Muukalaisuus ja toiseuttaminen terveyskulttuurissa

Muukalaiset herättävät levottomuutta. He ovat ulkopuolisia, niitä ”toisia”, vieraita, outoja, jopa vaarallisia. Täysin erilaisia kuin me, kunnon kansalaiset.

Mielikuvilla on valtava voima

Vallitsevassa media- ja terveyskulttuurissamme ”puoskarit” ja ”uskomushoidot” määrittyvät noiksi ”toisiksi”. Sekä koulutetut täydentävät hoitajat että heidän palvelujaan käyttävät jäävät mediassa näkymättömiksi ja nimettömiksi.

Heidän tarjoamiensa palvelujen hyödyistä vaietaan. Ne ovat POISSA KUVASTA, poissa julkisuudesta. Vain vaaradiskurssi näkyy. Tuore esimerkki on Hannu Lauerman kirjoitus Hesarissa 15.8.2021, jossa hän nostaa esiin yksittäistapauksia ”hengenriistoista”.

Kesällä 2021 lehdet toistivat yksisuuntaisesti samoja väitteitä täydentävien hoitojen vaarallisuudesta. Ilta-Sanomien puoskarilain ajaminen vaikutti harkitulta propagandalta. Yle ja MTV ajoivat ohjelmissaan puoskarilain asiaa. Myös Helsingin Sanomat pääkirjoituksessa 27.7.2021 puhui sekä uskomushoidoista että puoskarilaista. Milén ja Aarva vastasivat.

Täydentävien hoitojen ammattilaisten vastauksia ei ole näkynyt lehdessä. Eivätkö he ole reagoineet lainkaan? Antavatko he nimitellä itseään halventavasti ilman pienintäkään vastarintaa? Outoa.

Vaientaminen ja nimittely toiseuttamisen keinoina

Kesän mediakampanjassa toimittajat eivät ole tarkistaneet faktoja täydentävien hoitojen tutkimuksesta, puhumattakaan, että olisivat kysyneet niiden ihmisten näkemyksiä, jotka ovat hyötyneet ja saaneet apua täydentävistä hoidoista. Näitä ”toisia” on Suomessa noin miljoona. Luontaishoitoalan koulutetuilta ammattilaisilta ei myöskään ole kysytty, mitä mieltä he ovat siitä, että heitä nimitetään uskomushoitajiksi ja puoskareiksi ja että heidät yhdistetään hopeaveteen ja huijaukseen.

Miltä sinusta, kunnon kansalaisesta, tuntuisi nähdä itseäsi julkisuudessa kutsuttavan huijariksi?

Kun media antaa äänen täydentävien hoitojen yhteydessä vain vaaradiskurssille, toiset näkemykset ikään kuin lakkaavat olemasta. Niitä kun ei näy missään.

Toiseuttamisen ruma historia

Mielikuvien nojalla on historiassa ennenkin vaiennettu, toiseutettu ja alistettu ihmisryhmiä. Toiseuttamisella on ruma historia Euroopan ja Venäjän lähihistoriassa, eikä Suomikaan ole pulmunen esimerkiksi saamelaisten kohtelussa.

Nimettömäksi, ”toiseksi” tai epäilyttäväksi leimaaminen on tehokas propaganda-ase. Yhdysvaltalainen kirjailija Toni Morrison kuvaa kirjassaan Toiseuden synty rodusta, rajoista ja kirjallisuudesta (Tammi 2020) viiltävästi, kuinka tarkoituksellinen nimettömyys voi viedä voiman joltakin ryhmältä. Morrison puhuu Yhdysvaltain mustista.

Toni Morrisonin mukaan ”yksi tieteellisen rasismin tehtävistä on määrittää jokin ulkopuolinen taho, jonka kautta määrittää itsensä”. Näin omia uskomuksia lujitetaan luomalla vastakohdaksi Toinen. New Orleans Medical and Surgical Journal -nimisessä tieteellisessä aikakausjulkaisussa lääkäri ja orjaisäntä Samuel Cartwright perusteli vuonna 1851, että mustat ovat hyödyllisiä tavalla, joka ei vastaa täysin karjaa, mutta ei myöskään tunnistettavasti ihmisyyttä. Mustien luontaisen laiskuuden vuoksi orjuussuhteesta hyötyi lääkärin mukaansa kumpikin osapuoli, sekä musta että hänen isäntänsä. (Morrison 2020)

Toiseuttaminen ilmenee samalla mekanismilla kaikkialla, missä jokin ihmisryhmä (sukupuoli-, etninen, ammtti- tai tai muu ryhmä) pyritään saamaan olemattomaksi, ei-relevantiksi. Sivuun. Syrjäytetyksi. Ulos.

