Olenko syntynyt maahan, jossa noitavainot eivät päättyneetkään muutama vuosisata sitten? Antti Heikkilän julkinen lynkkaus Suomen suurimmassa päivälehdessä ja muissakin medioissa sattuu sydämeeni.
Onko lääkäri Antti Heikkilän uusi kirja Lääkkeetön elämä todellakin vaarallinen kuten Helsingin Sanomat väittää? Levittääkö se valetietoa, joka on haitallista kansalaisille?
Lue ihmeessä itse Heikkilän kirja, niin voit vapaasti, ilman kenenkään sinulle tekemiä valmiita tulkintoja, päätellä, mistä tämä valtava noitavainomainen toiminta juontuu, mitkä taustatekijät siinä heijastuvat ja mihin koko jahtaamisella oikein pyritään.
Mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa? Miksi julkisuudessa (suurimmissa sanomalehdissä ja Ylessä) ei pystytä käymään avointa tai edes jossain väärin tasapuolista keskustelua terveyden ja sairauden hoitamisesta?
Tai ehkä yhteiskuntaa ja kansalaisia ei vaivaakaan mikään.
Ainoastaan media ja sen nykyiset toimintaperiaatteet ja verinen kilpailu kuluttajista ruokkivat vastakkainasettelua, syyttelyä, syyllisten etsimistä ja ristiriitojen esiin nostamista vähän asiasta kuin asiasta.
Helsingin sanomien viime sunnuntain 16.12. 2018 numero asettaa Antti Heikkilän inhokkien listalle, väärän totuuden julistajaksi ja virheellisten terveystietojen levittäjäksi (kohu)toimittaja Satu Vasantolan otsikoimassa jutussa Kohukirja vilisee virheitä. Tiistaina 18.12.2018 tuomio vielä vahvistui HS:n jutussa, jonka otsikko on Otava ei ota vastuuta Heikkilän kirjan virheistä.
Ensin Vasantola kertoo, että kyseessä on ”kohukirja”, millä viitataan siihen, että se ei ole ”oikea” tietokirja, vaan sellainen, josta nousee kohua ja hässäkkää (kukahan sellaista oikeastaan on synnyttänyt?) ja jossa on valtavasti, oikein vilisemällä, virheitä. Tiistain lehdessä sitten kampanja jatkui syytöksellä kustantajan vastuuttomuudesta ”ei ota vastuuta kirjan virheistä”. Tässä jutussa on jo lähtöoletuksena, että kirja on virheellinen, jopa vaarallinen!
Onko vaarallista?
Sen nettiversion otsikossa sentään puhutaan ”vaarallisina pidetyistä” virheistä. Jutussa mainitaan sana ”vaarallinen” viisi kertaa ja ”jopa hengenvaarallinen” yhden kerran. Sunnuntain jutussa vaarat ja vaarallisuus mainitaan kahdeksan kertaa!
Tällaisesta kirjoituksesta välittyy kuva, että Antti Heikkilä voi olla hengenvaarallinen! Tämä on rankka vihjaus ammattilaisesta, jonka työ on auttaa ihmisiä.
No, tänä aamuna 19.12.2018 meinasi mennä kahvi väärään kurkkuun, kun avasin Hesarin kulttuuriosaston. Siellä Taika Dahlbom taianomaisesti täräyttää Kustantajat julkaisevat valetietoa, sillä se myy. Silmät ymmyrkäisinä katselen Taikan pyöreähköjä kasvoja ja intoa puhkuvaa katsetta kasvokuvassa ja mietin mitähän neito nyt oikein meinaa.
Taikan jutussa ei nimittäin enää selitellä tai perustella mitään, vaan rinnastetaan Antti Heikkilän Lääkkeetön elämä rikolliseen toimintaan. Jutussa aivan selvästi vihjataan, mutta ei toki sanota suoraan, että sekä kirjan kirjoittaja että kustantaja voisivat mahdollisesti joutua oikeuteen ja saada tuomion. Ohhoh! (Mitähän vielä seuraavina päivinä mediasta on odotettavissa?)
Sitten toimittaja vertaa kustantaja Otavaa Pontius Pilatukseen kirjoittamalla kustantajan tuottoisasta käsienpesusta koskien tietojen paikkansapitävyyttä, joita kuitenkaan Taika itse eivätkä muutkaan aikaisemmat, kampanjaan osallistuvat lynkkaustoimittajat todellisuudessa olleet tsekanneet huolellisesti, monipuolisesti ja useat tieteelliset näkökulmat huomioon ottaen. Luotettiin neljään ”lääkäritodistajaan”, joita Vasantola haastatteli sunnuntain jutussaan.
Lopuksi Taika-toimittaja hieman opetti kustantajaa kertomalla, että on mahdollista toimia vastuullisesti ja korjata kirjassa esiintyviä virheitä lisäämällä painettuihin kirjoihin korjauslehtinen.
Heikkilän kirjassa on varmasti virheitä. Minäkin niitä huomasin, vaikken pyrkinytkään virkkuukoukulla etsimään kuten muutamat bloggaajat, jotka kertovat löytäneensä yhteensä noin 70 virhettä (isoja ja pieniä sekä kirjoitusvirheitä, suuri osa oli bloggaajien itsensäkin mukaan melko vähäisiä).
Kirjassa on myös asioita ja asioiden esittämistapaa, joita en kannata ja joista en ole samaa mieltä. Silti tarkastelen kirjaa, jonka nimi on todella hieno LÄÄKKEETÖN ELÄMÄ, mieluummin kokonaisuutena ja katson, mitä hyötyä siitä voisi olla tavalliselle ihmiselle. En näe mitään syytä lähteä haukkumaan kymmenien vuosien kliinisen kokemuksen ja tutkijankoulutuksen saanutta ihmistä siitä, että hänellä on erilaisia näkemyksiä kuin itselläni, vaikka kirjassa virheitä olisikin.
Se, että lähes kaikissa tietokirjoissa on jokunen virhe, ei tietenkään voi olla Heikkilälle mikään puolustus.
Mistä saa puhua ja miten?
Mutta Lääkkeettömän elämän julkisessa ja massiivisessa lynkkauksessa on kysymys aivan muusta kuin yksittäisistä virheistä ja sellaisista virheistä, jotka yksiselitteisesti voitaisiin ymmärtää virheiksi. Kysymys on pikemminkin näkemyseroista (myös tieteellisistä näkemyseroista, jotka ovat maailmanlaajuisesti todellisia), joista nykyisen Suomen terveys- ja hoitokeskustelussa jostain syystä (?) ei saisi puhua. Jos niistä puhuu, aletaan vihjailla tuomioistuimen tarpeesta. Avoimuus rikkoo jotakin sanatonta tabua. Pitäisi siis siististi keskustella vain siitä, mikä on virallisesti hyväksyttyä ja kanonisoitua.
Heikkilä puhuu, ja siksi hänestä on tullut ”vaarallinen”.
Niin, näkemyserot. Mitä ne ovat? Niistähän ei Hesarin tai virheitä kaivelevien bloggaajien kirjoituksissa puhuta halaistua sanaa. Suuren linjan näkemyserot liittyvät nähdäkseni seuraavin seikkoihin, joista Heikkilä kirjassaan puhuu, mutta joista ei ole tapana Suomessa julkisesti keskustella ja esittää erilaisia mielipiteitä:
– potilaskeskeinen hoito ja potilaan itsemääräämisoikeus ja se, mitä tämä käytännössä ja konkreettisessa hoitosuhteessa merkitsee
– potilaan ja asiakkaan valinnan vapaus ja mitä tämä käytännössä hänen elämässään tarkoittaa
– lääketeollisuuden suuri taloudellinen ja ohjausvalta sekä lääketieteellisessä tutkimuksessa että lääkkeiden käytössä
– liiallinen lääkkeiden ja lääketieteellisten toimenpiteiden käyttö terveydenhuollossa suhteessa elintapalääketieteellisiin näkemyksiin (Tästä puhuttiin mm. Too Much Medicine -symposiumissa Helsingissä elokuussa 2018; ei ole siis omaa kuvitelmaani, vaan tiedeyhteisön esiin nostama, todellinen pulma).
Osaltaan ärhäkkääseen vastaiskuun Lääkkeetöntä elämää vastaan vaikuttavat myös tieteellinen ja kaupallinen kiistely rasvoista, liikunnan muodoista ja intensiteetistä, mielenterveyden hoitomallista. Heikkilä esittelee Keroputaan mallin, joka on pitkälti juuri lääkkeetön ja joka on tieteellisesti todistettu tehokkaaksi psykoosin hoidossa, mutta jota Suomessa ei ole otettu laajemmin käyttöön. Se on hissukseen vaiettu.
Antti Heikkilän kirja ilmiselvästi osuu johonkin todella kipeään kohtaan lääketieteen tutkimuksessa ja lääkintäkäytännössä ja laajemminkin koko terveydenhuoltojärjestelmässä.
Elintapalääketiede
Se osuu siihen niin kipeästi, että Heikkilän puhe elintapoihin nojaavasta hoitamisesta (englanniksi termi on life style medicine tai behavioral medicine) lääkkeiden, kirurgian ja muiden tavanomaisten lääketieteen spesifien menetelmien rinnalla saattaa herättää hätää ja ahdistusta. Saattaa nousta pelko siitä kuinka voidaan edelleen jatkaa vanhaan malliin, jos noin ”ulkolääketieteellisiä” hoitamisen tapoja hyväksytään.
Terveellisistä elämäntavoista ollaan kyllä koko Suomessa kansalaisten ja kaikkien terveysalalla toimivien kesken yhtä mieltä. Se, että ihminen voisi auttaa itseänsä MONENMUOTOISILLA ELÄMÄNTAVOILLA herättää keskustelua. Kuten pitääkin. Toivoisin vaan, että todella pystyttäisiin aidosti keskustelemaan ja argumentoimaan. Ettei tarvitsisi alkaa (symbolisesti) huutamaan tuomaria kehään, kuten Taika tekee Hesarissa. Hän toki hoitaa toimeksi saadun tehtävänsä mallikkaasti.
Ehkä koko lääketiede on kriisissä. Tästä puhuikin taannoin muuan nykymenoon (liiallisen lääkityksen, diagnosoinnin, skriinauksen ja toimenpideskeisyyden merkityksessä) kriittisesti suhtautuva suomalaisprofessori.
Muutoinhan tällaista silmiinpistävää, puolustus- ja hyökkäysmuurien rakentamista on vaikea ymmärtää. Nimittäin silloin, kun ihminen tai yhteisö (esim. valtio tai lääkäriyhteisö) kokee asemansa jollakin tavoin uhatuksi, syntyy yleensä voimakkaita tunteita, kuten (joskus tunnistamatontakin) pelkoa sekä tarve hyökkäämällä puolustautua.
Myös Antti Heikkilä hyökkää kirjassaan varsin railakkaasti erilaisia, ongelmallisina pitämiään asioita vastaan, esimerkkinä vaikkapa liikalääkitys. Heikkilä vastustaa kolesterolilääkkeiden turhaa syöttämistä esimerkiksi hyvin vanhoille.
Heikkilä on Suomessa ensimmäisiä lääkäreitä (on niitä muitakin), jotka näin julkisesti eli väestölle tarkoitetussa kirjassa, ottavat kantaa lääketeollisuuden ohjausvaltaan. Tämähän ei ole ollut tapana, kun aika yleisesti ajatellaan, että teollisuuden valvonta on Suomessa ja länsimaissa huippulaadukasta, ja näin väärinkäytöksiä ei pääsisi tapahtumaan.
Kirjoittaja kritisoi kirjassaan myös lääketieteellisen tutkimuksen vinoumia (osittain juuri lääkebisneksen toiminnasta johtuvia) ja painottaa läpi koko teoksen erityisesti lääkärin ja potilaan henkilökohtaisen hoitosuhteen suurta merkitystä.
Helpompaa, jos ei tarvitse pohtia isoja asioita
Tästä perspektiivistä katsottuna Heikkilä on mediapuristuksessa voinut varmaankin (en tiedä, kun en ole kysynyt) kokea oman asemansa uhatuksi ja heikoksi verrattuna valtavirtalääkäreihin, jotka – käytän nyt metaforaa, en siis viittaa konkreettisiin jalkineisiin – kopsuvine korkoineen tai suhisevine tossuineen kiiruhtavat toimenpidehuoneeseen turvallisessa ja yksimielisessä ammattiyhteisössä ja ammattiliiton suojeluksessa terveyskeskuksessa, -asemalla tai sairaalassa. Ei tarvitse pohtia isoja asioita, kun isommat niistä huolehtivat. Joulukin on tässä tulossa.
Mutta mihin uhkaan, mihin kipeään kohtaan Lääkkeetön elämä osui, kun siitä tämmöinen älämölö piti nostaa?
Näin valtava ryöpytys on kerta kaikkiaan kohtuutonta, vaikka ymmärränkin, että monen korvaan kalskahtaa pahalta, kun Heikkilä lääketieteen tutkimuksen ja lääkärintyön käytännön suhdetta pohtiessaan ja perustellessaan esimerkiksi lataa: ”Periaatteessa lääketiede on siten suurimmalta osalta uskomushoitoa.” (s. 18).
