Runolaulu on suomalaista meditaatioa. Siinä on samaa mielen toiminnan ydintä kuin shamaanimatkassa. Näin päättelen kuunneltuani Ilona Korhosen radiohaastatelun ja luettuani juttuja hänen tämänpäiväisestä väitöstilaisuudestaan Sibelius-Akatemiassa.
Korhonen toteaa, että “runolaulu”-tilassa ollaaan flow´ssa, “runolaulun sisällä”, jossa voi tuottaa improvisoidusti uutta runolaulua. Larin Paraske, inkeriläinen 1800-luvun alkupuolella elänyt runolaulaja oli taiteilija ja elämäntulkki sekä suomalaisen kansanrunouden keskeinen henkilö. Parasken henki edelleen elää, nyt myös akateemisessa maailmassa.
Shamaanimatkalla tapahtuu samantyyppinen ilmiö kuin runolaulussa. Ihmisen mieli avartuu luovaan, arkikokemuksen ylittävään tilaan. Se alkaa tuottaa kuvia, tapahtumia ja tarinoita, jotka kaikki ovat totta ihmisen oman kokemis- ja elämismaailman näkökulmasta. Tällainen tila on monlla tavalla eheyttävä ja parantava, varsinkin jos kokemukset voi jakaa avoimessa ja turvallisessa ryhmässä tai jonkun luotettavan ihmisen kanssa.
Sibelius-Akatemian tiedote Korhosen väitöskirjasta:
Yle Areenan haastattelu Kultakuume: Ilona Korhonen on nykypäivän runolaulaja: