Vastaus Juhani Knuutille

Synnyttääkö puoskarilaki propagandaa vai onko se itse sitä?

Mielenkiintoista, mitä juuri luin professori Juhani Knuutin kirjoittamassa Turun Sanomien Tiede & Terveys -blogin jutussa 1.10.2019. Kopioin alle KOKO kirjoituksen kursiivilla, niin erottuu selkeästi, mitä Juhani Knuuti sanoo jutussaan. Omat kommenttini ovat ilman kursiivia.

Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot tuntuvat olevan tällä hetkellä kuuma peruna, josta median on vaikea tiedottaa asiallisesti ja puoleettomasti. Se olisi kuitenkin  ensiarvioisen tärkeää, sillä nyt sosiaali- ja terveysministeriössä Antti Rinteen hallitusohjelman mukaisesti ”selvitetään vaihtoehto- ja uskomushoitojen sääntelymahdollisuudet”. Koska aihe koskee suurta osa kansalaisia (noin joka kolmas käyttää joskus täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja), keskustelun olisi oltava mahdollisimman laajaa ja avointa sekä erilaisia näkökantoja huomioon ottavaa.

Jos jonkun toisen argumentteihin haluaa vastata – varsinkin tällaisessa kuuma peruna-asetelmassa,  joka täydentävä, vaihtoehtoinen, luontais- tai uskomushoitokysymys on  – on kohteliasta  kertoa, kenen argumentteihin vastaa. Siksi kopioin koko Juhani Knuutin jutun.  Toivoisin, että joskus voisimme Juhanin kanssa keskustella kasvotustenkin.

Käytän jatkossa henkilökohtaista puhuttelumuotoa. Osoitan tässä kirjoituksessa sanani nimenomaan Juhani Knuuti, sinulle.

Otsikkosi ”Puoskarilaki synnyttää propagandaa” antaa ymmärtää, että Suomessa olisi valmisteilla laitonta lääkärintoimintaa koskeva laki, vaikka toteat kyllä, että kyse on vain siitä, että haluat ihmisten tietävän mistä puhutaan. Puoskarilla tarkoitetaan laitonta lääkärintointa harjoittavaa henkilöä.  Propaganda puolestaan tarkoittaa sitä, että propagandistisessa viestinnässä pimitetään faktoja, kerrotaan osatotuuksia ja julistetaan yleensä yhtä ainoaa totuutta. Propagandassa sanoja, kuvia ja mielikuvia käytetään tarkoituksellisesti harhaanjohtavasti. Sillä, miten asioista puhutaan on siis merkitystä. Sanat luovat todellisuutta, ne eivät pelkästään heijasta tai kuvaa sitä. Propagandan historiasta tiedämme, mitä ”sanamagia”, tunteisiin vetoava ilmaisu ja kielenkäyttö,  voivat saada aikaan puhuttaessa esimerkiksi isänmaasta, roduista, kansanvihollisista jne.

Päivitys 5.11.2019: Lisätty lukijan pyynnöstä nimet Juhani ja Liina selkeyttämään lukijoille, kenen kommentista milloinkin on kyse. Juhanin blogikirjoitus kopioituna suoraan hänen blogistaan kursiivilla.

Juhani:

Propagandan mukaan puoskarilakia ajavat, erityisesti lääkärit, ovat saaneet valtamedian huijattua mukaan talkoisiin, joissa kaikki ei-lääketieteelliset hoidot tuomitaan huuhaaksi ja tullaan kieltämään.

Lisäksi Suomessa on väitteiden mukaan juuri nyt valtava sensuuri. Perusteluna sensuuriväitteelle oli, että lehdet eivät halunneet julkaista jotain uskomushoitoteemaan liittyvää mielipidekirjoitusta. Jos mielipidekirjoitus ei kelpaa useaan lehteen tarjottuna, en kyllä itse ensimmäiseksi epäilisi sensuuria vaan kirjoituksen sisältöä.

Liina:

Ymmärrän oikein hyvin, että olet harmistunut siitä, että Lääkäriliiton ajama ehdotus uskomushoitolain säätämiseksi on kohdannut vastustusta, eikä sitä ole otettu hallitusohjelmaan Lääkäriliiton esittämässä muodossa.  Liiton julkaisu Eduskuntavaalitavoitteet 2019 (joka on nyt poistettu liiton nettisivuilta, mutta löytynee arkistoista) toteaa: ”Väestöä tulee suojella uskomushoitojen ongelmilta erityisellä lainsäädännöllä. Lailla tulee kieltää uskomushoitojen tarjoaminen lapsille ja muille haavoittuville ryhmille, vakavasti sairaille (esimerkiksi syöpäsairaudet, psyykkiset sairaudet, diabetes, epilepsia) ja raskaana oleville.”

