Ylen yllättävä avaus: Tiede ja häpeä

Yle on aloittanut kulttuuricocktailien tarjoilun avaamalla nimettömänä vielä pysyvän kolmekymppisen lapsuustraumoja, joista tämä uskoo päässeensä eroon tieteen avulla.

Päivitys 1.2.2021: Jutun kolmekymppinen on kirjoittaja itse eli Ippi Arjanne. Nimi on korjattu tekstiin.

Verkossa julkaistusta jutusta Kasvoin huuhaan keskellä – matkani siitä pois on ollut hidas, nöyryyttävä ja kivulias | Kulttuuricocktail | yle.fi päätelleen Ippi Arjanteen tarina vaikuttaa keksityltä. Se ei ole uskottava. Mutta asia selvinnee, kun Ippi itse esittäytyy ja kertoo kokemastaan livenä keskiviikkona 3.2. Kulttuuricocktail Live -ohjelmassa keskustellaan siitä, mihin tarpeeseen uushenkisyyden eri muodot vastaavat. Yle TV1 klo 20–20.30 ja jatkot Yle Areenassa klo 20.30–21.00.

Odotan kovasti näkeväni tämän kolmekymppisen kertomassa lapsuustraumastaan. Jos henkilöä jostain syystä ei näy Ylen ohjelmassa, on pääteltävä, että tarina on tekaistu. Lue Ylen jutusta tekemäni tiivistelmä alla, niin huomaat jutun epäuskottavuuden.

Kertomus pyrkii antamaan kuvan, että ”hitaan, nöyryyttävän ja kivuliaan” taistelun jälkeen tieteen turvalliseen syliin ponnistanut Ippi olisi elänyt jonkinlaisessa uskonlahkoa muistuttavassa perheyhteisössä. Taistelu oli ”hidas, nöyryyttävä ja kivulias”, koska siihen liittyi dilemma. Ristiriitaa aiheutti se, että ”lahkolaiset” eli vanhemmat käyttivät lääkäripalveluja homeopatian ohella sekä se, että he opettivat lapselle suvaitsevasuutta  ja jokaisen oikeutta omaan näkemykseen, mutta järjestivät kotona reikikursseja.

Kolmekymppisenä Ippi kyllä ymmärtää, että ”He ovat ajatelleet parastani, vaikka minun onkin ollut vaikea sitä ymmärtää”

Todella vaikea lapsuus?

Elämme erikoisia aikoja. Ahdistus ja pelot näkyvät mediassa. Kuulemme uskomattomista vääryyksistä eri maailmankolkissa. Lasten ja nuorten turvattomuus on totta suomalaisessakin yhteiskunnassa. Moni uskoo tieteen pelastavan ihmiskunnan. Tiede & Teknologia ikään kuin näyttävät tietä parempaan elämään. Eikä tiede sovi yhteen häpeän kanssa.

Tässä Ylen cocktailissa se sopii.

Kolmekymppinen koki lapsena ja nuorena traumaattisia tilanteita vanhempiensa vaihtoehtohoitojen vuoksi. Hän kertoo eläneensä lapsuutensa ja nuoruutensa ”huuhaan keskellä”, joten elämä oli hänen oman näkemyksensä mukaan ”yhtä tahattoman komiikan maratonia”. Vanhemmat pitivät horoskooppeja, homeopatiaa, paastoa, kehon meridiaaneja ja ennustuksia tosina.

Lapsuustraumoja aiheuttaneet seikat tiivistyivät neljäksi pääsyyksi:

1. Joskus kaveri ei voinut tulla ”meille, koska kotona järjestettiin reikikurssi”.
2. Koulussa opettaja puhui ivallisesti homeopatiasta, jolloin ”Tuntui, ettei hän nauranut homeopatialle, hän nauroi minulle.”
3. ”En tiennyt mitä vastata”, kun joku kysyi jutussa mainittujen hoitometodien vaikutuksista.
4. ”Vihasin kysymystä ´Toimiiko se´?”, koska ”en osannut mitenkään vastata” millä mekanismille hoidot vaikuttavat.

