Lääkkeettömän elämän vaarallisuudesta: vastauksia Juhani Knuutille

Vastaan tässä kirjoituksessa professori Juhani Knuutin esittämiin näkemyksiin lääkäri Antti Heikkilän kirjan Lääkkeetön elämä (Otava 2019) vaarallisuudesta. Ne on julkaistu aikaisemmin (6.3.2019) kirjoituksen Antti ”Luther” Heikkilä kommenttipuheenvuorona yhden blogikommentoijan toimesta https://liinanblogi.com/2019/02/09/antti-luther-heikkila-kumoksellinen/.

Julkaisen ne nyt omana blogijuttuna, jotta Juhani Knuutin ja omat näkemykseni kirjan vaarallisuudesta ovat laajemminkin luettavissa.  Olen hiukan muokannut vastauksiani (verrattuna 6.3.julkaistun kommentin tekstiin).

Blogikommentoija kertoi kysyneensä Juhani Knuutilta vastauksia hämmennykseeni siitä, että  ”Heikkilän kirja on vaarallinen, jopa hengenvaarallinen” -väitteet ovat julkisessa kritiikissä jääneet pitkälti epämääräisiksi ja epätarkoiksi. Kommentoija julkaisi sitten vastaukset blogissani (osoite yllä).

Alla ovat Juhani Knuutin (JK) esittämät kolme väitekokonaisuuta koskien Heikkilän kirjan vaarallisuutta ja kunkin numeroidun kohdan alla omat (PA) kommenttini myöskin numeroituina.

JK väite 1) Syövän hoitoon käytettyjen lääketieteellisten hoitojen vähättely ja mustamaalaaminen voi johtaa siihen, että joku jättää nuo hoidot ottamatta ja turvautuu perusteettomasti esim ketogeeniseen ruokavalioon, jolle ei ole mitään tutkimustukea. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tällainen ratkaisu potilaan osalta johtaa kymmenien prosenttien ylimääräiseen kuolleisuuteen.

PA kommentti 1): Heikkilä ei vähättele eikä mustamaalaa lääketieteellisiä hoitoja. Hän ei missään kohtaa kirjassaan  anna ihmisille ohjeita sivuuttaa mitään hoitoa ketodieetillä. Hän puhuu tukihoidoista. Jos on kirjan lukenut, niin tämän voin itse todeta.

Kirjasta löydän kyllä paljonkin lääketieteellisen tutkimuksen, myös syöpätutkimuksen kritiikkiä sekä  pohdintaa syövän sytostaattihoitojen ongelmista. Näiden perusteella tekstiä ei kuitenkaan pidä eikä voi tulkita lääketieteellisten hoitojen vähättelyksi, vaan kritiikki on nähtävä  pyrkimykseksi kehittää hoitokäytäntöjä. Esimerkiksi Heikkilä painottaa ravitsemuksellisten tukihoitojen tärkeyttä ja tarvetta lisätä ravitsemuksellista ja ylipäänsä elämäntapahoitoa.   

Väitteesi,  että ”joku voi jättää nuo hoidot ottamatta ja turvautuu perusteettomasti esim ketogeeniseen ruokavalioon, jolle ei ole mitään tutkimustukea” ei vastaa sitä, mitä Heikkilän kirja sisältää. Hän ei esitä syöpähoitojen korvaamista ketogeenisellä dieetillä.

Toteamuksesi ”ratkaisusta” kaipaa tarkennusta. Kysynkin, mikä ”tällainen ratkaisu” potilaan osalta johtaa kymmenien prosenttien ylimääräiseen kuolleisuuteen ja missä tutkimuksissa se on osoitettu? En ole tietoinen tutkimuksista, joissa verrattaisiin ketogeenisen dieetin tehoa  syövän lääketieteellisten hoitojen tehoon.  

On huomattava, että Heikkilä ei edes ohjaa ketogeeniseen dieettiin syöpähoitojen sijaan. Kirjan tekstin perusteella ei ole minkäänlaista perustetta väittää tai edes olettaa, että Heikkilän kirjan lukija jättäisi syöpähoidot ottamatta. Kirjailija puhuu selkeästi tukihoidoista eli täydennyksestä lääketieteelliselle hoidolle. Siksi ei ole perusteita myöskään väittää, että kirja olisi tältä osin vaarallinen. En löydä kirjasta sellaista kohtaa/sellaisia kohtia, joissa kehotettaisiin lukijoita sivuuttamaan syöpähoidot.