Tottahan se on, että lähellekään kaikki nykyisin terveydenhuollossa virallisesti käytössä olevat ja yleisesti hyväksytyt lääketieteelliset hoitometodit eivät useiden katsausten mukaan täytä lääketieteen itse itselleen asettamia tieteellisen näytön kriteereitä. Eli ne voidaan tulkita uskomushoidoiksi, ainakin mikäli ne (uskomushoidot) määritellään niin epämääräisesti kuin Lääkäriliitto ne määrittelee. (Hemilä 2018, Kattelus 2018).
Tästäkään asiasta ei oikein ole suotavaa puhua. Mutta Heikkilä puhuu. Ei siis olekaan kovin suuri ihme, että ”tuomareita” löytyy.
Mutta on muistettava, että hyvä lääkäri on ennen kaikkea ihmisrakas, ymmärtäväinen käsityöläinen, joka osaa soveltaa hankkimaansa teknistä (spesifiä) osaamista ja tutkimustietoa käytäntöön sillä tavalla, mitä hänen oma paikkansa parantajana vaatii ja edellyttää. Hän on potilaan palvelija. Tieteen, liike-elämän tai politiikan orja hän ei ole. Ei kenenkään tarvitse olla.
Arvostan, kunnioitan ja ihailen tiedettä, lukuisten eri tieteenalojen tuottamaa tietoa ihmisestä, terveydestä ja sairaudesta. Arvostan niitä koskevaa avointa, kriittistä, mutta kunnioittavaa tieteellistä ja julkista keskustelua.
Pitää olla aika vahva ihminen, että kestää erittäin voimakkaan julkisen ja julkean syyttelyyn ja häpäisyn. Moni on sairastunut. Moni on vaiennut ja lopettanut tärkeinä pitämiensä aiheiden esiin nostamisen, koska ei enää jaksa eikä uskalla – jatkuvassa lynkkauksen pelossa. Joistakin tulee kyynisiä, mistä minä puolestani tulen surulliseksi.
Heittäköön ensimmäisenä kiven se, joka pitää itseään virheettömänä.
Heikkilä vastaa tuomariksi ryhtyneelle toimittaja Satu Vasantolalle omassa blogissaan https://www.anttiheikkila.com/blogi/-hesarin-paskajuttu/?fbclid=IwAR2dI0xI0aIAQxH_OPdEKs08_glIDbmF6KILnJRvxe59y1-FqKq5crp_BG4
Päivitys 20.12. 2018 klo 22.30: Lynkkaus onnistui täydellisesti. Kirja kuoli. Vedettiin markkinoilta kollegojen mielestä vaarallisena. Kirjoittaja lienee vielä hengissä.
Oi, maamme Suomi, synnyinmaa! En ymmärrä sinua enää.
Päivitys 21.12. 2018 klo 11.00: Lääkkeetön elämä on myynnissä ainakin Akateemisessa ja Suomalaisessa. Adlibriksestakin sitä saa.
Eilen Maikkarin kymmenen uutisissa todettiin, että kirja vedetään pois myynnistä isoissa kauppaketjuissa. Siinä yhteydessä välähti kuvaruudussa noin kahden sekunnin ajan Heikkilän naamakuva ja teksti, josta saattoi lukea, jos sattui ehtimään, että ei hän syöpähoitoja vastusta. Mediassa syytetylle ikään kuin annetiin julkinen puolustusmahdollisuus, 2 sek. Todella erikoista. En meinaa pysyä tässä rumbassa perässä.
Mutta kaiken kaikkiaan taisi käydä niin, että lynkkausyritys kääntyikin mainosvaltiksi. Mielenkiintoista. Mitähän vielä seuraa.
Päivitys 23.12.2018 klo 19.00: Lääkäriseura Duodecim pohtii blogikirjoituksessa Valehoitoa vaan ei valelääkäri
Antti Heikkilän tapausta, mutta ei mainitse hänen nimeään, vaan viittaa ”viime päivien keskusteluun”. Nostan blogijutun kommenttipuheenvuoroista esiin erittäin kannatettavan ajatuksen avoimesta, ja mahdollisesti julkisesta, toinen toisiaan kunnioittavasta dialogista:
Tästä on syntynyt niin suuri kohu, että kohtuuden nimissä Antti Heikkilälle pitäisi antaa kunnollinen tilaisuus tulla kuulluksi. Joku media pääsisi maailmankartalle järjestämällä kunnon keskustelutilaisuuden, jossa mukana olisi vaikkapa kolme molempien osapuolten edustajaa. Molemmat osapuolet voisivat nostaa esiin esimerkkitapauksia metodiensa toimivuudesta. Puhetta voisi johtaa joku kykenevä puolueeton henkilö, jonka kaikki osanottajat voisivat hyväksyä. Myöhemmin keskustelua voitaisiin jatkaa ja antaa keskustelijoille tilaisuus täydentää väitteitään haluamillaan tavoilla.
Viitteet:
Heikkilä A. 2018. Lääkkeetön elämä. Otava. 270 s.
Hemilä, H. 2018. Uskomushoito-termi hämmentää : [keskustelua] Suomen Lääkärilehti, 9/2018 vsk 73, s. 558.
Kattelus M. 2018. Katteluksen vastaus Hemilälle. Suomen Lääkärilehti 9/2018 vsk 73. (Mervi Kattelus, terveyspolitiikan asiantuntija, eettisen neuvottelukunnan sihteeri Lääkäriliitto).
P.s. Hesarin linkkejä en valitettavasti tähän ehtinyt liittää, mutta nehän löytyvät netistä hakemalla. Liitän ne ehkä myöhemmin.
Kiitos, Liina, öljyn valamisesta laineille ja hyvän lääkärin määritelmästä !
T: Eläköitynyt tieteen ja kokemuksen ihmisrakas soveltaja
Ritva, tuollaiset soveltajat kuin sinä, ovat juuri niitä, joihin ihmiset ongelmissaan aidosti turvautuvat. Toivottavasti heitä on paljon tulevissakin sukupolvissa!
”muutamat bloggaajat, jotka kertovat löytäneensä yhteensä noin 70 virhettä (isoja ja pieniä sekä kirjoitusvirheitä, suuri osa oli bloggaajien itsensäkin mukaan melko vähäisiä).”
Tähän 70 virheen listaan ei kylläkään luettu mukaan kirjan kirjoitusvirheitä.
Mikäli ne olisi laskettu mukaan, lukema olisi ollut huomattavasti suurempi, sillä Olli Haataja kertoo kritiikissään että pelkästään kirjan sivuilta 73-150 hän löysi noin 30 kirjoitusvirhettä.
Eikö sinua Valtsu ollenkaan häiritse, että olet ajautunut terveydestä mitään tietämättömien Hesarin ja Ylen toimiittajien tasoseen seuraan.
Vladimir, kiitos korjauksista. Virheitä näköjään tulee, kun kiireessä tekee. Ei kuitenkaan liene tarpeen korjata tekstiin tuota kirjoitusvirheiden määrää, kun korjaus on jo tässä? Eikä virheettömyys tosiaan ole tämän juttuni pääpontti. Ilmoititte varmaan Ollin kanssa kustantajalle, että palkkaa tarkemman kustannustoimittajan ja oikolukijan. Teknisten virheiden metsästys kun on näiden ammattilaisten asia. Mukavaa, että näit vaivan korjata.
Eivät virheet ole ”teknisiä” jos väittää ihan vastakkaista mitä artikkeli johon viittaa osoittaa. Se on joko tahallista vääristelyä tai täydellistä ymmärtämättömyyttä.
Juu, ja esim. niistä lääkkeettä hoidetuista psykoosipotilaista, joille lääkkeettömyys takasi pilalle menneen elämän, ei tietty puhuta. Niitä on aika paljon.
Kuten on myös niitä, joilta turha lääkevastaisuus (tai ne uskomushoidot) on vienyt hengen.
Kova väite. Kaipaisin perustelua ja tieteellisiin tutkimuksiin perustuvia faktoja väitteesi tueksi. Mitä tarkoittaa ”aika paljon”, millaisia lukuja ja mihin tutkimuksiin tai tilastoihin tällä viittaat?
Niin, tai niitä joiden elämä nimenomaan niillä lääkkeillä pilattu, näin ihan alalla työskentelevänä olen satoja jertoja nähnyt, että monille syötetään lääkkeitä, koska se nyt vaan on helpoin tapa, ja onhan se, kyllä ihminen on kivasti hiljaa paikallaan sängyssä kun tuutataan lääkettä täyteen… Oikein mukava elämä, ei ollenkaan piloilla….
Allekirjoitan Pauliina sinun tekstisi todella oikeaan osuvaksi ja toivon Antti Heikkilälle rahkeita jaksaa aloittamallaan tiellä, kannattajia kyllä löytyy muitakin kuin minä ❤️
, No meitä jotka porskutamme hyväkuntoisina ja energisinä, Heikkilän oppien innoittamina onneksi riittäää. Vaikka eihän me kelvata todistuskappaleiksi, koska Suomessa puolensa valinneiden kesken ei keskustella faktoin vaan astaloin.
Oletko parantunut syövästä Heikkilän oppien mukaisesti ja ilman lääkkeitä?
Erittäin hyvä ja asiallinen kirjoitus. Harmi, että Heikkilän lynkkaajat eivät tätä tekstiä taida ymmärtää. En ole mikään Heikkilä-fani, mutta ymmärrän hyvin hänen ärhäkkyytensä. Hän on ainakin perehtynyt uusimpiin tutkimuksiin maailmalla eikä ole pistänyt päätään pensaaseen kuten niin monet suomalaiset ”asiantuntijat”.
Perehtynyt on, mutta huonosti perehtynyt. Hän vetää tutkimuksista sellaisia johtopäätöksiä, joita tutkimuksissa ei ole tai jopa kääntää tutkimustuloksen päinvastaiseksi. Hän ei ole suostunut vastaamaan yhteenkään esitetyistä kirjojen virheistä. Sen sijaan hän erinäisin salaliittoteorioin hyökkää herjaavasti hänen kirjojen virheitä osoittaneita henkilöitä kohtaan julkisesti blogikirjoituksissaan. Sellainen henkilö on Antti, epätieteelliisesti ja epäammattimaisesti käyttäytyvä itseoppinut ravintotieteiden harrastaja.
Antti Heikkilä ei ole todennäköisesti edes lukenut viittaamiaan tutkimuksia, sillä hän väittää säännönmukaisesti muuta, kuin mitä tutkimukset ovat osoittaneet.
http://www.karitaaaltonen.fi/nyt-jotain-rotia-media/?fbclid=IwAR3vlsS_t53NAwebfDfc-JoeWhrjkKViG3pfSdGjKZ0hEnsaKpDGwIezOIM
Karita, hieno kuvaus kokemuksistasi ja ajatuksistasi. Kiitos.
Onpa maailma niin ihmeellinen. Muistaakseni sadoissa miljardeissa on toivottoman rikolliselle polulle eksyneiden lääkejättien lehdistölle ja medialle jakamat ”apurahat”. Näillä avuin mentaalivalmennusta hoidetaan. Mitenkä suuri on poliitikkojen tuki on arvoitus. Entä hoitohenkilöstö, ja kuka heistä? – Huomattava älykkö lausui kytkennöistä … tiedätkö kuka omistaa Thl:n? – Mediakorruptioartikkeli on hakusessa.
Olet tärkeiden asioiden ytimessä Pauliina! Nämä ovat asioita, joista pitäisi pystyä puhumaan ilman tuomituksi tulemista. Minusta tuntuu kurjalta, että Heikkilän sanomaa ei nähdä virheiden vuoksi. Toki toisaalta ymmärrän senkin pointin, että olisi tärkeää tekstin olla asiavirheetön. Kritiikin antajien pitäisi muistaa miten Heikkilä on saanut aikaan paljon hyvää. Tämän päivän Suomessa vaatii todella ”henkistä munaa” uskaltaa nousta lääketehtaiden ylivaltaa vastaan.
Toivon sydämestäni, että Suomessa olisi sulassa sovussa niin eri lääkärit kuin täydentävät hoitomuodot, joilla päätavoite olisi yhdessä saada ihmiset voimaan paremmin ja lopettaa kiistely siitä, että kuka on oikeassa, kuka väärässä ja kenen hoitomuoto oikeasti toimii ja kenen ei. Ehkä joku päivä? Näin toivon.
Tulen perjantaina 21.12.2018 julkaisemaan omassa blogissani artikkelin, joka on ensimmäinen Mielen & kehon artikkelisarjaani. Toivottavasti ehdit lukea 🙂
Uskoisin, että ehdin. Lähettänet linkin tuoreeseen blogiisi.
On paksua väittää lääkärikunnan huippuasiantuntijoita lääkeyhtiöiden ylivallan edustajiksi.
Uskomatonta huuhaata akateemisesti koulutetulta ihmiseltä. Heikkilä valehtelee ja esittää täysin perusteettomia väitteitä kirjassaan. Hän ei myöskään kykene kumoamaan löydettyjä virheitä muuten kuin hyökkäämällä kriitikoiden päälle.
Hei, MH. Jouduin poistamaan kommenttisi loppuosan, koska se oli herjaava ja kohdistui tunnistettavin henkilöihin. En julkaise häpäiseviä, herjaavia ja perustelemattomia kommentteja. Avointa ja asiallista keskustelua kannatan.
