Patti parisuhteessa?

Lintutalo pakkasessa.

Lintutalo pakkasessa.

En tiedä yhtään ihmistä – itseni mukaan lukien, jolla ei olisi silloin tällöin hankaluuksia ihmissuhteissaan. Kaikilla on. Parisuhteessa elävä ei voi mitenkään välttyä tilanteilta, joissa yhteiselon osapuolet ovat joskus eri mieltä asioista tai tuntevat eri tavalla.

Emme ole toistemme klooneja, vaan kukin omanlaisiamme.  Onneksi, sillä erilaiset näkemykset ja kokemukset rikastuttavat. Mutta vain, jos otamme ne rikkautena, emme harmina tai uhkana. Ja jos osaamme tai haluamme jakaa omastamme toiselle.

Ydinkysymys onkin siinä, miten suhtaudun toisenlaiseen, omastani poikkeavaan kokemus- ja näkemysmaailmaan.  Jos pidän omaani ehdottoman oikeana, tietenkin on vaikeaa sulattaa muita.

Tänään julkistetaan kirja, joka käsittelee ihmissuhteiden pulmia.  Arja Seppäsen  Solmu parisuhteessa antaa selkeäkielisiä ja järkeenkäyviä vinkkejä  suhteen ongelmien ratkaisemiseksi.  Se on virkistävä kirja, mutta tarkoitettu kriisien ennalta ehkäisyyn, ei terapiaksi avioeroprosessia parhaillaan läpikäyvälle.

Julkaisu sopii myös muille kuin perheellisille, vaikka pääasiassa teksti käsittelee parisuhdetta. Seksiopas se ei ole, mutta puhuu lämpimästi ja viisaasti monimuotoisesta seksuaalisuudesta ja sen ilmenemisestä rakkaussuhteessa.

Hienon hienosta opettajamaisuudesta huolimatta, kirjoittaja ei pyri olemaan kaikkitietävä, mikä lisää hänen uskottavuuttaan:  ”Viime kädessä emme täysin ymmärrä emmekä hallitse elämää, rakkautta tai seksuaalisuutta. Tämä tosiasia pakottaa meidät pikemminkin myötäilemään ja kuulemaan seksuaalisuuttamme kuin komentelemaan sitä.”

Kirjassa puhutaan vaivan näkemisestä parisuhteen hyväksi ja hankalien asioiden työstämisestä, mutta myönnetään, että ne ovat vain osa juttua.

Ajattelen niin, että rakkauden ydin on itse rakkaus. Eihän sitä kukaan oikein pysty sanoilla määrittelemään. Se on myös valinta, jossa on kysymys vapaaehtoisesta ja iloisesta sydämen avoimuudesta, halusta jakaa ja ottaa vastaan. Ja vahvasta tunteesta, että kuuluu tähän maailmaan.

Siinä on meille arjen pyörittäjille uskomattoman paljon sekä ihanuutta että haastetta. Ehkä mysteeriäkin.

Kirja

Arja Seppänen. Solmu parisuhteessa. Rakkauden mahdollisuus.  Tallinna. 2013. Julkaisija: Kataja-Parisuhdekeskus ry.

Kuva  Tarja Liuha (kirjasta Solmu parisuhteessa)