Vaihtoehtohoidoista ”liian hyvä elämä”

Nytkö meitä, jotka yritämme kaikin tavoin hoitaa terveyttämme, aletaan syyllistää siitä, että hoidamme sitä liian hyvin? Vai huolehdimmeko hyvinvoinnistamme väärällä tavalla, kun käytämme vaihtoehtohoitoja? Jutusta tuli todella huono olo. (S)

Näin kommentoi S Liian hyvä elämä -kirjoitusta, joka julkaistiin tänään 26.1.2021 sekä Helsingin Sanomissa (HS) että Aamulehdessä (AL), jo ennen kuin ehdin kysyä, mitä hän tykkäsi jutusta. Aamulehti otsikoi kirjoituksen ”Voiko hyvinvointiin sairastua

Minusta on tärkeää, että media kertoisi puolueettomasti ja riippumattomasti täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja koskevista tutkimuksista ja niiden tuloksista sekä kansalaisten kokemuksista. 

Tänään HS ja AL (sama juttu molemmissa; ovat samaa konsernia) ottivat pienen askeleen siihen suuntaan. Kriittinen luenta paljastaa kuitenkin jutun heijastavan toimittajan (kustantajan?) kielteissävyistä ja vähättelevää asennetta vaihtoehtohoitojen käyttäjiä kohtaan. 

S:n mielestä ei ole kyse vaihtoehdoista tavanomaisille terveydenhuollon palveluille, vaan niiden täydentämisestä. Apua ei aina saa terveyskeskuksesta. Sitä paitsi ihmiset nyt haluavat hoitaa terveyttään lukuisilla tavoilla, joita virallinen systeemi ei vielä tunnista terveyden edistämiseksi.  

Tutkimustieto tukee tätä S:n kokemusta.

Jutussa haastateltu professori  Suvi Salmenniemi on tutkinut, miten erilaiset virallisen terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella, ihmisten arjessaan käyttämät terveydenhoitokeinot heijastavat yhteiskunnan muutosta ja jopa ”terapeuttista politiikkaa” eli jonkinlaista terveysnäkemyksellistä protestia. Hän on julkaissut useita tieteellisiä artikkeleita aiheesta ja kuvaa suurelle yleisölle suunnatussa kirjoituksessaan vaihtoehtoterapioiden käytön syitä https://ilmiomedia.fi/yleinen/vaihtoehtoterapiat-tyoelamassa-uupuneiden-selviytymiskeinona/

HS/AL kirjoituksesta todellakin, kuten S asian koki, on aistittavissa ikävää fiilistä. Siinä on  kätkettyä negatiivista asennetta täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja kohtaan. Jutussa annetaan ymmärtää, että ne ihmiset (suurimmaksi osaksi naiset), jotka edistävät terveyttään kirjoituksessa mainituilla tavoilla (joogaavat tai meditoivat tai harrastavat muuta ei-lääketieteellistä itsensä hoitamista) jollakin määrittämättömällä tavalla ylittävät normaalin, hyvän ja suotavan rajan, ja tämä sitten tarkoittaisi sitä, että he ikään kuin yrittävät liikaa ja turhaan oman terveytensä vuoksi.

Mutta kuka oikeasti voi tietää, mikä S:lle, A:lle, B:lle, C:lle tai minulle oman hyvinvoinnin parantamiseksi on sopiva määrä ja millaiset menetelmät ovat ”oikeita”.

Yhteiskunnat muuttuvat, ihmiset muuttuvat ja tutkimukset tuovat koko ajan lisää tietoa terveydenhoidosta.

Suvi Salmenniemi on tutkimuksissaan osoittanut, että vaihtoehtoisia terapioita käyttävät ihmiset ottavat varsin paljon vastuuta omasta terveydestään. Tätä, yksilön vastuuta painotta myös virallinen terveydenhuoltojärjestelmä ja terveyden edistämisen kansallinen politiikka.

Mikä tässä sitten mättää? Ei kai ongelma voi olla se, että ihmiset ottavat vastuuta omasta terveydenhoidosta jollakin täydentävällä eli muulla kuin virallisterveydellisellä tavalla. Tutkimuksista tiedetään, että suurin osa ”vaihtoehtoisen ” terveydenhoidon käyttäjistä on tyytyväisiä valintoihinsa ja että he raportoivat saaneensa niistä apua (Vuolanto ym 2020. Täydentävien ja vaihtoehtoisten (CAM) hoitojen käyttö Suomessa | Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti (journal.fi)

Vaikutta melko absurdilta, että media alkaakin salakavalasti pelotella ja syyllistää ihmisiä vihjaamalla, että voitkin ehkä hoitaa itseäsi LIIKAA, mikä voi sairastuttaa sinut!  

