Mutta totta se on. Nyt on asialla kulttuuritoimitus, joka otsikoi nettilehdessä juttunsa Miksi arvovaltainen Otava julkaisi Antti Heikkilän kirjan, vaikka lääkärikunnan mukaan hänen neuvonsa ovat hengenvaarallisia?
Mikä siis on hengenvaarallista?
Helsingin Sanomat viittaa Antti Majanderin jutussa https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005967223.html jälleen alkuperäiseen, joulukuussa 2018 julkaistuun Satu Vasantolan juttuun, jota olen kommentoinut jo aikaisemmin.
Kulttuuritoimittaja Antti Majander toistaa tämänpäiväisessä lehdessä saman, mikä on pyörinyt kaikkialla mediassa jo muutaman viikon:
”Ne (AM viittaa Heikkilän ohjeisiin) voivat jopa lisätä kuolemantapauksia, jos ihmiset uskovat niihin ja kieltäytyvät syövän lääkehoidosta, muotoili Helsingin yliopiston syöpätautien professori Sirpa Leppä. Voit lukea koko artikkelin täältä.”
Ei ole Majander kirjaa lukenut. Eivätkä muutkaan, jotka kynästään tuollaisia päästävät. Jos ovat, niin en mitenkään ymmärrä, miksi kirjoittavat kuten kirjoittavat.
Media on systemaattisesti viime viikkoina vihjannut (ilman yhtään poikkeusta), että lääkäri Antti Heikkilä muka neuvoisi kirjassaan ihmisiä sillä tavalla, että nämä voisivat ymmärtää neuvot kehotukseksi kieltäytyä syöpähoidoista. Mistä tällainen uskomus on ilmaantunut? Laatulehti edelleen levittää tuollaista perusteetonta huhua. Miksi?
Tällaisia neuvoja kirjassa ei ole.
Kirjassa Lääkkeetön elämä (Otava 2018) Antti Heikkilä kirjoittaa näin: ”Olen tästä kokemuksestani lähtien neuvonut syöpäpotilaita ravintoasioissa. En puutu viralliseen hoitoon, annan vain tukihoitoa. Jotkut potilaat eivät ole halunneet virallisia hoitoja, ja tätä päätöstä olen kunnioittanut. Jotkut ovat pärjänneet erittäin hyvin pelkällä ruokavaliolla. Kokemukseni virallisen hoidon ja ravintohoidon yhdistelmästä ovat olleet erittäin hyviä. Hyvin moni ravintoneuvontaa saava kestää syöpähoidot aivan eri tavalla kuin ne, jotka eivät saa tukihoitoa.”
Heikkilä kirjoittaa TUKIHOIDOSTA, mutta media on kääntänyt sen ”neuvoksi kieltäytyä syövän lääkehoidosta”. Niin se käy, sanoisi tähän Kurt Vonnegut (kirjassaan Teurastamo 5).
Tukihoito ei ole neuvo lääkehoidosta kieltäytymiseen. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa. Onko niin, että toimittajat eivät tunnista eroa? Vai onko kysymys jostain muusta, jota minä en ymmärrä?
Halventaako media nyt perusteettomasti ja siis lainvastaisesti kansalaista Antti Heikkilää ja hänen mainettaan?
Eikö olekin jokseenkin outoa, että kulttuuritoimituskin kohkaa syövän lääkehoidosta? Kukaan ei enää puhu siitä, mitä Heikkilä kirjoittaa terveyden edistämisestä, lääkkeettömästä hoidosta sekä ruokavalion ja liikunnan merkityksestä terveydelle.
Nyt kannattaisi tarkkaan pohtia, mitä tämä valtava ja täydellinen Heikkilän mediatyrmäys kertoo keskustelukulttuuristamme, terveysajattelusta ja
sivistyksestä. Sivistynyt ihminen kun ei syyttele ja halvenna kanssaeläjäänsä julkisuudessa olemattomin tai puutteellisin perustein. Tämä koskee myös professoreita.
