Tag Archive | uskonto

”Iso asia”- kirja jumalasta ja paljon muusta

Pitsipuu harmaaJuuri ilmestyneessä kirjassaan  Kati Reijonen pyöritellee omaa maailmankuvaansa, evoluutioteoriaa, tiedettä, huuhata, uskoa ja tiedeuskoa kepeän satiirisesti ja kutkuttavan asiallisesti.

Iso asia – Pitäisikö Jumalalle antaa mahdollisuus? (Atena 2018) on yhtä aikaa hauska ja vakava. Se sopii kaikille, jotka vierastavat jyrkkää ja keinotekoista vastakkainasettelua arkisen elämämme hyvän ja pahan, oikean ja väärän, turvallisen ja vaarallisen, virallisen ja epävirallisen, tieteen ja huuhaan tai faktojen ja uskomusten välillä. Se sopii pohtijoille, filosofoijille ja maailman ihmettelijöille, mutta ei jo valmiiksi oikeassa oleville.

Osansa kirjassa saavat nykyskeptikkous, materialismi, jäyhä uskonnollisuus, tekopyhyys,  kovin viisaaksi julistautuminen ja muu älyllinen laiskuus. Kirjoittaja ei kuitenkaan hauku tai nälvi, mutta satiirin ohuen terän viiltävyys kyllä tuntuu – myös kun hän kirjoittaa omasta ajattelustaan ja toiminnastaan.  Luovaa ravistelua!

Olen kopioinut sähköisestä kirjasta suoria lainauksia Isosta asiasta. Ne antavat häivähdyksen siitä, mitä kaikkea kirjasta löytyy. Yksittäisinä, asiayhteydestä irrotettuina kokonaisuuksina sitaatit välittävät tietysti vain pienen osan kirjan kokonaisuudesta. Mutta jos ne kolahtavat, luulen, että on syytä hankkia koko teos.

Toivottavasti kustantajalta ei tule jobinpostia, kun olen suoraan kopioinut kirjasta aika paljon. Kaikki alla oleva teksti on Kati Reijosen kirjasta. Pienet väliotsikot ovat minun.

Seuraavat sitaatit ovat luvusta ”Mitä me tiedämme Jumalasta?”

Useimmat luonnontieteilijät ovat naturalisteja. He uskovat, että maailmankaikkeutta ohjaavat vain luonnonlait, jotka ovat luonnollisia siinä mielessä, että niitä voidaan mitata ja havainnoida aistein. Naturalismi on materialismia. Sen mukaan maailmankaikkeus ja myös ihminen ovat koneita, jotka toimivat ennalta-arvattavasti, johdonmukaisesti ja luonnonlakeja noudattaen. Filosofit taas selvittävät elämän mysteeriä ajattelunsa avulla.

Tässä Reijonen on superpositiossa:

Havaitsen huolestuttavan seikan. En osaa kuvailla maailmankatsomustani. Minähän risteilen kahden magisteriumin välissä ja olen vuoroin mythoksen ja vuoroin logoksen pauloissa. Olen kuin superpositiossa oleva kvanttihiukkanen, monessa paikassa yhtä aikaa. Tämä on valitettavaa, sillä vastakkainasetteluja rakastava aikamme ei katso hyvällä ihmistä, joka ei tiedä, mihin ryhmään kuuluu.

Tiedeuskovaisuudesta ja Ainoasta Oikeasta:

Useimmat tiedemiehet kuitenkin kuuluvat ryhmään, jota kutsutaan tiedeuskovaisiksi. Tiedeusko eli skientismi on termi, jota naturalistit inhoavat eikä ihme. Puhutaan myös tiedefundalismista, joka on vielä kauheampi sana. Molemmat sanat sisältävät piikin, ja piikki osuu arkaan paikkaan. Tieteellinen maailmankatsomus nimittäin perustuu ajatukseen, ettei se ole niinkään yksi maailmankatsomus monien joukossa vaan Ainoa Oikea tulokulma maailmankaikkeuteen. Koska on vain yhdenlaista tietoa, sellaista, jota tiedeinstituutio tuottaa, on kaiken muun oltava (taika)uskoa.