Jos toimittaja nostaa esiin pelkästään vaihtoehtohoitojen kyseenlaisuuden ja oletettuja vaaroja, joita varmastikin on, mutta ei mainitse mitään hyödyistä, tuollainen negatiivinen kuva kirjoituksesta tietysti syntyy. Ja lukijalle, joka itse kokee saavansa apua vaihtoehtohoidoista, tulee kurja olo, mikä ei vaikuta kovin lukijaystävälliseltä toimittajan työn tulokselta.

Kysymys lienee näkökulmasta, tässä HS/AL -jutussa toimittajan näkökulmasta.

Voisiko olla niin, että Juho Jokinen hahmottaa naisvaltaisen alan miehisten silmälasien läpi tai että valtavirtaista terveys- ja hoitoajattelua edustavat lehdet mielellään luokittelevat uudistavia ja poikkeavia terveysnäkemyksiä uhkaaviksi. Ja tämän vuoksi sitten jopa leimaavat ne vaarallisiksi tai vähintään epäilyttäväksi – ilman perusteluja ja tutkittua tietoa.

Suvi Salmenniemen tutkimusjulkaisut eivät edusta tällaista leimaamista. Ne kuvaavat  aihepiiriä paljon HS/AL-juttua neutraalimmin ja huomattavasti monivivahteisemmin. Hän on julkaissut useita kiinnostavia tutkimusartikkeleita  ”terapeuttisesta politiikasta” ja ”terveysteknologioista” joilla ihmiset pyrkivät hoitamaan terveyttään.  Lukekaa vaikka nämä: Full article: Therapeutic politics: critique and contestation in the post-political conjuncture (tandfonline.com) , Living on a razor blade’ | Taylor & Francis Group, Use of complementary and alternative medicine in Europe: Health-related and sociodemographic determinants – Laura M. Kemppainen, Teemu T. Kemppainen, Jutta A. Reippainen, Suvi T. Salmenniemi, Pia H. Vuolanto, 2018 (sagepub.com)

Suomen yliopistoissa on kaksi täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen johtavaa tutkijaa, professori Suvi Salmenniemi Turun yliopistossa ja dosentti Pia Vuolanto Tampereen yliopistossa.  

Näihin päiviin saakka media on pyytänyt kommentteja lähinnä vuoden professoriksi juuri nimitetyltä Juhani Knuutilta, joka ei ole alan asiantuntija.

Suvi Salmenniemestä välittyy jutussa positiivinen henkilökuva lumisessa metsämaisemassa hiihtelevästä, viehättävästä tiedenaisesta. Mutta itse asiasta, vaihtoehtohoidoista välittyy kummallinen kuva.

Kaikilla asioilla on monta puolta. Niin on terveyden edistämisellä kuten myös vaihtoehtohoidoillakin. Juho Jokisen jutussa keskityttiin, kuten yleensä mediassa, vaihtoehtohoitojen kielteisiin puoliin. Niistä Juhani Knuutikin säännöllisesti muistuttaa julkisuudessa. Suvi Salmenniemen tutkimukset tuovat esiin myös myönteisiä puolia, mutta ne eivät jostain syystä nouse mediassa esiin. Eivät nouse tämänpäiväisessä HS/AL jutussakaan.

Professori Suvi Salmenniemi esittää HS/AL -kirjoituksen lopussa kannatettavan ajatuksen, että olisi hyvä kuunnella käyttäjiä ja pohtia syitä siihen, miksi niin moni (noin joka kolmas aikuinen, ks. Kemppainen et al 2018 ) käyttää terveydenhuollon ulkopuolisia, täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja. 

Hänen mielestään (HS/AL -jutun mukaan) ”Hedelmällisempää on pyrkiä ymmärtämään, mikä niissä puhuttelee ihmisiä aikana, jolloin monet toisaalta vieraantuvat esimerkiksi evankelis-luterilaisesta kirkosta.”

”Mielestäni on tärkeää, että otetaan vakavasti se ihmisten tarve. Johonkin tarpeeseen tämä ilmiö vastaa, koska se on niin suosittua.”

”On tärkeää, ettemme trivialisoi ihmisten kokemuksia. Tai ajattele, että onpa hupsua, kun ihmiset menevät tällaisiin palveluihin.” (Suvi Salmenniemi)

Olen samaa mieltä.