Asiantuntijaselvitys tutkimustiedosta ja kehitysehdotukset
Kirjoittajat: Mikko Nenonen, Anneli, Milén ja Markku Partinen
Pysyvä osoite: http://hdl.handle.net/10138/605879
ISBN 978-951-51-8347-7 (verkkojulkaisu)
HELSINGIN YLIOPISTO
© Kirjoittajat 2025, CC BY-NC
TIIVISTELMÄ
Asiantuntijaselvitys antaa ensimmäistä kertaa Suomessa yleiskuvan siitä, mitä täydentävä hoitaminen on, koulutetun ammattilaisen antamana. Yleiskuva alasta on välttämätön, jotta julkinen keskustelu ja päätöksenteko voivat aiempaa paremmin perustua ymmärrykseen siitä, mistä täydentävä hoitamisen alalla on kysymys: mitä siihen kuuluu ja mitä ei, missä määrin väestö hakeutuu hoitoihin ja miksi, mistä hoitojen asiakas- ja potilasturvallisuus syntyy tai vaarantuu ja ovatko hoidot vaikuttavia.
Myös sääntelyn tarpeen arviointi edellyttää yleiskuvaa alasta ja tietoa pohjoismaisesta lainsäädännöstä. Käsittelemme muun muassa näitä kokonaisuuksia sekä teemme kehitysehdotuksia. Huomattavaa on, että tarkastelemme teemaa kansainvälisestä ja suomalaisesta näkökulmasta nimenomaan laajan tutkimustiedon sekä viranomaistiedon perusteella, kokeneina tutkijoina ja asiantuntijoina neutraalisti ja puolueettomasti. Tietolähteitä on viitetietoineen yli 140.
Selvityksemme vastaa Petteri Orpon hallitusohjelman tavoitteeseen selvittää vaihtoehtohoitojen sääntelyn tarve potilasturvallisuuden kannalta. Koska selvityksen laatiminen ei ole käynnistynyt, päätimme ryhtyä toimeen itsenäisesti ja rahoituksetta semminkin, kun yleiskuvaa varten on nyt riittävästi tutkittua tietoa ja tarve on ajankohtainen.
Tarkoituksemme on tukea asiallista ja tietoon perustuvaa keskustelua ja päätöksentekoa. Ajantasainen tutkimustieto on tarpeen päätöksenteossa hyvinvointialueilla ja kansallisessa ohjauksessa, kun tarvitaan uusia voimavaroja henkilöstövajeeseen ja keinoja väestön terveyshaasteisiin. Selvitys antaa tarpeellista tietopohjaa myös meneillään olevalle sote- ammattihenkilöstön lainsäädännön uudistukselle. Laaja käyttö ja tavanomaiset hoitomuodot: Lääkärin vastaanotolla käy vuoden aikana kolme miljoonaa suomalaista aikuista. Saman tutkimuksen mukaan miljoona ihmistä (20 %) hakeutuu täydentävää hoitoa antavien ammattilaisten vastaanotoille. Yleisimpiä hoitoja meillä ovat hieronnat, kalevalainen jäsenkorjaus, akupunktio ja kasviterapia.
Täydentäviä hoitoja käytetään edistämään omaa terveyttä ja ehkäisemään sairauksia mm. stressin, jännittyneisyyden ja väsyneisyyden lieventämisen avulla. Niistä haetaan helpotusta kipuihin ja vaivoihin sekä ei-vakavien sairauksien kuten migreenin hoitoon. Hoidot täydentävät vakiintuneen terveydenhuollon hoitovalikoimaa. Kansainvälisten tutkimusten mukaan niitä ei käytetä vaihtoehtoina vakavien sairauksien lääketieteelliselle hoitamiselle. Hoidot ovat tavanomaisia ja Pohjoismaissa vakiintuneita.
Asiakas- ja potilasturvallisuus: Suurin osa meillä tutkimusten mukaan käytetyistä hoidoista on menetelminä turvallisia, kuten kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu. Ne ovat lähes kaikki käsillä hoitamista, kehoon kajoamattomia ja lääkkeettömiä, jolloin menetelmästä johtuvia riskejä turvallisuudelle on vähäisesti. Muutamiin yleisiin hoitomenetelmiin sisältyy potentiaalisia turvallisuusriskejä. Niiden turvallisuutta on pyritty vahvistamaan EU:n säädöksin ja valvonnalla sekä perusteellisella koulutuksella. Kun tarkastellaan koko kenttää, on todennäköistä, että meillä esiintyy estettäviä hoitohaittoja ja –vahinkoja, joista ei ole koottua tietoa.
