Joulun alla Helsingin Sanomat julkaisi lääkäri Antti Heikkilän Lääkkeetön elämä -kirjasta tietoa, joka tavallista tarkemmassa luennassa vaikuttaa osin vääristyneeltä. Lehti jakoi joulukuussa 2018 julkaistun jutun Lääkäri Antti Heikkilän kirja vilisee virheitä https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005932658.html myös 9.1.2018 liitteenä nettijutussaan Nyt tulee vastaisku huuhaalle https://www.hs.fi/paivanlehti/09012019/art-2000005959266.html.
Tänään 13.1.2018 Hesarin paperilehdessä on pikku juttu siitä, että Heikkilän sopimus työskennellä Eiran sairaalan tiloissa on lopetettu. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005963392.html
Lääkkeetön elämä -kirjan moukaroiminen mediassa jatkuu. Se on mielenkiintoinen ilmiö. Harvoin näin systemaattista nuijimista tapahtuu.
Tämän päivän Hesarin juttu näyttää kovin neutraalilta ja asialliselta. Se alkaa näin ”Runsaasti arvostelua saanut ortopedi Antti Heikkilä ei enää työskentele Eiran sairaalassa.”
Minusta näyttää siltä, että Heikkilä ei voi jatkaa pitkäaikaista sopimustaan työskentelytilasta Eiran sairaalassa juuri runsaan arvostelun vuoksi. Huomionarvoista on, että runsaan arvostelun lehdissä on aloittanut juuri Helsingin Sanomat. Ensimmäisen kriittisen juttunsa jälkeen lehti vielä julkaisi kaksi muuta kirjoitusta, joissa väitettiin moneen kertaan Antti Heikkilän kirjan olevan jopa vaarallinen ja jopa ehkä rikollinenkin.
Hesari siis uutisoi itse aiheuttamastaan ilmiöstä.
Ymmärtäjiä harvassa
Antti Heikkilän ymmärtäjät, saatikka puolustajat ovat hyvin harvassa. Tai heitä ei ainakaan näy julkisuudessa.
Mistähän tämä mahtaa kertoa?
Nyt Heikkiä-casen tilanne on se, että toisinajattelijalääkärin vaientamisessa ja sivuun siirtämispyrkimyksissä ollaan jo niin pitkällä, että Duodecim-seuran blogikirjoituksen kommenteissa joulukuussa ehdotettu ”työnantajan puuttuminen” asiaan on jo toteutunut: Eiran sairaala on reagoinut poistamalla Heikkilän ”miesvahvuudestaan”, puhumalla ”kauniisti” sopimuksen päättymisestä. Asia on hoitunut melko siististi kaikilta muilta osin, paitsi Heikkilän itsensä kannalta (tai oikeastaan enhän minä tiedä, miten hän sopimuksen päättymiseen suhtautuu).
Valvira ei ole julkisuudessa asiaa kommentoinut, vaikka sitäkin lääketieteellistä tutkimusta edustavan Duodecim-seuran blogikommenteissa on ehdoteltu joulukuussa. https://www.duodecim.fi/2018/12/21/valehoitoa-vaan-ei-valelaakari/?fbclid=IwAR1KAHOYmbOxqZQbLaNeqcoNuu3-UBBwsAzW9qFloFzuvWsixatHiaEaOH0
Tässä kirjoituksessani en ota kantaa Antti Heikkilän kirjassaan Lääkkeetön elämä esittämiin väitteisiin lääketieteellisistä kysymyksistä (eli miten lääkärin pitäisi hoitaa sairauksia tai miten niitä ei saisi hoitaa, koska en ole lääkäri) enkä tutkimuksiin, joihin kirjassa on viitattu, vaan esitän huoleni journalismin laadusta ja totuudellisuudesta.
Journalistisia muotoiluja
On vaikea ymmärtää, miksi Lääkkeetön elämä -kirjaa lytätessään laatumediana pitämäni HS menee niin pitkälle, että alkaa käännellä faktoja sellaiseen asentoon, että tosiasiat näkyvät vinoina. Se ei siis suoraan valehtele, mutta keltaisen lehdistön tapaan kertoo vain osatotuuksia (kirsikanpoiminta), rakentaa tietoisesti vastakohtaisuuksia ja jättää ilmiselviä faktoja kertomatta. Eli tekee aivan samaa, mistä Antti Heikkilää on kirjan kriitikoiden taholta syytetty. Analysoin ja kommentoin alla syöpäkirjottelua.
Toimittaja Satu Vasantola aloitti juttunsa (Julkaistu: 16.12.2018, linkki yllä) näin:
”Syöpälääkkeet tappavat ja yksikin epäystävällinen sana voi muuttaa geenejä, väittää lääkäri Antti Heikkilän uutuuskirja.”
Kun tämän lauseen lukee ihminen, joka ei ole lukenut itse Heikkilän kirjaa (kuten suurin osa Hesarin lukijoista), hän todennäköisesti kauhistuu, vihastuu tai närkästyy. Eiväthän ne tapa, vaan parantavat! Eikä sanoilla geenejä muuteta! Heikkilän kirjan täytyy olla huuhaata! Se on vaarallinen! Näin ajattelu usein etenee.
Tästä sitten seuraa, että mielikuvissa Heikkilästä tulee syöpähoitojen kieltäjä (vaikka oikeasti ei niitä kielläkään) ja epätieteen edustaja (vaikka oikeasti nojaa tieteeseen). Eli Roisto terveysmarkkinoilla.
Mielikuvien mahtava voima
Kun mielikuva on luotu ja sitä vielä eri puolilla vahvistetaan systemaattisesti, kuten Hesari kaikkien muiden tiedotusvälineiden tavoin ja koko lääkäriyhteisön vankkumattomalla tuella teki ja saattaa tehdä edelleenkin, mielikuva alkaa muuttua kollektiivisesti jaetuksi ”totuudeksi” siitä, että lääkäri Antti Heikkilä on vaarallinen. Esimerkiksi Iltalehti https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/23d38efc-72dc-4d60-8b1b-014f168927ba ja Ilta-Sanomat https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005963567.html jatkavat samalla tai entistä voimakkaammalla päivittelylinjalla. Tämä edelleen vahvistaa mielikuvaa.
Näyttää siltä, kuin osa lääkäriyhteisöä ja mediaväki olisivat joutuneet kuin sopulilauman jalkoihin tai joukkopsykoosia muistuttavaan mielentilaan, jossa rikollista pseudolääkäriä iloisesti ja voitonriemuisesti ristiinnaulitaan. Tehdään ikään kuin hyviä töitä. Tunnetaan oikeuden ja tieteen voiton henkeä.
Ne, jotka vieroksuvat tällaista lynkkaushenkeä, ovat vaiti. Tai ehkäpä on niin, että useimpia ihmisiä ”ei voisi vähemmän kiinnostaa”. Tai sitten otetaan kiinnostuneena vastaan tarjottua leipää ja sirkushuveja (areenalla on nyt leijonan seuralaisena Heikkilä). Tai ajatellaan, että mikäpäs tässä, seuraillaan, miten pitkälle oikein edetään.
Kappalehden kolumni Tietokirja vastaan epätietokirja on jo niin mahdoton, että se alkaa naurattaa. Siinä puhutaan ulkoavaruudesta, nenän huuhtelusta huomenvirtsalla ja siitä, että tieteen nimissä ei saa puhua pötyä. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tietokirja-vastaan-epatietokirja/df764c4a-d4c1-4c3b-a78c-bb5c64e21047?fbclid=IwAR2iQ02i8T00PzHQJldQyVUN_Cqh8Kpe3lNWc6vID15dyyIgbHfTuQsMOWs
Heikkilä yhdistetään siis Heikki Haapavaaran kirjoituksessa mitä ihmeellisimpiin juttuihin. Se on sensaatiojournalismia pahimmillaan. Onkohan Haapavaara edes lukenut kirjaa?
Hesarin ja Lääkkeetön elämä -kirjan tekstien vertailua
Vertailen ja kommentoin seuraavassa Hesarin ja Heikkilän kirjan tekstejä. Vertaan toimittaja Satu Vasantolan 16.12.2018 jutussaan esittämiä väitteitä Lääkkeetön elämä -kirjasta siihen, mitä kirjassa todella on sanottu Hesarin kirjoittamista asioista.
Antti Heikkilä ei väitä missään kohta kirjassaan, että syöpälääkkeet tappavat.
Hesari: Vasantola pehmentää juttunsa alussa mainintaa ”Syöpälääkkeet tappavat” kirjoituksen edetessä: ”Kovimmat väitteensä Heikkilä esittää syövästä. Hän kirjoittaa ”brittiläisestä arviosta”, jonka mukaan sytostaattihoidot tappavat kolmanneksen niitä saavista potilaista.”