En osaa sanoa mitään väitteeseesi, kykeneekö Heikkilä kumoaman kirjasta löydettyjä virheitä muuten kuin hyökkäämällä kriitikoiden päälle. Toivon, että sinun päällesi ei ole hyökätty. Mutta sen osaan sanoa, että Hesarin monipäiväinen Heikkilä-parjauskampanja oli epäasiallinen. Heikkilälle ei annettu minkäänlaista mahdollisuutta vastata toimittajan tekemiin johtopäätöksiin eikä neljän asiantuntijan tulkintoihin kirjan teksteistä. Tällainen on heikkotasoista ja moraaliltaan kevyttä journalismia. Tähän seikkaan, lynkkaamiseen ja sen moraalittomuuteen, minun kirjoitukseni oli tarkoitus fokusoitua. Itse kirja herättää minussa ristiriitaisia ajatuksia. Siinä on tosi paljon hyvää ja terveyttä edistävää asiaa, mutta on myös asioita ja esittämistapaa, jota en allekirjoita. Minulle Antti Heikkilän Lääkkeetön elämä ei ole musta-valkoinen, joko-tai -asia, vaan näen siinä niin hyvää kuin vähemmän hyvääkin. Erittäin kiinnostava olisi ymmärtää, miksi näin raju häväistyskampanja järjestettiin.
Pauliina Aarva, ”Heikkilälle ei annettu minkäänlaista mahdollisuutta vastata toimittajan tekemiin johtopäätöksiin eikä neljän asiantuntijan tulkintoihin kirjan teksteistä.”
Tuo johtuu vain ja ainoastaan siitä, ettei Antti Heikkilä ole koskaan vastannut eikä vastaa nytkään mihinkään hänen kirjoituksia kritisoiviin väitteisiin. Kaikesta muusta hän kertoo ja kirjoittaa, mutta sitä ei voi pitää oleellisena.
Heikkilältä on Hesarissa pyydetty vastausta, toisin kuin sinä virheellisesti väität. Lukutaito olisi hyvästä.Perustele bnyt vielä, mikä häväistyskampanja on se, että kumotaan virheet? On ttäysdin reldevanttia kysyä nyt sinun akateemisesta pätevyydestäsi. Et kykenen erottamaan aiheellista ja pöerusteltua kritiikkiä keksimästäsi ”häväistyskampanjasta”. Heikkilän vaaralliset väittet on moneen kertaan kumottu.
Heikkilä on nyt hyökännyt kriitikoita vastaan julkaisemalla näistä herjausblogin. Sen sijaan että hän kumoasi väiitämänsä virheelliset lausunnot, hän hyökkää päälle ja uhkailee. Suinä puolustat tuota huijaria.
Jos kirja on täynnä kiistämättömiä virheitä, kirjoittaja ei suostu niin korjaamaan (ja itse vielä estää kaiken keskuskutelun ja pienenkin kritiikin omilla sivuillaan) niin tietenkin asiaan voi ja tulee puuttua. Missä kohtaa Heikkilän virheitä on virheiksi väitetty virheellisesti?
Merja: Valitettavasti olen virkani puolesta joutunut siivoamaan ”maton alle” näitä kokeilujen tuloksia. Asia varmaan tulee joskus aikoinaan ilmi, ainakin toivon niin.
Oltaneen tultu kriittisen pisteen yli, jonka jälkeen yleensä alkaa vallankumous. Nuo ”mestaajamestarit” ovat itse asiassa avanneet poikkeustilan, joka alkaa paisua ja eskaloitua, kunnes puhkeaa tuo auvoinen ”lääke olkoon terveytesi” -kupla ja ihmisiä sairastumisen sijaan alkaakin energisoitua ja tervehtyä vaivoistaan ja ilman lääkkeitäkin.
Mikä saa ko. asiantuntijat tuntemaan olonsa niin sietämättömäksi, että pitää julistaa kirjaroviot, joilla pelataan sikaa. Eikö ne osaa tehdä yhteistyötä yhteisen hyvän eteen ja kun ihmisten katsotaan muutenkin liikkuvan samalla veneellä?
Lentokoneyhtiöt ovat oppinut toinen toistensa virheistä madaltamaan onnettomuudet minimiin, mutta lääkärit/Lääkeliitto/lääketehtaat eivät siihen näköjään pysty ? viitaus kirjaan ”moka – uskalla, opi ja menesty”. Lääkäriliitosta ulosvirtaa hoitovirheitten paljastumisen pelkoa ja että tuo iso paha susi (Antti Heikkilä) tulee ja syö heidät ja joutunevat siten luopumaan isoista ansiosta, statuksesta ja valkotakista + stetoskoopista, sekä reseptien kirjoitusoikeudesta tuomiokapitaalin edessä.
Mikä on sairaus ? onko nälkä sairaus, johon ruoan sijasta tulee määrätä lääkettä.
En huomannut, että täällä on alaspäin peukutusta ? se tuntuu ikävältä kuin sanottas ”tyhmä”.
Niin ajatelkaa, vaikka A Heikkilä on dramaturgi ja hallinnee mielensä näissä höykytyksissä, mutta kun päälle on vielä henkeäkin uhattu ja puolisoa painostettu. Hän on ihminen isolla I:llä, mutta olen takuuvarma – näin törkeä kampanja hänen tuotoksiaan vastaan tuntuu tosi inhottavalta.
Tieteen tekemiseen kuuluu terve kritiikki puolin ja toisin. Heikkilän kirja vilisee virheitä, joita on esimerkiksi monissa blogeissa ja artikkeleissa nostettu esiin hyvin esimerkillisellä tavalla. Heikkilä vetää johtopäätöksiä hatustaan ja tutkimustulosten vastaisesti. Missään hän itse tai hänen puolustajansa eivät pyri korjaamaan näitä virheitä, vaan sen sijaan kritiikin esittäjiä syytetään salaliitoista ja noitavainoista. Ei tuo ole avointa tai tasapuolista keskustelua. Tasapuolista keskustelua olisi se, että Heikkilä tai hänen kannattajansa antaisivat kritiikille perusteltuja vastauksia. Kritiikki on ollut perusteltua, noitavainosyytökset eivät.
Janne Laakso, sanot aivan oikein, että tieteen tekemiseen kuuluu terve kritiikki puolin ja toisin. Heikkilän kirja ei ole tieteen tekemisen kirja. Se raportoi lääkärin ja potilaiden kokemuksista ja tieteellisen tutkimuksen tuloksista. Heikkilän kirjassa on totta vie virheitä, ja se on paha ja harmillinen asia, mutta siinä on rehellisyyden nimissä myös erittäin paljon asiaa, jossa ei ole virheellisiä lähdeviitteitä. Hesarin lynkkaus oli yksipuolinen riippumatta siitä, että blogeissa oli aikaisemmin esitetty virhelistoja. Minä en esimerkiksi kyseisiä listoja ollut nähnyt kuin vasta sitten kun kohu alkoi (Hesarin juttusarjan jälkeen). Asiallinen journalismi olisi toiminut niin, että Heikkilältä olisi kysytty samat kysymykset kuin neljältä ”tuomarilääkäriltä” ja sitten olisi julkaistu kaikkien vastauksen tasapuolisesti. Nyt journalistinen prosessi meni niin, että Heikkilälle annettiin pikku palsta oikeassa reunassa ja toimittaja esitti hänelle ERI kysymykset.
Ei minulla ole tarvetta eikä syytä puolustella Heikkilän virheellisiä lähdeviittauksia, joita pidän huonona asiana sekä kirjoittajan että kustannustoimittajan taholta. Mutta siitä huolimatta Hesarin journalismia pidän kohtuuttomana ja epäoikeudenmukaisena yksittäistä henkilöä kohtaan olipa tämä kuka tahansa. Joku kohtuus pitää olla syyttelylläkin. Hesarin kolmessa jutussahan ei edes mainittu niitä tärkeistä terveydenhuoltojärjestelmän ongelmia, joista Heikkilä puhuu (esim. liikalääkitys, potilaiden oman ääneen kuulumisen puute, lääketieteen tutkimuksen ongelmat), vaan keskistyttiin lähdeviitevirheisiin. No, joo oli Vasantolan jutussa alussa lause, jossa todettiin muutamalla sanalla, että onhan kirjassa jotain hyvääkin eli terveellisten elintapojen painotus (ei siis mitään mutta hyvää ja tärkeää!), ja sitten alkoi virheillä ja vaaroilla tykitys.
Tässä blogikommentoinnissakin ovat asiat välillä menneet hiukan sekaisin. On sotkettu tiede, lähdeviittausten virheellisyys, kirjan sisällöllinen kokonaisuus ja Hesarin journalistinen tyyli.
Mutta niin kai se on, että mediakohuja tulee ja menee. Toivottavasti tästäkin kohusta seuraa jotkain hyvää vuodelle 2019!
Hei taas,
Blogaustasi oli jaettu Facebookissa ja päädyin lukaisemaan sen lävitse. Minulle heräsi muutama ajatus, joita puran auki seuraavassa.
Kritisoin aiemmin blogauksessani tapaasi olla sanoutumatta irti toimimattomaksi havaituista uskomushoidoista. Koen tämänkin blogipostauksen olevan osin puolustelua Heikkilää kohtaan, koska hän jakaa ideologoitasi “vaihtoehtohoidoista”.
Kysyt blogauksessa useaan otteeseen, onko Heikkilän uusin kirja vaarallinen? Vastaan siihen lyhyesti: on. Tämä on tietysti hyvin mustavalkoinen vastaus ja vaatii pidempää avausta. Kuten itsekin kirjoitat olet huomannut Heikkilän kirjassa selkeitä virheitä. Osa niistä on vaarallisia niiden väittäessä tutkimusten todistavan asioita, joita ne oikeasti kiistävät ja päinvastoin. Kirjassa on varmasti hyvääkin, sitä en kiistä vaan olen kanssasi samaa mieltä. On varsin hyvin tiedossa, että esimerkiksi lääkeyhtiöillä on jossain määrin liikaa valtaa ja julkaisuissa on vahvaa biasoitumista positiiviseen suuntaan. Nämä ovat asioita, joista eroon pääsemiseksi tiedeyhteisö tekee koko ajan työtä. Ei hätää, nämä ongelmat ovat ratkaistavissa 🙂
Mikä kuitenkin on vaarallisinta Heikkilän kirjassa – ja myös blogissasi – on se kuva, joka jää lukijalle, jolla ei ole pätevyyttä seurata akateemista keskustelua. Kirjasta voi jäädä kuva, että jotkin asiat ovat debatin alla, vaikka ne olisi kumottu jo aikoja sitten. Kuten myös esimerkiksi blogissasi mainostettu homeopatia. Tämä rapauttaa ihmisten luottamusta tieteeseen ja se johtaa pahimmillaan nykyään vellovaan järjettömään (joskin vieläkin onneksi hyvin pieneen) rokotevastaisuuteen. Tämä on se vaara, jota pseudotieteiden ja tieteen tulosten vääristelyn markkinoinnilla saadaan aikaan.
Mainitset, että Heikkilää ollaan lynkkaamassa. Tämä on hyvin kornia, sillä kukaan ei ole kasaamassa polttopuita tai heittämässä Heikkilää susien raadeltavaksi. Heikkilä on vain esittänyt väitteitä, jotka eivät kestä syvempää tarkastelua.
Mitä nyt on tapahtunut, voidaan purkaa auki seuraavasti: Taho H esittää väitteen A ja tiedeyhteisö toteaa, ettei väite A pidä paikkaansa. Taho H hyökkää ihmisiä vastaan (ad hominem), eikä missään vaiheessa suostu korjaamaan väitteitään.
Voidaanko tällöin pitää tahon H toimintaa kovinkaan hyvänä? Tuleeko tällaiseen käyttää tieteen resursseja? Kun taho H, ei salli dialogia käytävän ja sortuu itse epäasialliseen argumentointiin, miksi tiedeyhteisönkään tulisi tällaista suvaita?
Huomautan tähän väliin myös, että käytit termiä kohutoimittaja, mikä ei mielestäni ollut asiallista. Tällä yritetään harhauttaa lukijaa kokemaan Hesarin juttu toisarvoisena, kun sitä ei muka ole tehnyt oikea toimittaja. Henkilökohtaisesti en arvosta tällaista toimintaa.
Kustantantaja Otava ei toiminut oikein mainostaessaan Heikkilän kirjaa tiedekirjana, kun se ei ole saanut mitään vertaisarviointia etukäteen. Nyt arviointi tuli sitten kirjan julkaisun jälkeen ja tyrmäys on aika täysi. Kirja ei täytä tiedekirjalle asetettuja kriteerejä.
Argumentoit kyseessä olevan pikemminkin näkemyseroista. Tähän olisi hyvä saada lähdeviitteet. Tämä kuulostaa enemmänkin false balancelta kuin näkemyseroilta. Jos väitän maan olevan litteä, kyseessä ei ole näkemysero vaan minun väärä tietämykseni.
Väität myös, ettei Heikkilän esille nostamista asioista saisi puhua. Tämä on oksymoron, sillä käyt juuri itsekin keskustelua asiasta. Kuten ovat lehdet, blogosfääri ja tieteentekijät käyneet myös. Tässähän minäkin osallistun keskusteluun, jota ei saisi olla 🙂
Itse en missään nimessä hyväksy Heikkilän käytöstä. En hyväksy, että hän webbisivuillaan haukkuu muita ihmisiä, enkä hyväksy sitä, että hän valehtelee hänestä kritiikkiä esittäistä tahoista. Esimerkiksi tänään (20.12.) julkaistussa tekstissään Heikkilä väittää muun muassa “Juha Leinivaara esitti vuosia sitten ihailunsa kirjojani kohtaan. Erityisen innostunut hän oli ensimmäisestä kirjastani Matka omenapuuhun (Tammi). Kun en sitten riittävästi osoittanut kiinnostusta häntä kohtaan, katkeroitui hän”. Leinivaara itse vastaa tällaiseen väitteeseen “En ole koskaan lukenut Matka omenpuuhun kirjaa. Minun piti äsken googlata mikä ihme se oikein on. Enkä ole ollut siitä kirjassa milloinkaan yhteydessä Anttiin. “ Minä en ymmärrä, enkä tosiaan vähimmässäkään määrin hyväksy tällaista valehtelua Heikkilältä. Hyväksytkö sinä vai sanoudutko irti?
