Myötätuntoon suhtaudutaan terveydenhuollossa kaksijakoisesti. Sitä pidetään itsestään selvänä osana terveydenhuollossa toimivien ammattietiikkaa. Toisaalta näyttöön perustuvan lääketieteen mallien liian mekaaninen soveltaminen, kiire ja vanhentunut ihmiskäsitys voivat estää myötätunnon ilmenenmistä terveydenhuollossa.
Otan esimerkin. Kun lääkäriltä apua tulee hakemaan potilas, jonka vaivaan ei ole olemassa hoitoa, joka täyttäisi nykylääketieteen tutkimusihanteen eli satunnaistettujen (plasebo)kontrolloitujen kliinisten kokeiden (RCT-Randomized Controlled Trials) edellyttämän näytön, lääkäri voi hämmentyä.
Potilas on selvästi kipeä, mutta syytä vaivoihin ei lukuisista kokeista, mittauksista ja laboratoriotutkimuksista huolimatta löydy. Silloin ei yleensä löydy näyttöön perustuvaa hoitoakaan. Pitäisikö tässä tapauksessa siis turvautua vain johonkin, jonkun jo aikaisemmin käyttämään hoitoon, vaikka siitä ei olisikaan mitään näyttöä tai johonkin kokeelliseen hoitoon, jotta potilas vain saisi avun? Ja jotta lääkäri itse tuntisi tehneensä jotakin asiakkaansa hyväksi ja saisi hämmennystään näin kevennetyksi. Pelkkä myötätunto (Voi, voi onpas tilanteesi ikävä!) ei tässä riitä.
Epämääräisiin vaivoihin ei ole täsmälääkkeitä
Tällainen tilanne on aika yleinen ensiksikin siksi, että suureen osaan sairauksista ja vaivoista ei ole olemassa RCT-näyttöön perustuvaa hoitoa. Esimerkiksi monien mielenterveysongelmien, kroonisista sairauksista aiheutuvien oireiden sekä toiminnallisten häiriöiden (lääketieteellisesti selittämättömien oireiden) hoitamiseksi ei ole olemassa ”yleisesti hyväksyttyä” hoitoa. Lääketieteen huippuammattilaisista kootut työryhmät kyllä parhaillaankin miettivät, kuinka esimerkiksi väsymysoireyhtymäpotilaita olisi parhaalla tavalla autettava.
Toiseksi, hämmennystä lisää se, että hoitamisen taustalla oleva ihmiskäsitys on muuttumassa. Tieteenala toisensa jälkeen on osoittanut, että ihminen ei ole pelkästään mekaaninen kone, jonka osia ulkopuolelta objektiivisesti tutkimalla ja korjaamalla tuotetaan terve ihminen. Ihmisessä on mekaanisia osia, mutta kokonaisihminen on bio-psyko-sosiaalis-spirituaalinen olento. Olemme samanaikaisesti sekä biologinen keho, neuropsykologinen tunteva verkosto että spirituaalinen eli itseä (egoa) korkeammalle kurkottava (sielullinen, henkinen) kokonaisuus, joka on tiiviisti sidoksissa ja alituisesti yhteydessä sekä biologiseen että sosiaaliseen ympäristöönsä.
Ihminen on monilo
Ihminen on ymmärrettävä ympäristöään muokkaavaksi, mutta myös sen ohjaamaksi moniloksi mieluummin yksilöksi, evoluutiotaisteluaan yksin käyväksi otukseksi. Terveydenhuollossa toki korjaillaan erillistä ruumisyksilöä eli sosiaaliturvatunnuksella varustettua kehoa irrallaan mielenliikkeistä ja eristettynä muista ihmisistä. Useimmiten kuitenkin paranemisessa ovat tärkeitä ihmiset, myös sote-systeemin ulkopuolella. Todellisessa elämässä, arjessa.
Tällaisen ihmiskokonaisuuden hoitotutkimukset edellyttävät nykyistä RCT-hoitotutkimusajattelua laajempaa tiedekäsitystä sekä ihmisen mielen, kokemuksellisuuden ja sosiaalisen todellisuuden syvempää huomioon ottamista metodologisia tutkimusratkaisuja tehtäessä.
Tältä osin pidän hämmennystä hyvänä asiana. Se voi nimittäin osoittautua tärkeäksi dynaamiseksi muutosvoimaksi terveydenhuollon sisällä ja koko sote-järjestelmässä. Muutos tuottaa lisää myötätuntoa, iloa, toivoa ja ihmisen kohtaamista soteen.