Vastakkainasettelusta:

Me elämme maailmassa, jossa »tieto» ja »usko» tai »tieteellinen tieto» ja »toisenlainen tieto» asetetaan jyrkästi vastakkain. Me olemme tottuneet pitämään tätä vastakkainasettelua luonnollisena, mutta se on itse asiassa melko uusi ilmiö. Ennen toista maailmansotaa esimerkiksi eurooppalaiset fyysikot suhtautuivat rennosti »mystiikkaan». Jopa Einstein, joka tunnettiin niin rationaalisena, että kvanttifysiikankin outoudet saivat hänet raivostumaan, suhtautui hyvin lempeästi ajatukseen »ihmistä ylemmän henkiolennon» olemassaolosta. Einstein puhui myös »salaperäisyyden tajusta». Sen puuttuminen teki ihmisen sokeaksi.

Luvusta Kyllä kaikki järjestyy

Ihminen uskoo johonkin, kun hän ajattelee uskomansa asian olevan totta. Järki-ihmiset usein väittävät, etteivät usko mihinkään vaan perustavat maailmankuvansa tietoon (jota he pitävät uskon vastakohtana), mutta tämä väite on yhtä helppo kaataa kuin korttitalo. Vaikka yleisesti hyväksytty maailmankuvamme perustuu tietoon, ei uskoon, toimimme suurelta osalta uskon, ei niinkään tiedon varassa. Me kaikki uskomme lukemattomiin asioihin, joita emme voi todistaa.

Luvusta käärmeöljykauppiaat

Kun Norjan prinsessa Astrid kertoi tiedotusvälineille olevansa yhteydessä enkeleihin, syntyi skandaali. Prinsessahan on hullu, lööpit huusivat. Minua kiinnosti prinsessan enkelisuhteita enemmän se raivo, jonka ne synnyttivät. Mietin, pidetäänkö Newtonin fysiikan hallitsemaan maailmankuvaamme sopimattomia kokemuksia vain hulluina vai myös uhkaavina? Onko meneillään jonkinlainen moderni noitavaino? 1500- ja 1600-luvulla 200 000 naista murhattiin noitina, osana kirkon pyrkimystä pitää oppi puhtaana. Kolmannella vuosituhannella ei ketään enää heitetä roviolle, mutta »yliluonnollisten» kokemusten avoimesta jakamisesta ei myöskään seuraa mitään hyvää. Riski tulla määritellyksi uushenkiseksi hörhöksi on suuri siitäkin huolimatta, että maailmankuvaamme sopimattomat kokemukset ovat paljon tavallisempia kuin kukaan näköjään uskaltaa myöntää. Uskottavuus on kovaa valuuttaa nykypäivän maailmassa.

Mahdollisuus, että maailmassa on muutakin kuin minkä voimme tieteellisesti todistaa, on kieltämättä pelottava. Eipä ihme, että henkimaailma esittäytyy niin kansanperinteessämme ja nykyviihteessä »aavemaisessa» valossa. Mutta onko pelkomme vain osoitus kyvyttömyydestämme ja haluttomuudestamme hyväksyä »todellisuutemme» eri tasoja? Onko tässä taustalla se, että olemme vieraantuneet paitsi itsestämme myös luonnosta? Luonnonkansat elävät yhteydessä luontoon, ja heillä on ja heillä on siitä paljon sellaista tietoa, jota tieteellisin keinoin ei tavoiteta.