Lisäksi kirjan esipuheessa todetaan: ”Selvyyden vuoksi todettakoon myös tässä, että en kehota ketään luopumaan lääkäreiden määräämistä hoidoista tai lääkkeistä.”

JK väite 2) Veren kolesterolitason ja statiinihoitojen vähättely ja suorastaan väittäminen hyödyttömiksi. Potilailla, joilla on todettu valtimotauti, kolesterolia alentava hoito on selvästi kuolleisuutta ja sydäntapahtumia vähentävä. Etu on sitä suurempi, mitä suurempi riski. Tanskalaisen tutkimuksen mukaan virheelinen mediassa liikkuva informatio sekä kolesterolin että lääkityksen osalta on johtanut siihen, että osa potilaista on lopettanut lääkityksen ja näillä potilailla sydänkuolleisuus on selvästi lisääntynyt.

PA kommentti 2): Rasvateorioista ja kolesteroliteoriasta keskustellaan tiedeyhteisössä vilkkaasti. Ne eivät ole yksiselitteisiä asioita tiedeyhteisössä eikä lääkäreidenkään keskuudessa siitä huolimatta, että on olemassa aina kulloisenakin historiallisena hetkenä joku vallitseva konsensus. Heikkilän kirjan teemat eivät kohdistu ihmisiin joilla on todettu valtimotauti,  vaan kritiikki kohdistuu siihen, että statiineja kirjoitetaan terveillekin ihmisille.

Heikkilä avaa ristiriitaisen tiedekeskustelun rasvoista, kolesterolista, statiineista ja insuliiniresistenssistä.  Hän kritisoi erityisesti primaari- ja sekundaaripreventiona käytettäviä statiineja ja perustelee kritiikkinsä tutkimusviittein. Hän on huolestunut vanhusten statiinilääkityksestä: ”Uusi tutkimus osoittaa selvästi, että statiinien käytössä etenkin ikääntyvän väestön kohdalla on tehty virhe. Terveydenhuollossa hyvin vanhoillekin määrätään statiineja. Vanhin tapaamani potilas, joka niitä söi oli 94-vuotias.” Voikin aiheellisesti kysyä, onko statiinilääkityksestä todella hyötyä 94-vuotiaille.

Heikkilä raportoi myös tutkimuksista, joissa kerrotaan statiinien tehosta ja haittavaikutuksista sekä lääketehtaiden vaikutuksesta tutkimusten tuloksiin. Nämä ovat tärkeitä asioita saattaa lääkäreiden ja muiden lukijoiden tietoon.

Statiinien sivuvaikutuksista Heikkilä kirjoittaa muun muassa näin: ”Varoittavia ääniä on kuultu jo parisenkymmentä vuotta ja tiedot mekanismeista, joilla statiinien sivuvaikutusriskit voivat toteutua ovat jatkuvasti lisääntyneet. Mitokondrioiden ubikinonitasojen lasku, K2- vitamiinisynteesin estyminen, seleenientsyymien lasku (Okuyama 2015). Tiedetään myös perinnöllisiä (farmakogeneettisiä) tekijöitä, jotka altistavat haittojen nopealle ilmaantumiselle ja siten myös raportoinnille. Statiinien aiheuttama lihasvaurio (myopatia) ilmaantuu nopeasti muun muassa henkilöille, joilla on SLCO1B1 geenin tietty variaatio. Vakavimpana pidetään ajan kuluessa kehittyviä vaurioita maksassa ja munuaisissa, insuliiniresistenssiä, sydämen vajaatoiminta, kroonista väsymystä, dementiaa ja syöpää.”

On tärkeää, että monipuolista tietoa jaetaan kansalaisille statiinilääkkeistä, joita Suomessakin käytetään hyvin runsaasti. Ei ole moraalisesti oikein olla kertomatta statiinien tutkituista haittavaikutuksista, kun niistä kerran on tehty tutkimuksia. Hyödyt ja haitathan pitäisi punnita kunkin yksittäisen potilaan kohdalla ja hänen kanssaan keskustellen erikseen.

