Veden henki.
Jos shamanismi on uskonto, se on luonnonsuojelu-uskonto. Tämä muinainen luottamus ja kunnioitus luontoon perustui kokemukseen, ei kirjoitettuihin teksteihin.
Uskossa järki on sivuutettava, jotta voi uskoa järkeä suurempaan, jumaluuteen. Shamanismissa luontoa ei sivuuteta, kun uskotaan ihmistä suurempaan. Koska luonnossa on jumaluutta ja koska ihminenkin on osa luontoa, hän voi siitä osallisena hengittää jumaluuden voimaa.
Siperian samojedit kääntyivät mieluummin metsän hengen ja veden haltijan kuin tuntemattomien ortodoksisen kirkon pyhimysten, kuten pyhän Nikolauksen puoleen. Samojedi ei voinut käsittää, miksi kirkko kutsuu hänen omia palvontakuviaan perkeleiksi, mutta venäläisiä kuvia pyhiksi. ”Kaikkihan ne ovat ihmiskädestä lähteneitä”, samojedi sanoi tutkija Kai Donnerille sata vuotta sitten. (Donner 2012)
Tämä on viisas näkemys ja sisältää sen ajatuksen, että jos uskontoja ei ole, ne pitää keksiä. Ja ihminenhän on keksinyt. Homo sapiens on myös homo religiosus.
Siperiassa ortodoksisuus syrjäytti shamanismin .Vuosisata sitten samojedit jo olivat virallisesti ortodokseja. Käännytystyö oli ollut jo pari kolme vuosisataa erittäin aktiivista. Silti samojedit ajattelivat shamanistisesti. He arvostivat edelleen oman kulttuurinsa maailmankuvaa, jossa luonnon hengillä oli suuri merkitys. Samanaikaisesti he olivat jakavinaan ortodoksisten valloittajien uskonkäsitykset.
He palvoivat salaa omia luonnonjumaliaan ja shamanistiset toimitukset olivat kansan keskuudessa suositumpia kuin ortodoksipappien liturgiat. Näin kertoo samojedien kanssa 1900-luvun alussa kuukausia asunut Donner (jonka Siperian reissuja myös edellinen postaukseni käsitteli).
Fuusioshamanismia
Samojedit myös ydistelivät kristillisiä symboleja (esim. risti) shamanismiin. He uskoivat, että ortodoksien ikonit edustivat henkiä ja jumalia ja kynttilät niiden ympärillä uhreja. Samojedit siis tulkitsivat kristinuskon omasta viitekehyksestään. Ihminen on ihailtavan joustava hahmottamaan uusia asioita, joita hän muokkaa mielessään sopiviksi omaan maailmankuvaansa.
Donner mainitsee, että siinä missä kristinuskon taivaan jumala jäi samojedeille kaukaiseksi olennoksi, luonnossa ja ympärillä olevien henkien (haltioiden) määrä oli suuri. Oli puiden ja jokien henkiä sekä paikallisia jumaluuksia. Näistä olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmänkin, mutta Donner kuvailee niitä vain lyhyesti. Hän kertoo luonnonhenkien usein olleen erityislaatuisia kiviä tai luonnon muodostelmia, joista voi erottaa inhimillisiä tuntomerkkejä.
Samojedien oli vaikea omaksua kristinuskon Jumalaa ja käsittää, että ortodoksisuus olisi jotenkin parempi kuin heidän oma luonnon palvontansa, jota käännyttäjät kutsuivat luonnonlapsien pakanuudeksi.
Donner tulkitsee, että pitäytyminen shamanismissa johtui puutteellisesta opetuksesta. Venäläisillä kirkonmiehillä kun ei ollut riittävästi aikaa työskennellä alkuasukkaiden kanssa evätkä he edes osanneet samojedinkieltä.
