Kaikki siinä on kohdallaan.
Vihreä pilkahtaa sulavan lumen alta.
Valoa, iloa, onnea.
Mitään ei puutu.
Neulasille siunaantuu joka päivä eri ilme. Veikeä, vakava, seesteinen. Ihmetteleväkin.
Viha ja apeuskaan eivät ole vierailta näille metsän pikku piikeille.
Lumen keskellä oksa, osana maailman puuta, hengittelee
kiitollisena omaa voimaansa.
Samaa, jota myös me hengitämme.
Sekin lepää elämän energiassa, ikuisessa mysteerissä, pyhyydessä
opettajanaan kaikkeuden mahtavin voima, Rakkaus.