Tosiasia: Kirjassa ei sanota, että ”syöpälääkkeet tappavat” tai että ”sytostaattihoidot tappavat”, eikä sanota niiden tappavan kolmanneksen niitä saavista potilaita, vaan kirjassa todetaan, että ”Nykyisten syöpälääkkeiden teho on huono. Viime aikoina on kaiken lisäksi puhuttu paljon sytostaattien vaaroista” ja ”Brittiläisen arvion mukaan lähes kolmannes potilaista kuolee sytostaattihoitoihin ensimmäisen kuukauden aikana. Siitä huolimatta, jos potilas menehtyy, nykykäsityksen mukaan se johtuu itse sairaudesta eikä sen hoidosta.” Tämän tekstijakson lopuksi Heikkilä toteaa: Asiaa olisi syytä tutkia tarkemmin.
Kommentti: Vasantolan teksti antaa kirjan tekstistä voimakkaasti kärjistetyn ja sitä myötä vääristellyn kuvan puhumalla tappamisesta. Tällä sanalla nostetaan lukijan pelon tunnetta.
Hesari: Sitten Vasantolan jutussa puheenvuoron saa syöpätautien professori Sirpa Leppä, joka pitää väitettä (siis syöpälääkkeiden tappavuudesta, jota kirjassa ei sellaisenaan kuitenkaan ole esitetty) outona.
Vasantolan jutussa sanotaan: ”Heikkilä puhuu syövästä kuin se olisi yksi sairaus, vaikka syöpiä on hyvin monenlaisia. On kilttejä ja hitaasti eteneviä, ja on sellaisia, joita ei voi lainkaan hoitaa. Sytostaattihoidotkin tehoavat eri potilailla eri tavoin.”
Kommentti: Heikkilä ei puhu syövästä kuin se olisi yksi sairaus, mutta hän esittää kylläkin näkemyksen, että syöpä voi olla metabolinen sairaus.
Hesari: Leppä jatkaa Vasantolan jutussa: ”Syövän tutkimus ja hoito onkin menossa koko ajan yksilöllisempään suuntaan. Siis päinvastoin kuin Heikkilä, joka suosittelee kaikille ketodieettiä ja C-vitamiinia.”
Kommentti: Tässä asetetaan vastakkain ”hyvä” asia eli se, että syövän tutkimus ja hoito on menossa yksilöllisempään suuntaan ja ”huono” asia eli Heikkilän suositus ketodieetistä ja C-vitamiinista. Mutta nämähän ovat kaksi eri asiaa. Heikkilä näkemykseni mukaan väittää ketodieetin ja C-vitamiinin tutkimuksiin ja käytännön kokemuksiin vedoten edistävän monin tavoin terveyttä ylipäänsä. Hän ei suosittele ketodieettiä ja C-vitamiinia vaihtoehdoksi syövän lääketieteellisessä hoidossa, ei myöskään siksi, että vältettäisiin syövän yksilöllinen tutkimus ja hoito, mikä esitetään Lepän vertauksessa. Tämä on vastakkainasettelu, jota ei voi pitää hyvän journalistisen tavan mukaisena.
Hesari: Sitten Vasantola jatkaa: ”Hän (siis Heikkilä) sanoo, ettei vastusta lääketieteellisiä hoitoja vaan antaa ainoastaan tukihoitoja. Toisaalta hän kuitenkin kertoo, että osa potilaista pärjää hyvin pelkällä ruokavaliohoidolla, ja väittää, että C-vitamiini tehostaa sytostaattihoidon tuloksia ja on tehokkaampaa kuin uudet syöpälääkkeet.”
Hesari: ”Tämä ei pidä paikkaansa”, sanoo Leppä ja varoittaa myös vitamiinihoidoista.
Hesari: ”Vitamiinit vaikuttavat syöpäsoluihin samalla tavalla kuin muihinkin soluihin. Kyllä syöpäsolutkin vitamiineista pitävät.”
Näin Satu Vasantola siis kirjoitti Heikkilän kirjan syöpää koskevista asioista.
Tosiasia: Heikkilä sanoo kirjassaan: ”Maailmalla on menossa tutkimuksia C-vitamiinin ja sytostaattihoidon yhteisvaikutuksista”. Lisäksi hän kertoo omista kokemuksistaan ja asiaan liittyvistä tutkimuksista.
Kommentti: Vasantola mitätöi ensimmäisen toteamuksensa (että Heikkilä ei vastusta lääketieteellisiä hoitoja, vaan antaa tukihoitoja) käyttämällä ilmaisua ”toisaalta”. Näin saadaan asia näyttämään siltä, että vaikka Heikkilä (muka) väittää, ettei vastusta, niin sehän voi kuitenkin (”toisaalta”) tarkoittaa sitä, että puheet eivät vastaa käytäntöä, koska Heikkilä kertoo osan potilaista pärjäävän hyvin pelkällä ruokavaliolla ja koska hän väittää että C-vitamiini tehostaa sytostaattihoidon tuloksia ja on tehokkaampaa kuin uudet syöpälääkkeet”
Tämä on jälleen toisistaan erillisten asioiden linkittämistä vinosti yhteen. Näin saadaan itse asia sumentumaan lukijan mielessä ja lopputulokseksi syntyy mielikuva epäilyttävästä lääkäristä. Tällaisen kuvan ainakin minä sain jutun luettuani. Kun mielikuvaa sopivasti vahvistetaan, se jää elämään, se leviää ja saa uusiakin muotoja.
Juuri tällaisen mekanismin kautta mielikuvilla on paljon, monenlaisia vaikutuksia – esimerkiksi Eiran sairaalan johtoon, joka alkoi reagoida median luomien mielikuvien (ehkä myös lääkäriyhteisön) painostamana.
Kommentti: Mitätöinnin vakuudeksi Vasantola vielä sallii professorin varmistaa, että ”tämä (C-vitaminin hyödyt) ei pidä paikkaansa” ja samalla professori varoittaa vitamiinihoidoista. Lopuksi aihepiiriä vielä ”kevennetään” mainitsemalla että syöpäsolutkin pitävät vitamiineista ja että juuri siksi vitamiinit ovat vaarallisia.
Mitä kirjassa todella sanotaan?
Alla on ennen seuraavaa väliotsikkoa viisi kappaletta suoria lainauksia Heikkilän kirjan teksiosioista, joihin Vasantolan ja Lepän mainitsemat asiat liittyvät (kursivoinnit minun):
”Nykyisten syöpälääkkeiden teho on huono. Viime aikoina on kaiken lisäksi puhuttu paljon sytostaattien vaaroista. (s. 133)
Syöpä kuitenkin valitettavasti on yhä yleisempi sairaus. Syövän hoidossa ei ole Nixonin julistaman syöpäsodan jälkeen tapahtunut mitään erityisen ratkaisevaa. Vuonna 2017 todettiin, että uuden polven syöpälääkkeetkään eivät ole tuoneet parannusta asiaan. Uudet lääkkeet lisäsivät elämää keskimäärin 2,1 kuukautta. (s. 133)
Tutkimusten mukaan sytostaattihoitojen teho on kyseenalaista, ja niistä on apua vain joissakin harvinaisissa syöpätyypeissä kuten Non-Hodgkinin lymfoomassa, kivessyövässä, akuutissa lymfoottisessa leukemiassa ja korionkarsinoomassa. Clinical Oncology -lehdessä vuonna 2004 julkaistun artikkelin mukaan Yhdysvalloissa vain 2,1 prosenttia potilaista selvisi sytostaateilla viiden vuoden seurannassa. Vastaava luku Australiassa oli 2,3 prosenttia. Sytostaattihoitoihin liittyy usein huomattavia riskejä ja komplikaatioita. Brittiläisen arvion mukaan lähes kolmannes potilaista kuolee sytostaattihoitoihin ensimmäisen kuukauden aikana. Siitä huolimatta, jos potilas menehtyy, nykykäsityksen mukaan se johtuu itse sairaudesta eikä sen hoidosta. Asiaa olisi syytä tutkia tarkemmin.” (s.133)
”Olen tästä kokemuksestani lähtien neuvonut syöpäpotilaita ravintoasioissa. En puutu viralliseen hoitoon, annan vain tukihoitoa. Jotkut potilaat eivät ole halunneet virallisia hoitoja, ja tätä päätöstä olen kunnioittanut. Jotkut ovat pärjänneet erittäin hyvin pelkällä ruokavaliolla. Kokemukseni virallisen hoidon ja ravintohoidon yhdistelmästä ovat olleet erittäin hyviä. Hyvin moni ravintoneuvontaa saava kestää syöpähoidot aivan eri tavalla kuin ne, jotka eivät saa tukihoitoa.” (s. 135)
”Maailmalla on menossa tutkimuksia C-vitamiinin ja sytostaattihoidon yhteisvaikutuksista. Yksi tutkimus totesi samaa, mitä minäkin: potilaat kestävät lisäravinteiden ansiosta hoidot oleellisesti paremmin. Toinen tutkimus koski glioblastoomapotilaita (aivokasvain), jotka saivat suonensisäisesti C-vitamiinia yhdessä sytostaattien kanssa. Hoito pidensi näiden potilaiden elämää 4–6 kuukautta. C-vitamiini osoittautui yli kaksi kertaa tehokkaammaksi kuin uudet syöpälääkkeet ja hintakin on vain murto-osa, mitä nuo lääkkeet maksavat. Kenen etu on, ettei C-vitamiinia edes kokeilla syövän hoidossa Suomessa? Vitamiinista ei ole edes mitään haittaa.” (s. 136)
Geeneistä ja mielestä
Entäpä Satu Vasantolan juttunsa alussa esittämä
”Yksikin epäystävällinen sana voi muuttaa geenejä, väittää Heikkilä” -toteamus?