JK väite 3) Yleiset virheelliset väitteet liittyen tietyn ruokavalion tehoon lukuisissa sairauksissa, joista ei ole mitään näyttöä, johtaa mahdollisesti siihen, että tehokas hoito sairauteen laiminlyödään.

Sen sijaan vaarallista ei tietenkään ole se, että kerrotaan ketogeenisen ruokavalion olevan toimiva vaihtoehto osalle ylipainoisista henkilöistä, erityisesti ylipainoisille tyypin 2 diabeetikoille. Myös on aivan ok kertoa ketogeenisen ruokavalion mahdollisista hyödyistä vaikeahoitoisessa lasten epilepsiassa. Näistä on tutkimusnäyttöä. Sen sijaan on ylipäätään kyseenalaista lääkärin väittää mistä tahansa hoidosta tai ruokavaliosta sellaista, johon ei ole mitään perusteita. Tähän sitoudutaan lääkärin valassa”.

PA kommentti 3): Tämä on niin yleisellä tasolla oleva perustelu kirjan vaarallisuudesta (”yleiset”, ”tietyn”, ”lukuisissa”, ”mahdollisesti”), että sitä ei voi pitää riittävänä perusteluna tai ylipäänsä perusteluna Heikkilän kirjan vaarallisuudelle.

Tieteen tiedotuksen näkökulmasta Heikkilän kirjassa on hieman journalistista tyyliä (kirjahan ei ole väitöskirja tai yksittäisen tutkimuksen raportointia), sillä se tuo esiin myös uusia tutkimustuloksia, joista ei ole vielä konsensusta. On tietenkin mahdollista spekuloida, että joku lause voi mahdollisesti aiheuttaa jotakin lukijan mielessä jossakin tilanteessa, mutta tällainen jää pelkäksi spekulaatioksi. Sellaiseen väitteeseen, että joku kirjan lukija laiminlöisi tehokkaan hoidon Heikkilän kirjan luettuaan, ei ole perusteita.  Kirjassa ei ehdoteta potilaille minkään lääketieteellisen hoidon laiminlyöntiä.

Ei myöskään ole mitään näyttöä siitä, että jos ihminen lukee kriittistä tekstiä koskien lääketieteellistä tutkimusta, ravitsemussuosituksia tai hoidon laatua, että se ohjaisi ihmistä pois tehokkaiden hoitojen parista. Nämä (kritiikki ja hoitosuositukset) ovat kaksi erillistä käsitteellistä kokonaisuutta.

Perusteista ja lääkärin valasta: Lääkärin oma kliininen, oma ja kollegoiden kanssa jaettu kokemus tuonee perusteita myöskin sille, että tietokirjassa voi esittää näkemyksiään erilaisista hoitamisen tavoista. Näyttöön perustuva lääketieteellinen hoito (EBM) nojaa sekä tieteelliseen näyttöön että kliiniseen kokemukseen. Heikkilä kertoo monipuolisesti kliinisestä  työstään potilaittensa kanssa. Lisäksi useimpiin näkemyksiinsä hoitamisesta  tai ruokavaliosta Heikkilä esittää tieteellisiä perusteluja. Ne eivät välttämättä ole konsensuksen mukaisia, mutta tieteellisiä ne silti ovat.

Tiede uudistaa itse itseään juuri uudenlaisten tutkimustulosten, joskus konsensuksen kanssa ristiriitaistenkin  tulosten kautta. Näistä konsensuksesta poikkeavista tutkimuksista Heikkilä kirjoittaa mielestäni kiinnostavasti.

Tässä keskustelussa, kuten muuallakin julkisuudessa, on harmitavan vähän otettu esille kirjassa esiin otettuja seikkoja, jotka voisivat auttaa nykyistä terveydenhuoltojärjestelmäämme uudistumaan. Esimerkkinä mainitsen mielenterveyden edistämisen ja mielenterveysongelmien lääkkeettömän hoidon vahvistamisen. Nykyisin kun psyykkisten ongelmien lääkkeellinen hoito taitaa olla tämän hetken kannattavin lääketeollisuuden bisnes.

Kirja

Antti Heikkilä. Lääkkeetön elämä. Tarkistettu painos. Otava 2019.