Kävelyretki alkaa.
Kolmen tunnin levadaretki alkaa noin kilometrin korkeudessa. Ensin kuljetaan kanervametsässä, jota ei heti kanervikosi tunnista. Kasvit eivät olekaan mitään pohjoisia pikkuruisia pensaita, vaan ne ovat kasvaneet mammuteiksi meidän kanervikkoihimme verrattuna.
Kanervapuun runko levadan yllä.
Sitten siirrytään kylämaisemiin. Vesiuoman tuntumassa asuu paljon ihmisiä.
Kastelukanava eli levada virtaa kylän halki.
Aurinkoisena talvipäivänä pyykit liehuvat tuulessa.
Koirat haukkuvat, kukot kiekuvat ja lampaat määkivät. Portugalinkielistä puheensorinaa kuuluu sieltä täältä. Kissa makoilee nautinnollisesi auringonpaisteessa.
Shena-kissan isäntä kuvaili lemmikkiään ystävälliseksi.
Madeiralla on noin 2000 kilometriä levadoja. Ne ovat maahan ja kallioon kaivettuja rännejä, kastelukanavia, jotka kuljettavat vettä runsassateisen saaren pohjoisvuorilta kuivaan ja aurinkoiseen eteläosaan.
Kaartuva levada.
Saaren eteläosassa kasvaa kaikkia mahdollisia kasveja, kuten sitruunoita, mandariineja, kiivejä ja banaaneja, koska aina on lämmintä. Ne tarvitsevat vettä, jota saadaan pohjoisesta levadoja pitkin.
Sitruunat kypsyvät.
Hieno keksintö
Levadoja ryhdyttiin rakentamaan jo keskiajalla, joskus 1400-luvulla. Ne kaivettiin lapiolla tai hakattiin hakuilla kallioihin. Vuoristoisen ja rotkoisen maaston vuoksi rakentaminen oli vaikeaa ja hidasta. Aikoinaan siihen käytettiin orjatyövoimaa, ja siinä touhussa kuolikin ihmisiä, kun he putosivat rotkoon epäinhimillisissä työoloissa.
Kapea väylä levadan vieressä.
Myöhemmin jokaisen madeiralaisen yhteisövelvollisuus oli valmistaa pikku pätkä levadaa vähän samaan tapaan kuin joskus 40- ja 50-luvulla Suomessa vanhempien piti viedä kouluun mustikoita tai puolukoita, jota lapsille voitiin keittää mustikkasoppaa ja puolukkapuuroa.
Levadatalkoisiin osallistuminen oli kansalaisvelvollisuus. Nykyisin vesikanavia huolletaan ammattimaisesti. Ne ovat hyvin tärkeitä maanviljelylle, mutta myös energiantuotannolle. Lähes 60 % saaren energiasta saadaan vesivoimasta.
Levadat on otettu myös matkailjoiden käyttöön. Niiden viereen rakennetuilla huoltopoluilla voi vaeltaa. Muutoinhan jyrkillä rinteillä, vuoristoryteiköissä ja rotkoissa olisi aika hankala kulkea. Nyt luontoa voi ihailla levadan reunalta.
Palaneesta rungosta työntyy vihreitä oksia.
Muutama vuosi sitten metsäpalo tuhosi täällä paljon puita. Jälkiä näkyy edelleen: mustuneita runkoja ja oksia. Joihinkin on alkanut jo puskea uutta vihreää oksaa.
Meri kohisee jossain alhaalla. Se ei kuulu tänne vuorille saakka. Parin tunnin kävely päätyy maisemaan, jota hallitsevat jyrkille rinteille rakennetut pengermät. Ei tule mieleen Pohjanmaan lakeudet. Täältä ei löydy yhtään tasaista, alavaa maaplänttiä.
Sitä enemmän näkyy rinnettä, rotkoa, kalliota, jyrkännettä, putouksia, louhikoita, notkelmia ja pieniä ylätasankoja. Pinnanmuodostus on todella jyrkästi vaihtelevaa. Luonto viheriöi talvellakin.
Kanervien tavoin myös mustikkapensaat ovat todella isoja. Eucalyptuspuut on tuotu tänne 1800-luvulla teollisuuden tarpeisiin. Ne näyttävät viihtyvän hyvin.
Eucalyptuspuita.
Laakeripuitakin kasvaa laaksoissa. Tuoksu tuntuu. Metsästä nousee eriaisia yrttejä, kuten sitruunamelissaa, ihan vaan luonnostaan.
Jatketaan taivallusta kesäntuoksuisessa maisemmassa. Keltaiset niittyleinikkiä muistuttavat kukat tuovat väriä levadan kylkeen. Kukkaportaat johtavat takaisin kaupunkimaisemaan.
Keltaiset kukat reunustavat portaita.
Olipa hieno kuntolenkki.
Ajaisiko taksilla takaisin hotelliin?