Näistä kehkeytyi häpeää. Lukioikäisenä nyt kolmikymppinen selviytyjä oli jo ”enemmän tieteen puolelle” kallellaan, mutta hän ei ”tiennyt, missä tieteellisen tiedon raja kulkee”, mutta totesi itsekseen, että ”ei kai näille jutuille ihan turhaan naurettu”. Häpeästä kärsinyt kertoo Ylen julkaisemassa jutussa, että akateemisen lähiäidin ja taitelija-viikonloppuisän  mielestä se, että hänen ystävänsä, joka oli lääkärin lapsi, sairasteli usein, oli todiste lääketiedettä vastaan. (Minä kysyn: Ihanko totta?)

Alaikäisenäkään tämä ”huuhaan keskellä elänyt” ei kuitenkaan onneksi ollut naulittu vanhempiensa valintoihin. Kun terveydenhoitaja suositteli jäykkäkouristusrokotetta, vanhemmat suostuivat. Rokotuksen myötä häpeää kokenut teini tunsi kuuluvansa ”joukkoon yhden piikityksen verran enemmän”. (Kommenttini: Tapa se on tämäkin hakea lauman hyväksyntää.)

Ristiriitaisuus ja traumaattiset tilanteet (kohdat 1-4 yllä) johtivat siihen, että vielä yläasteikäisenäkin Ipin mielestä vanhempien suosimissa näkemyksissä ”jotkin asiat vaikuttivat ihan loogisilta”, vaikka hänellä oli jo epäilyksensä.

Mutta kun ”häpeä muuttui pikkuhiljaa turhautumiseksi”, hän ei enää ”halunnut joutua piilottelemaan omia ajatuksiaan”, vaan halusi ”tietää, mistä todellisuuteni on tehty”. Tietäminen sattui kipeästi. Ippi on ollut ”vihainen siitä, mihin kaikkeen olen uskonut ja mitä olisin voinut tietää sen (uskon) sijaan” Hän on ollut myös pettynyt itseensä, koska on ”niellyt täysin mielikuvituksellisia argumentteja ja päättelyketjuja”. (Kysyn: Mitä Ippi olisi voinut tietää, jota hän ei tiennyt vaan uskoi? Millaisia olivat mielikuvitukselliset akateemisen äidin ja taitelijaisän tarjoilemat päättelyketjut?)

Häpeä siitä, että opettajat ja kaverit ajattelivat ja toimivat eri tavoin kuin omat vanhemmat, hävisi vasta sitten, kun Ippi alkoi tietää enemmän tieteestä. (Aprikoin: Piilikö ongelma opettajien ja kavereiden suvaitsemattomuudessa? Heidän hyväksyntääkö Ippi etsi?)

Tiede auttoi valoon, valistuneisuuteen

Nykyisin kolmekymppinen luottaa ”siihen, että ne (molekyyli ja elektroni) ovat totta, koska tiede sanoo niin”.

Teini-ikäisenä Ippi ei kertomansa mukaan perehtynyt tieteellisiin tutkimuksiin. Tiede tai vanhempien näkemykset eivät kiinnostaneet niin paljon, että hän olisi mennyt kirjastoon perehtymään tieteen argumentteihin. (Ihmettelen: Ketä teini-ikäistä kiinnostaa tieteelliset argumentit?)

Hänen maailmankuvansa olisi näet ollut jo teininä helposti ratkaistu, jos tieteen dilemma (ristiriitaisuus) olisi ollut se, ”onko kivi elävä vai ei”. Mutta maailmankuvan muutosta viivästyttivät lukuisat asiat, jotka ”ovat totta ja joista tiedekin on epävarma”, kuten hän Yle:lle kertoo.

