Lauluntaigaa -shamanistinen itkukurssi 10.-12.11.2017

Kangasalan Lepokodilla, Ruutanantie 26, Kangasala

Kangasalan lepokoti kesällä

Lepokoti kesällä.

TÄMÄ KURSSI ON TÄYNNÄ. KYSY PERUUTUSPAIKKAA. (Katso alla)

Itkulaulut ja itkuvirret ovat maailmanlaajuinen perinne. Amerikan alkuperäiskansojen perinteessä itkulaulu koetaan syntymässämme päässeen itkumme jatkeena.

Ensimmäinen äänemme ja kommunikaatiovälineemme on itku. Tämä syntymähetkemme itku kantaa läpi elämämme sekä ihmiseksitulemisen tuskan että uudestisyntymisen voiman. Näin shamanistinen itkulaulu vie meitä syvemmälle alkuperäiseen itseemme, opittujen roolien ja selviytymistarinoiden tuolle puolen.

Muinaisina aikoina laululla on tulkittu omia, yhteisön ja luonnon tuntoja, iloa, surua ja toivoa. Loitsuilla, joita on lausuttu, laulettu, kuiskattu tai ajateltu, on vahvistettu ja hoidettu yksilöitä ja yhteisöjä. Itkulaulun maaginen pohjavire on auttanut siirtymäriiteissä, kuten häissä ja hautajaisissa.

Lauluntaigaa – itkukurssi on tarkoitettu shamanismin peruskurssin käyneille tai muutoin perusteet tunteville. Laulutaitoa kurssilla ei tarvita. Jokainen kyllä osaa opastettuna tehdä oman itkunsa, laulunsa tai loitsunsa. Teemoja haemme luonnossa ja shamaanimatkalla ja  myös ”pienessä taigassa” eli Ukinkankaan maagisten mäntyjen ja kuusien suojassa.

Kurssi alkaa perjantaina 10.11. klo 18.00 ja päättyy sunnuntaina 12.11. klo 15.00. Kurssilla

  • tutustut shamanistisen itkun ja itkulaulun maailmaan
  • teet shamaanimatkoja
  • teet oman itkun
  • ihailet Kangasalan metsiköitä luontoretkillä
  • virkistyt ja uudistut

Paikka  Kangasalan Lepokoti, Ruutanantie 26, Kangasala

Hinta 235 € sisältää majoituksen (2 yötä) vaatimattomassa, mutta viihtyisässä 2 hengen huoneessa, ruokailut, saunan (pe ja la) ja kurssiaineiston. Yhden hengen huoneesta lisämaksu 50 €. Tarjolla on kasvisvoittoista kotiruokaa.

Ilmoittautuminen KURSSI ON TÄYNNÄ. Mahdollisista peruutuspaikoista voit kysyä pauliina.aarva@socon.fi tai puh.050-5986237 (Pauliina Aarva).

Ohjaajat

Tuomas Rounakari on säveltäjä, viulisti, filosofian maisteri (etnomusikologia) ja kokenut itkuvirsien opettaja. Hän on perehtynyt runolauluihin, itkuvirsiin, loitsuihin ja Siperian shamaanien musiikkiperinteeseen. Hän on tehnyt tutkimusta sukulaiskansojemme hantien ja mansien parissa.

Tuomas on kalevalamittaista folk-metallia soittavan Korpiklaani yhtyeen viulisti sekä  arktisten alkuperäiskansojen kanssa yhteistyötä tekevän teatteriryhmä Ruska Ensemblen perustajajäsen

Pauliina Aarva on kouluttaja, tutkija, yhteiskuntatieteiden tohtori ja dosentti (terveyden edistäminen). Hän on opiskellut ja harjoittanut shamanismia kymmenen vuotta ja osallistunut lukuisiin shamanistisiin tapahtumiin Suomessa, Venäjällä (Siperiassa), Englannissa ja Yhdysvalloissa (Kaliforniassa).

 Kangasalan Lepokoti toimi 1980-luvulle saakka suomalaisen kulttuuriväen täysihoitolana. Siellä vierailivat mm. Jean Sibelius ja Pentti Saarikoski. Tampereelta lepokodille on 19 km.

                           **********

Kantelettaren (v.1840) esipuheessa Elias Lönnrot toteaa: ”Soitto ja laulu ihmisellä ovat ikäskun toinen, pyhempi kieli, jolla itsellensä tai muille haastelee erinäisiä halujansa ja mielensä vaikutuksia—”.

 **********