Ihmiskeskeisessä terveydenhuollossa keskellä on ihminen. Hänen tavoitteensa parantua ja kohentaa hyvinvointiaan ovat hoitamisen ja terveyden edistämisen ydintä.
Siksi sote-palvelujen laadun parantamiseksi tarvitaan kipeästi tutkittua tietoa:
- parantumis- ja hoitokokemuksista, joita kansalaiset saavat terveydenhuollossa ja sen ulkopuolella
- ihmisten kokemuksista siitä, kuinka he tulevat kohdatuiksi terveydenhuollon ammattihenkilöiden tapaamisissa ja siitä, mitä seurauksia heille näistä kohtaamiskokemuksista on aiheutunut
- kansalaisten koetusta terveydestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä terveydenhuollossa ja sen ulkopuolella – yksilötasolla, eri väestöryhmissä ja kansainvälisesti.
Kokemuksiin, esimerkiksi potilaskokemuksiin suhtaudutaan kuitenkin kaksijakoisesti niin hoitojärjestelmässä kuin tiedeyhteisössäkin.
Kokemus vähemmän tärkeää
Tiedeyhteisössä jotkut ovat sitä mieltä, että potilaan oma subjektiivinen kokemus on epäluotettava kertomaan minkään hoidon tehosta. Tämä näkemys perustuu ajatukseen, että tehoa pitää tutkia niin, että hoidettavien yksilölliset kokemukset eivät pääse vaikuttamaan tutkimustuloksiin. Sokkoistamalla häivytetään kokemusvaikutukset niin, että joko vain potilas ei tiedä tai että ei potilas eikä hoitaja tiedä, mitä hoitometodia tutkimukseen osallistuva potilas saa. Sen tietää vain tutkija.
Teholla (efficacy) tarkoitetaan jonkin valitun hoitometodin numeerisesti mitattavaa vaikuttavuutta johonkin tiettyyn vertailtavana olevaan hoitomuotoon ideaalisissa olosuhteissa eli mahdollisimman tarkoin kontrolloiduissa standardoiduissa olosuhteissa. Tätä näkemystä edustaa tyypillisimmillään plasebokontrolloitu satunnaistettu kliininen koe (RCT=Randomized Clinical Trial). Lääkkeiden tehon tutkimuksiin metodi sopii hyvin.
Kokemus hyvin tärkeää
Toiset taas ajattelevat, että potilaan oma subjektiivinen kokemus on lähtökohta kaikille terveysjärjestelmän palveluille. Hoidon vaikutusten tutkimukseen ei tämän näkemyksen mukaan riitä ideaalisissa, usein keinotekoisissa tutkimusta varten rakennetuissa olosuhteissa tehdyt tehon mittaukset. Tässä katsannossa ajatellaan, että tarvitaan nykyistä huomattavasti enemmän vaikuttavuuden (effectiveness) tutkimusta. Se tarkoittaa todellisissa elämän- ja hoitotilanteissa tehtävää tutkimusta. Tätä näkemystä edustaa tyypillisimmillään vertaileva vaikuttavuuden tutkimus (CER=Comparative Effectiveness Research), joka tarkoittaa mm. :
- todellisissa hoitoympäristöissä tehtäviä pragmaattisia (käytännöllisiä) hoitokokeita
- erilaisten hoitojärjestelmien tai -kokonaisuuksien välisiä vertailevia tutkimuksia (WSR= Whole Systems Research) sekä
- potilaskokemusten merkityksen tieteellistä arviointia vertailtaessa erilaisilla metodeilla saavutettuja hyviä tuloksia koetun terveyden parantamiseksi ja edistämiseksi.
Näytöt tukevat toisiaan
Näiden kahden näkemyksen välillä ei ole ristiriitaa. Tutkimusnäyttöä saadaan monilla tavoilla. Näytöt voivat tukea toisiaan ja näin vahvistaa tutkimuksen luotettavuutta. Pelkästään kokemustutkimuksen tuloksiin nojaaminen voi olla riittämöntä. Samoin kokemuksen poissulkeva tutkimus voi antaa vääristyneen kuvan parannuskäytäntöjen reaalitodellisuudesta.
Metodin valinta riippuu aina ongelmasta, tutkimuskysymyksistä ja siitä, millaista taustateoriaa sovelletaan. Monitieteisissä ja -metodisissa hankkeissa sovelletaan useita teorioita ja menetelmiä tutkittavan terveys- tai parannusongelman selvittämiseksi.
Monimetodisuus tuottaa useimmiten tarkemman kuvan tutkimuskohteesta kuin yhden metodin käyttö. Loistava esimerkki monitieteisestä tutkimuksesta on ihmisen tajunnan ja fyysisten aivotoimintojen välisten yhteyksien etsiminen, vaikka tällainen tutkimus ei olekaan suoraan hoitamisen vaikutusten tutkimusta. Kun esimerkiksi fysiologian, neurologian, psykiatrian, psykologian, kielitieteiden, taiteiden ja viestinnän tutkimuksen yhdistelmillä pyritään etsimään yhteyksiä kehollisten ja tajunnallisten ilmiöiden välillä, saadaan tutkittua tietoa myös erilaisten hoito- ja terveydenedistämismenetelmien kehittämiseksi.
Monitieteisyyttä on syytä vahvistaa myös käytännön hoitotutkimuksissa. Siitä hyötyvät niin terveydenhuollon henkilöstö kuin ennen kaikkea palvelujen käyttäjät, tavalliset ihmiset. Taloudelliset rajoitukset, ammatilliset eturistiriidat, hallinnollinen jäykkyys ja poliittiset intohimot on nähtävä vain hidasteena, ei esiteenä, monitieteisten ja -metodisten terveystutkimusten yleistymisessä.
Lisää tutkimusnäytöstä ja kokemuksellisuudesta: Aarva P ja Kortejärvi H. Tutkimusnäyttö ja kokemusvaikutukset. Kirjassa Aarva P, Kortejärvi H, Sarvela K (toim.) Inhimillisyyden vallankumous. Iloa ja toivoa terveydenhoitoon. Basam Books. Helsinki, s. 157-180