Lääkkeetöntä, kokemuksellista hoitoa
Yksi tutkitusti tehokas lääkkeetön, kokemuksellinen keino on juuri myötätunto. Tässä kohtaa joku saattaa hymähtää itsekseen: ”Taas noita idealisteja! Uskovat että tunteilla parannetaan tulehtunut umpisuoli!” Tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Myötätunto ei korvaa eikö saa korvata pätevää lääketieteellistä hoitoa. Se ei siis ole vaihtoehto muulle hoidolle. Se täydentää ja tehostaa tavanomaista hoitoa.
Siitä on tutkitusti apua, vaikka esimerkiksi vakavaan sairauteen ei lääkkeellistä parannuskeinoa olisikaan tai voimakkaatkaan lääkkeet eivät taltuttaisi kroonista kiputilaa.
Aiheesta kirjoittavat Monica Worline ja ja Anne Birgitta Pessi vastikään julkaistussa kirjassa Myötätunnon mullistava voima (Pessi ym. 2017).
Terveydenhuollossa keskitytään aika paljon tieteelliseen ja tekniseen osaamiseen. Kliininen opetus on pitkään korostanut terveydenhuollon ammattilaisen ja potilaan välistä etäisyyttä. Se on nähty tapana suojautua liialta stressiltä tai hankalaksi koetun läheisyyden tuottamalta epävarmuudelta. Se voi myös olla tapa alleviivata omaa ammatillista osaamista.
Tutkimusten mukaan sekä terveysalan ammattilaiset että potilaat ovat sitä mieltä, että myötätuntoinen hoitaminen on tärkeää, mutta kumpikin ryhmä kokee, että hoito ei yleensä ole tarpeeksi myötätuntoista.
Työntekijät jotka haluavat toimia asiakkaiden kanssa myötätuntoisesti, kokevat yhä useammin itsensä uupuneiksi ja stressaantuneiksi. Myötätuntouupumukseen, loppuun palamiseen ja väsymiseen terveydenhuollossa on monia syitä, mutta tiedetään että suuri osa kielteisten työolojen haittavaikutuksista liittyy juuri myötätuntoisen hoidon ja hyväntahtoisten sosiaalisten suhteiden vähenemiseen.
Myötätuntoinen ihmiskuva
Tutkijat Anne Birgitta Pessi ja Frank Martela puolustavat myötätuntoista ihmiskuvaa ja ihmisen luontaista hyvyyttä toteamalla: ”Väite siitä, että altruistinen motiivi on illuusio, koska hyvän tekeminen tuottaa mielihyvää, on sama kuin väitettäisiin, että nälkä on illuusio, koska syöminen tuottaa mielihyvää – absurdia”.
Altruismi on nimittäin evoluution kannalta suotuisa: sympatialla, altruismilla ja rakkaudella on suotuisia vaikutuksia luonnonvalinnan kannalta. Esimerkiksi parempi yhteistyö auttaa selviytymään paremmin.
Myötätuntoinen ihmiskuva alkaakin pikkuhiljaa lyödä läpi. On tosin aloja kuten taloustieteet, joissa ihmiskuvan murros on vielä kesken, Pessi ja Martela sanovat. Myötätunnolla, kuten toisten auttamisella, on suora yhteys terveyteen. Ne lisäävät oksitosiinin ja dopamiinin määrää ja aktivoivat vagushermon toimintaa. Useissa tutkimuksissa myötätuntoa vahvistavat toimet ja myös itsemyötätunto on yhdistetty vähäisempään ahdistukseen, masennukseen ja stressiin.
Lääkärit hoitajat, fysioterapeutit, psykoterapeutit ja muut auttajat tarvitsevat yhtälailla myötätuntoa kuin potilaatkin. Monet tutkimukset osoittavat, että myötätunnolla on vaikutusta loppuun palamisen vähentämisessä ja ehkäisemisessä.
Myötätuntoa itseään kohtaan voi opetella muun muassa kokemuksellisesti – erilaisin, luovuutta, taiteita ja kehollisuutta soveltavin harjoituksin.
Makupaloja niistä saat Iloa ja Toivoa – kokemuksellisesti kohti terveyttä tapahtumassa 20.1.2018, paikka Lapinlahden Lähde, Lapinlahdentie 1, 00180 Helsinki.
Katso video Iloa ja toivoa
Lataa tilaisuuden esite ja ohjelma http://www.iloajatoivoa.fi/
Ilmoittaudu http://www.iloajatoivoa.fi/ilmoittaudu
Kirjallisuus
Worline M, Pessi AB 2017. Miksi myötätunto on erityisen tärkeää terveys- ja sosiaalialalla? Kirjassa Pessi AB, Martela F, Paakkanen M (toim.) 2017. Myötätunnon mullistava voima. PS-kustannus. Juva, 244-245..
Pessi AB ja Martela F. 2017. Myötätuntoista ihmistä ja työelämää etsimässä. Kirjassa Pessi AB, Martela F, Paakkanen M (toim.) 2017. Myötätunnon mullistava voima. PS-kustannus. Juva., 12-34.