Reijonen tapasi psykiatri-shamaanin

Arizonan Sedonassa, joka tunnetaan Yhdysvaltain hörhölänä, tapasin Harvardista valmistuneen psykiatrin, joka on myös shamaani. Hän puhui luontevasti enkeleistä ja henkioppaista, joiden kanssa kommunikoi päivittäin. Aloin miettiä, että ehkä shamanismissa on kyse vain täydellisestä antautumisesta maailmankaikkeudelle. Vaikka en koskaan ole päässyt matkoille ylisiin ja alisiin maailmoihin, vaikka kuinka on rummutettu, pidän shamanismia suuressa arvossa. Se perustuu holistiseen käsitykseen ihmisestä ja luonnosta ja vaikka sana holistinen on naturalistien inhokki, se vetoaa minuun enemmän kuin sen vastakohta atomismi, jossa asiat hajotetaan osiin ja osia tutkitaan irrallaan kokonaisuudesta. Vaikka en ole shamaanimatkoille päässytkään, olen meditoidessani kyllä päässyt tilaan, jota voi kuvata non-dualistiseksi. Olen kokenut olevani pikselikenttä (joka ietysti todellisuudessa olenkin) ja sekoittuneeni kaikkeuteen.

Tietoisuuden hallinnasta:

Meillä ei ole mahdollisuutta tietää, mitä toisen ihmisen tietoisuudessa on, kun hädin tuskin hallitsemme omaammekaan. Minä siis ainakin pidän oveni avoimina arkkienkeleille ja keijuille ja metsänhengille. Jos sattuisin sellaisia tapaamaan, olisin kirjaimellisesti haltioissani. Sehän tarkoittaa sananmukaisesti sitä, että ollaan yhteydessä haltiaan. Haltiaton ihminen on suomalaisen kansanperinteen mukaan onneton ja masentunut. Kun nykysuomalaisten korkeita masennuslukuja ajattelee, tulee mieleen, ettei pieni haltioituminen ehkä olisi meille pahitteeksi.

Minä haltioiduin. Henkilökohtaiset pohdinnat ja leikillisyys yhdistettynä harkittuun  filosofiseen argumentointiin ilahduttaa. Valaa toivoa. Että näinkin voi kirjoittaa.    Kursivoidut sitaatit ovat siis Kati Reijosen kirjasta Iso asia – Pitäisikö Jumalalle antaa mahdollisuus? (Atena 2018).

 

 

 

Tiede, usko ja tekoälyteknologia

”Tekoälystä tulee vaarallista vasta sitten, mikäli tutkijat pystyvät luomaan koneelle tietoisuuden ja kyvyn ajatella itse. Kapea tekoäly on vielä kaukana tästä tasosta. Ihminen ei ymmärrä edes omaa tietoisuuttaan, joten sen kehittäminen koneelle saattaa osoittautua yksinkertaisesti mahdottomaksi. Kukaan ei vielä tiedä varmaksi.” Näin kirjoittaa Petteri Järvinen  tänään (HS 22.10. 2017).  https://www.hs.fi/paivanlehti/22102017/art-2000005418094.html

Samassa lehdessä  myös neurofysiologian dosentti Simo Vanni toppuuttelee tekoälyllä pelottelevia ja tekoälyyn sokeasti uskovia:

”Aivot ovat merkittävästi monimutkaisemmat kuin nykyiset ­tekoälyalgoritmit. Aivoja verkostona ymmärretään vielä puutteellisesti, eikä tekoäly ehkä koskaan tule vastaamaan aivoja biologisena rakenteena.”

Vanni toteaa lisäksi, että on meistä itsestämme kiinni, miten tätä uutta työkalua sovellamme. ”Tekoälyllä ei ole motivaatiota, se ei pety, toivo tai pelkää”, hän sanoo. https://www.hs.fi/paivanlehti/22102017/art-2000005418098.html

Tekoäly on ihmisen rakentamaa, mutta siitä puuttuu ihmisyys, inhimillisyys ja kokemuksellisuus.