Nimettömyys (eli se että ei ole julkisesti olemassa, että ei kuuluu joukkoon, ei ole kukaan) kääntyy joskus sivistyksen ja tieteen verhoon kätketyksi ylimielisyydeksi, hyljeksinnäksi ja vihaksi. Viha yltyy, kun nimetöntä, näkymätöntä ja äänetöntä aletaan nimitellä halventavasti.

On pelottavaa, että halventamisesta saattaa ajan oloon tulla hyväksyttyä normaalikieltä. Jos tarpeeksi arvovaltainen taho toteaa, että ”Ei siinä (=uskomushoito-sanan käytössä) ole mitään halventavaa”, suuri enemmistö ei enää välitä, vaikka jotakin hoitajaryhmää nimiteltäisiin kuinka rumasti. Ja jos joku ehkä välittäisikin, hän ei uskalla avata suutaan väärään leiriin leimautumisen ja toiseuttamisen pelossa. Ks juristin näkemys.

Samat mekanismit

Olisiko niin, että rajut väitteet mediassa täydentävien hoitojen tappavuudesta, kuolleisuuden lisääntymisestä ja vaikuttavan hoidon viivästymisestä ovat toiseuttamisen mekanismeja?  

Tuo ”toinen”, vieras on uskomushoitaja-puoskari, joka nimetään mielikuvia käyttäen julkisuudessa vastakohdaksi oikealle, tieteelliseksi kuvatulle lääkäri-parantajalle. Näin lääkärit muuttuvat AINOIKSI oikeiksi parantajiksi ja muihin nähden ylivertaisiksi ammattilaisiksi, joille lankeaa automaattinen oikeus määritellä muiden terveysammattilaisten paikka ja oikeus olemassa oloon.

Määrittelyä ei tunnu haittaavan se tosiasia, että lääkärin ja muidenkin terveydenhuollon ammattilaisten työstä vain osa, todennäköisesti pienempi työn osa, nojaa tieteellisiin tutkimuksiin.

Toiseuttamista on juuri se, että täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot (CAM) -termi korvataan halventavilla sanoilla. Oikeasta, neutraalista termistä vaietaan. Tällä viestinnän mekanismilla, sanojen valinnalla, nuo ”toiset” etäännytetään, toiseutetaan. Vrt Karhun nimi.

Mieti, millaisia mielikuvia sinulle nousee median puoskari- ja uskomushoitokeskustelusta?

Ovatko auttajat muuttuneet kuvitteellisessa mediakertomuksessa hirviöiksi ja huijareiksi, joilta syöpää, diabetesta ja sydäntauteja sarastavia on suojeltava. Narratiivin oletus on, että sairaat, vanhat ja lasten vanhemmat eivät osaa suojata itseään ja lapsiaan näiltä nimettömiltä muukalaisilta, joita ryhdyttiin ensin nimittämään puoskareiksi, sitten uskomushoitajiksi ja nykyaikana molemmiksi.

Toiseuttamista näkyi jo yli kymmenen vuoden takaisessa sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän yrityksessä säännellä täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja. Työryhmässä kaikkien ääni ei kuulunut. Lue Jonimatti Joutsijärven loistava gradu Terveyskulttuurin määrittelemätön toiseus. Kun luet rinnakkain Joutsijärven gradun ja pitkän linjan vaihtoehtohoitojenvastustaja Hannu Lauerman sanoitukset Helsingin sanomissa 15.8.2021, huomaat miten hienovaraista kansalaisten pelotteluun nojaava toiseuttamisen mekanismi on.

Loppukaneetti

Upea biolääketieteellinen hoitaminen on saavuttanut ja edelleen saavuttaa huimia tuloksia varsinkin erikoissairaanhoidossa. Se on siis välttämätöntä. Mutta ei riittävää. Tarvitaan terveysajattelun ja -toiminnan huomattavaa laajentamista humanistiseen, käyttäytymistieteelliseen ja yhteiskunnalliseen suuntaan, varsinkin perusterveydenhuollossa ja terveyden edistämisen kentällä.

Seuraavassa jutussani jatkan toiseuttamisen ja nimettömyyden teeman käsittelyä otsikolla Täydentävien hoitojen ideologinen vastustus eli Yksisarvinen yrttimurhaaja ideologisena työkaluna.

Kirja

Morrison T. Toiseuden synty  rodusta, rajoista ja kirjallisuudesta. Tammi 2020 

Lisää täydentävistä hoidoista toiseuttamisen kannalta:

Vastarintaa: Nyt jyrähti luontaishoitoala: Kuolemalla pelottelun on loputtava – Liinanblogi

Ylhäältä alas kommunikointia: Yle: Kokoomuksen kansanedustaja ajaa puoskarilakia – Liinanblogi.

Nimeämistä, termeillä osoittelua: Miten valtamedia puhuu täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista? – Liinanblogi

Oíkeustieteilijän kritiikki uskomushoitointoilusta

Uskomushoitojen ihmemaa