Kuuntelin äsken Radio Suomen Päivässä kiinnostavaa ohejelmaa ”Mielenterveyden tukijat”, jossa uskontotieteen professori Terhi Utriainen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, THL:n tutkimusprofessori Timo Partonen ovat äänessä. Mielenterveyden tukijat | Radio Suomen Päivä | Yle Areena https://areena.yle.fi/podcastit/1-71270736
Hyvä ohjelma. Kuitenkin ihmettelen, miksi Utriaista ja Partosta ei pyydetty ohjelmassa keskustelemaan toistensa kanssa, vaan kummankin näkemykset esitettiin erikseen. Vuoropuhelua ei voinut syntyä. Ohjelma on silti kiinnostava.
Se oli rakennettu siten, että Partonen ikään kuin kommentoi toimittajien virittävien kysymysten avulla Utriaisen aiemmin nauhoitettuja näkemyksiä. Toisin päin kommentointia ei kuultu. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla miten Urtiainen olisi kommentoinut Partosen sanomia.
Mielestäni tasapainoisen ja hyvän journalismin nimissä myös Utriaiselle olisi pitänyt antaa mahdollisuus kommentoida Partosta. Ehkä annettiinkin, mutta Utriainen ei halunnut kommentoida.
Valikoima Utriaisen kommentteja:
”Täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitoihin voitaisiin suhtautua avarammin.”
”Pitkäisi tutkia enemmän ennen kuin hutkitaan.”
”Uushenkisyyden alalta saadaan mielenrauhaa, merkityskehystä elämälle, turvallisuudentunnetta.”
”Meidän pitäisi tutustua ja tutkia paljon enemmän sitä, mitä ihmiset tosiasiassa sieltä [uushenkisyydestä tai täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista] hakee ja miksi he siihen kääntyy ja mitä he sieltä saa.”
”Uushenkisyyden alueelta saatetaan saada.. tämmöisiä täydentäviä hoitomuotoja, ennen muuta kaikenlaisia just ahdistukseen, stressiin ja muuhun, mitä ei sitten kovin helposti tämä päivän suomalaisesta julkisesta terveydenhuollosta kerta kaikkiaan ole saatavissa… että mun mielestä vuoropuhelua näiden välillä olisi kyllä syytä lisätä.”
”Olen kuullut että niin terveydenhuollossa kuin institutionaalisen uskonnon taholla ei olla valmiita edes kauheasti kuuntelemaan ihmisiä, kun he kertovat näistä omista keinoistaan ja kokemuksistaan ja olisivat halukkaita puhumaan siitä, millaista apua ne mahdollisesti tuottavat. Jollain lailla näitä asioita ei oteta vakavasti lähtökohtaisestikaan ja keskusteluyhteys ei kunnolla ala ala syntymään.”
Partosen kommenteista kävi ilmi, että hän on samaa mieltä Utriaisen kanssa siitä, että on tärkeä selvittää mitä apua ihmiset saavat terveydenhuollon ulkopuolisista keinoista.
Muilta osin Partosen puhetta tulkitsen niin, että hänen mukaansa terveydenhuolto ei osaa eikä voi vastata elämänkatsomuksellisiin kysymyksiin, eikä esimerkiksi ahdistukseen joka liittyy eksistentiaalisiin ja spirituaalisiin kysymyksiin. Silloin ihmisen on itse haettava apua jostain muualta.
Partosen kommentti:
”Terveydenhuollon puolelle ihmiset hakeutuvat toivon mukaan silloin kun se stressaava elämäntilanne jatkuu ja jatkuu. Silloin terveydenhuollon tehtävä on tietysti arvioida, että tarvitaanko hoitoa. Kyllä terveydenhuoltokin pystyy tarjoamaan esimerkiksi stressinhallintakursseja ja erilaisia keskusteluun pohjautuvia hoitoja ahdistuneisuuteen, jos se täyttää tavallaan sen vaatimuksen että se selkeästi haittaa ihmisen toimintakykyä.”
Eroja Utriaisen ja Partosen näkemyksissä on, mutta ne eivät ole vakavia tai mahdottomia. Avoin dialogi auttaisi luomaan uutta ymmärrystä ja uusia vaihtoehtoja terveyspalveluiden kehittämiselle. Olisiko tässä mahdollisuus Ylelle dialogin avaamiseen?
Kuuntele ja tee tulkintasi.
Kiitos.
Mielenterveyden hoitaminen perustuu osaltaan kristillisiin arvoihin,kuten ei huomioida entisten elämien traumoja,joilla voi olla vaikutusta.
Myös ihmisen luontaiset kyvyt voidaan helposti tulkita sairaudeksi.
Lisäksi ravinnon merkitystä ei huomioida riittävästi.
Mielestäni ja kokemani mukaan mielenterveyspuolella ei keskitytä parantamiseen,vaan oireenmukaiseen hoitoon ja elinikäiseen lääkitykseen.
Uskon,että näistä syistä en tiedä ketään toista,joka olisi mielenterveystoimiston ovenkahvasta tartuttuaan parantunut.
Parantumisella tarkoitan myös sitä,että on kokonaan lääkkeetön.
Onneksi ymmärsin nämä ongelmat ajoissa ja lopetin terveyteni ulkoistamisen,ennen kuin aivokemiani oli peruuttamattomasti muuttunut.
Vasta,kun pääni oli selvinnyt minun oli mahdollista kohdata ongelmani ja toipua niistä,eli parantua.
Ainoa asia mikä vaivaa minua edelleen on ne terveystiedoissani näkyvät väärät diagnoosit.
Yleisesti kun kuvitellaan,että mielen ongelmista ei voi parantua.