Syy tähän on suurimmaksi osaksi toimittajien laiskuus. Olen törmännyt ongelmaan aiemminkin, copy paste uutisointi on lisääntynyt huomattavasti eli faktoja ei edes yritetä selvittää, vaan kopioidaan kaikki jostain toisesta uutisesta/kirjoituksesta/kirjasta, joka on jo alunperin päin mäntyä.
Olli Haataja kävi omasta tai muiden aloitteesta Heikkilän kimppuun hyvin yksityiskohtaisesti. Hän löysi paljon pieniä virheitä eikä nähnyt isompia totuuksia. Naapurimaassa on sanonta: SILA MYGG OCH SVÄLJA KAMELER .
Markku, minusta esimerkiksi syöpähoitojen tehon aliarviointi ei ole pieni virhe. Lisäksi olen analysiini tehnyt ihan itse. Miten se muutenkaan liittyy tämän kirjoituksen aiheeseen?
Tiede on saapunut ilmiönä uutisointiin. Verrataan jo olemassa olevaan uutiseen.(Journalismitiedettä)
Aivan kuin gradua kirjoittaisivat perehtyen vain uutisiin, eikä asiasisältöön josta uutinen on alun alkaen kirjoitettu ja tämähän vääristää totuutta kummasti🤔
Lääketieteen ja käypähoitosuositusten kehityksessä on ymmärrettäviä viiveitä. Voisiko case Helico-bakteerin selittäminen/laajemman kirjoituksen laatiminen avata silmät lääketieteen tutkimusta ja kehitystä hidastavista/ohjaavista tekijöistä. Muistaakseni myös joku suomalainen lääkäri yritti aikanaan turhaan saada apurahaa aiheen tutkimiseen. Läpimurto tehtiin 80-luvun lopussa Australiassa. Helico-bakteerin oireen (lähinnä vatsahaavan) hoitoon käytettävistä lääkkeistä taisi olla useampiakin maailman eniten myytyjen lääkkeiden joukossa. Lisäksi käytettiin hoitoon runsaasti psyykelääkkeitä, koska vatsahaavaa pidettiin usein stressipohjaisena. Vatsahaavoja myös leikattiin, mikä oli kallista ja aiheutti tilastollisesti varmasti kuolemantapauksia.
Australialaiset tutkijat eivät myöskään saaneet rahoitusta tutkimukselleen, minkä johdosta toinen tutkijoista ryhtyi itse koekaniiniksi. Lopputuloshan oli tutkijaparille Nobelin lääketieteen palkinto vuonna 2005.
Tässä linkki Ylen vuonna 2016 julkaistuun Helikobakteerijuttuun https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/04/24/helikobakteerin-loytyminen-mullisti-mahahaavan-hoidon?fbclid=IwAR0Jb8iQTqF-2SQT_KNGOM8rU0F86UX6hlmAB3BvrWam7aiRsVFygS8TYx4
Nostan Liinalle hattua rohkeista ja asiallisista kommentaareista tulenarassa teemassa.
En kuitenkaan vielä ihan koko mediaa syyttäisi enkä edes hesaria kokonaisuutena. Aivan kuten Heikki Dillström tuossa yllä toteaa, toimittajilla pitää nykyisin kiirutta ja toisten tekemien juttujen osittainen kopsailu on helpohko ja siksi houkuttava journalismin muoto.
Mutta mikä oli alunperin toimittaja Satu Vasantolan ajatus, kun teki niin värittyneen jutun – ja mikä oli ”faktapohjaisuuteen perustuvaa toimituskulttuuria” vaalivan Kaius Niemen ajatus, kun hyväksyi sen julkaistavaksi, vaikka varmasti näki artikkelin värittyneisyyden ja sen, että Heikkilälle ei annettu asiallista kommenttipuheenvuoroa selkeästi henkilöönkin osuvassa artikkelissa.