Kaiken kaikkiaan Donner suhtautui samojedeihin myönteisesti. Olivathan he suomalaisille läheisiä, puhuivat uralilaista kieltä, josta suomikin kehittyi. Ymmärtävästä ja osallistuvasta tutkimusotteestaan huolimatta Donner kuitenkin näki samojedit alkeellisena alkuperäiskansana. Tämä oli tuon ajan tutkijoiden tapa katsella maailmaa. (Samalla tavalla näkivät suomalaiset papit menneinä vuosisatoina saamelaiset ja Lapin shamanismin, noitauskonnon).
Kristinusko opettaa ihmisille moraalia. Älä varasta ja auta köyhiä, esimerkiksi. Mielenkiintoista on, että samojedien keskuudessa ei ollut syytä varastella eivätkä he myöskään koskaan kieltäytyneet auttamasta köyhiä ja nääntyneitä, Donner kirjoittaa.
Hän vertaa samojedien elämää kommunistisesti järjestyneeseen yhteiskuntaan! Tulkinta juontuu tuolloisista poliittisista virtauksista. Kommunistiset aatteet lainehtivat 1900-luvun alussa Euroopassa näkyvästi ja johtivat Venäjän vallankumoukseen 1917. Lopputuloksena oli 70 vuotta kestänyt sosialistinen järjestelmä, jossa virallisesti kommunismiin uskoi moni, mutta käytännössä harva.
Nyt luterilaisuus Suomessa ja ortodoksisuus Venäjällä ovat valtauskontoja. Samaan aikaan Suomessa kristittyjen Jumalaan uskominen tutkimusten mukaan on vähenemässä. Virallisesti uskoo moni, oikeasti harva.
Lähetystyötä Siperiassa
Luterilainen lähetystyö pyrkii juurimaan viimeisetkin Siperian shamanismin rippeet. Suomalaiset kristityt käännyttävät nykyisin Pohjois-Siperiassa asuvia nenetsejä, jotka ovat samojedeja (Jamalo-Nenetsian sijainti kartalla).
Lähetysnäky –lehti päivittelee hieman ylemmyydentuntoisesti, kuinka nenetseillä on edelleen shamanismista peräisin olevia käsityksiä hengistä, kirouksista ja kohtalosta. Samassa jutussa todetaan, että nenetsit ovat kokeneet ortodoksikirkon vain venäläisten uskonnoksi. Kiinnostavaa, sillä tästä puhui Donnerkin sata vuotta sitten.
Mutta kenen uskonnoksi nenetsit mahtavat kokea luterilaisuuden?
Shamanismissa on ilmeisesti jotakin syvästi ihmistä koskettavaa, kun se edelleen elää, vaikka sitä on todella pyritty hävittämään Siperiasta niin tsaarin Venäjän, Neuvostoliiton kuin Putinin Venäjänkin aikana.
Ikävää, että suomalaisetkin ovat nyt tässä touhussa mukana. Eettisesti arvokkaampaa olisi tukea nenetsien omaa maailmankuvaa ja auttaa heitä vahvistamaan omaa kansallista identiteettiään, jonka osa luontoon ja luonnon henkiin uskominen on ollut.
Entä omat jumalamme?
Luonnonsuojelu-uskontoa tarvitaan. Luonnolla kun on muukin kuin teknis-taloudellinen arvo. Siinä on pyhyyttä. Niin Jamalo-Netnetsiassa kuin meilläkin.
Mieluummin ottaisin jumalikseni veden ja metsän henget kuin markkinavoimat ja talouskasvun.
Lähteet
Donner Kai. 2012. Siperian samojedien keskuudessa vuosina 1911-1913 ja 1914. Salakirjat. Raamatutrukikoja. Tallinna. Alkuperäispainos Otava Helsinki 1923.
Aina maan ääriin saakka –Jamalin Nenetsiaan. Lähetysnäky 3/2012, s. 4-5. http://issuu.com/ekm-etal/docs/ln_3_2012_web?mode=window&backgroundColor=%23222222
Metsän henkiä.