Lääkäriliitto ei ole missään dokumentissaan yksilöinyt, mitä menetelmiä uskomushoitoihin kuuluu, vaan puhuu niistä yhtenä nippuna. Sen sijaan se on omassa ammattilehdessään julkaissut useitakin kirjoituksia aiheesta. En tiedä, onko liitto jo muuttanut kantaansa, mutta vielä vuonna 2016 uskomushoidoiksi liiton julkaisemassa lehdessä lueteltiin seuraavat:

Juhani:

Nyt sitten Suomessa ei muka saisi kirjoittaa uskomushoidoista, koska aihe on suuri tabu. Tämä tuntuu absurdilta siinäkin valossa, että tällaista kirjoittelua tapahtuu koko ajan. En ole havainnut viranomaisten puuttuneen kirjoitteluun millään tavalla.

Suomessa saa puhua ja kirjoittaa lähes mistä vain, jos vain pysyy asialinjalla. En minä tähänkään kirjoitukseen ole keneltäkään lupaa kysynyt. Lehdet tietenkin itse päättävät mitä julkaisevat eikä heillä ole velvollisuutta julkaista mitään mielipiteitä.

Liina:

Yllä oleva on numerosta Duodecim 2002;118(23):2391. Maininta ”uskomuslääkinnästä” on vasemmalla palstalla toiseksi viimeisellä rivillä

Koska et yksilöi kirjoituksessasi (kursiivilla yllä), kuka ja missä on väittänyt, että (a) erityisesti lääkärit ovat huijanneet valtamedian välittämään tietoa, että kaikki ei-lääketieteelliset uskomushoidot kielletään, että (b) Suomessa on valtava sensuuri ja että (c)Suomessa ei muka saisi kirjoittaa uskomushoidoista, arvelen, että kukaan ei ole sellaista väittänyt.

Olet kuitenkin aivan oikeassa, että uskomushoidoista kirjoitetaan koko ajan aika paljon ja että lehdet itse päättävät, mistä kirjoitetaan.

Viittaatkohan ehkä minun blogijuttuuni? Jos viittaat, olisi sen voinut ihan avoimesti kertoakin lukijoillesi ja antaa linkin, jotta ihmiset voivat itse lukea, mitä väitän ja mitä en väitä ja miten väitteitäni perustelen. Olen kirjoittanut siitä, että täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista (jotka Lääkäriseura Duodecim on sanakilpailussaan vuonna 1995 omituisesti  nimennyt  ”uskomuslääkinnäksi” ks. kuva) ei näytä olevan suotavaa kirjoittaa neutraalisti eikä asiallisesti, puhumattakaan, että päivälehdet ja sähköiset viestimet kirjoittaisivat positiiviseen sävyyn. Kirjoitin jutussani ”Sananvapaus, lääkärit ja täydentävät hoidot” https://liinanblogi.com/2019/09/29/sananvapaus-laakarit-ja-taydentavat-hoidot/

siitä, että Suomen mediassa erityinen tabu ovat lääkärit, jotka itse käyttävät täydentäviä hoitoja. En sanonut, että uskomushoidoista ei muka saa kirjoittaa, koska uskomushoitojen vaaroistahan nimen omaan kirjoitetaan paljon. Viittasin kirjailija Antti Tuurin kokemukseen (ks. artikkelikuva yllä sekä linkki blogijuttuni). Tuuri kommentti on julkaistu Kirjailija-lehdessä 3/2019.

Juhani:

Vastakkainasettelua

Vastakkainasettelu. Tämä on termi, jota ei-lääketieteellisten hoitojen markkinoijat käyttävät ja tarkoittavat sillä sitä, että lääketieteen edustajat hakisivat vastakkainasettelua. Oma kokemukseni on, että vastakkainasettelua haetaan juuri ei-lääketieteellisten hoitojen tuottajien puolelta.

Kokemukseni perustuu siihen, että vaikka olen pyrkinyt monessa kirjoituksessa ehdottamaan esimerkiksi ei-lääketieteellisten hoitojen perusteltua neutraalia luokittelua ja kertonut myös siitä mitä ajateltu kyseinen ehdotettu laki sisälsi, ne ovat herättäneet vain kritiikkiä ja henkilöön kohdistuva arvostelua.

Ehdotin tehon ja turvallisuuden sekä käyttöaiheen perusteella eri hoidot luokiteltavan kokemus- ja hyvinvointihoidoiksi silloin kun hoidon vaikutus voidaan perustella subjektiivisen voinnin avulla, ja uskomushoidoiksi silloin kun terveysväitteelle ei ole tutkitun tiedon tukea tai mekanismi on luonnonlakien vastainen. Jos niihin on tutkimusnäyttöä, ne voivat tulla osaksi terveydenhuoltoa.

Tämä luokittelu ei ole semantiikkaa vaan aivan keskeinen seikka. Ei-lääketieteellisten hoitojen kenttä on niin kirjava, että niitä ei voi niputtaa samaan ryhmään. Ei kai voida ajatella, että yksisarvishoito, etäparannus, hieronta, akupunktio, ravintolisät, energiahoito, kiropraktiikka ja homeopatia olisivat niin samanlaisia, että samat ohjeet ja tulkinnat ja tutkimusnäyttö kävisivät kaikkiin? Miksi niputtamisesta ei haluta luopua vaan tarjotaan koko pakettia?

