Tikka tarkkailee maailmaa.
Blogielämässäni etsin näkökulmia.
Etsiessä ilmaantuu lukuisia alkuja. Niitä on kymmeniä, ellei satoja. Useimmiten alut eivät johda mihinkään.
Teen suunnitelmia alkujen jatkumisesta, mutta aluiksi ne usein jäävät. Aloitan sitten taas uudelleen. Ja uudelleen.
Näin on myös blogielämän ulkopuolella, siinä “oikeassa” elämässä.
Päätän ryhtyä asioiden loppuun viejäksi. Mutta sekin jää kesken. Loputkin loppuvat kesken.
Jään keskeneräiseksi. Ja asiat jäävät silleen.
No, ainakin ehkä VOISIN jotakin. Voisin kuvitella itselleni toisenlaisen elämän, neuloa villasukat ja lukea kirjan loppuun. Tai voisin ryhtyä Isoksi Ihmiseksi. Mutta ei. Taas ryhtyminen jää ryhtymiseksi eli kesken.
Rupean lukemaan Daniil Harmsia. Se on helpompaa. Ja hauskempaa. Ei tarvitse yrittää ymmärtää, koska Harmsin kohdalla ymmärtämisestä tulee joka tapauksessa vinoa. Hänen maailmansa on jotenkin suoraviivainen, mutta kallellaan.
Päädyn toteamukseen, että Harms on oikeassa. Voi tietysti olla väärässäkin. Todellisuus kun nähdään aina eri näkövinkkeleistä. Harmsilla on Harmsin todellisuus. Siitä hän tarkkailee maailmaa kuin tikka puun oksalta. Näkyy eri tavalla kuin tavallisesta maaperspektivistä.
Harms eli kirjailijaelämää Venäjällä, Neuvostoliitossa ja vankilassa. Minä blogielämää Suomessa,Tampereella ja vapaana. Harms on vakava ja hauska. Itken ja nauran häntä lukiessani.
Seuraavan kirjoituksen aihe on – kuinkas muutenkaan – Daniil Ivanovitsh Juvatshov eli Daniil Harms (1905-1942).