Olet aivan oikeassa, että me ihmiset haluamme puolustaa itseämme ja yhteisöämme muita vastaan, kun koemme tulevamme uhatuksi. Sehän on meidän geeneissämme. Tässä tiedeyhteisö kokee pseudotieteen levittämisen uhaksi. On siis täysin normaalia, että niskavillat nousevat pystyyn – myös itselläni. Ja varmasti sattuu ylilyöntejä, sitäkään en kiellä.
Kirjoitat “Mutta on muistettava, että hyvä lääkäri on ennen kaikkea ihmisrakas, ymmärtäväinen käsityöläinen, joka osaa soveltaa hankkimaansa teknistä (spesifiä) osaamista ja tutkimustietoa käytäntöön sillä tavalla, mitä hänen oma paikkansa parantajana vaatii ja edellyttää. Hän on potilaan palvelija.“ Muuttaisin itse tästä muutaman sanamuodon, mutta muuten ole samoilla linjoilla. Heikkilä on varmasti oikein pätevä ortopedi. Hän ei kuitenkaan ole käsittääkseni julkaissut yhtään tutkimusta aiheista, joita käsittelee kirjassaan. Tässä hän siis toimii “paikkansa” ulkopuolella ja valitettavasti jälki on nyt sitten sen näköistä.
Mainitset vielä, että tieteetekijän ei tule olla “[t]ieteen, liike-elämän tai politiikan orja… Ei kenenkään tarvitse olla.“ En ole koskaan kuullut että kukaan tieteentekijä olisi tällainen. Toivottavasti kukaan ei koe itseään orjaksi. Itselle lähinnä pintaan tulee tutkimusmatkailija, jolla on mahdollisuus löytää uusia asioita ja viedä ihmiskuntaa eteenpäin 🙂
Loppuun vielä mainitsen, että näytät saaneen tähän blogiin jo jonkun verran palautetta. Kiitos, kun jaksat vastailla palautteisiin. Olen kanssasi samaa mieltä, että dialogi on se mitä kaipaamme vihan sijaan.
Erno, kiitos tärkeästä kommentistasi. Hienoa, että päästään keskustelemaan asiallisesti. Ehdin juuri pikaisesti lukaista myös mainitsemasi Heikkilän blogin, joka ei tavallisesti kuulu seurattaviini. Olihan siellä asiaa! Aika pitkä etäsuhde eri henkilöihin on ollut. Palailen kommenttiisi myöhemmin ajan kanssa.
Tässä vastaan sinulle, Erno, kommenttiisi 20.12. klo 16.24. Olen kopioinut koko kommentin alle ja laittanut sinne väleihin vastaukseni, jotka vastaavat myös kahteen muuhun kommenttiisi, joissa esität samantyyppisiä näkemyksiä kuin tässä kommentissasi.
Erno: Blogaustasi oli jaettu Facebookissa ja päädyin lukaisemaan sen lävitse. Minulle heräsi muutama ajatus, joita puran auki seuraavassa.
Kritisoin aiemmin blogauksessani tapaasi olla sanoutumatta irti toimimattomaksi havaituista uskomushoidoista. Koen tämänkin blogipostauksen olevan osin puolustelua Heikkilää kohtaan, koska hän jakaa ideologoitasi “vaihtoehtohoidoista”.
Pauliina: Harmi, että koet tekstini noin. Teksti ei ilmeisesti ollut riittävän selkeää, että olisit ymmärtänyt, että kirjoitukseni kohde oli se, miten media käsittelee – julmasti ja yksipuolisesti – yhtä ihmistä, leimaa ”vaaralliseksi” kirjan, jonka vaarallisuudesta todellisuudessa ei ole mitään todisteita, ja vihjaa kirjan olevan ehkä rikollinenkin – ilman minkäänlaista avointa oikeudenkäyntiä tai edes keskustelua.
Ei blogijutussani ole kyse uskomuksista, ideologioista eikä vaihtoehtohoidoista, vaan journalistisestä ilmiöstä, joka on todellisuudessa tapahtunut ja jota pidän eettisesti erittäin arveluttavana.
Erno: Kysyt blogauksessa useaan otteeseen, onko Heikkilän uusin kirja vaarallinen? Vastaan siihen lyhyesti: on. Tämä on tietysti hyvin mustavalkoinen vastaus ja vaatii pidempää avausta. Kuten itsekin kirjoitat olet huomannut Heikkilän kirjassa selkeitä virheitä. Osa niistä on vaarallisia niiden väittäessä tutkimusten todistavan asioita, joita ne oikeasti kiistävät ja päinvastoin. Kirjassa on varmasti hyvääkin, sitä en kiistä vaan olen kanssasi samaa mieltä. On varsin hyvin tiedossa, että esimerkiksi lääkeyhtiöillä on jossain määrin liikaa valtaa ja julkaisuissa on vahvaa biasoitumista positiiviseen suuntaan. Nämä ovat asioita, joista eroon pääsemiseksi tiedeyhteisö tekee koko ajan työtä. Ei hätää, nämä ongelmat ovat ratkaistavissa
Mikä kuitenkin on vaarallisinta Heikkilän kirjassa – ja myös blogissasi – on se kuva, joka jää lukijalle, jolla ei ole pätevyyttä seurata akateemista keskustelua. Kirjasta voi jäädä kuva, että jotkin asiat ovat debatin alla, vaikka ne olisi kumottu jo aikoja sitten. Kuten myös esimerkiksi blogissasi mainostettu homeopatia. Tämä rapauttaa ihmisten luottamusta tieteeseen ja se johtaa pahimmillaan nykyään vellovaan järjettömään (joskin vieläkin onneksi hyvin pieneen) rokotevastaisuuteen. Tämä on se vaara, jota pseudotieteiden ja tieteen tulosten vääristelyn markkinoinnilla saadaan aikaan.
Pauliina: Heikkilän kirjan virheelliset viittaukset tiedejulkaisuihin ovat todella ikäviä, mutta eivät ne niin valtavia ole, jollaisen kuva tämä mediamylläkkä on antanut – että kirja pitäisi oikein vetää pois markkinoilta VAARALLISENA. Taitaa olla jonkin verran hätävarjelun liioittelua. En usko, että kirjoja lukevat ihmiset ovat niin typeriä, että nielaisevat kaikki asiat kirjoista sellaisenaan. Ihmiset, jotka Lääkkeetön elämä -kirjan ylipäänsä käteensä ottavat, suodattavat kyllä itselleen sopivia asioita, kuten kaikista muistakin kirjoista. Huoli Heikkilän kirjan vaarallisuudesta on tukevasti liioiteltua, ainakin kun se suhteutetaan kaikkeen tälläkin hetkellä myytävään kirjallisuuteen.
Toteamuksesi Heikkilän kirjan virheistä ”Osa niistä on vaarallisia niiden väittäessä tutkimusten todistavan asioita, joita ne oikeasti kiistävät ja päinvastoin.” on sen verran yleinen, että siihen ei voi sanoa mitään. Eikä minun tehtäväni ole oikoa Heikkilän kirjan virheitä, tietenkään. Sitä paitsi virheet eivät olleet blogikirjoitukseni aihe, vaan journalismin raakuus. Tuo vaarallisuusmantra on aika epämääräinen. Virheisiin vetoaminen kirjan lyttäämiseksi ei taida olla läheskään koko totuus. Kyllä näkemyseroilla on merkitystä.
Nimittäin tiededebattia todella, ihan oikeasti, käydään monista asioista, muun muassa ravitsemusasioista. Mitään lopullista ja pysyvää tiedekonsensusta ei todellakaan ole maailmalla. Vallitsevia näkemyksiä tietysti on, mutta uusia tutkimuksia tulee koko ajan, jotka nostavat keskusteltavaksi vanhat ”totuudet”. Uusien tai vallitsevasta tiedeyhteisön konsensuksesta poikkeavien ajatusten esittäminen on historiassa aina kohdannut vastustusta. Saattaa olla, että VHH-dieetin suhteen tästä on kysymys. Sanon saattaa olla, koska en ole perehtynyt yksityiskohtaisesti tutkimuksiin (ei ole omaa alaa), mutta tiedän että debattia käydään tiedeyhteisössä. Alla yksi esimerkki (olen lukenut vain abstraktin), jossa todetaan, että debattia on aina käyty LCHF-dieetistä.
European Journal of Nutrition (2018) 57:1301–1312 https://doi.org/10.1007/s00394-018-1636-y
REVIEW
Overweight and diabetes prevention: is a low-carbohydrate–high-fat diet recommendable?
Fred Brouns
Received: 10 July 2017 / Accepted: 12 February 2018 / Published online: 14 March 2018 © The Author(s) 2018. This article is an open access publication
Abstract. In the past, different types of diet with a generally low-carbohydrate content (< 50–< 20 g/day) have been promoted, for weight loss and diabetes, and the effectiveness of a very low dietary carbohydrate content has always been a matter of debate. A significant reduction in the amount of carbohydrates in the diet is usually accompanied by an increase in the amount of fat and to a lesser extent, also protein. Accordingly, using the term “low carb–high fat” (LCHF) diet is most appropriate. Low/very low intakes of carbohydrate food sources may impact on overall diet quality and long-term effects of such drastic diet changes remain at present unknown. This narrative review highlights recent metabolic and clinical outcomes of studies as well as practical feasibility of low LCHF diets. A few relevant observations are as follows: (1) any diet type resulting in reduced energy intake will result in weight loss and related favorable metabolic and functional changes; (2) short-term LCHF studies show both favorable and less desirable effects; (3) sustained adherence to a ketogenic LCHF diet appears to be difficult. A non-ketogenic diet supplying 100–150 g carbohydrate/day, under good control, may be more practical. (4) There is lack of data supporting long-term efficacy, safety and health benefits of LCHF diets. Any recommendation should be judged in this light. (5) Lifestyle intervention in people at high risk of developing type 2 diabetes, while maintaining a relative carbohydrate-rich diet, results in long-term prevention of progression to type 2 diabetes and is generally seen as safe.
Vihjatessasi minun toimintani (kirjoitusteni) vaarallisuuteen eli siihen, että blogini mahdollisesti antaa tietämättömälle lukijalle väärän kuvan asioista joista kirjoitan, menet, Erno hyvä, liian pitkälle. Unohdat, että ihmisistä ja heidän toiminnastaan ei saa lain mukaan julkisuudessa sanoa asioita, jotka voivat vahingoittaa heidän mainettaan esittämättä väitteille erittäin päteviä todisteita. Kysymys voi nimittäin olla herjauksesta. Sekoitat lisäksi Heikkilän ja minut – ikään kuin olisimme sama asia. Heikkilä puhukoon omasta puolestaan, minä puutun seuraavassa siihen, mitä sinä, Erno, epäeettisesti, valheellisesti ja täysin ilman perusteluja minun toiminnastani.
Tästä blogistani (liinanblogi) nimitäin et pysty mitenkään tekemään järjellisesti argumentoiden sellaista päätelmää, että johtaisin tietämättömiä ihmisiä harhaan sellaisissa asioissa, jotka on vesitiiviisti tieteessä todistettu joksikin muuksi kuin miten minä olen kirjoittanut. Pyydän sinua ystävällisesti antamaan selkeät perustelut väitteellesi siitä, että ” vaarallisinta…. myös blogissasi – on se kuva, joka jää lukijalle, jolla ei ole pätevyyttä seurata akateemista keskustelua. …..voi jäädä kuva, että jotkin asiat ovat debatin alla, vaikka ne olisi kumottu jo aikoja sitten. Kuten myös esimerkiksi blogissasi mainostettu homeopatia. Tämä rapauttaa ihmisten luottamusta tieteeseen ja se johtaa pahimmillaan nykyään vellovaan järjettömään (joskin vieläkin onneksi hyvin pieneen) rokotevastaisuuteen. Tämä on se vaara, jota pseudotieteiden ja tieteen tulosten vääristelyn markkinoinnilla saadaan aikaan.”
Syytöksessäsi yhdistät minut homeopatian mainostamiseen, rokotevastaisuuden levittämiseen, pseudotieteen ja tieteen tulosten vääristelyyn! Onko käyttäytymisesi omasta mielestäsi sivistynyttä? Minusta se muistuttaa fanaatikon toimintaa. Anteeksi.
Väitteesi ”Kuten myös esimerkiksi blogissasi mainostettu homeopatia.” on valheellinen ja loukkaava. En mainosta homeopatiaa, enkä ole koskaan mainostanut. Tässä blogissa on parisenkymmentä kirjoitusta, joissa mainitaan homeopatia ja sen tutkimus sekä sitä koskevaa lainsäädäntöä (esim. Sveitsi). Hakusanalla ”homeopatia” tekstit löytyvät. Jokainen voi ne sieltä itse tarkistaa.