Tämä niputtaminen on juuri se keskeinen haaste, jonka vuoksi virheellisesti koetaan, että lääkärit vastustaisivat kaikkia ei-lääketieteellisiä hoitoja. Palaan lääkäreiden kantaan myöhemmin tässä kirjoituksessa mutta kriittisyyden lähtökohta on potilasturvallisuus, ei oma reviiri.

Fakta nyt on kuitenkin se, että Suomessa ei ole voimassa lakia, joka sääntelisi ja ohjeistaisi minkään ei-lääketieteellisen hoidon antamista. Muissa Pohjoismaissa ja monissa Euroopan maissa sellainen on.

Liina:

Olen samaa mieltä, että koko ei-lääketieteellisten hoitomuotojen ala ja sitä koskeva käsitteistö sekä tutkimus on huolellisesti selvitettävä. Terminologiasta on paljon kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta. Kansainvälisesti hyväksytty termi on täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot, josta lyhyempi ja käyttöä osuvammin kuvaava on täydentävät hoidot. ”Uskomushoitoa” ei käytetä missään muualla kuin Suomessa, eikä täälläkään tutkimuksissa ja tutkijayhteisössä. Ehdottamasi termi kokemus/hyvinvointihoito sellaiselle hoitamiselle, jonka hyödyistä on hoidettujen yksilöiden subjektiivisia hyödyn kokemuksia, mutta sen tehoa ja turvallisuutta ei ole tutkimuksin osoitettu on ongelmallinen. Tällaisen määrittelyn mukaan nimittäin  suuri osa terveydenhuollossa nykyisin käytetyistä  hoidoista olisi  kokemushoitoja.

Kansalaisaloite ”Täydentävät hoidot kaikille” ajaa yhdenvertaista valinnanvapautta käyttää tutkittuja täydentäviä hoitoja erilaisten vaivojen hoitoon ja terveyden edistämiseksi tavanomaisen, nykyisin terveydenhuollossa tarjottavan hoidon (kuten lääkärin, psykologin, fysioterapeutin tai psykoteraputin hoito) rinnalla joko terveydenhuoltohenkilöstön tai muun riittävän koulutuksen saaneen henkilön antamana. Aloitteen tekijät ovat kutsuneet sinutkin mukaan hankkeeseen. Kannattaa lukea aloite. Minusta se on asiallinen ja tärkeä, ja ehdottaa, että terveyspolitiikasta vastaavat tahot lähtisivät viemään eteenpäin selvittelytyötä ja etsimään ratkaisuja yhteisvoimin. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/5011

Puoskarilaki

Juhani:

Minusta puoskarilaki on terminä todella huono, sillä se antaa täysin virheellisen kuvan siitä mitä ollaan säätämässä. Termi ei olekaan virallisesti käytetty. Käytän sitä vain nyt, jotta jokainen tietää mistä kirjoitan.

STM:n työryhmä selvitti vaihtoehtohoitoihin liittyvät potilasturvallisuuden kannalta keskeisimmät ongelmat, arvioi lainsäädäntötarvetta ja teki ehdotuksensa vaihtoehtohoitoja koskevasta sääntelystä. (Tuolloin raportissa näistä hoidoista käytettiin termiä vaihtoehtohoito).

Työryhmä ehdotti vuonna 2009, että potilasturvallisuuden varmistamiseksi rajoitettaisiin eräiden potilasryhmien hoitoa niin, että muu kuin terveydenhuollon rekisteröity ammattihenkilö voisi hoitaa tiettyjä vakavia sairauksia ja potilasryhmiä ainoastaan yhteistyössä lääkärin kanssa.

Ehdotuksen mukaan oikeus tutkia tai hoitaa henkilöitä olisi sallittu ainoastaan terveydenhuollon ammattihenkilöille silloin kun:

• Täysi-ikäinen henkilö ei mielenterveydenhäiriön, kehitysvammaisuuden tai muun syyn vuoksi pysty päättämään hoidostaan
• Alaikäisellä ei ole hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa suostumusta tutkimukseen tai hoitoon
• Tutkimukseen tai hoitoon sisältyy hypnoosia
• Potilasturvallisuus edellyttää muusta erityisestä, henkilön sairauteen tai hoitomuotoon liittyvästä syystä terveydenhuollon ammattihenkilön tutkimusta tai hoitoa.

Säännös rajaisi vaihtoehtohoitojen piiristä pois vain sellaiset mielenterveysongelmaiset, jotka eivät pysty antamaan tietoista suostumustaan hoitoon. Alaikäisen henkilön tutkimista tai hoitamista koskevan rajoituksen olisi tarkoitus suojata lapsia ja nuoria. Huoltajan tai muun laillisen edustajan tehtävänä on päättää, onko kyseessä oleva hoito lapsen tai nuoren edun mukaista ja mitkä ovat hoitoon liittyvät mahdolliset riskit.

