Yksisarvinen yrttimurhaaja ideologisena työkaluna

Yksisarvisterapiaa on päivitelty Lääkäriliiton toiminnanjohtajan kirjoituksessa, ja dosentti kauhisteli äskettäin Helsingin Sanomissa yrttipsykoosimurhaajaa ja kansanparantajaksi kirjoittajan nimeämän terapeutin seksuaalirikoksia.

Toiminnanjohtaja ja dosentti reagoivat kirjoitukseen, jossa ehdotettiin asiallisen termin käyttöä täydentävistä hoidoista ja puolueetonta selvitystä niiden terveyshyödyistä ja -haitoista mahdollisen, hoitojen yhteiskunnallisen sääntelyn tueksi.

Kirjoituksestamme HS-toimitus poisti epäasiallisina sanat mustalainen ja neekeri, joilla nimen omaan halusimme kuvata termien ideologista voimaa ihmisryhmien toiseuttamisessa ja hillityssä halventamisessa.

HS:n toimituspolitiikka näyttää hyväksyvän yksisarvisten ja ja yrttimurhaajien rinnastamisen koulutettuihin täydentäviin ja luontaishoitajiin. HS ei siis pidä tällaista epäasiallisena.

Päättelen näin, koska ainoatakaan luontaishoitoalan edustajien itsensä esittämää kannanottoa HS:n uskomushoitopääkirjoitukseen ei ole lehdessä julkaistu. Vai onko niin, että luontaishoitajien mielestä on OK, että media ja lääkärit nimittelevät heitä julkisuudessa uskomushoitajiksi tai puoskareiksi? Milloin alan järjestöt nousevat puolustamaan jäsentensä mainetta?

Ideologia on kulttuurinen tai sosiaalinen merkkijärjestelmä eli tulkinnallinen viitekehys, joka vaikuttaa siihen, miten havaitsemme tai tulkitsemme jotakin asiaa, tilannetta tai tapahtumaa.

Tieteen termipankki

Pohdin, mikä voisi olla syynä siihen, että täydentäviä hoitoja vastustetaan niin intohimoisesti, että niiden käyttö (ilman lääkärinlupaa) halutaan kieltää joiltakin väestöryhmiltä yksittäisen yrttipsykootikon kriminaalin käyttäytymisen vuoksi.

Mikä luo kieltojen tarpeen? Vaarallisuus ei voi olla todellinen syy, sillä väitteet tavanomaisen hoidon viivästymisestä tai saamatta jäämisestä täydentävien hoitojen vuoksi eivät saa tukea tutkimuksista. Merkittävistä terveyshaitoista ei ole pätevää näyttöä, vaan ne ovat virnaomaislähteiden mukaan verrattain vähäisiä.

Miksi media kuitenkin julistaa näiden hoitojen vaaroja ja vaatii kieltolakia yksittäisiin kauhutarinoihin vedoten?

Syitä on varmasti monia. Totta on, että joka alalla, myös täydentävien hoitojen piirissä, on ääritoimintaa ja jopa ihmisten huijaamista. Niitä ei kuitenkaan pystytä suitsimaan kieltolaeilla, vaan sellaisella valvonnalla, jossa jyvät voidaan erottaa akanoista. Näin toimitan terveydenhuoltojärjestelmässä ja silti sielläkin valitettavasti esiintyy lukuisia rikkomuksia joka vuosi.

Omavalvonnalla luontaishoitoalan järjestöt pyrkivät jo nyt karsimaan väärinkäytöksiä. Hyvä niin, mutta julkinen valvonta on varmasti tehokkaampi tapa kuin yleinen ja kaikkiin terveydenhuollon ulkopuolella toimiviin hoitajiin kohdistuva rajoittaminen, kuten Lääkäriliiton eduskuntavaaliohjelma 2019, luku 3 vaatii. Ohjelmaa lukiessasi huomaa, että liiton mukaan uskomushoito on sama kuin vaihtoehtohoito ja sama kuin täydentävä hoito. Kieltovaatimus koskee siis KAIKKIA terveydenhuollon ulkopuolella toimivia hoitajia.

Ideologiaa voidaan luonnehtia myös ryhmäintressien sävyttämäksi aatejärjestelmäksi, joka pyrkii ohjaamaan muiden tulkintoja yhteiskunnallisista asioista oman tukintansa suuntaisiksi.

Voidaan pohtia, onko täydentävien hoitojen massiivisessa vastustuksessa viime kädessä kyse ammattireviirien puolustamisesta? Jos näin on, ammattinimikkeen rekisteröintiä käytetään julkisessa keskustelussa vaarattomuuden perusteena sillä argumentilla, että terveydenhuollon ammatteja valvotaan valtion toimesta (Valvira). Kuitenkin näyttö valvomattomien hoitajien tuottamista vaaroista rajoittuu lähinnä yksittäisen dosentin julkituomiin yksittäisiin tapauksiin, joissa niissäkään ei ole osoitettu, että turmien syy olisi ollut juuri joku täydentävä hoito.