Olen sinulle jo useaan kertaan aikaisemminkin kertonut, että homeopatia on minulle yhdentekevää itse hoitomuotona, en kannata homeapatiaa enkä sen toimintaperiaatteita tunne. Ihmettelen, miksi yhä edelleen palaat homeopatiaan tässäkin yhteydessä. Mutta tutkijana olen kyllä kiinnostunut lukuisista terveyteen liittyvistä asioista ja erityisesti täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista (joita sinä virheellisesti kutsut uskomushoidoiksi – tätä termiä ei tieteessä käytetä, kuten varmaan tiedätkin, tästäkin löytyy tekstejä blogissani sekä tieteellinen artikkeli CAM-tutkimuksesta Suomessa Sosiaalilääketieteellisessä Aikakauslehdessä 3/2018). Homeopatia on Euroopassa laajasti käytetty hoitojärjestelmä (Saksassa yli 10 % väestöstä käyttää), ja se on osa CAM (Complementary and Alternative Medicine)-kokonaisuutta. Siksi sen yleisyys ja käyttäjien kokemukset kiinnostavat minua tutkijana. Tutkimus ei ole vaarallista. Päinvastoin, se lisää tietoa.
Erno: Mainitset, että Heikkilää ollaan lynkkaamassa. Tämä on hyvin kornia, sillä kukaan ei ole kasaamassa polttopuita tai heittämässä Heikkilää susien raadeltavaksi. Heikkilä on vain esittänyt väitteitä, jotka eivät kestä syvempää tarkastelua.
Pauliina: Lynkkaamisella tarkoitan julkista häpäisyä. Lue kirjoitus ajatuksella, siinä kuvataan julkisuutta hyväksi käyttävää häpäisymenetelmä. Onneksi ihmisiä tai kirjoja ei nykyaikana fyysisesti polteta. Henkisiä rovioita kyllä on.
Erno: Mitä nyt on tapahtunut, voidaan purkaa auki seuraavasti: Taho H esittää väitteen A ja tiedeyhteisö toteaa, ettei väite A pidä paikkaansa. Taho H hyökkää ihmisiä vastaan (ad hominem), eikä missään vaiheessa suostu korjaamaan väitteitään.
Voidaanko tällöin pitää tahon H toimintaa kovinkaan hyvänä? Tuleeko tällaiseen käyttää tieteen resursseja? Kun taho H, ei salli dialogia käytävän ja sortuu itse epäasialliseen argumentointiin, miksi tiedeyhteisönkään tulisi tällaista suvaita?
Pauliina: Ymmärrän yllä esitetyn tarkoittavan, että Heikkilä esittää jonkin väitteen A, tiedeyhteisö torjuu sen, ja siksi Heikkilä hyökkää jotakin konkreettista henkilöä X vastaan eikä suostu korjaamaan väitettään. Ja tämän tuloksena Heikkilän toimintaa ei voida pitää kovinkaan hyvänä ja tällaiseen ei pidä käyttää tieteen resursseja. Kun Heikkilä ei salli dialogia ja sortuu epäasiallisuuksiin, tiedeyhteisön ei tulisi tällaista suvaita?
Tähänpä en osaa vastata mitään, kun minulla ei ole harmainta aavistusta siitä, millä tavoin keskustelua eri tahojen välillä on käyty ja onko sitä käyty. Kirjoitukseni koski Heikkilän journalistista lynkkausta Helsingin Sanomissa ja myöhemmin muuallakin. Enkä muutenkaan voi ryhtyä mestaroimaan tällaisen, esittämäsi teoreettisen keskustelun laatua. Minun pointtini on ollut se, että ihmistä pitää kohdella julkisuudessa asiallisesti, vaikka hänen toimintaansa kritisoitaisiin rajustikin. Hesarin kirjoitukset eivät olleet millään mittarilla mitattuna tiededebattia. Asiallisuuteen ei kuuluu vihjailevuus ja jopa suoraan syyllistäminen ilman varmoja ja päteviä todisteita syyllisyydestä.
Erno: Huomautan tähän väliin myös, että käytit termiä kohutoimittaja, mikä ei mielestäni ollut asiallista. Tällä yritetään harhauttaa lukijaa kokemaan Hesarin juttu toisarvoisena, kun sitä ei muka ole tehnyt oikea toimittaja. Henkilökohtaisesti en arvosta tällaista toimintaa.
Pauliina: OK. Ymmärrän, että kohutoimittaja on sinulle leimaava ilmaus. Kohun toimittaja tosin sai aikaan. Kohu-sanan käyttö oli taholtani harkitsematonta, jos se kerran on sinua loukannut.
Erno: Kustantaja Otava ei toiminut oikein mainostaessaan Heikkilän kirjaa tiedekirjana, kun se ei ole saanut mitään vertaisarviointia etukäteen. Nyt arviointi tuli sitten kirjan julkaisun jälkeen ja tyrmäys on aika täysi. Kirja ei täytä tiedekirjalle asetettuja kriteerejä.
Argumentoit kyseessä olevan pikemminkin näkemyseroista. Tähän olisi hyvä saada lähdeviitteet. Tämä kuulostaa enemmänkin false balancelta kuin näkemyseroilta. Jos väitän maan olevan litteä, kyseessä ei ole näkemysero vaan minun väärä tietämykseni.
Pauliina: Minulla ei ole mitään mielipidettä kustantajan toiminnasta. Voi olla kuten sanot. Joka tapauksessa kustantaja on muuttanut kirjan esittelytekstiä. Ei kirjaa käsittääkseni alun perinkään mainostettu tiedekirjana, vaan kirjana joka nojaa tieteellisiin tutkimuksiin. Voin olla väärässäkin; kustantajahan on muuttanut mainostekstiä.
Näkemyseroista katso yllä European Journal of Nutrition Abstrakti.
Kyllä kysymys on suurissa linjoissa aika pitkälle juuri näkemyseroista, nimenomaan terveydenhuoltojärjestelmän kehittämisessä ja siihen liittyvässä tieteellisessä tutkimuksessa. Tämä koskee myös erilaisten hoitomuotojen tieteellistä tutkimusta. Heikkilä muun muassa peräänkuuluttaa eri aiheita koskevaa tutkimusta eri kohdissa kirjaa. Ei tällaisten peräänkuuluttamisten esittämiseen lähdeviitteitä tarvita. Tässä yhteydessä on hyvä ymmärtää, että terveydenhuollon käytäntöjen eli palvelujen järjestäminen tieteellisten tutkimusten pohjalta ja/tai ilman niitä on terveyspoliittinen, siis käytännöllinen asia, ei tiedekysymys. Toimeenpano, implementaatio ei ole false balance-kysymys, vaan siinä eri intressiryhmät esittävät erilaisia näkemyksiä, erilaisia ja eri tieteenalojen tutkimustuloksia omien näkemystensä tueksi, jotta joku oman ryhmän ajama menetelmä tai hoitomuoto otettaisiin käytäntöön terveydenhuollossa. Se on terveyspolitiikkaa. Näkemyserot ovat tärkeitä myös siinä, mitä kunakin historiallisena aikana ylipäänsä pidetään terveystutkimuksessa tärkeinä tutkimuksen kohteina. Nimittäin jos jotakin aihetta ei lainkaan tutkita, niin siitä ei loogisesti voi koskaan myöskään saada tutkimustietoa. Tästä näkökulmasta myös tutkimus on poliittista. Oma kysymyksensä on vielä metodologinen debatti (että mitkä teoriat ja metodit ovat parhaita tai hyväksyttyjä missäkin tilanteessa), joka sekin on olemassa.
Erno: Väität myös, ettei Heikkilän esille nostamista asioista saisi puhua. Tämä on oksymoron, sillä käyt juuri itsekin keskustelua asiasta. Kuten ovat lehdet, blogosfääri ja tieteentekijät käyneet myös. Tässähän minäkin osallistun keskusteluun, jota ei saisi olla.
Pauliina: Tässä kohdin saivartelet. Minä sanoin näin: ” Kysymys on pikemminkin näkemyseroista (myös tieteellisistä näkemyseroista, jotka ovat maailmanlaajuisesti todellisia), joista nykyisen Suomen terveys- ja hoitokeskustelussa jostain syystä (?) ei saisi puhua. Jos niistä puhuu, aletaan vihjailla tuomioistuimen tarpeesta. Avoimuus rikkoo jotakin sanatonta tabua. Pitäisi siis siististi keskustella vain siitä, mikä on virallisesti hyväksyttyä ja kanonisoitua.
Heikkilä puhuu, ja siksi hänestä on tullut ”vaarallinen”.
Tämä sanomani yllä on aivan eri asia kuin tuo sinun katkaisemasi tynkäväite, jota sitten onnistuneesti osoittelet sisäisesti ristiriitaiseksi. Hesarin jutuissa keskityttiin vain virheisiin, ei siihen paljon suurempaan osaan kirjaa, jossa ei ollut virheitä.
Erno: Itse en missään nimessä hyväksy Heikkilän käytöstä. En hyväksy, että hän webbisivuillaan haukkuu muita ihmisiä, enkä hyväksy sitä, että hän valehtelee hänestä kritiikkiä esittäistä tahoista. Esimerkiksi tänään (20.12.) julkaistussa tekstissään Heikkilä väittää muun muassa “Juha Leinivaara esitti vuosia sitten ihailunsa kirjojani kohtaan. Erityisen innostunut hän oli ensimmäisestä kirjastani Matka omenapuuhun (Tammi). Kun en sitten riittävästi osoittanut kiinnostusta häntä kohtaan, katkeroitui hän”. Leinivaara itse vastaa tällaiseen väitteeseen “En ole koskaan lukenut Matka omenpuuhun kirjaa. Minun piti äsken googlata mikä ihme se oikein on. Enkä ole ollut siitä kirjassa milloinkaan yhteydessä Anttiin. “ Minä en ymmärrä, enkä tosiaan vähimmässäkään määrin hyväksy tällaista valehtelua Heikkilältä. Hyväksytkö sinä vai sanoudutko irti?
Olet aivan oikeassa, että me ihmiset haluamme puolustaa itseämme ja yhteisöämme muita vastaan, kun koemme tulevamme uhatuksi. Sehän on meidän geeneissämme. Tässä tiedeyhteisö kokee pseudotieteen levittämisen uhaksi. On siis täysin normaalia, että niskavillat nousevat pystyyn – myös itselläni. Ja varmasti sattuu ylilyöntejä, sitäkään en kiellä.
Pauliina: Heikkilän blogi ei ole minun blogikirjoitukseni. Ei minun tarvitse siitä irti sanoutua, kun en ole koskaan sitoutunutkaan. Enkä siihen tai siinä esitettyihin hänen ja muiden keskustelijoiden väitteisiin voi puuttua. Ymmärrän suuttumuksesi, kun siihen on aihetta. Lainauksesi omenapuu-keskustelusta kuulostaa minusta lähinnä tympeältä.
Erno: Kirjoitat “Mutta on muistettava, että hyvä lääkäri on ennen kaikkea ihmisrakas, ymmärtäväinen käsityöläinen, joka osaa soveltaa hankkimaansa teknistä (spesifiä) osaamista ja tutkimustietoa käytäntöön sillä tavalla, mitä hänen oma paikkansa parantajana vaatii ja edellyttää. Hän on potilaan palvelija.“ Muuttaisin itse tästä muutaman sanamuodon, mutta muuten ole samoilla linjoilla. Heikkilä on varmasti oikein pätevä ortopedi. Hän ei kuitenkaan ole käsittääkseni julkaissut yhtään tutkimusta aiheista, joita käsittelee kirjassaan. Tässä hän siis toimii “paikkansa” ulkopuolella ja valitettavasti jälki on nyt sitten sen näköistä.
Pauliina: Kiva kun tykkäsit lääkärin lääkäriyttä koskevasta mielipiteestäni. Heikkilän ”paikan” arviointiasi kommentoisin näin: Suurin osa lääkäreistä ei julkaise yhtään tutkimusta elämänsä aikana mistään asiasta, kuten eivät yleensäkään ihmiset, eikä tarvitsekaan. Monet ihmiset, lääkärit ja muut ammattilaiset silti kirjottavat kirjoja, kuten hyvä onkin. Muiden tekemiä tutkimuksia voivat kaikki lukea. Jos ihminen on erikoislääkäri (ortopedi), mutta suuntautunut suurimman osan ammattiuraansa yleislääkärin töihin, ei kai se (ortopedin pätevyys) hänen ammattitaitoaan millään tavalla vähennä. Suurin (tästä en ole varma, mutta joka tapauksessa suuri osa) lääkäreistä on lääkäreitä, joilla ei ole mitään erikoisalaa, ei yleislääketieteen, ortopedian, kirurgian, psykiatrian, onkologian tms. erityispätevyyttä, mutta silti he toimivat upeasti parantajina omalla paikallaan.
Erno: Mainitset vielä, että tieteetekijän ei tule olla “[t]ieteen, liike-elämän tai politiikan orja… Ei kenenkään tarvitse olla.“ En ole koskaan kuullut että kukaan tieteentekijä olisi tällainen. Toivottavasti kukaan ei koe itseään orjaksi. Itselle lähinnä pintaan tulee tutkimusmatkailija, jolla on mahdollisuus löytää uusia asioita ja viedä ihmiskuntaa eteenpäin
Loppuun vielä mainitsen, että näytät saaneen tähän blogiin jo jonkun verran palautetta. Kiitos, kun jaksat vastailla palautteisiin. Olen kanssasi samaa mieltä, että dialogi on se mitä kaipaamme vihan sijaan.
