Ruotsin ja Norjan täydentävien hoitojen politiikka

Ruotsalaiset ottavat Norjasta oppia täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen sääntelyssä.

Potilaiden valinnanvapautta ja tuvallisia valintoja ehdotetaan Ruotsissa vahvistettavaksi lainsäädäntöä uudistamalla sekä lisäämällä asiallista tiedottamista. Näistä kirjoitin kahdessa edellisessä blogijutussani.

Ruotsalainen toimittaja Stina Helmersson kirjoitti vuonna 2018 kirjan Hälsovinsten ”norjalaisesta terveysaallosta” eli onnistuneesta yhteistyöstä vaihtoehto- ja koululääketieteen välillä. Toimittaja kysyy, miksi Norjassa voidaan tehdä yhteistyötä, mutta Ruotsissa ei voida?

Riippumatta siitä mitä lääkäri tai vaihtoehtoterapeutti ajattelevat toisistaan ja toistensa metodeista, meidän täytyy löytää tavat elää ja työskennellä yhdessä, sanoo, sanoo  norjalainen professori  Vinjar  Fønnebø, terveydenhuoltoinstituutin johtaja Tromssasta.

Norjassa lääkärit, sairaanhoitajat, fysioterapeutit ja muut terveydenhuollon ammattilaiset voivat käyttää työssään täydentäviä menetelmiä. Laki sallii heidän hoitaa esimerkiksi homeopatialla, yrteillä,  vyöhyketerapialla tai akupunktiolla  joko yksittäisenä hoitona tai yhdistettynä länsimaiseen (koulu)lääketieteeseen, sanoo professori Fønnebø Stina Helmerssonin kirjassa.

Vanha puoskarikäsitys riippakivenä

– Ruotsissa vastustus yhdistävää lääketiedettä  (eli yhteistyötä koululääketieteen ja vaihtoehtoisten ja täydentävien hoitomuotojen kesken) kohtaan on voimakkaampaa kuin Norjassa, sanoo Vinjar Fønnebø.

Ruotsissa, vaikka periaatteessa laki sallii jo nyt jossain määrin näiden hoitomuotojen käyttöä terveydenhuollossa, edelleen roikutaan vanhassa puoskarilakikäsityksessä ja siksi sairaanhoitajille, lääkäreille ja muille, jotka haluavat käyttää täydentäviä metodeja työssään, voi tulla ongelmia. He voivat jopa menettää työpaikkansa, jos käyttävät tällaisia menetelmiä.

Yksi syy, mutta ei toki ainoa, vastarintaan hänen mielestään on näyttöön perustuvan lääketieteen liike, joka syntyi 1970-luvulla ennen kaikkea Kanadassa ja Yhdysvalloissa.

-Tuolloin tämä liike oli terve reaktio sitä vastaan, että tietyt voimakkaat henkilöt, tutkijat ja ylilääkärit päättivät omien henkilökohtaisten kokemustensa ja mieltymystensä mukaisesti erilaisista hoitotavoista ja myöskin ohjasivat ja opettivat opiskelijoita tähän omaan lääketieteen näkemykseensä.

-Näyttöön perustuva liike satsasi tutkimuksessa kaikkein eniten juuri sokkoistamiseen ja satunnaistettuihin kliinisiin kokeisiin.  Niillä voitiin osoittaa yksittäisten päättäjälääkärien virheellisiä ratkaisuja.

–  Siitä lähtien koko lääketiede on kehittynyt siihen suuntaan, että sokkoistamisen ja satunnaistettujen kokeiden ajattelutapa joissakin maissa on jopa kokonaan hallinnut kehitystä ja ohjannut lääketiedettä ja hoitotyötä. Tällaisten kokeiden arvo on noussut huomattavan korkeaksi. Nämä sopivatkin ennen kaikkea koululääketieteen lääkeaineiden tutkimukseen, joita tutkitaankin todella paljon. Näin ollen tämä liike näyttää nyt kehittyneen siihen suuntaan, että se hyödyttää ennen kaikkea lääketeollisuutta, Vinjar Fønnebø muistuttaa Hälsovinsten-kirjassa.

Ruotsi kuin Norja 25 vuotta sitten

Hänen mukaansa Ruotsissa tämänhetkinen vastustus sekä lääkäreiden että päättäjien keskuudessa muistuttaa tilannetta, joka oli Norjassa 25 vuotta sitten. Entäpä vastustus Suomessa?

Norjan vuodesta 2004 voimassa olleessa täydentäviä hoitoja koskevassa laissa on kolme olennaista kohtaa:

1. Viranomaisten ylläpitämään terapeuttirekisteriin voivat liittyä jäseneksi kaikki täydentävien hoitojen terapeutit, jotka kuuluvat johonkin oman alansa terapeuttiyhdistykseen. Julkisesta rekisteristä asiakkaat voivat tarkistaa, onko henkilö rekisterissä vai ei. Rekisteröidyillä terapeuteilla pitää olla vastuuvakuutus ja he ovat sitoutuneet hoitoalan eettisiin ohjeisiin. 

2. Kaikilla täydentävillä ja vaihtoehtoisilla terapeuteilla on vaitiolovelvollisuus asiakkaittensa asioista.

3. Täydentäviä ja vaihtoehtoisia metodeja voi käyttää kaikentyyppisiin sairauksiin. Hoitajat voivat osallistua myös vaikeiden sairauksien, esimerkiksi syöpäkasvaimen hoitamiseen sekä vanhusten ja pienten lasten tai tarttuvien tautien hoitamiseen, mikäli hoito tehdään potilasta hoitavan lääkärin kanssa yhteistyössä.  