Esimerkkeinä dilemmasta Ippi mainitsee, että hieronnan tieteellinen näyttö ei ole kovin vahvaa ja että akupunktion on huomattu auttavan kipuihin. Kolmekymppinen toimittaja järkeilee, että vaikka hieronnan näyttö ei ole kattavaa, niin se hyväksytään hoidoksi, koska ”hieronta nojaa anatomiaan, joka perustuu tutkittuun tietoon ihmiskehosta”. Hän järkeilee edelleen, että akupunktion ”meridiaanilinjojen olemassa olo ei perustu tutkittuun tietoon”.

Saattaa olla  – vaikka Ippi ei sitä jutussa mainitse – , että hänen dilemmansa entisestään vielä syvenee tiedon lisääntyessä. Akupunktion hyödyistä on runsaasti tutkimusnäyttöä, mutta sitä ei yleisesti Suomessa hyväksytä hoidoksi muutoin kuin silloin kun sitä antaa lääkäri. Lääkärit eivät usko meridiaaneihin. Dilemmahan se on, että henkilö joka ei usko meridiaaneihin on auktorisoitu antamaan hoitoa, jonka vaikutusmekanismin kerrotaan nojaavan nimen omaan noihin olemattomiin meridiaaneihin. Dilemmaa on myös hypnoosissa, kuten Ippi kertoo: ”Hypnoosi ei tieteen maailmassa sinällään kiistetä, vaikka vaikutusmekanismia ei tunneta”.  (Minä: Tiede ei taida dilemmoja poistaa)

”Tasapainotteli veitsenterällä”

Häpeätraumatisoitunut nuori joutui tasapainottelemaan ”veitsenterällä” pohdiskellessaan hierontaa, akupunktiota, hypnoosia ja lääketiedettä.

Teinivuodet ohitettuaan Ippi lopulta sai oppia, että ”Intuitiiviseen ajatteluun taipuvainen henkilö nojaa tuttuun, kokemusperäiseen ja helposti omaksuttavaan tietoon” ja että ”Tällaisessa muodossa esitetään tyypillisesti myös lääketieteen ulkopuoliset hoidot ja yliluonnolliset selitysmallit”. Tämän opittuaan dilemma katosi ja toimittaja oivalsi lääketieteen ulkopuolisten hoitojen toimivuuden perustuvan plaseboon eli lumevaikutukseen, ”jonka voimakkuus hämmästyttää tutkijoita edelleen.” Samalla hän myös oppi, että lääkärin hoidossakin ”suotuisaa vaikutusta tehostaa myös jonkinlainen toimenpide, kuten esimerkiksi leikkaus tai akupunktio.” (Minä: Dilemma vain vahvistuu…)

Matka huuhaasta tieteen maailmaan on ollut Ylen jutun mukaan  ”hidas, nöyryyttävä ja kivulias”, vaikka tarinan päähenkilö Ippi kyllä jo lukioikäisenä alkoi ymmärtää olevansa ”kuin leikkuulauta, jolla oli aiemmin leikattu valkosipulia ja nyt päärynöissä oli outo sivumaku”. Vaikeus valkosipuleiden ja päärynöiden välillä oli, ettei hän ”tiennyt, missä tieteellisen tiedon raja kulkee”. Sivumaku häiritsi häntä, tietenkin. (Kysyn: Mutta tietääköhän Ippi nyt, missä tuo raja kulkee?)

Per aspera ad astra

Per aspera ad astra! Vaikeuksien kautta tähtiin eli voittoon. Nyt Ippi tietää. Tiede avasi hänelle uuden maailman, uuden ajan.

Vai avasiko? Tarinan lopuksi kolmekymppinen nimittäin sanoo: ”Jollakin mittarilla minut voisi edelleen laskea lääketieteen ja vaihtoehtohoitojen sekakäyttäjäksi, mikä on jokseenkin hämmentävä ajatus.”

Matka ei siis olekaan vielä päättynyt. Mitä kilvoitteluja on edessä? Mahtaako Ippi nyt, tällä hetkellä, edelleenkään tietää ”mistä todellisuuteni on tehty”? Ylen jutun perusteella näyttää valitettavasti siltä, että ei tiedä.