Lisäksi työryhmä esitti, että muu kuin terveydenhuollon ammattihenkilö ei saisi hoitaa tiettyjä tiloja tai sairauksia, ellei tutkimusta ja hoitoa toteuteta yhteistyössä lääkärin kanssa.

Näitä tiloja olisivat:

• Raskaana olevat äidit
• Potilas, jolle on tehty elinsiirto
• Syöpä
• Diabetes
• Epilepsia
• Vakavaa mielenterveyden häiriö tai mielisairaus
• Dementiaa tai muu näihin verrattava vakava sairaus
• Tartuntatautilaissa säädetty yleisvaarallinen tartuntatauti

Ehdotetun säännöksen tarkoituksena oli turvata se, että potilaalla olisi mahdollisuus saada vakaviin sairauksiinsa tutkitusti vaikuttavaa hoitoa silloin, kun sitä on saatavissa. Lisäksi potilasturvallisuusriskien välttämiseksi lääkärin tulisi olla tietoinen potilaan käyttämistä vaihtoehtohoidoista.

On tärkeää huomata, että muukin kuin terveydenhuollon ammattihenkilö, esimerkiksi vaihtoehtohoitoterapeutti, voisi edelleen hoitaa edellä mainittuja sairauksia sairastavia henkilöitä muun muassa oireiden lievittämiseksi, hyvinvoinnin lisäämiseksi ja elämänhallinnan parantamiseksi.

Yhteistyötä koskeva säännös ei millään tavalla rajaa potilaan hoitoa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattihenkilön toteuttamaan hoitoon, mutta se velvoittaisi muun mahdollisen hoitavan tahon toimimaan yhteistyössä lääkärin kanssa.

Vähimmillään yhteistyö tarkoittaisi sitä, että potilas kertoisi lääkärille samanaikaisesti saamistaan vaihtoehtohoidoista. Potilaalla on itsellään aina kuitenkin valta päättää hoidoistaan.

Yhteistyövelvoitteen tarkoitus olisi estää tilanteet, joissa vakavasti sairaalta potilaalta evätään mahdollisuus käyttää sekä vaihtoehtohoitoja että lääketieteen mukaista hoitoa samanaikaisesti ja toisaalta varmistaa, että hän etunsa mukaisesti saa asianmukaisen lääketieteellisen taudinmäärityksen ja mahdollisuuden sen perusteella tarjottuun lääketieteelliseen hoitoon.

Työryhmä ehdotti myös, että toisessa vaiheessa ryhdyttäisiin valmistelemaan vaihtoehtohoitoja koskevaa lainsäädäntöä. Laki sisältäisi edellä mainittujen rajoitussäännösten lisäksi muun muassa vaihtoehtohoitojen määritelmän, yleisiä velvoitteita hoitoja ammattimaisesti antaville, markkinointia ja valvontaa koskevia säännöksiä sekä terapeuttien rekisteröintiä.

Liina:

Kuten tiedät, työryhmä ei ollut tästä lakiluonnoksesta yksimielinen, vaan ryhmän raporttiin/mietintöön kirjattiin eriävä mielipide. Tämä lienee yksi syy siihen, että k.o. lakiehdotus ei ole edennyt eduskuntaan ennen kuin kansanedustaja Sari Raassina viime syksynä sen toi sinne omana esityksenään. En halua puuttua itse lakiluonnoksen tekstiin. Totean vain, että siitä on hyvin monenlaisia käsityksiä. Itseäni on arvelluttanut tuollaisen lain mahdollisessa toimeenpanossa eritysesti lain valvonta. Kenen vastuulle kuuluisi informoida lääkäriä siitä, että diabetesta sairastava X tai raskaana oleva Z käyttävät useita rentouttavia täydentäviä hoitomuotoja sen lisäksi, että hän käy säännöllisesti lääkärissä ja neuvolassa. Miten tällainen ilmoitusvelvollisuus sopii yhteen yksityisyydensuojan kanssa? Jäin myös ihmettelemään yhteistyöVELVOITETTA. Ei kai yhteistyöhön oikein pysty velvoittamaan, jos aitoa halua ei ole. Siitä syntyy enemmänkin pakkotyötä. Ihmettelen myös, miksi ei jo nyt tehdä yhteistyötä. Mikä sitä estää? Tarvitaanko yhteistyöhön laki? Kuka tai mikä estää esimerkiksi Lääkäriliittoa olemasta aktiivinen ja kokoamasta lääkärien ja täydentävien hoitajien edustajista ryhmän ja sopimasta asiasta yhdessä?

Lainsäädäntökysymyksessä kannattaisi ottaa oppia Ruotsista, jossa juuri on laajan, eri tahojen yhteistyöprosessin tuloksena valmisteltu lakiluonnos. Keskustelimme kollegoiden kanssa Ruotsin prosessia vetäneen professori emeritus Kjell Asplundin kanssa toukokuussa 2019. Kirjoitan Ruotsin ja Norjan kokemuksista  marraskuussa ilmestyvässä kirjassani Täydentävät hoidot. Helsinkiin on tietääkseni suunnitteilla tilaisuus, jossa Kjell Asplund kertoo Ruotsin prosessista. Informoin blogissani lisää heti, kun saan tuosta tilaisuudesta tietoa.