Pauliina: En puhunut tieteentekijöistä. vaan lääkäreistä. Sanoin hyvästä lääkäristä: ”Hän on potilaan palvelija. Tieteen, liike-elämän tai politiikan orja hän ei ole. Ei kenenkään tarvitse olla.”
Kiitos kommenteistasi. Jatketaan, jos siihen tuntuu olevan tarvetta. Jos jäi vielä joku tärkeä asia vastaamatta, kerro, niin vastailen.
Toivotan Hyvää ja Onnellista Vuotta 2019!
Vastaan tässä pariin juttuu, jotka koen vielä asialliseksi käydä lävitse. En vaadi sinulta enää mitään vastinetta, vastaat jos haluat 🙂
Tarkoitukseni ei ole vahingoittaa mainettasi, eikä käydä mitenkään solvaamaan. Tällaista en ole tarkoittanut, ja pahoittelen, kun näin on ilmeisesti ymmärretty. Koetan – vielä kerran – avata tätä, mutta neljättä kertaa en enää ajatuksiani rupea kirjoittamaan auki. Tapaan mielelläni kahvikupposen ääressä ja keskustelen asioista, jos sellaiseen on tarvetta 🙂 Non-verbaali viestintä sujuisi varmasti paljon paremmin niin.
En siis väitä, että sinä aiheuttaisit rokotevastaisuutta tai kannustaisit homeopatian käyttöön. Kritisoin sitä, ettet tieteentekijänä irtisanoudu uskomushoidoista. Viimeksi kommentoidessani annoit sellaisen kuvan lukijoillesi, että Reiki-hoito voisi olla toimivaa ja homeopatian toimivuudesta voisi olla kiistaa.
Kuvitellaan tilanne, jossa olisi holokaustitutkija, joka tutkisi myös holokaustin kiistäjiä ja toteaisi, että ”tässä nyt voi olla vähän miten nyt vaan, ehkä ne natsit ei nyt tappaneetkaan juutalaisia”. Tämä olisi absurdi tilanne ja tällainen tutkija päätyisi hyvin nopeasti lööppeihin. Vaikka tutkisi holokaustia ja jopa holokaustin kieltäjiä, tulisi tutkijan olla selvillä, ettei holokausti ole asia, jota voidaan kieltää.
Samoin koen itse, että vaikka tutkisi uskomushoitoja, täytyisi pystyä pidättäytymään tieteen todistamilla laduilla. Tällä en tarkoita syyllistää sinua, mutta näin itse ajattelen.
Mitä tulee CAM-termiin, niin en tiedä onko sitä virallisesti mitenkään määritelty – vai onko se lähinnä uskomushoitopuolen kehittämä termi (vrt. intelligent design). Jos katson reikiä tai homeopatiaa esim. Wikipediasta (suomi tai englanti), ei näitä lueta suoranaisesti CAM-termin alle, vaan pseudotieteeksi ja uskomushoidoksi.
Juhani Knuuti näemmä penkasi alkuvuodesta tätä termiviidakkoa hyvin esimerkillisesti: http://hyvinvointi.ts.fi/terveys-tiede/taydentava-hoito-uskomushoito-cam-ja-huuhaa/ Tässäkin käyttämäni esimerkit – homeopatia ja reiki – jäävät ilman vaikuttavaa tehoa, joten niitä on hyvin vaikea kutsua vaihtoehdoksi millekään oikealle hoidolle. Täydentävänä niitä voi varmaan pitää, mutta siihen samaan voinee sitten ottaa rukoilun tai veden juonnin.
Eli mitä edelleen ajan takaa: kun tutkija ei irtisanoudu pseudotieteestä, tekee hän hallaa tieteen luotettavuudelle. Tästä olen huolissani. Minulla ei ole mitään sinua vastaan ihmisinä – enhän edes tunne sinua. Kirjoitan tässä täysin ammattietikaan puolesta.
Lisätään vielä tänne loppuun, että ehkä tämä siksikin osuu omaan sisimpään, kun olen vuosia taistellut itseäni irti uskonnoista ja pseudotieteistä (uskoin kymmenisen vuotta sitten aika moneen höpöhöpöjuttuun) ja minulle tulee surullinen mieli, kun ihmisiä pysytytään edelleen höynäyttämään, esim. reikihoidolla ja homepatilla, vaikka elämme jo kohta 2020-lukua.
Mukavaa alkanutta vuotta 🙂
Kiitos kommentista, Erno. Sinun kokemuksesi uskonnon ja huuhahoitojen (tai mitä ne kohdallasi sitten olivatkaan) haitoista on todella ikävää. On tärkeä tuoda sellaisia esiin. Erilaisten ”hoitojen” tai ”auttamismuotojen” vaarallisuutta on myös tutkittava, jotta ymmärretään paremmin ehkäistä niitä haittoja. On hienoa, että vihdoin Juhani Knuutikin alkaa pohtia täydentävien hoitojen käsitteistöä. Asiaan/käsitteistöön tarkemmin perehtyminen johtaa väistämättä siihen, että kaikkea ei-lääketieteellistä hoitoa (joista osa on CAM-hoitoja) ei voi niputtaa samaan ”uskomushoito”-kasaan, jota esimerkiksi lääkäreiden ammattiliitto ja valitettavasti myös skeptikot edelleen tekevät (koska eivät ole asiaa tutkineet). Käsitteiden selventämistä olen yrittänyt tuoda esiin jo vuosikausia turhauttavan tuloksettomasti. Olen siitä kirjoittanutkin useasti sekä blogissani että syksyllä 2018 Sosiaalilääketieteellisessä Aikakauslehdessä https://journal.fi/sla/article/view/74424. CAM-käsitteistö on suhteellisen selkeää kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa, mutta Suomessa uskomushoito-termin viljely on sekoittanut käsitepakkaa pahemman kerran. Nyt se tosin näyttää olevan selkiintymässä. Isot laivat kääntyvät hitaasti. Jospa istuttaisiin kanssasi hetki kahvikupin ääressä. Sinä voisit auttaa minua tutkimusintressissäni ja sen syventämisessä. Saan paljon eri puolilta infoa CAM-hoitojen hienoista ja hyödyllisistä puolista, mutta hyvin vähän haitoista. Ylipäänsä niitä on tutkittu hirveän vähän. Haluaisin tutkia (tai ohjata nuorempia tutkijoita tutkimaan) myös höynäyttämistä ja koettuja haittoja. Kummatkin (hyödyt ja haitat) kun ovat todellinen ilmiö lääketieteen ulkopuolisissa hoidoissa, kutsuttiin niitä millä nimellä tahansa. Uskon, että tapaamisesta on iloa ja hyötyä meille molemmille (tai ainakin minulle). Laita viestiä pauliina.aarva@gmail.com
Sienikirja vedettiin pois myynnistä v. 2012 yhden ainoan sivun taittovirheen takia.
Miksei sitten saisi rajummin arvostella tai jopa vetää pois myynnistä kirjaa jossa sen 70 virhettä? Koska tekijä on pahan skeptismin tai teollisuuden ”sankarillinen” vastustaja? Kait ”sankaruuden suojakilvelläkin” on raja-arvonsa?
No, nyt on monella hyvä mieli! Ei ole Antti Heikkilän kirja Lääkkeetön elämä riesana ja hiertämässä kantapäätä. Akateeminen kirjakauppa tosin vielä kapinoi, mutta varmaan sekin on pian ruodussa.
Tulin äärimmäisen surulliseksi. Surin jo blogijuttua kirjoittaessani. Taisin ymmärtää mitä tuleman pitää. Nyt mietin, mitä merkitsee sananvapaus. Mitä meidän maassamme oikein tapahtuu?
Eikö kirjoissa enää saa olla virheitä tai ainakaan tiettyä x-kappalemäärää enemmän virheitä. Kuka siitä päättää ja millä kriteereillä sensuroidaan?
Voisiko nyt joku hyvällä mielellä oleva kertoa, mikä konkreettinen asia/asiat Lääkkeetön elämä -kirjassa on/ovat lukijalle – joka ihan itse ja vapaaehtoisesti lukee ja valitsee itselleen lukemastaan sopivat asiat (tai ei valitse mitään) – vaarallista/vaarallisia?
Mitähän muita vaarallisia kirjoja hyllystäni löytyy. Huh.
Sananvapaus merkitsee sitä, ettei meillä ole käytössä ennakkosensuuria. Sitä ei edelleenkään ole käytössä. Kuten jo aiemmin totesin, tässä on kyseessä lähinnä jälkikäteen tehtävä vertaisarviointi, joka on tärkeä osa tiedettä. Sananvapauden kanssa tulee myös vastuu ja sitä Heikkilä ei näytä olevan kykenevä handlaamaan.
Mitä maassamme tapahtuu? Lunta sataa ja joulu on tulossa, ei sen kummempaa 🙂
Jos julkaisisin tietokirjan litteästä maasta ja se todettaisiin huuhaaksi, minut kuuluisikin lytätä, koska olisin tehnyt tyhmästi. Ei tässä sen suuremmasta asiasta ole kyse 🙂
Esität kysymyksen ”Voisiko nyt joku hyvällä mielellä oleva kertoa, mikä konkreettinen asia/asiat Lääkkeetön elämä -kirjassa on/ovat lukijalle – joka ihan itse ja vapaaehtoisesti lukee ja valitsee itselleen lukemastaan sopivat asiat (tai ei valitse mitään) – vaarallista/vaarallisia?”. Tähän voi vastata, ettei varmasti mitään. Mutta ihmiselle, joka ei ymmärrä, että kirjassa esitetyt asiat eivät ole totta, kirja voi olla vaarallinen. Se voi johtaa esimerkiksi jonkin lapsen jättämistä vaaditun lääkityksen ulkopuolelle, mikä voi olla pahimmillaan hengenvaarallista.
Eikö Suomessa ole enää voimassa sanavapaus?? Mielenkiintoista että haukkujien teksteissä on kirjoitusvirheitä tosi paljon..
Erno, et voi olla tosissasi keskustellessasi näin kun kysyn mikä asia on vaarallinen: ”Tähän voi vastata, ettei varmasti mitään. Mutta ihmiselle, joka ei ymmärrä, että kirjassa esitetyt asiat eivät ole totta, kirja voi olla vaarallinen. Se voi johtaa esimerkiksi jonkin lapsen jättämistä vaaditun lääkityksen ulkopuolelle, mikä voi olla pahimmillaan hengenvaarallista.” Sinä et vastaa konkreettiseen kysymykseen, joten ei voi keskustella. Pienten lasten ja syöpäpotilaiden vetäminen tähän asialliseksi tarkoitettuun keskusteluumme ilman mitään konkretiaa ei ole sivistynyttä. Ei myöskään ”pahimmillaan hengenvaarallista” -väitteet, joita et perustele mitenkään. Ensin sanot,”ettei varmasti mitään” ja perään että lapsi voi jäädä vaaditun lääkityksen ulkopuolelle. Oletko lukenut kirjaa ollenkaan? Teet kovin erikoisia päätelmiä ihmisistä ja heidän ymmärryskyvystään kuten myös melko jyrkkiä yleistyksiä ”totuudesta”. Ikään kuin Heikkilän kirja olisi JOKO totta TAI ei-totta. Itsetkin varmasti tiedät että maailma ei ole näin musta-valkoinen ja että näin tiedeajattelu ei mene.
Vastauksesi kertoo Liina sen, että sinä et tyodellakaan ymmärrä miksi Heikkilän kirjaa kritisoidaan.
Heikkilän väitteet on hengenvaarallisa. Perustele, että ne ei olisi. Kumoa esitetty kritiikki. Lääketieteen keinoin.
Nyt en ymmärtänyt miksi tälle tarvi avata uusi kommenttithreadi, eikä riittänyt kommentoida tuonne jatkoksi? Näin luettavuuden näkökulmasta tämä olisi imo ollut selkempää.
Ilmeisesti argumentointini on ollut epäselvää. Pahoittelen ja ja koetan avata sitä seuraavassa vähän laajemmin 🙂
Esitit siis kysymyksen ”Voisiko nyt joku … kertoa, mikä konkreettinen asia/asiat Lääkkeetön elämä -kirjassa on/ovat lukijalle – joka ihan itse ja vapaaehtoisesti lukee ja valitsee itselleen lukemastaan sopivat asiat (tai ei valitse mitään) – vaarallista/vaarallisia?”.
Jos lukija siis on tarpeeksi valveutunut ja ymmärtää, etteivät Heikkilän esittämät asia ole aina totta ja hän tulkitsee tutkimuksia virheellisesti, pystyy lukija varmasti tarkastamaan lähdeviitteet ja tekemään itse johtopäätöksensä kirjan sisällöstä. Tällaiselle lukijalle en koe kirjan olevan mitenkään vaarallinen 🙂 Toisaalta ajatus, että tieteestä poimittaisiin vain itsensä hyväksymät asiat kuulostaa pelottavalta. Ei tiede toimi niin, että vain itseä miellyttävät asiat ovat totta! Joskin tämän kirjan tapauksessa ei puhuta oikeasta tietokirjasta, vaikka sitä niin aluksi virheellisesti markkinointiin,
Mutta ihmiselle, joka ei ymmärrä, että kirjassa esitetyt asiat eivät ole totta, kirja voi olla vaarallinen. Se voi johtaa esimerkiksi jonkun luopumiseen lääkkeistä olettaen, että Heikkilä on oikeassa kirjassaan, vaikka hän on todellisuudessa kirjoittanut puutaheinää.