Kulttuuricocktailin tarina on mielestäni enemmänkin sekametelisoppa kuin virkistävä cocktail. Pakkopulla mieluummin kuin maukas hedelmäsalaatti. Asennevammaista puskista vihjailua, ei avointa argumenteille altistumista. Päivitys 1.2.2021: Ippi ei huutele puskista, vaan kirjoittaa omalla nimellään, joten tämän jutun loppua on vastaavasti päivitetty.

Ehkä sekasotku selkenee, kun hän saa suunvuoron 3.2.2021 TV-ohjelmassa ja mahdollisuuden kertoa tarkemmin traumoistaan 1-4 (yllä listatut). Ylen verkkojuttu on nimittäin pinnallinen. Siitä ei käy selville, miten vanhempien paasto, kristallit tai homeopatia johtivat hitaaseen, nöyryyttävään ja kivuliaaseen taisteluun tieteen maailmaan, kun vanhemmat kuitenkin Ipin oman kertoman mukaan opettivat hänelle suvaitsevasuutta  ja jokaisen oikeutta omaan näkemykseen.

Tarina vaikuttaa tekaistulta, koska perustelut traumatisoitumiselle ja siitä seuranneelle, kivuliaalle taistelulle eivät vaikuta uskottavilta. Vanhemmathan tuntuivat hyväksyvän lapsensa sellaisena kuin hän on, vaikkei hän voinut aina halutessaan tuoda kaveria kotiin (Trauma nro 1).

Trauma nro 2 taas ei johtunut vanhemmista tai homeopatiasta, vaan ivallisesti puhuneesta opettajasta, joka traumatisoi Ippiä. Jos opettaja olisi toiminut kuten eettisesti toimivien opettajien kuuluisi toimia eli suvaitsevammin, Ippi olisi säästynyt häpeätraumalta. Traumat nro 3 ja 4 liittyvät erikoiseen oletukseen siitä, että lapsi tai nuori olisi jotenkin velvollinen selittämään tieteellisesti, miten joku hoito toimii. Mistähän tällainen oletus lapselle on päässyt syntymään?

Toivon Ipille, äidille, isälle ja homeopatiasta ivallisesti puhuneelle opettajalle viisautta ja kaikkea muutakin hyvää jokaiselle, heidän omalla, itse valitsemallaan polulla.

Veikö tiede Ipin häpeän mukanaan? Vai hävettääkö häntä edelleen? Pelkääkö hän? Ei ainakaan isän ja äidin hylkäämistä, sillä hehän tietävät lapsensa huuhaajulkisuuteen tulosta. Ei ole myöskään odotettavissa tiedeyhteisön ivallisuuden aiheuttamaa häpeää, vaikka hieronnan, akupunktion ja hypnoosin sekä lääketieteellisten plasebohoitojen dilemma on edelleen olemassa.

Dilemmoista ei tiede vapauta ketään. Mutta hävittikö se Ipin häpeän? Tuskinpa.

Lue juttu, ja kerro, miten sinä sen tulkitsit.  Kasvoin huuhaan keskellä – matkani siitä pois on ollut hidas, nöyryyttävä ja kivulias | Kulttuuricocktail | yle.fi

Päivitys 4.2.2021: Yksi lukija kyseli, miksi joidenkin kappaleiden perässä on tekstiä suluissa. Se on minun ajatustani ja pohdintaani ko tekstikohdasta, joten selvensin ja lisäsin, että ”minä kysyn, pohdin tai ihmettelen”.

Ippi ei ollut eilisessä 3.2.2021 Yle 1:n Kulttuuricocktailissa selventämässä sekavaa tarinaansa. Sen sijaan ohjelmaan oli päässyt muun muassa noita-taiteilija ja yksisarvinen, lasten hauska keppihevonen, muistuttamaan satoja euroja maksavista kursseista, joilla ihmisiä huijataan.