Millainen laki pitäisi saada Suomeen, vai eikö mitään?

Juhani:

Kun lakiehdotukseen perehtyy tarkemmin, on vaikea ymmärtää sen vastustusta. Ehdotuksen ydin on potilasturvallisuus, sillä se todellisuudessa rajaa hoitojen antamista vain niiden ihmisten osalta, jotka ovat vajaakykyisiä päättämään omista asioistaan.

Useimmissa vakavissakin sairauksissa mitään ei edes rajata vaan vain edellytetään, että hoitava lääkäri olisi hoidoista tietoinen ja päinvastoin. Silloinkin on vain tavoitteena varmistaa, että potilas on oikeasti tietoinen omista valinnoistaan. Potilas saa siis edelleen itse suvereenisti päättää, mitä hoitoja ottaa vastaan ja mitä ei.

Liina: Katso edellinen vastaukseni.

Juhani:

Pitäisikö kokemus ja uskomushoidot kustantaa verorahoilla?

Kokemus- ja uskomushoidot haluttaisiin verorahoin kustannettaviksi. Tähän haluun perustuu myös kansalaisaloite, jossa vaaditaan ei-lääketieteellisiä hoitoja arvonlisäverottomiksi, tuotettavaksi julkisessa terveydenhuollossa tai että niistä saisi sairauskulukorvausta. Perusteluna on, että ihmiset niitä kuitenkin käyttävät ja kokevat, että niistä on hyötyä.

Valitettavasti nämä perustelut eivät riitä. Hoitojen teho ja turvallisuus tulee osoittaa tutkimuksin. Niitä ei voi ottaa käyttöön vain sen perusteella, että niitä halutaan käyttää ja että niistä koetaan oleva hyötyä.

Lääketiede on muutoinkin kovaa vauhtia karsimassa ja uudelleenarvioimassa hoitoja nykyisestä valikoimastaan ja tämäkin tämä tapahtuu tutkimusnäytön perusteella. Mikäli jokin tänään ei-lääketieteellinen hoito osoittautuu tutkimuksissa tehokkaaksi ja turvalliseksi, se ilman muuta kuuluu julkiseen terveydenhuoltoon, ei kuitenkaan ennen sitä.

Tässä ei ole kysymys lainkaan ”valinnanvapaudesta ja tasavertaisuudesta” kuten kansalaisaloitteessa väitetään. Jokainen voi omilla rahoillaan ostaa mitä haluaa mutta verorahoilla tuotettavat palvelut tulee olla tehokkaita ja turvallisia tutkimuksin varmistettuna.

Liina:

Oletko Juhani, todella lukenut kansalaisaloitteen ja sen perustelut? Kansalaisaloitteessa ei puhuta kokemus- tai uskomushoidoista lainkaan. Siinä puhutaan tutkitusta  täydentävistä hoidoista ja niiden aseman selkeyttämisestä terveydenhuollossa. Kannattaa lukea aloite ja sen perustelut  tarkemmin, niin huomaat, että siellä puhutaan juuri siitä, että olemassa oleva suomalainen ja kansainvälinen tutkimusnäyttö on koottava riippumattoman, moniammatillisen ja monitieteisen ryhmän toimesta ja tällaisen selvityksen pohjalta sitten voidaan tehdä tärkeitä, suurta väestöryhmää koskevia terveyspoliittisia päätöksiä. Aloitteen perustelut lähdeviitteineen löytyvät kansalaisaloitteen nettisivuilta. https://www.taydentavathoidotkaikille.fi

Juhani:

WHO:n ”perinnehoitojen” strategia 2014-2023

Usein näkee väitettävän, että Maailman terveysjärjestö (WHO) suosittelee, että jäsenmaat liittäisivät täydentäviä ja perinnehoitoja terveydenhuoltoonsa.

Väitteiden esittäjät unohtavat mainita, että WHO ei esitä, että ei-lääketieteelliset hoidot tulisivat sellaisenaan automaattisesti osaksi julkista terveydenhuoltoa. WHO myös painottaa sitä, että lähtökohta on erilainen kehittyvissä maissa, joissa lääketieteellistä terveydenhuoltoa ei ole samalla tavoin saatavissa kuin esim. Euroopassa.

Mutta mitä tuo WHO:n strategia oikein pitää sisällään? Pääkohdat ovat:

• Valjastaa perinnehoitojen mahdollisuudet terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä terveydenhuoltoon.
• Edistää perinnehoitojen turvallisen ja tehokkaan käytön säännöksillä, tutkimuksella ja siltä osin, kun on perusteltua, liittää ne terveydenhuoltoon.

Millä tavalla WHO:n mukaan perinnehoidot voisivat tulla osaksi terveydenhuoltoa?

