Covid-19, talouskasvu ja ympäristövaikutukset

Voiko yhteiskunta palautua ennalleen pandemiarajoitusten jälkeen? On mielipiteitä, että niin ei pitäisikään käydä.

Nyt toivotaan, että V-mallisella talouskäyrällä siirryttäisiin äkkiä alimmasta pisteestä kirjaimen oikeanpuoleiselle nousua kuvaavalle viivalle. Kaivataan talouskasvua. Tuotannon ja kulutuksen pitää pyöriä, jotta ihmisillä olisi töitä, he saisivat rahaa, jota käyttää tavaroihin, tuotteisiin ja palveluihin. Jos kansalaiset eivät kuluta, raha ei liiku paikasta toiseen sähköisesti tai seteleinä, eikä talous kasva. Markkinavetoisessa maailmassa talouskasvua pidetään yhteiskunnan pohjana ja tukipilarina. Siitä on tullut ikään kuin kyseenalaistamaton perusarvo.

Nykyarvoihin nojaava maailmanjärjestys ei toimi, jos talous ei suurimman osan aikaa kasva. Jos kulutus mistä syystä tahansa vähenee, kasvu pysähtyy. Kulutuksen lisääntyminen on tämän logiikan mukaan välttämätöntä hyvinvoinnin takaamiseksi. Mitä enemmän on tavaroiden, tuotteiden ja palvelujen kulutusta, sitä mukavammin menee talousindikaattoreiden, kuten BKT:n valossa

On esitetty toisenlaisiakin näkemyksiä. Degrowth-liike ajaa talouskasvun vapaaehtoista hillitsemistä. Samaan pyrkivät syväekologian kannattajat ja muut luonnon itseisarvoa painottavat talouskasvukriitikot. Nämä asiantuntija- ja aktivistiryhmät näkevät, että globaalisti maaperä, vedet ja ilmakehä eivät kestä jatkuvaa talouskasvua ja sen tuomia haittoja luonnolle ja sen osana ihmiselle.

Kirjoituksessaan Kriisien aika ja maalle paluu Toni Ruuska ja Pasi Heikurinen kommentoivat Korona-pandemian mahdollisia myönteisiä ympäristövaikutuksia:

Korona on kuitenkin ensisijaisti taloudellis-humanitaarinen kriisi. Viruksen ympäristövaikutukset ovat sen sijaan olleet poikkeuksetta toivottavia. Ihmiset liikkuvat ja kuluttava luonnonresursseja nyt vähemmän, mikä näkyy myös tuotannon supistumisena. Tämän seurauksena ilman- ja vedenlaatu on jo parantunut useissa kaupungeissa.

Kirjoittajat pohtivat kasvutalouteen perustuvan järjestelmän haavoittuvuutta. Monet ovatkin koronan myötä huomanneet, kuinka riippuvaisia he itse ovat tästä ailahtelevasta järjestelmästä. Horjuva kasvutalous tarkoittaa kirjoittajien mukaan monelle yksinkertaisesti, ja koronasta huolimatta, epävarmaa toimeentuloa ja tulevaisuutta. Niinpä äkillisesti kriisiytyvä kasvutalous on heidän mielestään jälleen osoittanut sen, että yksisuuntaiselle globalisaatiokehitykselle on tarjottava vaihtoehtoja.

He muistuttavat, että Korona on paljastanut väestönkasvuun ja urbanisaatioon liittyviä ongelmia tavalla, jota ei ole kohdattu modernin lääketieteen aikakaudella. ”Virus leviää nopeasti juuri siellä missä ihmisiä on paljon, toisin sanoen kaupungeissa. Pandemiat ovat nimenomaan kaupungistumisen ja ihmisasutuksen maailmanlaajuisen leviämisen seuraamuksia”, he toteavat. 

Toni Ruuska ja Pasi Heikurinen päättävät kirjoituksensa toiveeseen:

Olisikin toivottavaa, että sen sijaan, että ihmiset odottelisivat kotonaan toimistoihin ja kapakoihin palaamista – toisin sanoen asioiden paluutta kestämättömään ”normaaliin” – yhä useamman katse suuntautuisi kaupunkien rajojen ulkopuolelle. Siellä pitkään laiminlyöty maaseutu ja maaperä sekä alueen ihmiset odottavat maallepalaajia luokseen.

Pidän Ruuskan ja Heikurisen kirjoituksesta ja sen viestistä. Maaseutu ansaitsee nykyistä enemmän arvostusta. Ymmärrän tietysti, että pelkkä maalle muuttaminen ei yhteistä palloamme pelasta. Kyllä siinä tarvitaan kaikkien maailman ihmisten, erityisesti läntisissä rikkaissa kulutuskulttuureissa elävien (kuten minun) kulutustottumusten kohtuullistamista.

Ihminen on mukavuudenhaluinen. Ei hän elintasoaan alenna muutoin kuin pakon edessä eli kun hengittäminen ja ylipäätään eläminen käy mahdottomaksi eikä enää löydy yhtään tekosyytä, jonka taakse yhteiskunnat ja yksilöt voivat kerskakulutuksensa kätkeä – jopa omalta tietoisuudeltaankin. Sitten kun esimerkiksi käy selväksi, että päästöoikeuksia ostamalla ilman pilaantuminen ei lopu eivätkä sähköautot maailmaa pelasta.

Toinen, optimistisempi muutosvoima saattaa olla tietoisuuden kasvu ja ymmärryksen lisääntymien ihmisen paikasta yhtenä luontokappaleena koko ekosysteemissä. Se on mahdollista. Viitteitä siihen antavat juuri ekokriitikot, joiden ääni, järjen ääni, tosin kuuluu vasta talouskasvuideologian tuolla puolen eli valtakulttuurin rajamailla, marginaalissa.

Ajattelen niin, että kotimme (maapallon) puhtaus ja elinkelpoisuus on niin iso ja tärkeä asia, että on viisasta pidättäytyä yhden ratkaisumallin tai totuuden julistuksesta. Tässäkin, kuten kaikkia yhteisiä ongelmia ratkaistaessa, tarvitaan moniäänisyyttä, ajattelun diversiteettiä ja kykyä nähdä kokonaisuus.