Ihmettelen, miksi toiminnanjohtaja ja dosentti eivät aja hoitajien julkista valvontaa. Olisiko syynä juuri ammattireviirin puolustus? Tältä vaikuttaa. Jos nimittäin täydentävien hoitajien julkinen valvonta toteutuisi, heistä tulisi näkyviä ja heillä olisi hyväksyttyjä ammattinimikkeitä.

Tiede ja tutkimus on myös yleisesti käytetty perustelu täydentävien, valvomattomien hoitajien toiminnan vastustamiseen. Hoidot pyritään leimaamaan ei-toivottaviksi perusteluna se, että niiden tehoa ja turvallisuutta ei ole tutkittu lääketieteen menetelmin. Tämä on osittain totta. Osaa hoidoista on tutkittu, osaa ei ole. Aivan kuin virallisessa terveydenhuollossakin. Tutkimattomuuden käyttö perusteluna ei kuitenkaan riitä osoittamaan mitään hoitoa turhaksi. Hoito voi olla vaikuttava ja hyvä, vaikkei siitä ole julkaistu lääketieteellisiä tutkimuksia.

Väitteessä myös sivuutetaan se, että suurta osaa virallisen terveydenhuollon tarjoamista hoidoistakaan ei ole tutkittu lääketieteellisin menetelmin. Terveydenhuollossa lääketiede edustaa tieteenalaa, joka ohjaa lääkäreiden ammattikunnan toiminnan yleistä suuntaa. Terveydenhuollossa toimii lukuisa joukko muitakin lukumäärältään suurempia ammattikuntia, kuten sairaanhoitajat, sekä psyko- ja fysioterapeutit, kätilöt, hierojat, toimintaterapeutit jne.

Vallanpitäjien yksi toimiva keino vastustaa ei-toivottuja ryhmiä ja näkemyksiä on toiseuttaminen ja niiden tekeminen näkymättömiksi pseudotieteellisin keinoin.

Toni Morrison, jonka ajattelua siteerasin edellisessä jutussani, viittaa toiseuttamisen yhteydessä juuri pseudotieteeseen, joka jokin aika sitten historiassa muka biologiaan perustuvaan oppiin nojaten ”osoitti”, että mitä tummempi iho, sitä vähemmän ihminen on henkilö.

Rinnastus saattaa vaikuttaa rajulta, mutta teen sen silti ja kysyn:

Nojaako täydentävien hoitojen ideologinen vastustus uskoon, että mitä kauempana lääketieteeseen nojaavista parannusmetodeista hoitaminen on, sitä tehottomapaa ja vaarallisempaa se on?

Tällainen lähtökohtausko selittäisi sen, että vaarallisuus-, viivästymis- ja huijausväitteitä esitetään julkisessa keskustelussa ilman pätevää näyttöä ja jopa niin, että vedetään hatusta tarinoita tappavuudesta.

Rationaalisen hallinnan ideologia?

Mietin, liittyykö pyrkimys toiseuttaa ja sulkea täydentävät hoidot ulos ”oikean” hoitamisen kentästä ehkä lääkärikunnan yhteisesti jakamaan kuvitelmaan oikeasta parantamisesta? Kuvitelma, että biolääketieteeseen nojautuvin menetelmin pystyttäisiin rakentamaan siisti ja hallittava terveydenhuoltojärjestelmä, jonka unelmatehokkuutta eivät häiritsisi teknis-luonnontieteellisen rationaalisuuden ulkopuolelle sijoittuvat tavat hoitaa, hoivata ja auttaa, on kuitenkin utopistinen.

Tällaisessa utopiajärjestelmässä lääkärin kontrollin ulkopuolelle sijoittuvat ”plasebohoidot” ja tuntemattomiin vaikutusmekanismeihin nojaavat parantamiset eivät pääsisi sotkemaan unelmaa rationaalisesta ihmisestä ja oletusta terveyden tieteellis-teknologisesta hallinnasta ja ohjauksesta.

Plasebovaikutusta on kaikessa hoidossa. Se nousee kokemuksista, kuten tunteista, mielikuvista, ajatuksista ja asenteista. Oletuksissa (paradigmassa) modernin biolääketieteen vaikutusmekanisteista nämä ihmisen kokemukselliset puolet jäävät ulkopuolelle, marginaaliin, toiseutetuiksi ja muukalaisiksi. Kuitenkin tutkimukset osoittavat, että ne ovat totta ja ne vaikuttavat.

Olisiko siis mahdollista yhdistää biolääketieteen teknis-rationaalinen näkökulma siihen toiseen elämismaailmamme osaan, johon kuuluvat fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja spirituaaliset kokemukset ja koko sisäinen maailmamme?

Joka tapauksessa ihminen on suloinen sekoitus rationaalisuutta ja irrationaalisuutta, loogista päättelyä ja intuitiota, järkeä ja tunnetta. Yksisarvinenkin mahtuu tällaiseen maailmaan.

Päivitys 26.8.2021:

Kiinnostavaa luettavaa https://tituma2.wordpress.com/2019/09/29/totta-ja-tarua-yksisarvisista/