Josko mieli kuitenkin vaikuttaisi kehoon?

Professori Seppo Vainion puhe eilisessä Arto Nybergin haastattelussa loppui siihen, mistä sen oikeastaan olisi suonut alkavan. Mutta suora lähetys on suora lähetys. Ohjelma-aika loppui professorin toteamaan: ”Meidän yhdessä projektissa FET OpenMindGap tutkimme mielen ja kehon suhdetta eli mieli ei ole enää erillinen kehosta, vaan se niinku puhuu yhdessä näiden nanosysteemien kautta”, Seppo Vainio totesi. Haastattelu on Arto Nybergin ohjelman 10.1.2021 lopussa.

Mieli ei enää ole erillinen kehosta.

Kysymykseen uskon ja tieteen suhteesta Seppo Vainio vastasi metafyysisellä pohdinnallaan: ”.. . nyt itse asiassa mulla on semmoinen teoria, että luominen tapahtuu tuolla taivaassa siltä osin, että nää vesikkelit, veden pisara.., nanojärjestelmät on mukana siinä, me tutkitaan Markku Kulmalan kanssa, että tavallaan se luomisen ja valon symboliikka, että itse asiassa pystytään aika hyvin tieteellisesti lähestymään, eli tiede on kyllä mahtavasti edennyt…”.

Tässä tietoa Seppo Vainion tutkimusprojektista Mielen ja kehon yhteistoimintaa avataan tieteen uusin keinoin | Oulun yliopisto

Vuonna 2014 professori vertasi filosofisissa pohdinnoissan nanopallojen toimintaa sinfoniaorkesterin partituuriin. Pallojen kautta soluun valuva ”sävellys” säätelee solun sinfoniaorkesterin instrumenttien ääntä vaikuttamalla moneen asiaan samanaikaisesti. Hänen kansantajuinen kirjoituksensa on julkaistu lehdessä Takoja 2/2014. Siinä hän pohdiskelee ”näkymättömän maailman” tasoa ja viittaa mm. ”elämän henkeen” eli siihen ihmisyyden tasoon, joka ei sovi arkiseen materia-käsitykseemme. Kirjoitin tästä jutussa Superpositio ja nanopallot.

Valtavirtaparadigma

Nykyisin on tapana ajatella, ainakin yleisesti tiedeyhteisössä, että reduktiivinen materialismi on sama asia kuin  ”tieteellinen maailmankuva”. Ikään kuin kuuluu kannattaa ”aine on ensin” -näkemystä tieteellisyyden takeena. Toiselta nimeltään näkemystä voi nimittää fysikalististiseksi  naturalismiksi. Tämä teoria ymmärtää kaiken olevaisen (=kaikkeudessa olevan) aineeksi, materiaksi, jolla on fyysikaalinen muoto. Näkemyksen mukaan kaikkeuden synty, alku tai kehkeytyminen (niin pitkälle kuin siitä uskaltaa jotakin sanoa) on jotenkin alkanut materiaalisesti  ja siitä sitten evoluution myötä on syntynyt nykytodellisuutemme, koko maailmankaikkeus pienine ja isoine ilmiöineen.

Mitään sielua, elämän henkeä, transsendenssia tai muuta materiasta riippumatonta asiaa ei vallitsevassa paradigmassa eli vallitsevassa ”tieteellisessä maailmankuvassa” vielä ole olemassa, tai jos ehkä onkin, niin se on materian tuotetta. Ikään kuin materian liikehdinnän tulosta.  Sielu ja mielikin ovat pelkistyneet vain molekyylien, atomien ja kvarkkien leikiksi.

Voi se olla näin, mutta voi se olla toisinkin.  Täyttä varmuutta ei ole eikä sitä ehkä löydytään. Liekö edes tarpeellista.

Hard problemkova pähkinä eli se, että materialismi ei ole tähän mennessä pystynyt eikä ole vahvoja viitteitä, että tulevaisuudessakaan pystyisi,  ratkaisemaan tietoisuuden ongelmaa oman paradigmansa kehikossa, ei tunnu materialistista ajattelua häiritsevän. Varsinkaan populistiskeptikkoja se ei tunnu lainkaan hämmentävän. Materiausko on monilla vahva.

Kuitenkaan tietoisuutta ei mitenkään, millään metodilla, pystytä palauttamaan (redusoimaan) aineeseen. Ei näet ole olemassa tietoisuuden kudosta, solua tai Higgsin bosonia eivätkä aivot ole sama asia kuin tietoisuus. Emergenssi ja korrespondenssiteoria yrittävät tulla toimeen kovan pähkinän kanssa, mutta eivät selitä mielen ja kehon tai tietoisuuden ja aineen välistä suhdetta. Ei tietoisuutta selitä myöskään kristinusko tai panteismi.

Järkevin tiedossani oleva selitys on Bernardo Kastrupin esittämä teoria kirjassa The idea of the world. A multi-disciplinary argument for the mental nature of reality 2019. Seppo Vainion teoria on myös mielenkiintoinen.