Olet aivan oikeassa, etten tarjonnut mitään konkreettista esimerkkiä aiemmin, korjaan sen tässä nyt, pahoitteluni. Olet varmaan jo perehtnyt virhelistohiin (esim. https://docs.google.com/spreadsheets/d/1rBQgLv9T1BhYM_QAxJDKgD2RyFU3MEAH2qIdlnpY6jE/), joten niistä ei tarvi sen tarkemmin puhua, mutta otan tuosta nyt pari käsittelyyn. #6 on omaan silmääni hyvin vakava. Meillä on käytössä toimivia syöpähoitoja, joita vastaan Heikkilä argumentoi täysin virheellisesti. Olen onnellinen, ettei esim. oma äitini lukenut kirjaa ja päättänyt kieltäytyä sytostaateista, mutta tällaisen tekstin kanssa riski on aina olemassa. Argumentoin kirjan fataaliutta tarkemmin aiemmassa kommentissani, mutta vastaa siihen, kun joudat. Minulla on kyllä aikaa odotella, nou hätä 🙂
Heikkilä linjaa sokerin sydäntautien syyksi (#8), vaikka edes alkuperäinen lähde ei tue tällaista väittämää. Itse en ole lääketieteen tutkija, mutta käsittääkseni sydäntautien tutkimuksessa rasvoilla on aika paljon painoarvoa. On tietysti hyvästä, jos vähennämme sokerin kulutusta, mutta jos korvaava aine on rasva (#5), niin päädymme kyllä ojasta allikkoon ja tämä voi valitettavasti johtaa ihmisten ennenaikaisiin kuolemiin.
Myös #40 antaa lukijalle kuvan, ettei ole mitään väliä mitä hiilareita syö – tai jättää syömättä, vaikka tutkimusnäyttö puhuu aivan toista. Tällainen oikominen voi johtaa lääkärin suositteleman ruokavalion kiistämiseen, minkä lopputulema voi vaikuttaa ihmisen saamaan hoitoon.
Kuten jo aiemmin totesin, ei maailma ole mustavalkoinen; olen kanssasi aivan samaa mieltä 🙂 Valitettavasti tunnen myös henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka eivät kykene suhtautumaan Heikkilän kirjoituksiin kriittisesti, vaan ovat vietävissä. Heidän osallaan tämä on jo johtanut lasten jäämiseen rokoteturvan ulkopuolelle ja olen huolissani, että tämän kirjan kaltaiset avaukset voivat edelleen asettaa lapsia suurempiin vaaroihin. Tällä erää yhteiskuntamme ei pysty suojelemaan heikompiaan tarpeeksi hyvin.
Toivottavasti tämä avaa ajatuksiani paremmin 🙂 Kysyähän aina saa, pyrin vastaamaan parhaan osaamiseni mukaan.
Liina, onko sinusta asiallista tuo harjoittmasi toimittajan ulkonäköön tarttuminen? Kun sinusta ei ole muuhun, tartut toomittajan pyöreisiin kasvoihin. Toista työnsä hyvin tehnyttä toimittajaa nimittelet kohutoimittajaksi.
Tajuatko lainkaan, miten ala-arvoista tuottamsoi teksti on?
Hei! Olen vasta tutustunut Iloa ja Toivoa -sivustoon. Tartutte erittäin tärkeään aiheeseen, ja toivon että saatte jatkaa tätä työtä. Jotta pystyisi yhdistämään lääketieteen ja laajemman maailmankatsomuksen, pitäisi hallita molemmat. Toivottavasti egosi ei loukkaannu tästä, mutta koska et ole lääkäri, sinulla ei ole edellytyksiä arvioida voiko tämä kirja olla hengenvaarallinen vai ei. Tähän voi ottaa kantaa ainoastaan terveydenhuollon ammattilainen. Olisi hienoa jos tämä tärkeä vuoropuhelu jatkuisi asiallisesti, ja jokainen voisi kommentoida vain niitä asioita joita ymmärtää syvällisesti. Silloin Iloa ja Toivoa -liikkeellä voisi olla realistinen mahdollisuus saada jotakin hyvää aikaiseksi.
Kiitos asiallisesta kirjoituksesta, koskien Heikkilän kirjaa.
Ainakin itse kaipasin juuri tällaista asiallista kirjoitusta Heikkilän kirjasta. Kun olen maininnut kirjasta, joillekin, niin se pitäisi polttaa heidän mielestään, koska he ovat kuulleet siitä median kautta, millainen kirja se on.
Olen kirjan lukenut, ja en missään nimessä polttaisi sitä, sillä se on aikaansa edellä.
Jos tarkasteltavaksi otetaan vaikka tuo syöpäosio kirjasta, niin luvun alkupuolella on, että ”Tutkimusten mukaan sytostaattihoitojen teho on kyseenlaista, ja niistä on apua vain joissakin harvinaisissa syöpätyypeissä kuten Non-Hodginin lymfoomassa, kivessyövässä, akuutissa lymfoottisessa leukemiassa ja korionkarsinoomassa. Clinical Oncology – lehdessä vuonna 2004 julkaistun artikkelin mukaan Yhdysvalloissa vain 2,1 prosenttia potilaista selvisi sytostaateilla viiden vuoden seurannassa. Vastaava luku Australiassa oli 2,3 prosenttia. Sytostaatteihin liittyy usein huomattavia riskejä ja komplikaatioita. Brittiläisen arvion mukaan lähes kolmannes potilaista kuolee sytostaattihoitoihin ensimmäisen kuukauden aikana. Siitä huolimatta, jos potilas menehtyy, nykykäsityksen mukaan se johtuu itse sairaudesta eikä sen hoidosta. Asiaa olisi syytä tutkia tarkemmin.” (lainaus kirjasta)
”…… The overall contribution was the sum total of the absolute numbers showing a 5-year survival benefit expressed as a percentage of the total number for the 22 malignancies.
RESULTS:
The overall contribution of curative and adjuvant cytotoxic chemotherapy to 5-year survival in adults was estimated to be 2.3% in Australia and 2.1% in the USA.
CONCLUSION:
As the 5-year relative survival rate for cancer in Australia is now over 60%, it is clear that cytotoxic chemotherapy only makes a minor contribution to cancer survival…..” (Lainaus käytetystä lähteestä)
Mielestäni on hyvä Heikkilän kirjan opetus, että on osattava erottaa, milloin on kyseessä absoluutinen ja milloin suhteellinen prosentti osuus. 60% edustaa mielestäni suhteellista prosenttilukua.
Miksei ole julkisuudessa lainattu näitä, Heikkilän kirjasta:
”En puutu viralliseen hoitoon, annan vain tukihoitoa…..Kokemukseni virallisen hoidon j ravintohoidon yhdistelmästä ovat olleet erittäin hyviä. Hyvin moni ravintoneuvontaa saava kestää syöpähoidot aivan eri tavalla kuin ne, jotka eivät saa tukihoitoa.” (launaus kirjasta)
”……Se, miksi nykyiset hoidot eivät toimi kunnolla, johtuu juuri syövän kantasoluista, joihin hoito ei tehoa. Vaikka hoito tuhoaisi kaikki syöpäsolut, jäljelle jää syövän kantasoluja, joista syöpä uusiintuu tai mahdollisesti muuttuu joksikin toiseksi syöväksi. Tähän ongelmaan on onneksi löytymässä ratkaisu. Jotkut ruoka-aineet, kuten kurkuma, resveratroli (punaviini, mustikka), kversitiini (punasipuli), sulforafaani (kaalit), piperiini (mustapippuri), andrografoliidi (rohtokirata) vaikuttavat suoraan syövän kantasoluun aiheuttaen apoptoosin tai herkistämällä solun syöpähoidolle alttiiksi.” (Lainaus kirjasta)
Alla on lainaus linkistä, jonka sisältö olisi hyvä antaa julkisuuteen viralliselta puolelta, jos he ovat aidosti huolissaan syöpäpotilaista ja heidän toivossa lisäämisestä.
Epäilemättä syövän soluhengitykseen kohdistuvia hoitoja tullaan keksimään lisää, kuten salinomysiini 3-bromopyruvaatin tehon lisääjänä tuossa Kolumbian tapauksessa. Sitä on kokeiltu eläinkokeissa myös rintasyöpään yksinään ja todettu sen tehon olevan n. 100-kertainen verrattuna yleisesti käytettyyn paclitaxel-sytostaattiin.
http://turpaduunari.fi/syopa-on-metabolinen-sairaus/
Hyvää joulua ja joulu mieltä jokaiselle.
[…] koko touhu alkaa pikku hiljaa kuulostamaan yhden ihmisen julkiselta lynkkaamiselta, kuten siitä dosentti Pauliina Aarva onkin […]
HS on johdonmukaisesti vastustsnut kaikkea Antti Heikkilän julkaisemaa tietoa. Tämä on erikoista, sillä Heikkilä on lääkäri, joka on menestyksellisesti harjoittanut kliinistä potilastyötä. Hän on rohkeasti puolustanut näkemyksiään, jotka monelta osin ovat ristiriidassa nk. ”virallisen” terveystiedon kanssa. HS:n toiminta ei voi pitää hyvän journalistisen käytännön mukaisena, sillä Heikkilän toiminnasta on kaikkina aikoina löydetty vain moitittavaa. Heikkilällä on suuri joukko tyytyväisiä faneja, mutts HS:n palstoilla ei ole ollut tilaa näille myönteisille näkemyksille. Onkin ilmeistä, että HS:llä on muut, salatut, syyt tähän vihamielisyyteen. Tämä Heikkilän mustamaalaus ja vanoaminen syö pahasti HS:n uskottavuutta mediana.
Lääkäriseura Duodecim kosketteli äskettäin tässä keskustelussakin sivuttuja teemoja blogikirjoituksessaan ”Valehoitoa vaan ei valelääkäri” https://www.duodecim.fi/2018/12/21/valehoitoa-vaan-ei-valelaakari/?fbclid=IwAR2vlntcFqmyMoeVwthIFKaUGyZblWPPfIN_KK4s-iDjQK_hOsfUoIG2z_k
Martti Tuoriniemi kommentoi blogikirjoitusta muun muassa näin: ”Tästä on syntynyt niin suuri kohu, että kohtuuden nimissä Antti Heikkilälle pitäisi antaa kunnollinen tilaisuus tulla kuulluksi. Joku media pääsisi maailmankartalle järjestämällä kunnon keskustelutilaisuuden, jossa mukana olisi vaikkapa kolme molempien osapuolten edustajaa. Molemmat osapuolet voisivat nostaa esiin esimerkkitapauksia metodiensa toimivuudesta. Puhetta voisi johtaa joku kykenevä puolueeton henkilö, jonka kaikki osanottajat voisivat hyväksyä.”
Kannatan ajatusta.
Valitettavasti en ole ehtinyt vastailla kaikkien vastausta ehkä odottavien kysymyksiin. Jään joulutauolle. Palaan mahdollisuuksieni mukaan asiaan ensi vuonna.
Toivotan kaikille keskustelijoille, kommentoijille ja kysyjille hyvää joulua ja mitä parhainta vuotta 2019.
Lääketieteellinen narratiimi taistele jälleen ? yksi laillistettu ravitsemusterapeutti vastaa kymmentä Heikkilää. Mitäs sitten, kun tulee se yhdestoista?
Ajankuluksi tarkastelin Heikkilän kirjan väitetty virheitä, virheluettelon mukaan, luvusta kolesterolihysterian synty.
Virheluettelon väite oikeaksi:”Pohjois-Karjala -tutkimuksen raportin mukaan vuonna 1972 kolesterolitaso oli luokkaa 6.8 nmol/l, eli jossain määrin vähemmän kuin Heikkilä esittää. Aineisto on Itä-Suomesta, mutta vuoden 1958 tutkimuksen perusteella erot Itä- ja Länsi-Suomen välillä eivät ole suuria.”
Kyllähän väitetty voi olla totta, jos kyseessä ei ole koko maa, mutta Heikkilän kirjoituksessa kyse oli koko maassa olevasta keskimääräisestä kolesterolitasosta, väestössä. #Pohjois-Karjala-projektin aikaan 1970-luvulla väestön keskimääräinen kolesterolitaso oli koko maassa noin 7,5 nmol/l.#
Nimeltä mainitsemattoman professorin mukaan Suomalaisten kokonaiskolesteroliarvo on laskenut 1970-luvulta vähän yli seitsemästä vähän yli viiteen.
Virheluettelon väite oikeaksi: ”Päinvastoin kuin Heikkilä väittää, myös Kuopiossa tapahtui Pohjois-Karjalan kanssa käytännössä lähes identtinen lasku tärkeimmissä riskitekijöissä eli kolesterolissa, systolisessa verenpaineessa, diastolisessa verenpaineessa ja tupakoinnissa. Jotkut riskitekijöistä laskivat pisaran verran nopeammin Pohjois-Karjalan alueella ensimmäisten viiden vuoden aikana (1972-1977), mutta sen jälkeen muutokset ovat olleet samanlaisia koko maassa.”
