Rukouksesta

Usko, toivo ja rakkaus! Nämä kolme kumppania voivat saada  ihmeitä aikaan. Usko on parantanut ihmisiä jo monta tuhatta vuotta sitten. Toivo kannustaa parempaan ja rakkaus on elämän suurin voima. Ne ovat mahtavampia tietoisuuden ja toiminnan ulottuvuuksia kuin ne asiat, joita tiede pystyy hahmottamaan.

Jos tietoisuus voisi olla globaalia prosessia, jota ei vielä täysin tunneta, mutta joka aktiivisesti luo ja muokkaa maailmankaikkeutta, kuten kvanttijutussa (6.3.) pohdiskelin, uskolla parantaminen olisi selitettävissä. Nyt länsimainen tiede on ymmällään ihmeiden edessä.

Kolmen kirjoituksen sarjassa pohdin, mistä on kysymys

• rukouksessa (tämä kirjoitus)
• Jeesuksen 2000 vuotta sitten tunnetusti menestyksekkäässä parannustyössä  (kirjoitus “Isätön ihmeparantaja”)
• aina uudestaan ilmaantuvien saarnaaja-parantajien suosiossa ja kasvavassa ihmisten kiinnostuksessa mitä ihmeellisimpiin modernin lääketieteen ulkopuolisiin hoitoihin (kirjoitus “Ilolla ja ihmeellä parantajat”).

Usko ja tiede

Kun vallitseva tieteellinen ajattelu ei sisällä oletusta mielen suorasta vaikutuksesta aineeseen, uskon osuus fyysisen kehon muutoksissa, kuten elimellisen sairauden paranemisessa on tieteellisesti hankala kysymys.

Yksi  yleisimpiä uskolla hoitamisen muotoja on rukoileminen oman tai muiden sairauden paranemisen puolesta.  Kirkon jumalanpalveluksissa  luetaan esirukouksia, vanhemmat rukoilevat lastensa ja ystävät  toistensa puolesta. Vaikka tuntuu hieman oudolta edellyttää lääketieteellisin kaksoissokkojärjestelyihin pohjaavaa tieteellistä näyttöä tällaisen toiminnan tehokkuudesta, näyttöä on kuitenkin yritetty etsiä,  toistaiseksi laihoin tuloksin.

Professori Pentti Huovinen, kristitty lääkäri,  raportoi kirjassaan ”Rukous kannattaa” (2005) muutamaa laajaa tutkimushanketta, jossa koeasetelma järjestettiin niin, että ne joiden puolesta esirukoiltiin, eivät tienneet että heidän puolestaan rukoiltiin. Tutkimusnäytön puutteesta huolimatta Huovinen on  sitä mieltä, että rukous kannattaa, vaikka tieteellisen ajattelun mukaan rukous on huuhaata,  aivan samoin kuin täydentävät vaihtoehtohoidotkin.

Rukoilemista sairaiden puolesta myöskään täydentävien hoitojen jyrkätkään vastustajat eivät yleensä, ainakaan julkisesti,  aseta kyseenalaiseksi. Sen ei koeta mitenkään kilpailevan samassa sarjassa  virallisen terveydenhuoltojärjestelmän kanssa. ”Saahan sitä rukoilla, vaikkei siitä mitään hyötyä paranemisen kannalta olekaan. Voi siitä tulla hyvä mieli sekä rukoilijalle että sille jonka puolesta rukoillaan”, sanotaan.  Rukous voi hoitaa ihmistä, tehdä hänen olonsa helpommaksi, kevyemmäksi ja terveemmän tuntuiseksi, vaikka itse sairaus ei paranisikaan, ajatellaan.

Esirukous ja kaksoissokkotutkimus

Uskon vaikutusta pidetään lääketieteessä placebona, lumeena, jonka osuus varsinkin lääketutkimuksissa pyritään kokonaan poistamaan tai minimoimaan. Esimerkiksi eräässä Huovisen (2005) mainitsemassa tutkimuksessa esirukous todettiin placebo-vaikutuksen tasoiseksi kokeessa, jossa sovellettiin kaksoissokkomenetelmää siten, että hoidettava ryhmä jaettiin kahteen osaan eikä kumpikaan tiennyt että toisen ryhmän puolesta rukoiltiin. Samalla tavoin esirukoilijatkaan eivät tienneet kenen puolesta he rukoilevat.

Minusta tutkimusasetelma on ollut tutkittavaan aiheeseen nähden kummallinen. On selvää, että mitään ei voinut tapahtuakaan, koska ”rukouslääkettä” tässä kokeessa käytettiin tieteellisesti väärin, epäasiallisesti ja kylmän mekanistisesti.  Rukoushan toimii mielen tasolla. Sairaan puolesta rukoiltaessa kärsivä yleensä tietää, että ystävä, pappi tai tuttava ajattelee hänestä myötätuntoisesti ja suuntaa tietoisuutensa pyytämään korkeammalta voimalta, Jumalalta apua sairaalle. Silloin potilalla on mahdollisuus mielensä avulla vastaanottaa hänelle osoitettua myötätuntoa ja rukousta. Voisikin kysyä, mitä järkeä on tutkia lääkettä jota potilas ei  oikeasti saa ja verrata sitten lääkkeen ”vaikutusta” placebo-lääkkeeseen. Näin juuri tehdään, jos rukous satunnaistetaan ja placeboksi katsotaan ei-rukous.

