Pellolla performanssissa tein sovintoa historian kanssa

Performanssia odotellessa
Lähdettiin S:n kanssa Lahteen pellolle performanssiin, taideteoksen osaksi. Tekemään sovintoa. Sinne tuli tuhansia muitakin vuoden 1918 valkoisten ja punaisten sukujuurista kasvaneita tai suomalaisen surun historian muutoin sisälleen ottaneita tai ihan vaan uteliaisuudesta.

Olimme osa ihmismonumenttia Fellmanin puistossa Lahdessa.

Puisto oli ennen kartanon pelto. 95 vuotta sitten täällä vietti 20 000 punaista vangittua sotilasta sekä siviiliväkeä hevosineen ja tavaroineen muutaman päivän odottamassa voittajien ratkaisua. Taisteluihin osallistuneet ohjattiin tuomittavaksi (joko teloitettiin tai lähetettiin vakileireille). Naiset ja lapset pääsivät yleensä kotiin.

Kuvataitelija Kaisa Salmi tarjosi meille mahdollisuuden sovinnon tekoon menneisyyden kanssa.

Kansalaissodan karmeille tapahtumille, oman maan kansalaisten, jopa omien paikkakuntalaisten tappamiselle ei ole olemassa ”oikeudenmukaista” ratkaisua. Noin 40 000 suomalaista, valtaosa punaisia, kuoli sodan melskeissä ja jälkimainingeissa leireillä nälkään ja tauteihin.

Kumpikin puoli taisteli omasta näkökannastaan ”oikean” asian puolella. Neljä kuukautta kestänyt sisällissota jätti kansakuntaan pahoja traumoja, joiden peittely-yritykset ovat vain tuottaneet lisää epämääräistä pahaa oloa jälkipolville.

Vain anteeksianto ja sovitus vapauttavat. Sukupolvien jälkeenkin.

Näin sovitan sotatraumaa Fellmanin pellolla

Performanssin osana toimin vetäjän ohjeiden mukaisesti:
tallon vihaa maahan jalkojeni alle,
kumarrun etsimään liejusta ruuanmurusia,
peitän kämmenillä silmäni, jotta en näkisi kuolemaa,
kierryn kippuraan pahoinvoinnin ja oksetuksen tunteen painostamana,
juoksen paikallani pakoon,
kurkotan kädet taivasta kohti ja huudan niin paljon kuin minusta ääntä lähtee.
Huudan äitiä!

Katson naapuria silmiin ja näen niissä kyyneleitä.
Ne valuvat omille poskilleni.
Halaan läsnä olevaa.
Tunnen helpotuksen ja vapautuksen kehossani, kun annan anteeksi ja kun saan anteeksi.
Mieli tyyntyy, seestyy, valostuu.

Laulamme kymmentuhatpäisen joukon kanssa Marseljeesin kertosäettä uusilla sanoilla, joissa ei ole hitustakaan taistelua ja aggaressiivisuutta.

Ehkä nyt on uusi aika.

Lehmä ja sen vasikka

Nykyajan käsitteillä ja ajattelulla kansalaissotaa ei voi ymmärtää. Pitää mennä vuotta 1918 edeltäneeseen aikaan ja siitä näkökulmasta yrittää tulkita tuon ajan tapahtumia ja ilmiöitä. Suomi irtautui Venäjästä itsenäiseksi valtioksi, yhteiskunnassa vallitsi selkeä ja tiukka luokkajako, köyhyys ja eriarvoisuus rehottivat, mikä lietsoi vihaa ja kaunaa. Euroopassa työväenliike oli vahvassa nousukiidossa ja Venäjällä oli juuri tehty punainen vallankumous. Siinä olivat selkkauksen ainekset.

Nykyään päivitellään herkästi maailman sotatapahtumia. Muistan kuinka 90-luvun puolivälissä paheksuttiin, kuinka ne siellä kaukana Bosniassa sotivat, kuinka muslimit, katoliset ja ortodoksit tappoivat toisiaan.

Siinä unohtui, että omassa maassamme tapahtui aivan sama vain 70 vuotta aikaisemmin. Ryhmittymiä vain nimitettiin eri tavoin. Meillä ne olivat punaisia ja valkoisia.

Lehmä ei aina muista vasikkana oloaan!

Nyt väsyttää. Taideteokseen osallistumisessa oli tunnetta. Kun sen päästin irti, vapautin samalla painolastia, syyllisyyttä, häpeää, vihaa, katkeruutta ja salailua menneiden sukupolvien puolesta. Samalla myös kaikkien suomalaisten puolesta. Ja omasta puolestani.

Kiitoksia Kaisa Salmi.

Syyskuussa 2013 performanssi, jota kuvattiin 15 kameralla, on esillä Lahden taidemuseossa.

Linkkejä

Ylen uutisjuttu performanssista 28.4.2013 Linkki
Etelä Suomen Sanomat Linkki
Fellmanin pellosta tietoa Kansan Arkiston sivuilta Linkki
Ville-Matti Rautjoki Lahden kaupunginmuseosta kirjoittaa aiheesta Linkki

Kädet kohti taivasta

5 thoughts on “Pellolla performanssissa tein sovintoa historian kanssa

  1. Hienoa, että melko vaietun ja yli sukupolvien siirtyneen ison trauman kohtaamiseen ja käsittelyyn järjestettiin tuollainen mahdollisuus. Kiinnostus ja osallistuminen kertovat, että idealle ollut tilaus ja sen vastaanottamiselle oikea aika. Tuollainen tapahtuma on kuin symbolia ja viestiä myös tähänpäivään, vallan vääristymien tai niiden oireiden tunnistamisen, kuin myös avoimuuden ja ihmisessä asuvaan hyvään luottamisen puolesta.

  2. Hei! Siellä olimme mekin – kaksi pikkubussillista Joensuusta. Lähes kaikilla oli jotakin yhteistä menneiden tapahtumien kanssa: isoisä, isoäiti tai joku sukulainen oli täpärästi pelastunut ”lopulliselta ratkaisulta”. Monta tarinaa, monta sovintoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s