Shamaanimatkoja ja tarinointia

5.-7.4.2019 Kangasalan Lepokodilla

Viikonloppuna vahvistamme luomisvoimaamme shamaanimatkailemalla, tarinoimalla ja kirjoittamalla.

Kenelle? Kurssi on tarkoitettu niille, jotka haluavat jakaa kokemuksiaan shamaanimatkoista ja siitä miltä ne ovat tuntuneet tai miten ilmenneet omassa elämässä.  

Kurssin vetäjät Saara ja Pauliina suunnittelevat kirjoittavansa yhdessä muiden halukkaiden kanssa shamaanimatkoja käsittelevän kirjan. Kurssin jälkeen on mahdollisuus osallistua tähän kirjahankkeeseen.

Kurssille tulijoilla ei tarvitse olla aikaisempaa kirjoittajakokemusta eikä edellytetä kirjaprojektiin osallistumista.  

Viikonloppuna teemme shamaanimatkoja, metsäkävelyitä ja kirjotusharjoituksia sekä tarinoimme omista matkoista yliseen ja aliseen. Teemme myös kehomielen virityksiä, jotka avaavat ajattelua ja helpottavat heittäytymään ideointiin ja kirjoitusharjoituksiin.

Osallistujien toivotaan ottavan mukaansa muistiinpanoja aikaisemmilta shamaanimatkoiltaan. Näitä voidaan käyttää aineistona kirjoitusharjoituksissa. Oma läppäri mukaan, jos sellainen on.

Paikka Kangasalan lepokoti, Ruutanantie 26, Kangasala.

Aika 5.-7.4.2019:  Perjantai 5.4. klo 18-21, Lauantai 6.4. klo 9-20 ja sunnuntai 7.4. klo 9-15.

Hinta 200 € sisältää majoituksen (2 yötä) vaatimattomassa, mutta viihtyisässä 2 hengen huoneessa, ruokailut ja saunan (pe ja la). Työttömille ja opiskelijoille hinta on 150 €. Yhden hengen huoneesta lisämaksu 50 € (1 h huoneita rajoitetusti). Tarjolla on kasvisvoittoista kotiruokaa.

Ilmoittautuminen 10.3.2019 mennessä: pauliina.aarva@gmail.com  puh. 050 5986237.

Ilmoittautuneille lähetetään lasku ilmoittautumisajan päätyttyä ja laskun maksaneille ohjelma sekä matkustus- ja muut ohjeet.    

Tiedustelut Pauliina Aarva pauliina.aarva@gmail.com puh 050 5986257  tai Saara Metsäranta metsaranta.saara@gmail.com puh 0503759641

Ohjaajat

Saara Metsäranta on filosofian maisteri (pääaineena yleinen kirjallisuus), runoilija ja  sanataideohjaaja. Hän on harjoittanut shamanismia viitisen vuotta ja osallistunut useille kursseilla ja shamanistisiin rituaaleihin. Hän on kiinnostunut luontomystiikasta ja shamanististen metodien mahdollisuuksista luovuuden lähteenä. Saara vastaa kurssilla kirjoittamisen ohjauksesta.

Pauliina Aarva on  harjoittanut shamanismia yli kymmenen vuotta ja osallistunut lukuisiin shamanistisiin tapahtumiin Suomessa, Venäjällä (Siperiassa), Englannissa ja Yhdysvalloissa (Kaliforniassa). Hän on terveystutkija, tietokirjailija ja Tampereen yliopiston dosentti (terveyden edistäminen).