Henkiset kokemukset ja virallinen uskonto

HS (22.10.2017) kertoo myös henkisyydestä haastattelemalla uskontotieteilijä, professori Terhi Utriaista ja kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlbergia. Artikkelissa mainitaan, että organisoituneiden uskontojen tilalle ihmiset hakevat nyt henkisyyttä. Yleinen vapaamielisyyden ilmapiiri on johtanut siihen, että evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on 2000-luvulla pienentynyt hieman yli 10 prosenttia.

Uushenkisyys on lisännyt suosiotaan kirkon tarjoaman tavanomaisen eli ”virallisen” hengellisyyden rinnalla. Uushenkisyyden keskiössä ovat kuitenkin samat asiat, joita jo Jeesus julisti eli rakkaus, armo ja taivasten valtakunnan merkitys. Raamatussa taivasten valtakunta kuvataan lukuisin Jeesuksen opettamin vertauksin. Niistä heijastuu käsitys ”taivaasta” ensiksikin sisäisenä kokemuksena, toiseksi elämän eettisenä periaatteena ja kolmanneksi ihmisten korkeamoraalisena toimintana kanssaeläjiensä seurassa.

Taivas voi siis olla täällä, omassa elämässämme. Jos taivasten valtakunta on sisäisesti meissä, se myös vaikuttaa konkreettisesti elämäämme.

Sisäiseen taivasten valtakuntaan voi kuulua enkeleitä, luonnon kokemista pyhänä ja maailman metaforisoimista (vertauskuvallistamista) muinaisten myyttisten ”jumalhahmojen”, esimerkiksi metsänhenkien, antiikin jumalien tai muinaisintialaisen joogafilosofian käsitteiden avulla.

Esimerkiksi tuli munaisessa joogafilosofiassa on metaforisesti tulkittu ihmisessä hengitykseksi, hengeksi. Konkreettinen tuli nuotiossa saa voimaa puista eli maan antimista ja tuo voima siirtyy savuna ilmaan ja samalla tuottaa ihmisille lämpöä ja valoa. Tuli yhdistää maan ja ilman (maa-ilman).

Samalla tavoin hengitys yhdistää maan ja ilman. Se muuttaa maallisessa, biologisessa kehossamme sisään hengittäessämme ilmasta saatavan hapen hiilidioksidiksi ja näin osa maata eli erilaisia hiukkasia siirtyy ulos hengittäessämme ilmaan. Hengitys on olennainen osa aineenvaihduntajärjestelmämme voimalaitosteknologiaa.

Henki taas on hengityksen partneri. Ne ovat samaa maata ja ilmaa. Myös henki yhdistää. Hengen kokeminen eli henkisyys yhdistää maan ja taivaan. Taivas viittaa  tässä yhteydessä tietoisuuteen. Se on sisäisesti meissä. (Voi sitä olla ulkopuolellammekin, mutta kukaan ei tiedä varmasti; tietoisuudesta ei ole tiedeyhteisössä yksimielisyyttä). Tiedämme, että oma tietoisuuteemme on totta, vaikka sitä ei pystytä ulkoisin mittarein osoittamaan todeksi.

Henkisyys eli biologisen kehon (maa) ja tietoisuuden (taivas) yhdistävä ihmisyyden piirre on kokemuksellinen ilmiö, joka on verrattavissa nuotiotulen kiemurtelevana nousevaan savuun. Henkisyys voidaan kokea kohoamisena, transsendenssina. Se tarkoittaa, että ihmisen mieli siirtyy hetkeksi arjen ulottumattomiin, toisenlaiseen kokemisen todellisuuteen.

Toisenlaisuuden voi kokea myös syvyytenä. Joku tuntee sen metaforisesti enkelien läsnäolona, toinen jumaluuden armona, kolmas maailmankaikkeuden valtavuuden tajuamisena syvällä sisäisessä maailmassaan ja neljäs rakkauden absoluuttisena voimana. Nämä kokemukset voivat muuttaa ihmistä ja vaikuttaa hänen arkisiin toimiinsa sekä käsitykseen olevaisen luonteesta ja ihmisen paikasta maailmankaikkeudessa. Kokemukset ovat todellisia, mutta eivät materialistisen determinismin merkityksessä, vaan filosofisen pragmatismin mielessä (William James).