Kommentti: Väite vaikuttaa tietenkin uskomattomalta ja omituiselta, monet ajattelevat. Siltähän se vaikuttaa, kun se esitetään irrallisena. Vasantola ei avaa asiaa ollenkaan jutussaan. Koko tekstikokonaisuudessa tulkittuna lause antaa aivan toisenlaisen kuvan kuin asiayhteydestään irrotettuna. Tekstikokonaisuudessa se yhdistyy siihen, että koska sairas on aina mieleltään herkässä tilassa, hän ansaitsee tulla kohdatuksi inhimillisesti. Tämä on ymmärrettävää.
Ihmettelen, miksi toimittaja luo tälläkin tekniikalla (ei kerro asiayhteyttä) negatiivista ja pelottelevaa mielikuvaa.
Tosiasiassa Heikkilä kirjoittaa: ”Koska tiedetään mielen vaikuttavan geeneihin, asiaan kannattaa suhtautua vakavasti. Sairas ihminen on aina hyvin herkässä tilassa. Yksikin epäystävällinen sana voi aiheuttaa muutoksen potilaan geeneissä. Kyse ei ole pelkästä mielestä, vaan vaikutus tapahtuu mielessä ja ruumissa yhtä aikaa. On olemassa tutkimuksellista näyttöä siitä, että emotionaalinen trauma vaikuttaa geeneihin ja jopa trauman kokeneiden jälkeläisiin. Vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin holokaustista selvinneiden ihmisten jälkeläisten elämää. Jälkikasvulla todettiin huomattavan paljon emotionaalisia häiriöitä ja alentunutta stressinsietokykyä, vaikka he itse eivät olleet kokeneet keskitysleirin kauhuja. (s. 111)
Epigeneettisesti katsottuna ainakin teoriassa trauman käsittely heti tuoreeltaan säästäisi tulevia ikäpolvia monilta sairauksilta. Tosin traumaterapian epigeneettisistä vaikutuksista ei ole vielä tutkimuksia. Ehkä vastaus löytynee amerikkalaisen biologin Bruce Liptonin kirjasta Biology of Belief (ilmestynyt myös suomeksi nimellä Ajatuksen biologia). Lipton kuvaa kirjassaan, miten mieli vaikuttaa meissä epigenettisesti. Kannattaa kiinnittää huomiota omiin tunteisiinsa. Negatiivinen asenne on vahingollista niin itselle kuin jälkeläisille.” (s.112)
Toimittajilla on paljon vastuuta
Journalistin työ on todella vastuullista. On tärkeää pitäytyä faktoissa ja välttää manipulatiivista tapaa rakentaa juttuja. Toimittajien pitäisi tarkistaa faktat. Erityisen tärkeää on antaa sille henkilölle, joka on parjauksen kohteena, tilaa ja mahdollisuus kertoa näkemyksensä. Heikkilän tapauksessa ei voida soveltaa teoriaa false balancesta, väärästä tasapainosta, jolla viitataan tavallisesti siihen, että asiantuntijoiden rinnalle samanarvoisiksi kommentaattoreiksi ei pidä ottaa maallikoita ja itseoppineita.
Lääkkeetön elämä -kirjassa on – painotan: huolimatta sen virheistä (jotka toivottavasti korjataan seuraavaan painokseen) – paljon sellaista asiaa ja tietoa, josta on olemassa erilaisia, toisistaan poikkeavia näkemyksiä asiantuntijoiden (lääkärien, lääke-, ravitsemus- ja muiden terveystieteen edustajien) kesken.
Kirjassa puhutaan paljon terveydenhuoltojärjestelmään ja lääketiedeinstituutioon liittyvistä pulmista. Niistä keskustelu voisi avata mahdollisuuksia kehittää sote-järjestelmää sisällöllisesti eli laadukkaammaksi, palvelultaan yksilöllisemmäksi ja asiakaslähtöisemmäksi, myös niiden ihmisten osalta, jotka eivät helposti istu käypä hoito -suositusten kaavaan.
Toimittajien olisi hyvä myös ymmärtää kokonaisuuksia eli tässä tapauksessa hahmottaa, mikä Heikkilän kirjassa on olennaisinta, mikä on se kokonaiskuva, joka kirjasta muodostuu.
Ortodoksista ja heterodoksista terveydenhuoltoa
Erinomaisessa kirjassaan Faktojen maailma kansainvälisen terveyenhuollon professori Hans Rosling yhdessä kollegoidensa kanssa toteaa, että jos lapselle antaa vasaran, hänestä kaikki alkaa näyttää naulalta. Hän muistuttaa, että lääkärit suosivat lääkehoitoa usein myös silloin kun ennaltaehkäisy olisi parempi vaihtoehto.
”Suuri tietomäärä voi vaikuttaa asiantuntijan kykyyn nähdä mikä todella toimii. Kaikki ratkaisut selvittävät erinomaisesti jonkin ongelman, mutta mikään ei ratkaise kaikkia ongelmia. On parempi tarkastella maailmaa monin eri tavoin.” Tämän Hans Roslingin toteamuksen allekirjoitan täysin.
Oikeaoppisuuden (ortodoksisuuden) sijaan tarvitsemme monioppisuutta eli monimuotoisuutta (heterodoksisuutta) terveydenhuoltojärjestelmäämme. Se tuo todellista valinnanvapautta kansalaisille ja parantaa pitkällä aikavälillä terveydenhuollon laatua.
Viitteet
Rosling Hans. Faktojen maailma. Otava. Helsinki 2018.
Heikkilä Antti. Lääkkeetön elämä. Otava. Helsinki 2018.
Maailmassa on niin paljon faktoja, ettei niitä voi yksikään hallita. Mielestäni Heikkilän suuri ansio on, että hän on palauttanut muistiin insuliiniresistenssin merkityksen kroonisten sairauksien suhteen…puhumattakaan 2 tyypin diabeteksesta. Olisi hyvä tutustua myös ajatuksiin, joita ovat esittäneet prof. Stig Bengmark, prof Valter Longo, Buchinger-paaston asiantuntijat, Venäjän laajat paastosanatoriot. Ruotsin lääkintöhallitukselta voisi myös kysyä, miksi VHH kuuluu viralliseen diab 2:n hoitoon. Voisi toistaa Hippokratesta (ruotsiksi): Livet är kort, – konsten(läke) är lång.
Markku,
oli ihan pakko vastata kommenttiisi, koska nostit esiin juuri niitä asioita, joista olen kirjoittanut artikkelisarjassani ’Insuliiniresistenssi – kaikkien elintasosairauksien äiti’. Sieltä löytyy viittaukset Valter Longoon, Venäjän paastohoitoihin ja Ruotsin T2-diabeteksen hoitosuosituksiin. T2-diabetes onkin kuvattu insuliiniresistenssin huipentumaksi. Ja Hippokratestakin on tullut lainattua. Käy vilkaisemassa.
Mitä tulee Heikkilän kurmoottamiseen, niin se on lyönyt täysin yli suhteessa niihin virheisiin, joita kirjassa on. Olen sen lukenut ja pitkälti samaa mieltä Pauliinan kanssa.
Pauliina, nyt kun kerran lainaat suoraan Heikkilän väitteitä sytostaateista ja käsittelet aihetta näinkin laajasti kirjoituksessasi, ihmettelen miksi et kuitenkaan ota kantaa hänen ”brittiläistä arvoita” ja ”Clinical Oncology -artikkelia” koskevien väitteiden totuudenmukaisuuteen. Heikkilän kuvailut näistä tutkimusartikkeleista ovat tulkintani mukaan selkeästi ristiriidassa artikkelien todellisen sisällön kanssa. Tämä faktuaalisuusasia liittyy keskeisesti näihin kyseessä oleviin kritisoituihin kirjan kohtiin, minkä vuoksi pidän asian sivuuttamista kirjoituksessasi kummallisena.