Poimin muutamaan kohdan dokumentista tähän suomeksi käännettynä:

“Perinnehoitoihin kuuluu monenlaisia tuotteita, palveluita ja palvelun tuottajia. Jotkut niitä tuottavat terveyshyötyä, joihinkin liittyy riskejä tai ovat puhtaasti kaupallisia.”

”Vaikka perinnehoitoja kohtaan on lisääntyvästi kiinnostusta, niihin liittyy monia kysymyksiä hoitoja tukevan tutkimusnäytön laadun ja määrän suhteen.”

”Perinnehoitojen tutkimuksessa tulisi käyttää menetelmiä, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä terveyspalveluiden arvioinnissa, mukaan luettuna tehokkuusvertailuja ja tutkimusasetelmia, jotka käyttävät monimenetelmää (mixed method designs).”

”Monista perinnehoidoista on niukasti tutkimusta. Jotta perinnehoitoja voidaan ajatella osaksi terveydenhuoltoa, niiden tulee perustua tutkittuun tietoon.”

”Jotta perinnehoitojen potentiaalia voisi hyödyntää, yksilöitä tulee informoida todennäköisistä hyödyistä ja riskeistä, kun niitä käytetään täydentämään lääketieteellistä hoitoa. Perinnehoitoja tuottavan yhteisön tulee parantaa kuluttajille tarjottavaa tietoa tuotteista, palveluista ja palvelun tuottajista, jotta kuluttaja voi tehdä tietoisen päätöksen niiden käytöstä.”

Mitä juuri luinkaan?

Nuo WHO:n kohdathan ovat juuri niitä, joita puoskarilain valmistelussa on ollut tarkoitus selvittää. WHO ehdottaa, että perinnehoitoja tutkittaisiin asiallisilla menetelmillä ja ne, jotka osoittautuvat tehokkaiksi ja turvallisiksi, tulisi ottaa terveydenhuollon käyttöön. Juuri niin.

Juuri näitä on tuotu myös lääkäriliiton ja tutkijoiden toimesta esiin. Tutkimusnäyttö ratkaisee, ei se mitä joku vain kuvittelee niiden tekevän. Myös haitat tulee selvittää.

Kun usein riittävää tutkimusnäyttöä ei ole ollut esittää, olen havainnut puolustauduttavan, että olisikin jokin aivan toisenlainen tiede, joka ei olisikaan ”biolääketieteen tavanomaista ajattelutapaa, ihmiskuvaa ja hoitofilosofiaa” vaan jotain ”kokonaisvaltaisempaa”.

Kysymys ei todellakaan ole filosofiasta. Kuten WHO:n dokumenttikin kuvaa, tulisi hoitoja vain oikeasti tutkia “methods which are generally accepted in the evaluation of health services”. Toisin kuin halutaan uskotella, eivät perinnehoitojen, kokemus- tai uskomushoitojen tutkimusmenetelmät mitenkään eroa lääketieteen tutkimusmenetelmistä. Samoilla menetelmillä voidaan tutkia ihan mitä tahansa hoitoa.

Mikä sitten on WHO:n mukaan syynä sille, että useimmissa maissa perinnehoitoja ei ole osana terveydenhuoltoa. Ei ole yllätys, että tavallisin syy on puuttuva tutkimusnäyttö. Kolme seuraavaa kohtaa liittyvät sääntelyn puutteeseen. Viimemainittuja puoskarilailla onkin ollut tarkoitus korjata.

Liina:

Kuva jutustasi ei kopioitunut. Lukija voinee tsekata sen Juhani Knuutin blogista Puoskarilaki synnyttää propagandaa? https://blogit.ts.fi/terveys-tiede/puoskarilaki-synnyttaa-propagandaa/

(Linkki laitettu uudestaan 15.10.2020, koska vanha linkki ei näyttänyt toimivan) (PA)

WHO:n dokumentti WHO Traditional Medicine Strategy: 2014-2013 (julkaistu 2013), johon yllä viittaat on tässä (siltä varalta että antamisi linkki ei kopioidu): https://www.who.int/medicines/publications/traditional/trm_strategy14_23/en/

ja tuorein raportti tältä vuodeltaWHO global report on traditional and complementary medicine 2019 https://apps.who.int/iris/bitstream/handle/10665/312342/9789241515436-eng.pdf?ua=1

Ne esittävät kumpikin  WHOn kannanoton täydentävien ja perinnehoitojen tärkeydestä perusterveydenhuollossa. Otan lainauksen (lihavoinnit minun) vuoden 2019 raportin Executive Summaryn alusta. Siitä ilmenee se eetos, jolla näihin hoitoihin suhtaudutaan WHO:ssa:

”Traditional and complementary medicine (T&CM) can make a significant contribution to the goal of UHC by being included in the provision of essential health services. Improving equitable access to safe, quality and effective T&CM services can potentially meet communities’ needs and build sustainable and culturally sensitive primary health care. The Declaration of Astana, adopted at the Global Conference on Primary Health Care in October 2018, made clear that the success of primary health care will be driven by applying scientific as well as traditional knowledge, and extending access to a range of health care services, which include traditional medicines.”