Ei ole olemassa yhtä tai kahta oikeaa henkisyyden muotoa. Henkisyyksien ilmentymiä on monta, vaikka ydin eli sisäinen kokemus luultavasti onkin melko sama kaikissa henkisyyden opeissa.

Enkelit ovat siirtyneet kirkosta luontoon

”Kirkon oman teologian puitteissa enkeliperinne on toki olemassa, mutta se ei ole mitenkään näkyvästi esillä eikä perussanoman keskiössä”, sanoo Jussi Sohlberg HS:n jutussa. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005418405.html

Enkeleille näyttää kuitenkin olevan tarvetta. Kun luterilainen valtauskontomme ei niistä paljon piittaa, ne ovat keveinä ja peruskristillisen syntisyyden taakasta vapaina lennähtäneet uushenkisyyden suojiin ja suojelijoiksi. Niitä voi metaforisesti liihotella luonnossa metsän, puiden ja kivien  henkinä ja haltioina. Kysymys on siitä, että tietoisuuteemme sisältyy luovuutta. Voimme tarkastella elämismaailmaamme eri näkökulmista ja tuottaa siitä monenlaisia tulkintoja. Mielemme voi älyn, intuition ja mielikuvituksen avulla luoda tiedettä, taidetta ja henkisyyttä. Ne kaikki ovat tietoisuuden ilmentymää.

Sekä Petteri Järvisen, Simo Vannin, Terhi Utriaisen että Jussi Sohlbergin kommentit sivuavat tietoisuutta ja ihmisen mielenmaisemaa. Materialistis-deterministisessä maailmankuvassa mielen sisäisten ilmiöiden näkeminen todellisuutena ja kokemuksen ymmärtäminen todeksi on hankala kysymys. Se on hankala siksi, että tuon maailmankuvan mukaan maailma koostuu vain ja ainoastaan eli puhtaasti alkuräjähdyksessä alkunsa saaneista energian/materian evoluution mukanaan tuomista muodoista. Ajattelussa ei oikein ole sijaa tietoisuudelle. Tietoisuutta kun ei pystytä redusoimaan eli palauttamaan materiaalisen muotoon. Ei ole olemassa tietoisuusmolekyyliä tai tietoisuusatomia.

Tämä, niin sanottu filosofian kova pähkinä eli tietoisuuden ja materian välisen suhteen luonne odottaa vielä ratkaisuaan, vaikka sitä on kyllä pohdittu jo aina Descartesin ajoista asti. Ja paljon sitä ennenkin.

Pohdin tässä sunnuntai-iltapäiväni ratoksi, että onko usko tekoälyteknologiaan tieteellisempää kuin usko enkeleihin. Ainakin se näyttäisi olevan julkisesti ja virallisesti hyväksytympää.

Jussi Sohlbergin mukaan ”Enkelihenkisyys on eräänlaista modernia kansanuskoa.” Tarkoittaakohan tämä sitä, että luterilaisen kirkon edustama usko ei ole kansanuskoa. Mitä se sitten on? Onko se tieteellisesti todistettua henkisyyttä tai  eliitin (erotuksena kansasta) uskoa?

Jos enkelihenkisyys on kansanuskoa, niin mitä uskoa on tekoälyhenkisyys? Tiedeuskoako? Tai teknologiauskoa? Eli uskoa siihen, että tulevaisuudessa tieteen metodein kehitetty tekoälyteknologia poistaa köyhyyden, parantaa terveydenhuollon ja opetuksen laatua? Uskon kääntöpuoli on se, että uskotaan tekoälyn voivan ylittää ihmisen älyn ja näin vaikkapa tuhota maailman. Mihin silloin oikeastaan  uskotaan?