Turvallisuuden vaarantuminen jossain määrin voi johtua hoitomenetelmistä, joita käytetään vain vähän ja jotka eivät ole vakiintuneita eikä niitä lueta täydentäviksi
hoidoiksi kansainvälisessä kirjallisuudessa. Merkittävämpi syy liittyy nimenomaan hoitavaan henkilöön. Kuten kaikessa hoitamisessa on, osaaminen ja koulutus ovat keskeisiä. Vaikka suuri osa täydentävää hoitoa antavista henkilöistä saa järjestelmällistä koulutusta, on todennäköistä, että on hoitavia henkilöitä, joilla on riittämätön koulutus ja osaaminen.
Tieteellisiä perusteita ei ole sille, että näiden hoitojen käyttöä käytännössä rajoitettaisiin tai kiellettäisiin. Sen sijaan on perusteltua, että vahvistetaan niiden turvallisuutta lainsäädännöllä, jolla varmistetaan, että hoitavalla henkilöllä on riittävä koulutus ja osaaminen antamastaan hoidosta ja myös lääketieteestä, sitoutuminen ammatillisiin sääntöihin, hoitovahinkovakuutus kuten terveydenhuollossa on, ja hyväksytty rekisteröityminen julkisesti esillä olevaan tietokantaan. Tietokanta myös mahdollistaa yleisön valita hoitava henkilö tiedon pohjalta. Perustetaan myös matalan kynnyksen väylät ja käsittely valituksille sekä tehostetaan omavalvontaa. Ehdotuksemme on pohjoismaisen mallin mukainen melko kevyt järjestelmä, joka ei vaadi juurikaan lisärahoitusta eikä rasita julkista hallintoa.
Hoidon turvallisuuden ja laadun vuoksi on myös tarpeen lisätä lääkäreiden ja sairaanhoitajien sekä täydentävää hoitoa antavien terapeuttien tietoa ja arvostusta koskien toistensa työtä ja hoitomenetelmiä. Ehdotamme tietoon perustuvaa, puolueetonta koulutusta täydentävän hoitamisen alasta osana lääkäreiden ja sairaanhoitajien perus- ja täydennyskoulutusta. Vastaavasti terapeuttien koulutukseen on sisällyttävä lääketieteen opintoja kuten ehdotamme edellä.
Hoitojen vaikuttavuus: Tutkimuksissa on todettu, että täydentävää hoitoa saaneet kokevat hoidosta hyötyä niihin tarpeisiinsa, joiden vuoksi ovat hakeutuneet hoidettaviksi. Vaikutukset ovat arkielämän kannalta merkittäviä näkyen kohentuneena työ- ja toimintakykynä ja elämänlaatuna. Biolääketieteellisten hoitojen vaikuttavuutta on totuttu tukimaan kliinisin satunnaistetuin kaksoisokkotutkimuksin. Menetelmä ei ole sopiva terveyden edistämiseen ja yleisen hyvinvoinnin lisäämiseen eikä siten useimpiin täydentäviin hoitoihin, joissa tavoiteltu vaikutus perustuu ihmisen kokemiseen, jota on vaikea mm. laboratoriotutkimuksin mitata. Ehdotamme täydentävien hoitojen arkivaikuttavuuden huomioimista vaikuttavuutta arvioitaessa sekä sen tutkimuksen lisäämistä.
Sisältyminen terveydenhuoltoon: Täydentävien hoitojen liittäminen vakiintuneeseen terveydenhuoltoon on meillä vähäistä siitä huolimatta, että useimmat ovat tutkimusten mukaan turvallisia ja kustannustehokkaita ja täydentävät vakiintuneen terveydenhuollon hoitovalikoimaa. Lääketieteellisen ja sitä täydentävän hoitamisen yhdistäminen potilaan hoidossa eli integratiivinen hoitaminen etenee mm. Euroopassa. Suomessa sitä toteutetaan jonkin verran yksityisessä- ja työterveyshuollossa.
Ehdotamme, että arvioidaan, mitä täydentäviä hoitomuotoja voidaan mahdollisesti suositella sisällytettäviksi terveydenhuoltoon. Arviointityö tehtäisiin biolääketieteellisissäkin hoidoissa vakiintuneen ”Käypä hoito suositusten” perusteellisen laatimistyön avulla. Tämän pohjalta tulisi käynnistää pilottiohjelmia kehittämään ja testaamaan joidenkin täydentävien hoitojen integrointia vakiintuneisiin hoitopolkuihin erityisesti silloin, kun ne voivat tukea tavanomaisia hoitoja tai tarjota kustannustehokkaita vaihtoehtoja.
Selvitys kirjallisuusviitteineen on 56 sivun mittainen.