Rukous on erityisen tietoisuudentilan sanallinen tai ajatuksellinen ilmentymä. Esirukoukseen sisältyy aina vahva intentio ja myötätunto. Se ei ole kemiallinen aine, joten sen tutkimukseen eivät sovi samat periaatteet kuin materialistiseen lääketutkimukseen, jonka ”pyhä kirja” on tuo kuuluisa satunnaistettu kaksoissokkokoe. Lääkkeessä ei ole mielellisyyttä eikä myötätuntoa.  Se on pelkkää kemiaa.  Ihminen taas on kemiallisen koostumuksen lisäsi myös tietoisuutta.

Tietoisuuden luonteesta ei ole tiedeyhteisössä selkeää yksimielisyyttä. Jotkut ovat sitä mieltä, että aivot ”synnyttävät” tietoisuuden, mutta on myös osoitettu tunteiden vaihtelun näkyvän aivojen tilojen vaihteluina. Tunteet ilmeisesti siis vaikuttavat aivoihin. Muna vai kana –ongelma on syntynyt.  Tero Tähtinen lataa täysillä argumenttinsa vastustamaan materialistista reduktionismia eli sitä, että kaikki olevainen redusoituu/ palautuu viime kädessä aineeseen. Sen mukaan aineellinen maailma on todellisinta todellisuutta.  Tähtinen  toteaa, että kun tarpeeksi moni tiedemies haluaa uskoa ”aivot synnyttävät tietoisuuden” –hypoteesin tosiasiaksi, siitä pikku hiljaa tulee yleisesti hyväksytty, paradigmaattinen lähtöoletus eli kysymättä hyväksytty periaate, vaikka tätä oletusta ei voi tieteen avulla osoittaa todemmaksi kuin sitäkään, että olevaisen perustavin elementti on henki, ei-aine. ”Tiedeuskon fundamentalistinen puoli näkyy siinä, että monet tiedemiehet eivät edes halua perehtyä tutkimuksin, jotka kyseenalaistavat heidän materialistisen maailmankuvansa.” (Tähtinen 2011)

Fundamentalistinen puoli näkyy myös siinä, että hoitamista ja parantamista koskeva tutkimuksin yritetään valaa samaan kaksoissokkokokeiden muotiin kuin lääketutkimukset, vaikka monet parannusmenetelmät eivät siihen muottiin sovi. Juuri tämän vuoksi placebo-ilmiö on ihmisen hoitamista ja parantumista koskevissa tutkimuksissa pulmallinen.

On arvioitu, että  suuri osa väestöstä saa sairauden tai toiminnallisen häiriön aiheuttamiin kipuihinsa helpotusta juuri lumeesta. Arvostettu psykiatri Kalle Achté totesi jo 1990-luvulla, että alttius placebo-vaikutukselle on ihmisen normaali ominaisuus.  Hyvä hoitosuhde, joka perustuu luottamukseen, avoimuuteen ja kommunikaatioon edistää, ja huono vaikeuttaa paranemista. Tuolloin Achte totesi myös, että mielialalla voi olla yhteyttä sairastumiseen ja parantumiseen laajemminkin kuin on vielä pystytty näyttämään toteen. (Achté 1994). 2010-luvulla jo puhutaankin neuro-psyko-immunologisesta tutkimuksesta, joka on kiistatta osoittanut että ihmisen psyykkinen ja elimellinen tila vaikuttavat toisiinsa. Mutta mitä tekemistä tässä uskolla on?

Uskominen on osa elämäämme

Usko on tärkeä osa elämismaailmaamme, vaikka emme kiinnittäisi siihen mitään huomiota.

Kukaan ei voi olla uskomatta johonkin. Jos ei ole ”uskovainen” eli  ei usko jumalaan tai johonkin itseään korkeampaan,  niin uskoo että mitään korkeampaa ei ole, on vain materiaalinen maailma, josta syntyy kaikki olevainen. Näitä kumpaakaan ei voi millään faktoilla eikä tutkimuksilla todistaa oikeaksi. Kolmas ryhmä, agnostikot, jotka eivät ole uskovaisia, mutta eivät jumalan kieltäjiäkään, uskovat, että on järkevää olla epäilijä ja että tärkeitä ovat muut kuin uskomisasiat.

Uskominen on toivomisen tapaista luottamusta johonkin. Se perustuu kokemukseen, tietoon, tunteeseen tai intuitioon. Tiettyjen ruokien, elämäntapojen ja arjen valintojen uskomme olevan terveellisiä, toisten taas epäterveellisiä.  Terveellisyysuskomukset perustuvat nykypäivänä tieteeseen, vaikka säännöllisin väliajoin saammekin lukea uutisia tieteellisten tutkimusten vanhentuneisuudesta ja uusien faktojen löytymisestä. Sitten alamme nojautua näihin uusiin tutkimustuloksiin.  Ajattelemme, että johonkinhan ihmisen on joka tapauksessa toimintansa perustettava. Johonkinhan sitä on uskottava.  Joku uskoo rukoukseen, toinen ei.

