Yli 700 kilometriä pitkä Vienanjoki alkaa Arkangelin eteläpuolella sijaitsevasta Vologdan läänistä (oblast). Joen varrelle perustetusta luostarista alkunsa saanut kaupunki oli Venäjän pohjoisten alueiden merkittävin merikaupan keskus aina Pietarin persutamiseen saakka 1700-luvun alussa.
Keväisin ja kesäisin rantabulevardilla liikkuu paljon ihmisiä, jalkaisin tai pyörällä. Katusoittajat aloittavat musisoinnin heti kun sää sen sallii.
Joki toimii myös puutavaran kuljetusväylänä.

Tukkikuormaa uitetaan Vienanjoessa varhaisina aamun tunteina.
Auringon lasku näyttää eri iltoina erilaiselta.