Myös Heikkilän väite koskien glioblastoomaa ja suonensisäistä C-vitamiinia käsittelevää tutkimusta oli mielestäni epäilyttävä, eikä hän muistaakseni tarjonnut kirjansa kirjallisuusluettelossa minkäänlaista lähdeviitettä tutkimukseen josta hän puhui. Jäin miettimään, että onko väitettyä tutkimusartikkelia edes olemassa. En löytänyt hyvin lyhyellä kirjallisuushaulla mitään näyttöä aiheesta. Olisi miellyttävää jos joku voisi pohtia tätä asiaa.
Hyvä kun kuitenkin nostat esiin HS:n lehtijutun retoriikkaa ja sen huonoja puolia. Mielestäni se oli hieman yksipuolinen ja turhan värikäs juttu. Mielestäni olisi parempi puhua enemmän faktojen, vähemmän mielikuvien kautta. Tämän vuoksi oma kritiikkini Heikkilän tuotantoa kohtaan kohdistuu pääosin tarkasti yksilöityihin väitteisiin: http://www.bitly.com/heikkila
Vladimir, kuten kirjoitukseni alkupuolella kerron, tämä juttu keskittyy journalismin etiikkaan. Kaikkea ei voi samassa jutussa käsitellä. Ei se ole mitenkään kummallista. En arvioi tässä tutkimusten siteerauksia, mikä sekin tietysti on tärkeää, jotta faktat pysyvät kohdallaan. Ylipäätään en katso omaksi tehtäväkseni keskittyä virheisiin (joista kyllä olen harmistunut). Tajuan, että Heikkilän kirjassa on (virheistä huolimatta) valtavan paljon sote-järjestelmämme kehittämisen kannalta tärkeitä ja nykyisin varjossa olevia asioita, joista pitäisi keskustella julkisesti ja paljon laajemmin kuin pääasiassa vain lääketiede- ja lääkärien ammattiyhteisön sisällä (esim. hoitosuositukset, lääkärien koulutus ja mitä valinnanvapaus todellisessa arjessa, ihmisten käytännön elämässä tarkoittaa, mihin se ”ulottuu”) . Totean myös ja painotan jutussani, että toivon seuraavassa painoksessa kirjan virheet korjatuiksi.
Olen tutustunut sinun laatimaasi virhelistaan, jossa siinäkin tosin on itsessään virheellisiä tulkintoja ja ei-niin-osuvia lähdeviitteitä. Olemme kaikki inhimillisiä olentoja. En ole yksityiskohtaisesti analysoinut virhelistaasi – edellä mainituista syistä. Sitä paitsi se olisi liian aikaa vievä työ minulle eikä oikein ole ydinkiinnostuksen kohdekaan.
Olen selannut brittiläisen arvion abstraktin ja siinä näyttäisi olevan Heikkilällä joko virheellinen tulkinta tai lähdeviite on sekoittunut johonkin toiseen. Ydinjuttu siinä kohtaa kirjassa on mielestäni se, että Heikkilän mielestä ”Jos potilas menehtyy sytostaattihoitojen aikana, monesti ajatellaan sen johtuvan itse sairaudesta eikä sen hoidosta. Asiaa olisi syytä tutkia tarkemmin.” Hienoa, että meillä on moniin syöpiin tehokkaita sytostaatteja. Mutta kyllä niiden haitoistakin on voitava keskustella ilman leimakirveiden heiluttelua. Haitat ovat ihan selkeä fakta. Ja kuuluvat asiaan eli hoitoon.
Glioblastooma ja C-vitaminitutkimusta en tunne, enkä ole lukenut k.o. alkuperäisartikkelia. Sen sijaan C-vitamiinista on tehty paljon muita tutkimuksia, Suomessakin (ei kuitenkaan tietääkseni syöpään liittyvää). Hesari sanoo, että Heikkilä VÄITTÄÄ C-vitaminin olevan tehokkaampaa kuin uudet syöpälääkkeet. Ei hän niin väitä, vaan kertoo tutkimusten osoittaneen niin. Eri asia on sitten, mihin tutkimuksiin hän viittaa; en aio lähteä etsiskelemään juuri mainittua tutkimusta.
Totta kai on niin, että kaikin tavoin hyvässä tietokirjassa lähteet ovat helposti löydettävissä. Tässä kirjassa eivät ole. Ja se on puute. Mutta ei se niin paha puute ole, että koko media ja koko lääkäriyhteisö ja lääketiedeyhteisö ja Eiran sairaala (ja kohta varmaan Valvirakin) yhteisvoimin, joukkohurmoksessa (kuten Kauppalehden kolumnisti huomenvirtsoineen) nuijivat ihmistä, joka kirjoittaa lääkkeettömän hoitamisen puolesta! Kyllä joku inhimillisyys on oltava, vaikka ihmisen persoonasta ei ehkä pitäisikään.
Sytostaattien suhteen Heikkilä kysyy ihan asiallisesti ”Kenen etu on, ettei C-vitamiinia edes kokeilla syövän hoidossa Suomessa?”. Dosentti Harri Hemilä Helsingin yliopistossa tutkii C-vitamiinia. Voit kysyä häneltä.
Katsoinpa pikaisesti, tämmöisiä löytyi:
1. The Use of Intravenous Vitamin C as a Supportive Therapy for a Patient with Glioblastoma Multiforme
Antioxidants. 2018;7(9):115 DOI 10.3390/antiox7090115
2. Superoxide‐dependent uptake of vitamin C in human glioma cells
tekijä Rodríguez, Federico S; Salazar, Katterine A; Jara, Nery A; …
Journal of Neurochemistry, 12/2013, Vuosikerta / Sarjan osa 127, Numero
3. Free Radical Biology and Medicine
Volume 52, Issue 8, 15 April 2012, Pages 1486-1493
Original Contribution
Pharmacological concentrations of ascorbate radiosensitize glioblastoma multiforme primary cells by increasing oxidative DNA damage and inhibiting G2/M arrest
Author links open overlay panel
Patries M.HerstabKate W.R.BroadleyaJacquie L.HarperaMelanie J.McConnella
Clinical Oncology -lehden siteeraus Heikkilältä on sanamuodoltaan puutteellinen, mutta asiallisesti oikein. Katso artikkelin Conclusions.
Clin Oncol (R Coll Radiol). 2004 Dec;16(8):549-60.
The contribution of cytotoxic chemotherapy to 5-year survival in adult malignancies.
Morgan G1, Ward R, Barton M.
Author information
Abstract
AIMS:
The debate on the funding and availability of cytotoxic drugs raises questions about the contribution of curative or adjuvant cytotoxic chemotherapy to survival in adult cancer patients.
MATERIALS AND METHODS:
We undertook a literature search for randomised clinical trials reporting a 5-year survival benefit attributable solely to cytotoxic chemotherapy in adult malignancies. The total number of newly diagnosed cancer patients for 22 major adult malignancies was determined from cancer registry data in Australia and from the Surveillance Epidemiology and End Results data in the USA for 1998. For each malignancy, the absolute number to benefit was the product of (a) the total number of persons with that malignancy; (b) the proportion or subgroup(s) of that malignancy showing a benefit; and (c) the percentage increase in 5-year survival due solely to cytotoxic chemotherapy. The overall contribution was the sum total of the absolute numbers showing a 5-year survival benefit expressed as a percentage of the total number for the 22 malignancies.
RESULTS:
The overall contribution of curative and adjuvant cytotoxic chemotherapy to 5-year survival in adults was estimated to be 2.3% in Australia and 2.1% in the USA.
CONCLUSION:
As the 5-year relative survival rate for cancer in Australia is now over 60%, it is clear that cytotoxic chemotherapy only makes a minor contribution to cancer survival. To justify the continued funding and availability of drugs used in cytotoxic chemotherapy, a rigorous evaluation of the cost-effectiveness and impact on quality of life is urgently required.
(1) Nuo löytämäsi lähteet C-vitamiinista ja glioblastoomasta eivät täytä Heikkilän kuvauksen määritelmää. Kaksi soluviljelmää ja yksi tapausselostus, joka näköjään julkaistiin vasta Heikkilän kirjan julkaisun jälkeen…
(2) Itse tulkitsin, että brittiabstraktin kohdalla kyse on nimenomaan virheellisestä tulkinnasta, sillä niitä olen nähnyt aiemminkin aivan säädyttömästi.
(3) Sen Clin Oncol -tutkimuksen voi tulkita AH:lle suotuisasti jos tulkitsee hänen väittäneen että 2% selvisi ”sytostaattien ansiosta”. Nykyisellään teksti johtaa kuitenkin suurimman osan lukijoista harhaan, sillä nykyinen ilmaisumuoto on ensisijaisesti tulkittavissa siten, että vain 2% selviää elossa (vs todellinen >60%).
