Kurkkulaulua kitarasta

Kitaran keskusta

Bon Jovi konsertoi eilen illalla 30 000 kuulijalle Ratinan stadionilla Tampereella. Kolmisenkymmentä vuotta sitten huippusuosittu bändi keräsi nytkin melkein täyden stadionillisen yleisöä, joka lauloi antaumuksella kertosäkeitä.

Tiirailin iltakävelylläni konsertin viimeisiä lauluja metallilankaristikon välistä. Konsertti oli lopuillaan ja järjestysmiehet poistivat näköesteitä kadun puolelta. Oli varmaan hienoa nauttia lipun lunastaneena musiikista stadionin sisällä.

Esitys teki vaikutuksen myös liputtomaan iltakävelijään. Iltakin oli kaunis ja lämmin.

It´s my life kappaleessa kuulin shamanistisia sointeja, aivan kuin tuvalaista kurkkulaulua olisi vilahtanut rokin seassa.  Laulussa kitaristi käyttää mouth tubea (suuputkea). Siihen eri voimakkuuksilla ja eri tavoilla puhaltamalla kitaran kielet saadaan värähtelemään niin, että saundi muistuttaa ihan jotakin muuta kuin kitaran ääntä.

You tubessa shaamaanisointi ei tule ihan niin selvästi esiin, mutta kyllä sen sieltä tarkasti kuuntelemalla tunnistaa: https://www.youtube.com/watch?v=vx2u5uUu3DE

Tulee tauko

It´s my life johdattaa blogitauolle, sillä työ- ja muille projekteille on nyt annettava paljon aikaa. Heinäkuussa vietän netitöntä kuukautta – ainakin melkein.

Kiitoksia oikein paljon kaikille lukijoille. Palaan palstoille elokuussa.

Hyvää kesää kaikille!

Kuva Kimmo Koivuniemi.