Lain voimaan tullessa Norjassa jotkut olivat huolissaan siitä, että uusi laki saattaisi johtaa siihen, että potilaat eivät menisi lainkaan lääkäriin, vaan turvautuisivat  ainoastaan vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin. Käytäntö on osoittanut huolen turhaksi. Koululääketiede (=tavanomaiset terveydenhuollon tarjoamat hoidot) ja täydentävät hoidot nimenomaan täydentävät toisiaan.

Ruotsin uudessa lakiehdotuksessa ei esitetä norjalaista käytäntöä hoitajien vapaaehtoisesta rekisteröitymisestä julkiseen, yhteiskunnan ylläpitämään rekisteriin.

Norjan lainsäädäntö eroaa  Ruotsin vastaavasta myös siinä, että  laki ei  tee eroa sen suhteen, antaako täydentävää hoitoa terveydenhuoltohenkilökunta, rekisteröidyt täydentävien hoitojen harjoittajat vai joku muu henkilö. Laki koskee kaikkia, jotka soveltavat täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitomuotoja.  (Jonsson 2007)

Myös Norjassa on rajoittavia määräyksiä vakavien sairauksien hoidosta kuten Ruotsin lakiehdotuksessakin. Siinä on myös samoja  poikkeuksia rajoituksiin vakavien sairauksien hoitamisessa, kuten yllä kohdassa 3 on mainittu. Rajoitukset eivät myöskään ole voimassa silloin, kun terveydenhuollolla ei ole tarjottavana parantavaa tai oireita lievittävää hoitoa.  Lain  mukaan täydentävillä hoitajille on lupa antaa hoitoa, jonka tarkoituksena on  oireiden lievitys, kehon immuunijärjestelmän voimistaminen tai ”itseparantaminen”. (Jonsson 2007)

Parlamentaarinen ryhmä

Norjan melko liberaalia lakia valmisteltiin useita vuosia hyvin huolellisesti. Tätä varten oli jo 1990-luvun puolivälissä perustettu moniammatillinen ja monitieteinen parlamentaarinen ryhmä, jossa oli mukana poliittisia toimijoita, virallisen ja täydentävän puolen hoitajia, eri alojen tutkijoita, niin lääketietilijöitä, sosiologeja, antropologeja kuin yhteiskuntatieteilijöitäkin.

Tarkkaan taustatyöhön pohjautunut esitys hyväksyttiin valtiopäivillä vuonna 2003. Vanha puoskarilaki vuodelta 1936 raukesi ja uusi laki astui voimaan 1.1.2004.

Norjan ja Ruotsin suurin ero lienee terveydenhuoltohenkilöstön suhtautumisessa. Useat lääkärit ja sairaanhoitajat Norjassa hyväksyvät ja ovat kiinnostuneita täydentävistä ja vaihtoehtoisista menetelmistä.  Ruotsissa tulkitaan tieteellinen ja käytännön näyttö eri tavalla ja usein tiukemmin ja yksityiskohtaisemmin, monesti pyrkimyksenä sulkea ulos kaikki mikä voidaan tulkita joksikin muuksi kuin lääketieteeksi.

Tiukka tulkinta tarkoittaa sitä, että virallinen terveydenhoitohenkilöstö voi jopa  menettää työpaikkansa, jos käyttää tällaisia hoitoja. Norjassa sen sijaan katsotaan, että ammattilainen voi käyttää muitakin kuin satunnaistettujen kokeiden perusteella vaikuttaviksi osoitettuja hoitoja. Tulkinta on vapaamielisempi.

Sotakirves heitetty nurkkaan

-Norjassa olemme onnistuneet saavuttamaan tietyn asteisen täydentävien hoitojen ja koululääketieteen välisen keskinäisen arvostuksen siksi, että sotakirves on laitettu sivuun ja olemme alkaneet keskustella paremmin toistemme kanssa, sanoo Vinjar Fønnebø.

Norjassa ei ole epäselvyyttä siitä, voidaanko näitä hoitomuotoja käyttää vai ei. Lääkäriyhdistys voi tietenkin kritisoida ja jopa sulkea ulos organisaatiostaan sen, joka työskentelee vaihtoehtoisella tavalla, mutta kuitenkaan kukaan ei menetä lääkärin tai hoitajan oikeuksiaan, eivätkä viranomaiset puutu tähän asiaan.  Toisin sanoen Norjassa lääkärit ja muut terveydenhuollon ammattilaiset ovat vapaita yhdistämään näitä hoitomuotoja tavanomaiseen hoitotyöhön.

Norjassa vaihtoehtoiset hoitomuodot ovat arvonlisäverovapaita eli niillä on sama verotuksellinen kohtelu kuin muillakin hoidoilla.

Lähteet

Helmersson S. Hälsovinsten – den norsta hälsovågen. Lychat samarbete mellan alternativ- och skolmedicin. Epona Förlag 2018.

Jonsson PM   Vaihtoehtoiset ja täydentävät hoitomuodot pohjoismaisessa lainsäädännössä. Suomen Lääkärilehti 2007; 62(26): 2573 – 2577.