Toivottavasti joku kykenee osoittamaan kritiikissäni puutteita sen sijaan että jättäisi asian pelkän vihjailun tasolle. Näkisin ne mielelläni ja korjaisin. Uskon että pieniä virheitä tapahtuu inhimillisten virheiden vuoksi, ja olen itse poistanut noin 4kpl listaamiani kohtia havaittuani niissä itse virheitä. Tämä on onneksi vain 1% kokonaissisällöstä, joten uskon olevani oikeilla jäljillä ja enimmäkseen oikeassa asiakritiikissäni.
Vladimir tuolla alempana kirjoitti: (3) Sen Clin Oncol -tutkimuksen voi tulkita AH:lle suotuisasti jos tulkitsee hänen väittäneen että 2% selvisi ”sytostaattien ansiosta”. Nykyisellään teksti johtaa kuitenkin suurimman osan lukijoista harhaan, sillä nykyinen ilmaisumuoto on ensisijaisesti tulkittavissa siten, että vain 2% selviää elossa (vs todellinen >60%).
Asettaisin ylläolevan muotoon: Sytostaattien ansioista selviytyminen syövästä paranee noin 2 prosentilla, 60 prosentista 62 prosenttiin. Siis selvityminen syövästä on 60 prosenttista ilman sytostaatteja ja noin 62 prosenttia sytostaateilla.
Hei,
Ajattelin hieman selventää tuota Clinical Oncology lehden The contribution of cytotoxic chemotherapy to 5-year survival in adult malignancies -artikkelia. Abstraktiahan ei tulisi käyttää tiedon lähteenä, sillä sen tarkoitus on herättää lukijan mielenkiinto lukemaan koko juttu. Valitettavasti artikkeli ei ole ilmainen ja itsekin luin yliopiston tunnuksien kautta, mutta voin selventää siltä pohjalta miksi tulokset vaikuttavat kovin vaatimattomilta vain abstraktia selailleille.
Artikkeli analysoi sytostaattien lisävaikutusta muiden syöpähoitojen (leikkaus, sädehoito ja näiden yhdistelmä – uudemmat hoidot kuten immunoterapia ja hormonaalinen hoito oli jätetty tässä analyysissa huomioimatta) yhteydessä ja käsitteli 22 yleisintä syöpätyyppiä. On toki totta, että suuressa osassa syövistä kemoterapialla ei ollut parannusta viiden vuoden elinajanodotteeseen, josta esimerkkinä pään ja kaulan alueen syövät, jotka hoidetaan pääasiassa sädehoidolla ja/tai leikkauksella. Toisaalta pitää ottaa huomioon, että monissa ”kemosensitiivisissä” syövissä kemoterapia yksinään vastaa hyvin suuresta osasta 5 vuoden jälkeen elossaolleista, joita esimerkiksi ovat kivessyöpä (kemoterapian hyöty 5 vuoden selviytymisennusteeseen 37,7%), Hodgiknin lymfooma (40,3%) ja kohdunkaulan syöpä (12%).
Kuitenkin on hyvä muistaa, ettei yksittäiset tutkimukset luo varmaa tietoa vaan tieto kerääntyy useiden tutkimusten pohjalta ja yksittäisiä tutkimuksia olisikin hyvä tarkastella osana kokonaisuutta. Tästä syystä jätän itse johtopäätökset alan asiantuntijoiden (syöpälääkäreiden) vastuulle, jotka näitä tutkimuksia lukevat säännöllisesti.
Kirjoitan nimettömänä koska en halua osallistua keskusteluun sen enempää.
Nimetön lääketieteen opiskelija, kiitos kommentista ja lisävalaisusta artikkeliin, joka analysoi sytostaattien lisävaikutusta muiden syöpähoitojen tukena. Artikkeli kertoi, että sytostaattien osuus kokonaisvaikutuksesta mainituissa tapauksissa oli varsin pieni. Antti Heikkilän pointti kirjassaan ”Lääkkeetön elämä” on nähdäkseni nostaa esiin lääkkeettömiä syövän tukihoitoja, joita hänen mielestään tutkitaan ja käytetään nykyisin liian vähän. Opetetaanko niitä tuleville lääkäreille? Jos jonkin lääkkeettömän hoidon lisävaikutus olisi esimerkiksi 10% kokonaisvaikutuksesta, kannattaisiko sitä opettaa lääkiksessä? Ja miten tukihoito vaikuttaisi potilaan kokonaishyvinvointiin, koettuun terveyteen? Kannattaisiko tällaista tutkia?
Kyllä Martti. Mikäli Antti Heikkilä olisi ilmaissut asian noin kirjassaan, en olisi todennäköisesti laskenut sitä asiavirheeksi.
Heikkilän ensisijainen asiavirhe on siis se, että hänen mukaansa sytostaateilla hoidetuista potilaista selviää 5v aikana ainoastaan 2%, vaikka lukema on todellisuudessa yli 60%. Heikkilän teksti voi siis antaa vaikutelman syöpälääkkeiden vaarallisuudesta aivan samalla tavalla kuin myös hänen erittäin virheellinen tulkintansa ”brittiläisestä arviosta”.
Entäs olisiko väite tuosta 2 prosentin erosta (60% vs 62%) pätevä? Sanoisin, että tuon 15 vuotta vanhan artikkelin johtopäätös olisi syytä kyseenalaistaa. Artikkeli ei vaikuta lukemani perusteella kovin hyvin tehdyltä, ja eräs neljän hengen tutkijaryhmä on myös julkaissut samassa Clinical Oncology -lehdessä hyvin tiukan kritiikin kyseisestä tutkimusartikkelista: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15997929
Etsin vielä kertaalleen tutkimusta glioblastoomasta ja C-vitamiinista, niin löysin sen Heikkilän mainitseman tutkimuksen: https://www.cell.com/cancer-cell/fulltext/S1535-6108(17)30062-4 — Se on alustava aineisto, mutta äkkiseltään se näyttää tukevan Heikkilän väitettä glioblastoomapotilaiden paremmasta selviämisestä C-vitamiinilla. Hyvä löytö Heikkilältä.
On hämmentävää, että Hesarissa on samanaikaisesti sekä tutkivaa että hutkivaa journalismia. Tutkivaa tyyliä edustavat kummankin Saarikosken kirjoitukset nykyisestä USA:n kaaoksesta. Niissä on pyritty katsomaan tilannetta kahdella silmällä, molemmista näkökulmista. Muutenhan tilanteen syvällisempi ymmärtäminen ei voisikaan onnistua. – Hutkivaa tyyliä taas edustaa selkeän tarkoitushakuinen ja leimaava kirjoittelu lääkäri Antti Heikkilästä ja lääkkeettömän hoidon ihanteesta. Kirjoittelu Heikkilästä on kuin toisinto eduskunnassa käydyistä ”keskusteluista”, joissa toisen puolueen edustajan väitetään sanoneen jotain sellaista, jota tämä ei ole sanonut. Sen jälkeen käydäänkin raivokkaasti tämän itse luodun kuvitteellisen hirviön kimppuun.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että oeltko myös lukenut nuo Heikkilän kirjassaan viittamat tutkimukset vai siteeratko Heikkilän kirjoituksia kritiikittömästi faktana?
Henna, mitähän lähteitä tarkoitat? Heikkilän kirjan Syöpä-osion lähdeviitteissä on yli 60 julkaisua. En ole niistä lukenut kuin muutaman. Oletko sinä? Onko Hesarin toimittaja? Kuka on? Vladimir Heiskanen ehkä on lukenut, koska on nähnyt suuren vaivan kirjan virheiden esille kaivamisessa. Vastauksessani Vladimirin kommenttiin kerron lähdeviiteasiasta tarkemmin. Voisitko katsoa sieltä.
Tässä kirjoituksessa, kuten tekstissäni mainitsen, olen keskittynyt journalismin etiikkaan (esimerkkinä Heikkilä-case). Ajatus oli osoittaa kuinka tiedotusvälineet voivat nyky-yhteiskunnassamme lynkata eli mitätöidä ja häpäistä jonkun ihmisen, kirjan tai muun asian riippumatta siitä, mikä tuon ihmisen, kirjan tai asian tarkoitettu ja tässä mielessä todellinen ja oikea viesti on ollut. Toisin sanoen annoin esimerkin median tavasta käyttää julkisuusvaltaansa, joka tietysti on suurin juuri valtavirtamedialla, jollainen Helsingin Sanomat on.
Luettuani Heikkilän kirjan, ymmärsin, että sen poikkeuksellinen näkökulma terveyden ja sairauden hoitoon nostaa esiin medikalisaation ja pääasiassa kemiallisiin lääkkeisiin nojaavaan hoitoajattelun ilmeisen voimistumisen yhteiskunnassamme. Tähän liittyen kirja tähdentää muutostarvetta niin, että elintavat (ravitsemus ja liikunta erityisesti) mutta myös kokonaisvaltaisempi ihmisen kohtaaminen hoitojärjestelmässä otettaisiin nykyistä enemmän osaksi sairauksien hoitoa ja terveyden edistämistä.
