Anneli Milén vastasi Hannu Lauerman kirjoitukseen (16.8.) Helsingin Sanomissa Valvomattomiin hoitoihin liittyvien riskien vähättely on epäeettistä – Mielipide | HS.fi. Lehti ei Milénin kirjoitusta julkaissut, mikä on ymmärrettävää, sillä kirjoittaja oli jo aikaisemmin saanut kaksi tekstiään julki HS:ssa.
Milén perustelee kuitenkin tekstissään hyvin näkemyksiään Lauerman väitteistä, joten julkaisen sen (teksti kursiivilla) tässä:
Yhdistävät terveysnäkemykset yleistyvät
Ylilääkäri Lauerma suhtautuu kirjoituksessaan (HS 16.8.) myönteisesti täydentäviin hoitoihin kipujen ja vaivojen lievittämiseksi, kunhan etenevien ja vaarallisten sairauksien varsinainen hoito turvataan.
Ajatuksen jakavat myös monet muut terveydenhuollon ammattilaiset sekä täydentäviä hoitoja tavanomaisen hoidon ohella tai sairauden ehkäisyyn käyttävät noin miljoona suomalaista. Yhdistävä terveyden- ja sairauden hoito onkin Suomen lisäksi muun muassa Sveitsissä, Saksassa, Italiassa ja monissa muissa maissa yleistymässä.
Ihminen jaksaa rankat syöpähoidot paremmin ja vähemmin kivuin, kun hän saa rentouttavaa, omaa paranemiskykyä tukevaa ja tutkittua kehon- ja mielenhoitoa, kuten mindfulness, jooga, akupunktio tai vyöhyketerapia.
Yhdistävä hoito ihmisen parhaaksi edellyttää toimijoiden toisiaan arvostavaa kuuntelua ja keskustelua sekä yhteistyötä. Vähättelevä puhe ”uskomushoidoista” ei kannusta dialogiin. Onhan näet niin, että läheskään kaikki viralliset ja ei-viralliset hoidot eivät perustu vahvaan tutkimusnäyttöön. Tutkijoina meidän on tutkittava tuntematonta, oltava uteliaita ja avoimia uudelle ja erilaiselle.
Dosentti Lauerma kertoo kirjoituksessaan pari kauhukertomusta kuolemista ja murhista, joiden aiheuttaja oli hänen mielestään jokin täydentävä hoito. Hän perustelee yhdistävän hoidon monilta ryhmiltä kieltävän lain tarvetta näillä tarinoilla ”uskomushoidoista”. Jotta ihmiset saavat oikeaa tietoa, meidän tutkijoiden on pitäydyttävä tutkittuun tietoon, ei uskomuksiin ja tarinoihin.
Sosiaali- ja terveysministeriön vastuulla on täydentävien hoitojen hyötyjen ja haittojen selvitättäminen ja niistä tiedottaminen väestölle. Sääntelyä varten on koottava kansainvälistä tutkittua tietoa.
Vaaroja painottavassa julkisessa nykykeskustelussa jää epäselväksi, onko jokin hoito tutkittu vai ei ja mitä hyötyä siitä voisi olla. Norjassa valtio tarjoaa kansalle riippumatonta tutkimustietoa täydentävistä hoidoista ja Ruotsiin ehdotetaan samanlaista palvelua, uuden yhteistyöhön kannustavan lakiesityksen lisäksi.
Lauerman mukaan Lääkäriliiton ehdottama rajoittava laki lisäisi ihmisten valinnanvapautta, kun lääkäri voisi kertoa potilaalle vaihtoehtoisen hoidon terveysriskeistä, jos sitä käytetään virallisen sairauden hoidon sijasta. Lääkäri voi aivan vapaasti toimia näin jo nyt. Hän voisi kertoa myös täydentävien hoitojen tutkituista hyödyistä, sillä ihmiset käyttävät näitä lähes aina tavanomaisen hoidon tukena, eivät vaihtoehtona.
Sääntelyä tarvitaan. Aletaan siis puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Lopetetaan termien sekasotku ja ihmisten pelottelu. Tiedeyhteisön on ennakkoluulottomasti ryhdyttävä selvittämään, miten täydentävät hoidot voisivat lisätä terveydenhuoltomme tehokkuutta ja väestön terveyttä nyt, kun kaikki auttavat kädet terveydenhuollossa ovat tarpeen.
Anneli Milén
professori emerita, dosentti
Tuusula
Helsingin Sanomissa on 27.7.-16.8. 2021 julkaistu kolme täydentäviin hoitoihin negatiivisesti suhtautuvaa kannanottoa eli pääkirjoitus ja Lääkäriliiton toiminnanjohtajan sekä psykoosimurhaan vetoavan dosentin näkemykset. Lisäksi lehti julkaisi kaksi kirjoitusta, jossa tutkijat peräänkuuluttivat asiallisen termin käyttöä ja istuutumista neuvottelupöytään.