Mutta väittääkö Heikkilä mitä virheluettelossa on kirjoitettu hänen väittäneen? Hänhän (Heikkilä) väittää, että #[Pohjois-Karjala-projektin seuranta-aikana] kuolleisuus laski Pohjois-Karjalassa, mutta niin se laski myös Kuopiossa jopa enemmän kuin Pohjois-Karjalassa. Kuopiossa ei kuitenkaan ollut tehty mitään muutoksia kolmen riskitekijät suhteen.#
Onko virheluettelon esittäjä ottanut huomioon, että Pohjois-Karjalaisia ohjeistettiin riskitekijöiden suhteen (korkea kolesteroli, tupakointi ja verenpainetauti) siten, että voi vaihdettiin margariiniin, verenpainetta tarvittaessa lääkittiin ja ihmisiä kehotettiin lopettamaan tupakointi. Kuopiossa ei ollut mitään näistä ohjeistuksista, mutta siitä huolimatta kyseiset riskitekijät laskivat. Mitä tästä pitäisi ajatella?
Virheluettelon väite oikeaksi: ”PK-projektin alkaessa työikäisten miesten painoindeksi oli keskimäärin 26, mikä luetaan ylipainoksi. Ylipainon määritelmänä pidetään 25:n ylittävää painoindeksiä.”
Kuitenkin Heikkilä kirjoittaa, että#… [PK-projektin aikana] eivät olleet ylipainoisia, vaikka ylipainoa nykyisin pidetään syynä kaikkiin sairauksiin. Siitä huolimatta Pohjois-Karjalan miehillä oli paljon sydäntautia.#
Siis, paino-ongelma poistui ohjeistuksen myötä, ja lähteistä voidaan lukea, että:
”Paino-ongelmista itäsuomalaiset miehet eivät kuitenkaan tuohon aikaan kärsineet. Pohjoiskarjalaiset miehet olivat enemmänkin luuta ja nahkaa, koska silloin tehtiin raskasta fyysistä työtä, (nimi poistettu) muistuttaa.”
”Pohjois-Karjala-projektin aikaan sydäntauteihin kaatuvat miehet eivät olleet ylipainoisia istumatyöntekijöitä vaan jopa luuta ja nahkaa raataessaan raskaassa fyysisessä työssä.”
Kumpaa pitäisi siis korjata näiltä osin, virheluettelon väitteitä oikeaksi, vain Heikkilän kirjassa olevia virheitä?
Pauliina, keskustelu on toki tervetullutta mutta kirjoituksesi on pahasti asenteellinen ja yksipuolinen. Et ilmeisesti suostu näkemään asiaa neutraalisti. Kriitikot eivät ole todellakaan lynkanneet Heikkilää vaan nostaneet esiin keskeisiä virheitä, jotka eivät todellakaan ole pikkuvirheitä. Koko Heikkilän narratiivi nimittäine perustuu virheelliselle ja osin vaaralliselle perustalle, onkonkin vain, että ylevä tavoite voi olla pinnallisesti katsottuna ”hyvä”.
Kokemukseni on, että juuri Heikkilä on itse se joka kannattajineen lynkkaa kaikki kriitikot. Ikävää, että olet lähtenyt mukaan tällaiseen asenteelliseen kirjoitteluun. Oma kannanottoni asiaan on luettavissa seuraavissa linkeissä. Ekassa on oma analyysini, toisessa linkissä on Heikkilän vastauksia. Kuka tuossa lynkkaa ketä?
http://hyvinvointi.ts.fi/terveys-tiede/tavoitteena-laakkeeton-elama/
http://hyvinvointi.ts.fi/terveys-tiede/antti-heikkilan-kirjan-kritiikista-seurasi-parjausta-ja-salaliittovaitteita/
Juhani, kiitos kommentistasi ja linkeistä. Otat esiin tärkeän pointin, minun ja samalla Hesarin ja muidenkin toimijoiden, sinunkin, neutraaliuden. Jos kuitenkin luet blogikirjoitukseni neutraalisti, ilman oman kokemuksesi painoa (haukutuksi tulemisesta Antti Heikkilän taholta), huomaat, että puhun blogijutussani Hesarin kolmen kirjoituksen sarjan Heikkilä-lynkkauksesta, en yleisestä somessa aikaisemmin esitetyistä kritiikistä. Lynkkauksella tarkoitan julkista häpäisyä, jossa syytetylle yksityishenkilölle ei anneta asiallista mahdollisuutta kertoa omaa näkemystään samoissa julkaisuissa joissa ankara kritiikki on esitetty.
En siis puhu lainkaan, kuten väität, niistä kriitikoista (sinusta, Vladimir Heiskasesta ja muista), jotka olivat aikaisemmin blogeissaan asiaa puineet ja virhelistoja keränneet.
Puhun jutussani siis HESARIN lynkkauksesta, joka johtikin sitten erikoisiin seuraamuksiin, kuten siihen, että S- ja K-ryhmä poistivat kirjan myynnistä ja siihen, että Duodecim seuran pääsihteeri vihjasi blogissaan, siis julkisesti, että Heikkilältä (ei suoraan maininnut hänen nimeään) ehkä pitäisi ottaa pois lääkärinoikeudet – keskustelematta asianomaisen kanssa ennen tällaista kannanottoa. Sivistysvaltiossa asuvana en tällaista ymmärrä, vaikka hankala henkilö olisi kuinka hankala.
Toivottavasti tämä selventää hieman, miksi pidän Hesarin toimintaa epäeettisenä. Ketään kansalaista, oli hän kuinka ikävä tahansa, ei saa kohdella noin. Ajattelen näin siitä huolimatta, että Heikkilän kirjassa on virheellisiä lähdeviittauksia. Ja siitä huolimatta että hän olisi, kuten sinä ja monet kertovat, käyttäytynyt epäasiallisesti tai rumasti.
Toimittajan ja laatulehden, jos kenen on yritettävä pysyä neutraalina.
Kysyin äskettäin lääketiedettä opiskelevalta sukulaismieheltä, mitä hänelle on jäänyt Hesarin ja myöhemmin muidenkin päämedioiden narratiivista mieleen Heikkilästä. Vastaus oli ”Ai se, sehän on joku hörhö, jolta pitäisi ottaa lääkärin oikeudet pois.”
Tutustuttuani Heikkilän laajaan kirjalliseen tuotantoon, en voi muuta kuin hämmästellä. Ihmisestä on nyt tullut epähenkilö (julkisen häpäisyn vuoksi), vaikka hän näyttää koko elämänsä kirjoittaneen terveellisen elämäntavan ja potilaslähtöisen sekä kokonaisvaltaisen hoitamisen ja kokemuksellisuuden arvostamisen puolesta ja hyvin laaja-alaisesti, muun muassa niin, että henkinen hyvinvointi (jopa sielu) saa hoitamisessa sijansa.
Nytkö sitten tässä nimenomaisessa kirjassa olevien virheiden vuoksi hänet leimataan jopa ehkä rikolliseksi, kuten kolmas Hesarin juttusarjan juttu täräytti. Vaikuttaa pelottavalta. Varsinkin, jos tilanteessa vedotaan tieteen ylimpään auktoriteettiin. Jokainen tutkija, terveydenhuollon ammattilainen ja monet (useimmat?) kansalaisetkin kuitenkin tietävät (ja EBM myös painottaa), että lääkärin työ on SEKÄ kliinisen kokemuksen soveltamista ETTÄ tutkimusnäytön soveltamista. Tutkimusnäyttö on muuttuvaista, se voi olla vahvaa tai heikkoa tai näytöstä ei voida sanoa mitään Debattejakin käydään eri puolilla maailmaa. Konsensuksetkin vaihtuvat. Mutta näistähän sinulle ei tarvitse kertoa, tiedät jo.
HS:n kirjoitussarja alkoi ensin melko rauhallisella ja asiallisenoloisella kritiikillä Lääkkeetön elämä -kirjan väitteistä. Satu Vasantolan juttu oli kuitenkin kaikkien journalismin eettisten sääntöjen mukaan heikko ja vajavainen, koska se oli yksipuolinen eikä antanut Heikkilän vastata SAMOIHIN kysymyksiin, joihin vastasivat haastatellut neljä erikoislääkäriä. Vasantola soi Heikkilälle oman erillisen palstan jutun oikeassa kulmassa ja kysymykset olivat ihan erilaiset kuin muilla haastateltavilla. Seuraavat lehden kaksi kirjoitusta olivatkin luonteeltaan erittäin syytteleviä. Edellenkään niissä ei kuultu henkilöä jota mollattiin.
Olen kuullut sellaisenkin ajatuksen, että Heikkilä on vaarallinen, koska hän murentaa uskoa lääketieteeseen ja lääkäreiden työhön. En jaa ajatusta. Eivät ne niin heikoissa kantimissa ole, että yksi Heikkilä niitä horjauttaisi. Sitä paitsi hänhän kannatta lääketiedettä (ainakin tästäkin kirjasta saa sen kuvan) ja on itsekin lääkäri.
Tässä tilanteessa olisi nyt hyvä istua alas ja etsiä myönteisiä ratkaisuja, joista on hyötyä kaikille osapuolille ja ennen kaikkea kansalaisille. Mehän olemme kaikki samasta alkuräjähdyksestä peräisin. Eli erittäin lähellä toisiamme. Ja se on hyvä.
Sinun blogissasi on hyviä ja perusteltuja asioita kiistaan liittyvistä tutkimuksista. Ne eivät Hesarin Heikkilä-journalismin lynkkaavuutta kuitenkaan poista.
Ihan piakkoin, ehkä jo huomenna, julkaisen blogijutun, jossa lyhyesti analysoin tätä kiistaa kahdesta näkökulmasta, Sankarin ja Roiston kannalta. Juttuni ei ole haudanvakava, mutta ehkä valaiseva. Sinäkin esiinnyt siinä – neutraalisti, sovellan analyysissa venäläisen kansansadun morfologia -teoriaa.
Toivotan hyvää vuotta 2019.
Joku muunkin on alkanut etsiä virheitä, eikä tulos ole lainkaan mairitteleva.
”The rapid increase in the prevalence of obesity has led to a coepidemic of nonalcoholic fatty liver disease (NAFLD) (1). NAFLD is strongly associated with insulin resistance (IR) and predicts the development of type 2 diabetes and cardiovascular disease (1). Although obesity is its primary acquired cause, some subjects who gain weight do not develop NAFLD(1,2). As weight loss rapidly reverses both NAFLD and hepatic insulin resistance43, it seems that obesity is a true cause of both.”
XXXXXXX tässä antaa kausaalisuuden oppitunnin; just-ei-näin. Tällä tavoin voidaan todistaa kausaalisuuden puute; oletus ei pädekään kaikkiin tapauksiin, ja lisäksi nämä käänteiset päättelyketjut lisäävät vielä vaikeuskerrointa (laihtuminen kääntää -> lihavuus juurisyynä). Kuten pääasiassakin, ”epäjumala” painonpudotus voi olla seuraus, viivästynyt seuraus, jostakin muusta kuten maksan työrauhasta ilman insuliinin käskytystä. Tätä ei tule pohtineeksi, jos lihavuus aiheuttaa – painonpudotus lievittää -on omaksuttu ainoaksi oikeaksi syyseuraus -suhteeksi.
turpaduunari.fi/viikuna-maksa-vai-rasvamaksa-kas-siina-ianaikainen-pulma/
[…] Antti Heikkilän julkinen lynkkaus […]
Olen ollut 3,5 kuukautta ketogeenisellä dieetillä. En tiedä minkä verran olen laihtunut kun kieltäydyn käymästä vaa’alla. MUTTA mun verenpaine, joka oli vuosia koholla, on laskenut kymmeniä yksiköitä. Kyllä! Mullahan on normaalisti aina ollut alhainen verenpaine, joka tuntemattomasta syystä kohosi tällä vuosikymmenellä. Sitä mittailtiin harvakseen, mutta alapaine oli aina 90-100. Nyt paineet oli 111/73. Pyysin uusimaan mittauksen, koska en uskonut tulosta, mutta totta se oli. – Valitettavasti joudun syömään maitotuotteita ja nälkääni olen vetänyt viime aikoina jopa kananmunia. Mun vatsa ei kestä soijaa kuin tofuna ja se ei ole musta kauhean täyttävää. Haaveeni on yhä joku päivä olla vegaani ja ehkä se onnistuukin sitten kun ei enää laihduta. Nyt on hiilarit niin alhaalla, että kikherneet ja seitankin on pannassa.
Vielä tuohon verenpaineeseen palatakseni: yritin 5 vuotta sitten etsiä tietoa koholla olevasta alapaineesta. Yksi syy oli ruokavalio. Ei ainakaan silloin kerrottu, että nimenomaan insuliiniresistenssi on syynä. Toisaalta, mulla ei silloin ollut varaakaan miettiä mitä syön kun syötiin mitä saatiin ruokajakelusta että ehkä en olisi tehnyt asialle mitään, vaikka olisin tiennytkin.
Mun veriarvothan oli koko ajan loistavat ja kuvittelin olevani terve, mutta tuo verenpaine kertoi karua kieltään ihan muusta.
Mun mielestä vieläkään ei mediassa anneta tarpeeksi tietoa siitä miten vaarallinen insuliiniresistenssi on. Lääkäri Antti Heikkilä on tehnyt mittavan työn valistaessaan kansaa ja suosittelenkin kaikille hänen kirjaansa Lääkkeetön elämä.
[…] Antti Heikkilän julkinen lynkkaus. Liinanblogissa https://liinanblogi.com/2018/12/19/antti-heikkilan-julkinen-lynkkaus/ […]