Nämä asiat on viime kuukausina sivuutettu median Heikkilä-keskustelussa, jossa ovat painottuneet kirjan virheet. Virheiden metsästystä en halua jatkaa. Virheet ovat ikäviä ja aiheuttavat turhaa sekosotkua ja eripuraa ihmisten välillä. Toivon, että ne korjataan kirjan seuraavaan painokseen.
Kiitos blogikirjoituksista! Pauliina (ja muut blogit lukijat), Netflixistä löytyy todella mielenkiintoinen dokumentti nimeltään ”The Magic Pill, 2017”. Dokumentissa aiheina mm. insuliiniresistenssi, tyypin 2 diabetes sekä ketogeeninen ruokavalio ja sen vaikutukset syöpään/syövästä paranemiseen. Samoja aiheita, joista Heikkiläkin puhunut. Dokumentti tehty hyvin ”maalaisjärkisesti”, suosittelen.
Hesari, S-ketju ja K-ketju ovat nyt lähinnä peloissaan ruokatuotannon romuttumisesta, samalla kun Kiinan ruokavienti esim. ns. nyhtökaura viennillä on avattu.
Antti Heikkilän kirja ei ole tarkoitettu oppikirjaksi aloittelevalle nuorelle lääketieteen opiskelijalle, vaan on valaisuteos oikeaan ravinnon etsimiseen ja oikean hoidon tavoittamiseen kansalaisten etsiessä tässä mainoskulttuurissa oikeita hoito-ohjeita omiin sairauksiinsa.
Kenelläkään meistä ei ole niin suurta tietoa osaamisessa, kuin Antti Heikkilällä on tällä hetkellä.
Hän on 1970-luvulta asti lääketieteen ja kirurgian ohella tutustunut moneen kansanparannuskeinoon ja nähnyt tavallisten kansanparantajien hoitavan silmiensä edessä paremmin potilaita kuin hänen omat leikkausvälineensä.
Tämä syy, miksi Heikkilääkin nyt jahdataan, juontaa 1900-luvun alkupuolilta, kun kansanparantajat osasivat paljon enemmän, kuin kukaan lääkäreistä silloin!
Monet kansanparantajat pakotettiin hävittämään laitteensa ja tuomion uhalla määrättiin lopettamaan kaikki kansanparantamistyönsä.
Ei siis ole ihme, jos ei mainoslehtinen Hesari ja ruuanjakelun suuryritykset ainoastaan muutaman ns. lääketieteen osaavan lauseiden turvin yrittävät puollustaa kynsin hampain ns. nykylääketiedettä, sekä suuryrityksiä ruuanjakelussa ja lääkkeiden myynnissä ja hinnoittelussa.
Kansahan kaiken maksaa!
Vasaramies etsii nauloja – rakentaakseen jotain. Tuo HS purkutyömaa etsii vain ruosteisia nauloja – purkaakseen jotain esim. alkavaa keskustelua ketodieetistä, insuliiniresistenssistä, metabolisista immunologisista häiriöistä tai ylilääkityksestä (SSRI, insuliini- ja kolesterolilääkkeet) tai vanhusten monilääkityksestä .(Polyfarmasia).
Tämä nuijiminen alkoi kyllä jo kahdessa ohjelmassa YLE:llä, joissa Heikkilä liitettiin uskomushoitoihin.
Toimittaja Annvi Gardbergin asenteellinen suhtautuminen käy ilmi näistä jutun keskusteluosion kommenteista:
Annvi Gardberg YLE 03.12.2018 – 07:43
Antti Heikkilä har många anhängare som följer hans diet och föreskrifter. Jag valde ursprungligen att intervjua honom för Spotlight om cancer och alternativmedicin (Hopp till salu) eftersom han har tagit emot många cancerpatienter som vill klara sig utan medicinsk vård.
—
Annvi Gardberg 03.12.2018 – 14:02
Du har rätt i att han har gett dem råd, men han frånsäger sig ansvar genom att skriva: ”Jag blandar mig inte i den officiella vården, jag ger bara stödande vård” – vilket antagligen handlar om diet och D-vitamin med mera. En cancerpatient jag talade med hade blivit ordinerad blodprov som skulle visa brist på ämnen i kroppen hen led av.
Heikkilän ”rikos” oli siis se, että hänen hoitoonsa tuli syöpäsairaita, jotka eivät halunneet raskaita sädetys- ja sytostaattihoitoja. Olisiko Heikkilän pitänyt kieltäytyä hoitamasta heitä?
Lisäksi Gardberg esittää tuossa vihjailuja Heikkilän antamista ”neuvoista”.
Raskaimmaksi Heikkilän virheeksi väitetty ”…2,1% potilaista selvisi sytostaateilla…” näyttää olevan formaalisti oikein eli tutkimuksen tuloksen mukainen. Eli se ei ole virhe lainkaan. On mielipidejuttu, millä sanakäänteillä asia olisi ilmaistava. Heikkilällä on oikeus omiin mielipiteisiinsä ja täten saa esittää asiansa näinkin.
Tämä asia johti työpaikan menetykseen ja saattaa johtaa lääkärin oikeuksien menetykseen.
Juttuvinkki medialle: Onko lääketieteessä enemmänkin tutkimuksia, joiden tulosten julkaisija menettää työnsä ja ammattinsa, jos sattuu olemaan lääkäri?
Kun kirjoittaja nyt tässä niin kovasti muistuttaa keskittyvänsä ”journalismin etiikkaan”, on hyvä palauttaa mieliin, miten A. Heikkilä ihan alun perin julkisuuteen pomppasi. Nimittäin toimittaja Mirja Pyykön haastatteluohjelmassa n. v 2002 A. Heikkilä sai esittää silloisia omituisia ajatuksiaan täysin kritiikittömästi Pyykö palvoessa vierestä. Samalla A. Heikkilä tuossa TV-lähetyksessä haukkui oikeita ortopedeja, mutta on silti kaikki nämä vuodet ratsastanut ortopedin tittelillään, vaikka ei ole koskaan oikeita ortopedin töitä menestyksellisesti tehnyt. Sittemmin hän on nostanut itsensä kaikkien alojen asiantuntijaksi.
Kiitos, Ortopedi kommentista. Esität mielenkiintoisen vertauksen Mirja Pyykön ja Satu Vasantolan journalististen juttujen välillä. Toinen palvoo ja toinen parjaa. Ehkä olisi mahdollista tehdä neutraalimpia juttuja jatkossa ja ottaa huomioon erilaisia näkökantoja hoitamiseen ja terveyden edistämiseen. Siitähän tässä kai lopulta on kysymys?
En voi ottaa kantaa Pyykön ohjelmaan ja Heikkilän ”silloisiin omituisiin ajatuksiin” tai Pyykön mahdolliseen ”palvontaan”, kun en ole ohjelmaa nähnyt. Varmasti tuntui ikävältä kokea (ehkä myös oman ammattikuntasi puolesta) tulleesi haukutuksi ohjelmassa jossa et voinut ilmaista omaa kantaasi. Ymmärrettävää on, että muistat sen edelleen 17 vuoden jälkeenkin. Toivottavasti sait tuolloin sanotuksi mielipiteesi henkilökohtaisesti Pyykölle ja Heikkilälle itselleen ja/tai muissa Ylen ohjelmissa ja/tai muissa tiedotusvälineissä. Ainakin nyt, tässä blogissa sait sanoa kantasi.
Pohdin kuitenkin, että ei kai se, että Heikkilä on mahdollisesti haukkunut ortopedejä 17 vuotta sitten, oikeuta Satu Vasantolaa neljän lääkärin tukemana esittämään vuonna 2018 valtakunnan päälehdessä väitteitä, joissa ei siis suoranaisesti valehdella, mutta linkittämällä toisistaan erillisiä asioita yhteen luodaan vahva mielikuva Heikkilän tekstin vaarallisuudesta, kuten kirjoituksen analyysissäni osoitan. Lehdessähän vihjataan, että Heikkilä muka neuvoisi potilaita hylkäämään lääketieteelliset syöpähoidot. Sellaista hän ei kirjassaan tee. Kirjan tekstin mukaan hän ei tee niin myöskään vastaanotollaan. Hän puhuu tukihoidoista.
Aika usein näkee viitattavan Antti Heikkilän koulutukseen. Minkähän takia se, että hän on koulutukseltaan ortopedian erikoislääkäri, mutta tekee tavallisen (yleis)lääkärin hommia on jotenkin huono tai vähäarvoisempi asia?