Figure 6, johon viittaat blogissasi, kuvaa juuri tämän eetoksen mukaan sitä, että on suuri tarve koota tutkimustietoa ja tietoa mekanismeista, joilla näitä hoitoja eri maissa voitaisiin integroida perustereveydenhuoltoon säästämään hoitokustannuksia, joista WHO:n raportissa (2013) myös puhutaan, esimerkkinä manipulaatiohoidot, joista Suomessa ei nykyisin ole yhdenvertaisesti valittavissa julkisessa terveydenhuollossa.

Tässä vielä vuoden 2019 raportin esipuheen alusta lainaus (lihavoinnit minun), joka vahvistaa edellä sanomani: ” Traditional and complementary medicine (T&CM) is an important and often underestimated health resource with many applications, especially in the prevention and management of lifestyle-related chronic diseases, and in meeting the health needs of ageing populations. Many countries are seeking to expand coverage of essential health services at a time when consumer expectations for care are rising, costs are soaring, and most budgets are either stagnant or being reduced. Given the unique health challenges of the 21st century, interest in T&CM is undergoing a revival.”

WHO ehdottaa jäsenmailleen täydentävien ja perinnehoitojen strategian laatimista niiden (siis tutkittujen ja hyviksi todettujen hoitojen) integroimiseksi perusterveydenhuoltoon. Suomessa tällaista strategaa ei olla tekemässä. Kansanedustaja Pekka Puska tosin teki siitä viime syksynä eduskunta-aloitteen. Monissa täydentävissä hoidoissa ei ole kysymys lääketieteellisestä hoitamisesta, vaan enemmän juuri vaivojen helpottamisesta ja terveyden edistämisestä. Siksi koko väittely siitä, onko näistä hoidoista lääketieteellistä plasebokontrolloituihin (tai ilman plaseboa)  satunnaistettuihin kliinisiin kokeisiin nojaavaa tutkimusnäyttöä on jotenkin kummallinen. Terveyden edistämistä, joka on omaa erityisalaani, sekä terveydenhuoltopalvelujen tehoa ja laatua  tutkitaan pääasiassa muuntieteellisin (kuin biolääketiede) menetelmin, kuten yllä toteat “methods which are generally accepted in the evaluation of health services”.   Health service research (ja evaluation) voi olla taloustieteellistä, hallinnon toimintaa koskevaa, kuluttajatutkimusta tai muuta yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, myös hoitotiedettä. Näissä kaikissa käytetään tieteellisiä metodeja, mutta taustafilosofia/tutkimuksen lähtöoletukset poikkeavat tavanomaisen kliinisen kokeen oletuksista.

Juhani:

Mitä haittaakaan siitä on?

Toisin, kuin halutaan uskotella, lääkärit eivät vastusta näitä hoitoja periaatteellisista syistä, filosofian eroista taikka reviirisyistä. Syynä on vain se yksinkertainen vaatimus, että tutkitun tehon lisäksi hoitojen tulee olla turvallisia.

Jokaisella hoidolla, jolla on tehoa, on myös haittoja. Hyötyjen tulee vain olla suurempia kuin haittojen. Tämä pätee myös lääkkeettömiin hoitoihin kuten esim. psykoterapiaan taikka toimenpiteisiin.

Aivan vastaavasti kuin lääketieteellisistä hoidoista, myös perinne-, kokemus ja uskomushoidoista voi olla merkittävää haittaa. Ongelma tietenkin korostuu, jos teho puuttuu. Pääasiassa haitat ovat epäsuoria mutta suoratkaan haitat eivät ole harvinaisia. Lisäksi virheelliset terveysväitteet voivat johtaa tehokkaan lääketieteellisen hoidon laiminlyöntiin.

Luin hiljattain eräästä blogista seuraavan väitteen: ”…täydentävien hoitojen käytöstä johtuvasta kuolemanvaarasta, lääkärinhoidon viivästymisestä tai muista vakavista haitoista ei ole olemassa tutkimusnäyttöä….”.

Liina:

Miksi, Juhani, et kerro lukijoillesi, että yllä olevan väitteen, jonka luit hiljattain, esittäjä olen minä, Pauliina Aarva, terveyden edistämisen dosentti Tampereen yliopistosta. Esitin sen blogijutussani Liinanblogissa. Kiinnitin asiaan huomiota siinä yhteydessä, jossa ihmettelin uskomushoitojulkisuudessa tapahtuvaa kansalaisten pelottelua. Kirjoitin näin: ”Aiheettomasta pelottelusta toimittaja Kivioja tai muutkaan toimittajat eivät  myöskään tunnu olevan lainkaan huolissaan. Eivät, vaikka täydentävien hoitojen käytöstä johtuvasta kuolemanvaarasta, lääkärinhoidon viivästymisestä tai muista vakavista haitoista ei ole olemassa tutkimusnäyttöä, mutta näyttöä hyödyistä on.  Ihmisiä pelotellaan virtuaalisilla vaaroilla, mutta ei kerrota, että suurin osa suomalaisista täydentävien hoitojen käyttäjistä ilmoittaa tutkimuksissa saaneensa hoidoista apua terveysongelmiinsa.”

