Eikö ole merkillistä, että suurin osa pohjoisissa maissa syntyneistä ei halua muuttaa kokonaan etelän lämpöön. Oleilevat kylmillä asuinsijoillaan talvellakin.
Ihminen kaipaa sinne, missä on ollut ennenkin, missä on tullut rakastetuksi, missä on tuntenut lämmön pakkasen keskelläkin. Kylmän maan kasvattina kaipaan sielua lämmittävää lunta.
Jos pystyisimme ”järkevästi” suunnittelemaan ja hallitsemaan elämäämme, voisin kuvitella, että moni kaavailisi työuransa ja perhe-elämänsä johonkin ilmastollisesti ystävällisempään paikkaan kuin Suomi. Näin ei käy, koska olemme tunneolioita.
Loogisen ja tiukan eämänlukujärjestyksen laatiminen on absurdi ajatus. Kukaan ei voi määritellä kohtaloaan kulkemaan tietyn ennakoidun kaavan mukaan. Tai tietysti voi, mutta harvoin sellainen suunnitelma toteutuu.
Tahdosta riippumaton ohjaus
Jari Ehrnrooth pohtii tuoreessa kirjassaan Tietämättä uskon (2012) uskonnollisten kysymysten ohella myös elämän hallintaa. Sen myöntäminen, että ihmisessä on tahdosta riippumattomia elämää ohjaavia voimia, on alku onnellistumiselle, hän sanoo.
Mutta tämähän juuri on kaikkein vaikeinta nykyihmiselle, joka pyrkii mahdollisimman kattavaan hallintaan ja uskoo tieteellis-teknisen järjen ylivoimaan.
”Kun sitä oikein pysähtyy ajattelemaan, on pakko nauraa. Eihän kukaan ole kyennyt sytyttämään edes rakkautta tai luovaa innoitusta. Saatikka sitten luomaan elämää ja hallitsemaan sitä”, Ehrnrooth kirjoittaa.
Se, että maailmassa – ja minussa – on jotakin tavoittamatonta, joka ei noudata tietoisia pyrkimyksiä, on kiehtovaa ja paljon vivahteikkaampaa kuin eläminen yksilöllisessä suunnitelmataloudessa. Muistuu tässä etsimättä mieleen muutama päivä sitten näkemäni painajaisuni josta kirjoitin. Eihän sellaista kukaan HALUA kokea, mutta kokee silti. http://liinanblogi.com/2013/01/07/aava-atlantti-2-paiva-madeiralla/
Valvemaailmassa kohtaan myös paljon yllätyksiä, joista toiset ovat mukavia ja toiset ikäviä. Odottamattomuus, sattuma ja poikkeavuus rikastuttavat rutiinielämää. Tunteita, kuten vilpitöntä iloa sen kummemmin kuin aitoa suruakaan ei voi ennakkoon suunnitella.
Entäpä jos hallitsee liian jämäkästi?
Jos ihanteena on, että elämäänsä on valvottava, se voi johtaa jatkuvaan itsetarkkailuun. Vapaalle mielenliikkeelle tai äkkinäiselle virikkeelle ei voi antautua, kun on pidettävä kiinni lukujärjestyksestään ja kun on hallinnan nimissä varauduttava suojelemaan itseä yllätyksiltä.
Ihmisestä tulee säntillinen oman elämänsä herra. Hän on varustautunut kaikin tavoin linnansa vartiointiin. Siitä saattaakin tulla vankila, jonka hän on itse luonut itselleen. Vahvat muurit ympärillä luovat turvaa, mutta samalla rajoittavat.
Rajojen ylittäjät ja muut liiallisuuksiin menijät ärsyttävät tällaista ”hallitsijaa”. Elämä on hallinnassa, mutta samalla ihmisestä on voinut tulla varsin sietämätön sekä itselleen että muille. Täydellisyydet kun harvoin pehmentävät usein niin kovaa todellisuutta.
En kaipaa turhia sotkuja elämääni, mutta en myöskään haluaisi hallita sitä, jos samalla menetän mahdollisuuden uutta luoviin yllätyksiin.
Elämän hallinnan projektien sijasta olisikin ihmismäisempää keskittyä ymmärtämiseen, lempeään ja rakkaudelliseen suhtautumiseen siihen sielua kannattelevaan tomumajaan, jota kutsutaan itseksi. Kun ymmärtää paremmin, niin hyväksyy enemmän. Pikku hiljaa sitten ymmärrys laajenee ja kattaa muutkin ihmiset ja sitä myötä kaikkinainen suvaitsevaisuus pääsee kukoistamaan, luovuus virittyy ja ihminen onnellistuu.
Ihmisen pitääkin päästää aika ajoin mielensä vapaaksi, jopa hillittömäksi, jotta voi löytää jotakin uutta. Luova ongelmanratkaisu kun edellyttää mahdottoman kohtaamista ja yllätyksellisyyden sietoa. Joskus liiallisuuksiin menemisessä voi olla ideaa.
Kirja
Jari Ehrnrooth 2012. Tietämättä uskon. Kirjapaja. Tallinna.
Kuvia Madeiran kukista
Oranssi aita.
Oranssia.
Joulukukka.
Lilaa ja valkoista.
Lintu aidalla seuraa laivan kulkua.