Mitä tulee tuohon mielipiteeseesi, että Heikkilä ”on nostanut itsensä kaikkien alojen asiantuntijaksi”, siihenkään en osaa ottaa mitään kantaa. Hän on kirjoittanut kirjoja jo 1990-luvulta lähtien. Kirjat näyttävät herättävän voimakkaita reaktioita. Olen lukenut vain ”Siunattu kipu” -kirjan, mutta ajattelin kyllä lukea muitakin – sen verran kovaa hänen viimeaikainen nuijimisensa mediassa on ollut. Haluan ymmärtää, miksi osa hänen omasta ammattikunnastaan on niin voimakkaasti torjunta- ja hyökkäysasemissa.
Voi olla, että en koskaan ymmärrä. Mutta ainakin voin yrittää.
Muuten tuo sytostaattikohta taisi todellisuudessa olla seuraavaa : pahanlaatuisissa syövissä sytostaattihoitojen hyöty oli 2-1 – 2,3 %:n luokkaa eli pahanlaatuisista syövistä yli 100 tapauksessa -> selviytyjiä olisi 100 tapauksessa 60 sijaan 62. Heikkilähän taitaa väittää että sytostaateilla hoidettaessa 100 tapauksesta yleensä selviää 2 kpl. (5v aikana) Taidetaan kirjassa ottaa aikas kova väite sytostaattihoitojen vaarallisuudesta tai ainakin hyödyttömyydestä.vain kaksi sadasta pelastuu. Eli Heikkilän väitteiden mukaan sytostaattihoidot ovat tappavia, tai no ?
”Heikkilähän taitaa väittää että sytostaateilla hoidettaessa 100 tapauksesta yleensä selviää 2 kpl.”
Heikkilä ei väitä kirjassaan näin. Näin väittävät jotkut, jotka eivät ole lukeneet tekstiä, ja pistävät sanat Heikkilän suuhun.
[…] Levittääkö media vääristeltyä tietoa Antti Heikkilän kirjasta? […]
Hyvä Pauliina Arva
Kommenttiini kirjoittamassasi vastauksessa toteat lopuksi:
”Aika usein näkee viitattavan Antti Heikkilän koulutukseen. Minkähän takia se, että hän on koulutukseltaan ortopedian erikoislääkäri, mutta tekee tavallisen (yleis)lääkärin hommia on jotenkin huono tai vähäarvoisempi asia?
Mitä tulee tuohon mielipiteeseesi, että Heikkilä ”on nostanut itsensä kaikkien alojen asiantuntijaksi”, siihenkään en osaa ottaa mitään kantaa. Hän on kirjoittanut kirjoja jo 1990-luvulta lähtien. Kirjat näyttävät herättävän voimakkaita reaktioita. Olen lukenut vain ”Siunattu kipu” -kirjan, mutta ajattelin kyllä lukea muitakin – sen verran kovaa hänen viimeaikainen nuijimisensa mediassa on ollut. Haluan ymmärtää, miksi osa hänen omasta ammattikunnastaan on niin voimakkaasti torjunta- ja hyökkäysasemissa.
Voi olla, että en koskaan ymmärrä. Mutta ainakin voin yrittää.”
Olet itse niin ideologiasi sokaisema, että et näe Sinulle tarjottavia vastauksia. Katsot minunkin aikaisempaa kommenttiani jostakin norsunluutornistasi todeten, että ”Toivottavasti sait tuolloin sanotuksi mielipiteesi henkilökohtaisesti Pyykölle ja Heikkilälle itselleen ja/tai muissa Ylen ohjelmissa ja/tai muissa tiedotusvälineissä. Ainakin nyt, tässä blogissa sait sanoa kantasi.”
Minua ei pätkääkään liikuta, tietääkö A. Heikkilä tai Mirja Pyykkö, mitä mieltä minä olen, mutta en voi sietää suuren yleisön huijaamista.
Jos nyt todellakin oikeasti haluat yrittää ymmärtää, miksi suurin osa A.Heikkilän omasta ammattikunnasta karsastaa häntä, voin vielä yrittää vääntää rautalangasta: Lääketiede on avointa tutkimutulosten julkaisua, vertailua ja niiden merkityksestä keskustelua. Yksittäisiä mielipiteitä tietysti riittää, koska olemme kaikki ihmisiä, mutta ns. tiedeyhteisön enemmän tai vähemmän yhtenäinen näkemys perustuu tutkimustuloksiin, ei mielipiteisiin. Tätä asiaa maallikoiden on yleensä vaikea käsittää, vaan he vetoavat yksittäisiin tapauksiin, jotka sinänsä voivat olla hyvinkin vaikuttavia, mutta eivät vielä todista mitään.
A. Heikkilä vetää ihan omaa linjaansa perustaen näkemyksensä vain omiin mielipiteisiinsä ja uskomuksiin. Hän kirjoissaan höystää niitä sopivasti valitsemillaan ja tulkitsemillaan viitteillä, jotta kirjoitukset näyttäisivät tieteellisemmiltä. Koska hän on laillistettu lääkäri ja vielä onnistunut suorittamaan ortopedian ja traumatologian erikoislääkärin tutkinnon, hän vaikuttaa suuren yleisön silmissä uskottavammalta kuin henkilö, jolla ei ole virallista terveydenhuoltoalan koulutusta. Kuitenkaan hänen toimintansa ja kirjoituksensa eivät vastaa sitä, mitä hänen tutkinnoillaan ja titteleillään olisi oletettavissa. Tämän takia lääkärikunta suhtautuu häneen torjuvammin kuin johonkin vastaavia mielipiteitä esittäviin maallikoihin.
Ortopedien keskuudessa tämä kriittisyys tietysti korostuu, koska on vaara, että asiaa tarkemmin ymmärtämätön suuri yleisö voi kuvitella, että A.Heikkilän toiminta ja kirjoittelu edustaisi ortopedian ammattilaisia laajemminkin. Koska A.Heikkilän toiminnassa ei ole oikeastaan mitään yhtymäkohtia ortopedian ja traumatologian erikoislääkärien työhön, on ehdottoman negatiivinen asia, että hän ratsastaa tuolla tittelillä.
Hyvää Ortopedi, olisi tietysti asiallista, jos uskaltautuisit ihan omalla nimelläsi kirjoittamaan. Mutta ymmärrän kyllä, että se ei aina ole mahdollista.
Vastaan muutamaan kohtaan (kopioin kommenttisi ja vastaan perään):
Ortopedi: ”Minua ei pätkääkään liikuta, tietääkö A. Heikkilä tai Mirja Pyykkö, mitä mieltä minä olen, mutta en voi sietää suuren yleisön huijaamista.”
Pauliina: Mitä huijaamista tarkoitat? Miten suurta yleisöä on Lääkkeetön elämä -kirjassa huijattu? Oletko lukenut kirjan? Virheitähän kirjassa on, ja se on tuomittavaa (toivon mukaan korjaavat ne seuraavassa painoksessa), mutta siellä on todella paljon tärkeää ja faktoihin nojaava tietoa. Joten olisi hyvä jos yksilöisit, miten Lääkkeetön elämä -kirjassa suurta yleisöä huijataan? Väite on nimittäin aika voimakas. En kaipaa tähän Vladimir Heiskasen 80 virheen listaa, joka on tiedossani. Siinä listassa olevia virheitä ja kommentteja ei voi pitää huijauksena (tietoisena valehtelemisena ihmisille). Lääkkeetön elämä -kirjan virheitä paheksun.
Ortopedi: Jos nyt todellakin oikeasti haluat yrittää ymmärtää, miksi suurin osa A. Heikkilän omasta ammattikunnasta karsastaa häntä, voin vielä yrittää vääntää rautalangasta: Lääketiede on avointa tutkimustulosten julkaisua, vertailua ja niiden merkityksestä keskustelua. Yksittäisiä mielipiteitä tietysti riittää, koska olemme kaikki ihmisiä, mutta ns. tiedeyhteisön enemmän tai vähemmän yhtenäinen näkemys perustuu tutkimustuloksiin, ei mielipiteisiin. Tätä asiaa maallikoiden on yleensä vaikea käsittää, vaan he vetoavat yksittäisiin tapauksiin, jotka sinänsä voivat olla hyvinkin vaikuttavia, mutta eivät vielä todista mitään.
Pauliina: Kyllä, oikeasti haluan ymmärtää. Tässä kirjoituksessani en muuten ole ottanut kantaa Heikkilän persoonaan tai hänen muihin kirjoihinsa (kun en ole niitä lukenut, paitsi kipukirjan), vaan siihen, miten media on kirjoittanut epätotuutta tästä uudesta kirjasta ”Lääkkeetön elämä”. Sanoin, että aion lukea muutkin kirjat, jotta ymmärtäisin paremmin häneen kohdistuneet reaktiot. Vastauksesi valaisee jo jonkin verran sitä, mistä on kysymys. Kiitos siitä.
