssa, hän eheytyy ja monet ongelmat, joita nykyään hoidetaan psykoterapioilla katoavat merkityksettöminä.
Tämä johtuu siitä, että kun voi irrottautua (hänen mielestään turhasta) dualismista eli siitä, että olen yksilö ja erillinen ympäristöstäni, että mieleni sijaitsee vain ja ainoastaan ihoni sisäpuolella ja että henki ja aine ovat vastakohtaisia, ihminen voi sisäisesti vapautua. Egon ongelmat (eli jatkuva pyrkiminen johonkin, miettiminen mitä muut minusta ajattelevat tai uskomus, että kukaan ei ymmärrä minua) katoavat luonnostaan, aivan itsestään. Jää tilaa olla elämässä omana itsenään, sulautua elämän virtaan ja antaa asioiden tapahtua.
Wattson haukkuu amerikkalaisen psykologian asennetta, jossa painotetaan tiedostamista, työtä, harkintaa ja toimintaa sekä ongelmanratkaisua. Ilosta, nautinnosta, vapaa-ajasta ja vetelehtimisestä ei juuri puhuta hyvinvoinnin osatekijöinä. Näin siis 60-luvulla.
Tuntuu, että nykyaika ei ole paljonkaan muuttanut tilannetta, vaikka psykoterapioiden käyttö sekä niiden eri muodot ovat huimasti lisääntyneet. On kognitiivista, psykodymaanista ja sekamuotoista terapiaa, hahmo-, musiikki, keho- tanssi-, kirjoittamisterapiaa yms.
Ilon ja rakkauden aatteet mielen hyvinvoinnin liikkeissä nostavat nykyään päätään, kun on tajuttu, että tiukka puritaanisuus ja alituinen suorittaminen ahdistavat ja masentavat. Ehkä kulttuurimme muuttuu hissukseen.
Edelleen tosin lännen psykoterapian valtalinjat vierastavat idän filosofioita, joita ne pitävät uskontoina. Wattsin mielestä buddhalaisuus, etenkin zen-buddhalaisuus muistuttaa kuitenkin enemmän psykoterapiaa ja filosofiaa kuin uskontoa.
Lähden siis iloitsemaan ja vetelehtimään San Franciscon kaduille. Kävelen Union Squarelle, kaupungin keskusaukiolle. Siellä sitten tunnustelen mihin suuntaan tämä päivä minua vie. Valitsen helpon tien, ohjatun kaupunkikierroksen.
Sisään ja ulos milloin haluat.
Osallistun innokkaan nuorukaisen vetämälle rekelle turistibussin avonaisella katolla. Sieltä seurailen monikansallista ja eläväistä kaupunki-ilmettä. Kiinalaisia piirteitä näkyy erittäin paljon, afroamerikkalaisia ja alkuperäisamerikkalaisia myös jonkin verran.
San Francisco, kuten Yhdysvallat yleensäkin, on eri kansallisuuksien sulatusuuni. Kiinalaisia tuli tänne paljon 1800-luvun kultakuumeen aikana vaurautta hakemaan. Suuri osa jäi, vaikka kultaa ei kaikille etsijöille riittänytkään.
China town ja Russian Hills ovat virallisia kaupunginosien nimiä. Lisäksi Pieni Italia ja Pieni Ranska tarjoavat kulinaarisia kansallisia ruokaelämyksiä. Etnisiä ravintoloita on melkein joka korttelissa.
Hyppään kiertoajelubussista Kalasatamassa, jossa lounastan ja totean, että etelän pulutkin ovat kookkaampia kuin kotimaiset.
Ei nämä mitään puluja ole…
Hei kaveri, ylitettäiskö katu ?
Sitten jatkan toisella turistibussilla katselemaan nähtävyytta Golden Gate Bridge. Silta rakennettiin epäilijöistä ja vastustajista huolimatta ja nyt se on paikallaan.
En tiedä vielä jäikö sydämeni San Franciscoon.
Golden Gate Bridge. Kuva Wikipediasta.
Kirja Alan W Watts. Psykoterapiaa idästä ja lännestä Otava.1977.