Psykologista rukoustutkimusta koskeva katsaus listaa kuusi tapaa joilla rukous voisi vaikuttaa terveyteen. Niitä ovat 1) placebo-vaikutus, 2) terveellisten elintapojen omaksuminen, 3) huomion siirtyminen pois terveysongelmasta,  4) yliluonnollinen Jumalan vaikutus , 5) piilevien energioiden,  kuten chi:n aktivoituminen ja  6) tietoisuuden muutokset, jotka edistävät hoitavan vaikutuksen siirtymistä ihmisten välillä. (Enemmän aiheesta ks. Breslin ym 2008)

Pentti Huovisen (2005)  mukaan terveydenhuollon henkilökunnan työn tulee ensisijassa perustua tutkittuun lääketieteelliseen tietoon, mutta samalla kristityn tulee käyttää rukousta myös lääketieteellisen hoidon osana. Tämän hän esittää siitä huolimatta, että lääketieteelliset kaksoissokkotutkimukset eivät ole pystyneet kiistatta osoittamaan esimerkiksi esirukouksen tehoa paranemisprosessin nopeuttamisessa. Ortodoksi Raimo Puustinen (2009)  kertoo pitävänsä lääkärin työhuoneensa pöydällä kolmea ikonia. Hän toteaa viisaasti, että  ihmisen elämänkatsomus läpäisee väistämättä hänen suhteensa maailmaan eikä siitä voi vapautua pukeutumalla valkoiseen takkiin.

Puustisen toimittamassa kirjassa myös psykiatri Matti O Huttunen (2009)  kertoo uskonnollisen kokemuksen luonteesta ja omasta uskonnollisuudestaan: ”Elämyksen tai maailmasuhteen uskonnollisuus ei määräydy sen sisällöstä, vaan ratkaisevaa on subjektiivinen tunneyhteys kohteen tai ympäröivän maailman kanssa.” Huttunen siteeraa kuulua intialaista hinduopettajaa Radhakrishnania ”Uskonto ei ole tiedettä eikä kirkko yliopisto. Se on ikuisuuden kokemista rajallisena”.

Potilaan ja lääkärin luottamuksellisten suhteiden kannalta olisikin tärkeää, että potilas tietää, mihin häntä hoitava henkilö uskoo.  Jos lääkäri pitää rukousta hyvänä apuna ja tukena hoidolle, hän voisi keskustella asiasta potilaan kanssa, mikäli rukous soveltuu potilaan arvo- ja ajatusmaailmaan. Nykyjärjestelmässä rukouksen ja muiden uskonasioiden, kuten uskomushoitojen, ei sallita näkyä terveydenhuollossa. En tiedä, onko se oikein vai väärin, mutta ihmettelen kovasti.

Tyhjentävää vastausta kysymykseen vaikuttaako rukous parantavasti, ei ole olemassa. Sen sijaan tiedän, että meditaatio, rukous, rauhoittuminen ja pyhyyden kokemukseen hiljentyminen eheyttävät ja voimaannuttavat ihmistä, mikäli näihin asioihin uskoo. Kysymys ei ole muodollisesta uskonnosta, vaan  Huttusen mainitsemasta subjektiivisesta tunneyhteydestä mysteeriin. Se on ikuisuuden kokemista  tässä rajallisessa maailmassa. Myös runous muistuttaa tätä kokemusta ja antaa samanlaisia kohottavia elämyksiä.

Pidän paljon tästä Leevi Lehdon (1991) runosta:

Ei tullut postia, hyvä, satunnaista kyllä sekin

soitan sitten kahdelta täältä maailmasta, täällä on aurinkoista

parvekkeen pöydällä on pölyä

on tänään:

se sama päivä

joka ikuisuudessakin on.

©Liina Keskimäki

Lähteet

Achté, K  (1994). Sairaus ja ihmisen mieli. Psykiatrin näkökulma. Kirjassa Hyry K. (toim.) Sairaus ja ihminen. Kirjoituksia parantamisen perusteista. Kirjapaino Raamattutalo. Pieksämäki.

Breslin MJ & Lewis CA (2008) Theoretical models of the nature of prayer and health: A review. Mental Health, Religion & Culture 11(1): 9–21

Huovinen P (2005) Rukous kannattaa. Voiko rukous parantaa? WSOY. Juva.

Huttunen MO (2009) Orava ja hengellisyys. Kirjassa Puustinen R , toim. (2009)  Usko, toivo ja terveys. Kristillinen usko ja lääkärin työ. Karisto Hämeenlinna.

Lehto L (1991) Ihan toinen iankaikkisuus. Otava. Helsinki.

Puustinen R (2009) Potilaan etu vai yhteiskunnan etu. Kirjassa Puustinen R , toim. (2009)  Usko, toivo ja terveys. Kristillinen usko ja lääkärin työ. Karisto Hämeenlinna.

Tähtinen T (2011) Katmandun unet. Savukeidas. Turku.