Mielestäni sinulla kuitenkin on melko ruusuinen kuva tieteen (mm. lääketieteen) avoimuudesta ja neutraaliudesta.Siitä nimittäin käydään kaikkialla maailmassa parhaillaan intensiivistä keskustelua, mm. Lancetissa taannoin koskien tieteellistä julkaisemista. Toinen huomionarvoinen seikka on, että lääketieteen ja ylipäänsä terveyttä ja sairautta koskevien tieteellisen tutkimuksen tulokset tosiasiassa eivät siirry suoraan ja yksinkertaisesti (aina eivät koskaan) terveydenhuollon käytäntöihin. Tämäkin (eli sotketaan tiede ja käytäntö) sekoittaa aika paljon keskustelua. Väliin tulevia muuttujia ovat terveyspolitiikka, eri intressiryhmien intressit ja taloudelliset motiivit yhteiskunnassa. Nämä kaikki kietoutuvat toisiinsa sote-käytännöistä ja erilaisista hoitotavoista päätettäessä julkisen rahoituksen turvin.
A. Heikkilä ottaa kirjassa Lääkkeetön elämä kantaa myös terveyspolitiikkaan, johon hänellä kansalaisena on täysi oikeus. Ei minun tarvitse olla hänen kanssaan samaa mieltä puolustaakseni kansalaisen oikeudenmukaista kohtelua mediassa (Hesarissa), joka on antanut julkisen tuomion käyttäen epätotuudellisia perusteluja. Minun pointtini on se, että median (erityisesti Hesarin) kirjoittelu ei ole noudattanut hyvää journalistista käytäntöä (kyse ei ole siis tavanomaisesta kirjakritiikistä). Hesarin Satu Vasantolan jutussa (ja sitä seuraavissa jutuissa myös) on vinoja päätelmiä tosiasioista: väitetään kirjassa sanotun sellaista, mitä siellä ei sanota. Ja tällä perusteella sitten väitetään Heikkilän kirjaa (myös Heikkilää itseään) ”hengenvaaralliseksi”. Tämä lähentelee kunnianloukkausta ja jopa vainoa, koska väitteet eivät perustu tosiasioihin. Normaali kritiikki ei ole vainoa. Totta kai kritisoida saa ja pitääkin.
Järjestelmätasolla kirjassa vastustetaan mm. jäykkiä hoitosuosituksia ja liiallista lääkkeiden käyttöä. En voi pitää tällaista huijauksena, koska ”hoitosuositukset ja miten niitä pitäisi käytännössä soveltaa” on mielipidekysymys (vaikka suositukset nojaavatkin tutkimustietoihin), siis ei tieteellinen asia ja koska lääkkeiden liikakäyttö terveydenhuollossa on ihan tutkittu fakta.
Tämä ei tarkoita että mielestäni lääkkeet ovat paha asia, e tietenkään, ne ovat hyvä asia. Mutta liiallista lääkkeiden käyttöä on voitava kritisoida. Se on potilaisturvallisuuden kannalta tärkeää. Sitä Lääkkeetön elämä tekee. Se ei ole huijausta. Sitä teki myös taannoinen Too Much Medicine -symposiumi Helsingissä elokuussa 2018. Siitä keskustelee myös lääkäriyhteisö.
Kirjassa esitetyistä elintapasuosituksista voi olla mitä mieltä tahansa. Esiteltyä vähähiilihydraattista (keto)dieettiä ei ole laajoissa tutkimuksissa osoitettu vaaralliseksi. Ei sitä ole osoitettu myöskään ylivertaiseksi muihin verrattuna, se on yksi dieetti muiden joukossa, joillekin sopii, toisille ei.
Heikkilän kirjassa olevat virheet pitääkin tuomita, mutta Hesarin kaikissa, aihetta sivuavissa jutuissa ei ole ollut kysymys vain virheiden paljastuksesta/faktantarkistuksesta eli asiallisesta kritiikistä, vaan pelottelusta kirjan ”Lääkkeetön elämä” vaarallisuudesta epätotuudellisin perustein. Tämä on minusta moraalisesti väärin – huolimatta siitä, että Heikkilä ärsyttää kirjoituksillaan ihmisiä tosi paljon. (Minuakin on ärsyttänyt Lääkkeetön elämä -kirjan aggressiivinen tyyli). Silti epätotuudellinen kritiikki ja oma ärsyyntyminen on pidettävä erillään toisistaan.
Ideologiakeskustelua ei ehkä kannata edes aloittaa? Ei ole kukaan aikaisemmin väittänyt kuten sinä, että ideologiani (mikä se lieneekin?) on sokaissut minut. Kerta se on ensimmäinenkin. Kiitos kommentista.
Te puhutte paljon. Kuka jaksaa lukea.
Jaa edelleen 2,1 ja 2,3% liittyy sytostaattihoidon lisätehoon tutkimuksessa. Mikäli blokaajan teksti kirjan sivulta 133 on oikea, Heikkilä väittää, että 2,1% sytöstaatteja saaneista selvisi eikös tämä tarkoita että 98% ei selvinnyt 5 vuotisessa seurannassa. Brittiläisen tutkimuksen kolmannes oli muuten oikein paitsi että jätettiin mainitsemasta ettei ryhmänä ollut kaikki hoitoa saaneet vaan saattohoidossa olleet.
Niin ja väitteistä conclusions, sytostaattihoidossa kuukaudessa kuolee kolmannes ja 5 vuoden päästä hengissä on vain 2%. Taitaa olla melkoista pelottelua. Tai no niin mitä on selvisi? parani syövästä, vai oli hengissä
Heikkilän lauseen ydin on: ”…2,1% potilaista selvisi sytostaateilla…”
Jos jätät tuosta sanan sytostaateilla pois, niin voit väittää, että 97,9% ei selvinnyt. Eli menehtyi.
Kun sana sytostaateilla on mukana, niin 2,1% selvisi sytostaattien avulla. Eli 97,9%:lle sytostaateista ei ollut apua.
Saattaa olla, että Heikkilää on naurattanut keksittyään tämän lauserakenteen? Mainosta tuli rutkasti kirjalle.
entäs ne statiinit kirjoitti: ”Jaa edelleen 2,1 ja 2,3% liittyy sytostaattihoidon lisätehoon tutkimuksessa. Mikäli blokaajan teksti kirjan sivulta 133 on oikea, Heikkilä väittää, että 2,1% sytöstaatteja saaneista selvisi eikös tämä tarkoita että 98% ei selvinnyt 5 vuotisessa seurannassa.”
On totta, että Heikkilän teksti ei anna tietoa tarpeeksi, kokonaiskuvan hahmottamikseksi, joten siitä saa/voi saada mainitsemasi johtopäätöksen. Sytostaattihoidon osuus ihmisten selviytymisessä syövästä on joko 2.1 tai 2.3% maasta riippuen. Siis noin 98% sytostaattihoidoissa siitä ei ollut apua/tehoa, verrattuna ilman hoitoa selvinneisiin. Heikkilä ei anna sitä tietoa, mikä oli ihmisten selvityminen syövästä, ilman hoitoa, joka oli 60%. Niimpä ei voida sanoa, että 98% ei selvinnyt, sytostaattihoidoista 5 vuoden seurannassa, vaan että noin 38% heistä ei selviytynyt.
Niin puhutaanko sytostaattihoitoja saaneista 5- vuotiskauden jälkeen vai hoitoa saaneista joilla on pahanlaatuinen syöpä. Kuinkahan moni selvisi näistä hoitoa saaneista 5 vuotta? Oliko se tuo 60%:a vai oliko 60%:a yleensä syövästä selviytymisprosentti.
Tosiaan raflaavus vähenee huomattavasti, jos lisätään, että pahalaatuisten syöpien tai saattohoidossa olevien lääkinnässä sytotaateilla…
entäs ne statiinit: ”Kuinkahan moni selvisi näistä hoitoa saaneista 5 vuotta? Oliko se tuo 60%:a vai oliko 60%:a yleensä syövästä selviytymisprosentti.”
Ilman sytostaattihoitoa selviytymisprosentti oli 60. Sytostaattihoidot lisäävät tuon selviytymisprosentin 62. Siis, sytostaateilla selvinneiden osuus on tässä tapauksessa se, mitä Heikkilä kirjassaan mainitsee, noin 2%.
Niin vai onko tuo 60% ylennsä syövistä. Vai käytetäänkö sytostaatteja vain pahalaatuisissa syövissä?
[…] Kyllä, kirjassa oli virheitä, joita on korjattu vuoden 2019 painokseen, mutta mitkään kirjassa olleet virheet (lähinnä huolimattomat viitaukset alkuperäistutkimuksiin) eivät olleet sellaisia, että niiden voisi väittää tai järkevin perustein edes olettaa aiheuttavan lukijoille vaaroja. https://liinanblogi.com/2019/01/13/levittaako-media-vaaristeltya-tietoa-antti-heikkilan-kirjasta/ […]