Juhani:

Väitteen esittäjä lienee aktiivisesti valikoinut, mitä tutkimuksia löytää. Esimerkkejä erilaisista haitoista on runsaasti. Niistä löytyy omassakin blogissa lukuisia esimerkkejä esim:

Uskomushoidettu syöpä tappaa

Liina: Tässä blogissasi viittaat Johnson ym tutkimukseen, joka ei osoita, että uskomushoidettu syöpä tappaa. Perustelut löytyvät täältä https://liinanblogi.com/2019/09/04/ikavaa-tiedepuoskarointia/

Juhani: Kolesterolidenialismi tappaa

Liina: Kolesteroli ei ole täydentävää hoitamista, eivät myöskään kolesterilollääkkeet, joten se ei kuulu tähän täydentävien hoitojen keskusteluun.

Juhani: Antioksidantit tappaa

Liina: Antioksidantteja voidaan käyttää väärin, mutta niiden hyödyistä lienee myös tutkimusnnäyttöä. En tunne aihetta, joten en ota kantaakaan.

Juhani: Luontaistuotteet voivat aiheuttaa maksavaurioita

Liina: Kyllä, luontaistuotteet voivat väärin käytettynä, kuten monet lääkkeetkin aiheuttaa erilaisia vaurioita, mutta ohjeiden mukaisesti käytettyinä tietooni ei ole tullut yhtään kuolemantapausa tai vakavaa vaurioita. Tekstistäni tosiaan näyttää puuttuva sanat ”tutkittujen” ja ”asianmukaisesta”. Siis tekstissäni pitäisi lukea ”..tutkittujen täydentävien hoitojen asianmukaisesta  käytöstä..”

Juhani: Turvallisena pidetty akupuntio voi aiheuttaa hengenvaarallisia ilmarintoja

Liina: Olen lukenut tutkimuksen, jonka mukaan akupunktiosta syntyi enemmän vaurioita silloin kun sitä käytetään ”länsimaiseen tyyliin” lääkärin/fysioterapeutin  yhtenä hoitona yhteen tautiin verrattuna siihen, että sitä käytetään ainoastaan osana perinteistä kiinalaista lääketieteellistä hoitoa.  Tämä ei tietenkään todista, että haittoja ei olisi. Melkein kaikista hoidoista on, kuten masennus- ja kipulääkkeistä.

Akupunktio lienee yhtä turvallista kuin kipulääkkeiden käyttö. Näitä vertailututkimuksia en tunne tarkemmin. Kuitenkin olisi hyvä vertailla lääkkeettömien täydentävien hoitojen haittoja ja hyötyjä esimerkiksi vahvan lääkityksen hyötyihin ja haittoihin kroonisissa kiputiloissa. Akupunktiohan on jo Suomenkin käypä hoito -suosituksissa mainittu verrattain haitattomana hoitona.

Juhani: En väitä, että perinnehoidot olisivat mitenkään usein haitaksi tai että niistä pitäisi olla erityisen huolissaan. Mutta aivan kuten mistä tahansa lääketieteellisessä hoidossa, sekä teho että mahdolliset haitat pitää olla tiedossa silloin, kun ne halutaan saada osaksi terveydenhuoltoa.

Ei WHO:n raporttikaan pidä perinnehoitoja haitattomina. Alla on raportin taulukko haitoista, jotka tulisi huomioida kun perinnehoidot tulevat osaksi terveydenhuoltoa.

Liina:

WHO pitää perinnehoitoja nimen omaan tarpeellisina. Olen samaa mieltä, että kaikkea terveyden edistämistä, vaivojen lievittämistä ja sairauksien lääketieteellistä hoitoa on arvioitava sekä haittojen että hyötyjen sekä kustannusvaikutusten kannalta. Mutta kaikkea hoitamista ei pidä tarkestella vain lääketiteen näkökulmasta. Terveydenhoitoon on monta näkökulmaa.  Täydentävät hoidot ovat yhteiskuntapoliittinen kysymys, jonka ratkaisemiseksi on käytävä laaja, eri väestö- ja intressiryhmien välinen keskustelu. Vain tällä tavoin voidaan saavuttaa pysyviä tuloksia (=hyvä laki), joihin suurin osa toimijoista ja kansasta sitoutuu.

Kiitos mahdollisuudesta kommentoida kirjoitustasi.

Kysyin Kansalaisaloitteen käynnistäjältä, Sisko Pyykköseltä, miten aloite suhtautuu ”uskomushoitoihin”. Vastaus tuli kuvan muodossa:

Antti Tuurin mielipide artikkelikuvaa vaaleampana (ehkä selvempänä) versiona: