Retkieväillä jaksaa Ivaloon.
Matka alkaa ruisleivän, mehun ja kahvikupin voimalla. Lennän Ivaloon ja sieltä suuntaan Norjan Lappiin, Kirkenesiin (Kirkkoniemeen). Jalat irtoavat maasta ja liimaudun selkänojaan.
Noustaan ylemmäs ja ylemmäs. Päämäärä odottaa puolentoista tunnin päässä.
Suomea lennosta!
Suomen niemi näkyy täältä talvihunnussaan. Se on kudottu harmaan eri sävyistä. Järvet, lammet, pellot ja aukiot levittäytyvät alleni. Kirjava, harmaan sinisävyinen peite kattaa maan ja veden valkoisina, metsät tummempina.
Suomea tämäkin.
Näkymästä tulee mieleen litteä kuu, pinta jossa ei hahmota korkeuseroja.
Tirkistelen pyöreästä lentokoneen ikkunasta ja elän alla olevaa maata. Värien loisto korvautuu muotojen jännittävyydellä.
Joet kiemurtelevat peltojen, aukioiden ja asutuskeskusten välissä..
Sivukorvalla kuulen puoliksi tahtomattani kahden keski-ikäisen liikemiehen väittelyä elokuvalippujen nettitilauksesta, auton huollosta ja matkoista alas Eurooppaan. Zürichissä ongelmia navigaattorin kanssa. Italian pikku kylissä kartta paras opas. Münchenissä yksisuuntaiset kadut riesana.
Kaverit suuntaavat Lappiin rentoutumaan.
– Ostaisko Talvivaaran osakkeita, toinen pohtii. Toinen on hiljaa aika kaun ja vastaa: Hajauttaa pitää.
Sopusointu on täydellinen jääkiekkojoukkueista. Puheessa vilisee Tapparaa, Hifkiä, Saipaa, Jokeria, Ilvestä. En pääse selvyyteen, mitä he oikein kannattavat. Mutta analyysi kulostaa asiantuntevalta.
Jutut vaihtuvat. Yksituumaisesti he tulevat päätelmään, että hyvä känny on ihmiselle välttämätön. Musiikkiakin sillä voi kuunnella. Nuoretkin ottaa kaikki musan netistä.
Päässäni alkaa soida: …Nyt ei ne nuoret, nyt ei ne nuoret…kestä ceedeitäkään!
Laskeudutaan Ivaloon.
Toivotan herrasmiehille hyvää lomaa ja siirryn Pohjoiseen Ulottuvuuteen.
Jatkamme nimittäin matkaa välittömästi pohjoisen suuntaan. Automobiililla. Odotan kovasti Kirkenesiä, joka on erikoinen paikka Norjan, Suomen ja Venäjän rajalla.
Ivalon lentokenttä.