Kultajärvi Pohjois-Karjalassa. Supisuomalainen näkymä.
Minulla on haave. Se on matka Kultajärvelle Altaille eteläiseen Siperiaan. Se ei ole vielä toteutunut. Sen sijaan kävin suomalaisella Kultajärvellä Ilomantsin maisemissa.
Pienen, kirkasvetisen ja kalaisan järven rannalle pääsemisessä meinaa usko loppua. Pikkuruista mutkaista hiekkatietä on ajettava kauan ennen kuin vettä alkaa männikön takaa häämöttää.
Männikkötie Kultajärvelle.
Rantaa, johon navigaattori ohjaa, peittää mäntymetsä. Kävelen puiden lomitse tosi pienelle ”retkeilykeskukselle”, jonka vireimmästä ajasta on kulunut ainakin pari vuosikymmentä, ehkä enemmänkin.
Elähtänyt tunnelma.
Muutama mökki, huussit ja huoltorakennus näyttävät tyhjillään, roskaisina ja unohdettuina aika apeilta, jopa surullisilta. Vaimea olo.
Mieleen välähtää takauma Užhorodin (Ужгород) kaupungin lähistöltä Länsi-Ukrainassa Slovakian rajalla. Siellä oli 15 vuotta sitten juuri saman oloinen jäänne, joka oli aikanaan neuvostonuorison kesäleirikeskus, tosin kooltaan valtava, monikymmenkertainen tähän verratuna. Neuvostoliiton hajottua ja Ukrainan itsenäistyttyä 1990-luvun alussa kaikki muuttui. Leirikeskuksella ei ollut enää huoltajia eikä käyttäjiä. Se rapistui ja sammaloitui. Unohtui.
Ilomantsin Kultajärven rannalle rakennetulla ”keskuksella” näyttää olevan sama kohtalo.
Jätän Kultajärven ja kävelen rauhallisesti kapeaa, kauan käyttämättömänä levännyttä polkua takaisin autotielle. Silmiini osuu saalista väijyvä kissa.
Katti metsästää Kultajärven metskössä.
Joku voisi väittää sitä kaatuneen puun kannoksi, mutta kissa häntä pystyssä siinä ilmiselvästi näkyy!
Punaisia kiviä, isoja ja pieniä tulee vastaan mutkaisella autotiellä. Värikästä ja viehättävää.
Punakylkikivi pusikossa.
Retki tuntuu vaivan arvoiselta, vaikka poistunkin Kultajärveltä miedoin elämyksin.
Tämä on oiva esimerkki siitä, kuinka elämys syntyy ihmisen omassa päässä. Mieli tulkitsee ulkoisen maailman tuottamat kokemukset ja aistimukset erityisellä, yksilöllisellä tavalla. Ihmisen aiempi kokemusmaailma ja odotukset siis vaikuttavat kaikkeen, elämyksiinkin. Tämän vuoksi samasta asiasta voi olla niin erilaisia tulkintoja. Joku varmasti kokee tämän järven varsinaisena aarreaittana runsaine kalansaaliineen ja kauniine rantoineen. Minun viitekehykseni on toisenlainen.
Kaipaan edelleen Siperiaan, Altain vuoriston suurimmalle järvelle. Siitä kerrotaan uskomattomia taruja. Esimerkiksi, että järven pohjassa makaa valtava kultakimpale, jonka muuan mies muinoin kovan elämänkohtalon kokeneena sinne heitti. Perimätiedon mukaan järvi on saanut nimensä juuri tuosta kimpaleesta.
Pistän tähän muutaman nettikuvan Siperian Kultajärvestä, josta toivon voivani kertoa kokemuksiani jonakin päivänä. Järven altailainen nimi on Altyn-Köl (=Kultajärvi), venäjäksi se on Teletskoe-järvi (Телецкое озeро).
Suomessa on muuten toinenkin Kultajärvi. Se sijaitsee Luoteis-Lapissa, Enontekiöllä.