Kysytään asiaa suoraan Vasantolalta ja Niemeltä. En pitäisi kohtuuttomana sitäkään, että Antti Heikkilä ehtisi avoimesti kommentoida merkittävimpiä kirjaan tulleista virheistä. Esim. tuo Liinan edellisen blogin keskustelussa käsitelty arvio sytostaattihoitoihin kuolleiden prosenttiosuudesta kuulostaa sellaiselta.
Liinan toivoman sivistyneen keskustelun nimissä laitan tämän viestin tiedoksi Niemelle, Vasantolalle ja Heikkilälle. Kiitos jo etukäteen, jos ehditte vastailemaan!
Asko Ali-Marttila, ole hyvä ja lue itse kirja. Silloin ei tarvitse arvuutella. Seuraava, tarkistettu painos tulee muutaman viikon kuluttua.
Voiko Heikkilän kommentista päätellä, että hän(kin) katsoo kirjassa olleen joitakin tarkistuksen tarpeessa olevia kohtia? Uskon, että monen innostusta lukea kirja auttaa, jos kirjoittaja nöyrästi myöntää mukaan pulahtaneet virheet. Kirjan aihehan on inspiroiva.
Satu Vasantola vastasi minulle esittämiini kysymyksiin henkilökohtaisesti, mutta koska hän ei – ainakaan toistaiseksi – ole laittanut vastaustaan tänne, en sitä julkisesti lähde repostelemaan. Sen verran kuitenkin totean, että siinä missä Heikkilän linja näyttää jatkokeskusteluissa olleen pääosin se, että ”virheitä ei ole”, vaikuttaa Vasantolan linja edelleen olevan, että virheitä on paljon ja isoja. Heikkilälle antamatta jäänyttä puolustautumismahdollisuutta hän ei vastauksessaan kommentoi.
Minusta virheiden määrä tai laatu ei ole enää tässä kohdassa keskustelun keskiössä. Samoin kuin Liinaa, minua huolettaa laatulehdeksi profiloituneen Helsingin Sanomien tablodisoituminen. On ymmärrettävää, että välillä tehdään kriittisiä artikkeleita, mutta on harmi, jos niitä tehdään itse aiheen kannalta epäreilusti ja ylivärittyneesti, ilman kohdehenkilön näkökulman huomiointia. Vaikka HS:n kirjoituksista ei välttämättä lakituvassa tuomioita rapsuisikaan, ylivärittyneisyys ja epäreiluus on ilmeistä ja tulee selkeästi esiin Liinan analyyseissä.
Miksi Helsingin Sanomat tässä asiassa uutisoi ja uudelleen uutisoi aivan kuin keltainen lehdistö? Tähän kysymykseen haluaisi vastauksia lisäkseni varmasti moni muukin lehden tilaaja. Voitko Kaius Niemi edes lyhyesti valottaa, mistä on kysymys? Viimeksi lauantain lehdessä (HS 19.1.) toteat seksuaalirikollisuuteen liittyvässä haastattelussa, että ”median tehtävä on tarkastella tapahtumia suoraan ja kaunistelematta pitäen samalla huolta, että kaikkia osapuolia kuunnellaan.” Miksi tämä sama linjaus ei koske lääketieteen ja lääkebisneksen valtavirtaa kyseenalaistavaa ”epäiltyä”?
Asko Ali-Marttila. Kirjani virheillä riepottelu mediassa on ylittänyt kaiken kohtuuden, ja peittänyt alleen pääasian, lääkkeettömän elämäntavan, jota pyrin ajamaan. En ole koskaan kieltänyt, että kirjassani ei olisi virheitä. Mutta on mahdotonta keskustella, kun ei ole avointa ja tasapuolista debattia. En halua ”selitellä” väitettyjä virheitä, jotka eivät sellaisia ole eli jotka ovat vahvoja näkemyseroja. Kuten totesin, tarkistettu painos tulee muutaman viikon kuluttua.
Lääkäri lupas mulle reiluna miehenä mulle kaks vuotta elinaikaa ku statiieista kieltäydyin,
Semmoista kuolemalla uhataan.