Syksy on muuttanut vaahteran lehden pitsiverkoksi.
”Elämä on jatkuvassa muutoksessa oleva keskinäisriippuvainen energiaverkosto”. Näin T määritteli elämisen.
Siinä on sanottu tiiviisti ydinasia: ihminen ei ole erillinen saareke, vaan luotu kokemaan ja toimimaan yhdessä muiden kanssa.
Elämme yhteisöissä, joissa vallitsee eri aikoina erilaisia voimatasapainoja. Samaan aikaan olemme myös yksilöitä, persoonia. Olemme sosiaalisia yksilöitä alati vaihtelevissa tilanteissa. Vastaanotamme ja annamme psyko-fyysis-spirituaalista energiaa.
Avain tasapainoon ja onneen on oman roolinsa tajuaminen näissä elämän energiaverkoissa. Kun sen ainakin suurin piirtein hahmottaa, voi olla sovussa maailman kanssa ja tulla toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Silloin löytää itsestään, muista ihmisistä ja ympäristöstä paljon mielenkiintoista ja arvokasta.
Elämän teatteria
Se, että olemme erilaisia ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi olla myös erillisiä tai eristyneitä. Verkostoon mahtuu kaikenlaisia tyyppejä. Joku parantaa maailmaa politiikassa, toinen kehittelee bisneksiä, kolmas urheilee, tekee taidetta tai viljelee maata. Joku leipoo, hoitaa lapsia, sijaa vuoteen, lukee netistä uutiset, kuuntelee Spotifystä musaa, tekee rakennushommia, kastelee kukat. Kaikki me vaikutamme ihmiskunnan verkostossa.
Jokaisella on tarkoituksensa suuressa teatterissa. Tästä puhui jo Dante Jumalaisessa näytelmässään. Muinaiset Intian viisaat kauan ennen Dantea ovat myös kertoneet elämän teatterista eli siitä, että paljon ja monenlaista tapahtuu jokaiselle, että kaikella on aikansa. Raamattukin puhuu näistä asioista.
Elämän teatterin, draaman tajuaminen voikin olla toinen avain ihmisyyden täyteyteen.
Elämän energiaverkossahan ollaan vähän kuin teatterissa – näkijänä, kokijana ja toimijana. Näin syntyy verkostoitunutta arjen taidetta.
Ihmisyyttä kämmeniin
Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Minua se tönii eteenpäin, syvemmälle, aidompaan ja totuudellisempaan näkemiseen, olemiseen ja tekemiseen.
Siispä levitän ihmisyyttä kämmeniini ja kättelen maailmaa. Siitä sitten, käsikontaktin kautta, lähden tutustumaan todellisuuteen, jossa asustavat itseni lisäksi sinä, hän, me, te ja he. Sinne kuuluvat myös kivet, vuoret, järvet ja metsän eläimet. Kaikki luodut.
Opiskellessani elämää maksan arkisesti sähkölaskuja, asumiskuluja, ruokia, bussilippuja, bensalaskuja ja muita inhimilliseen energiavirtaan kuuluvia menoeriä.
Siinä sivussa teen kaikenlaisia asioita. Käyn kaupassa, laitan ruokaa. Silitän vaatteita, ihmisiä ja kissaa. Ajattelen rakkaimpiani, kuolleita ja eläviä. Teen terhakoita suunnitelmia. Joskus toteutan niitä, joskus en. Välillä onnistun, välillä en. Suren, iloitsen ja huokaan. Koen kaikenlaisia tunteita kaiken aikaa.
Työskentelen, lepään ja laiskottelen. Tapaan ihmisiä ja olen yksin. Kävelen metsässä tuulta haistelemassa. Tai olen vain.
Kullekin asialle on oma hetkensä ja tilansa elämäni energiaverkossa, matkalla yhdeltä arjen näyttämöltä toiselle. Siellä sukkuloit muuten juuri nyt sinäkin, joka luet tätä juttua. Mutta omalla puolellasi näyttämöä.
Toivotan sinulle ja meille kaikille nautinnollista elämänteatteria turvallisessa energiaverkostossa.
Ja kiitokset matkakumppanuudesta.
Värikäs vaahteramatto.