Antti Heikkilän julkinen lynkkaus

Olenko syntynyt maahan, jossa noitavainot eivät päättyneetkään muutama vuosisata sitten? Antti Heikkilän julkinen lynkkaus Suomen suurimmassa päivälehdessä ja muissakin medioissa sattuu sydämeeni.

Onko lääkäri Antti Heikkilän uusi kirja Lääkkeetön elämä todellakin vaarallinen kuten Helsingin Sanomat väittää? Levittääkö se valetietoa, joka on haitallista kansalaisille?

Lue ihmeessä itse Heikkilän kirja, niin voit vapaasti, ilman kenenkään sinulle tekemiä valmiita tulkintoja, päätellä, mistä tämä valtava noitavainomainen toiminta juontuu, mitkä taustatekijät siinä heijastuvat ja mihin koko jahtaamisella oikein pyritään.

Mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa? Miksi julkisuudessa (suurimmissa sanomalehdissä ja Ylessä) ei pystytä käymään avointa tai edes jossain väärin tasapuolista keskustelua terveyden ja sairauden hoitamisesta?

Tai ehkä yhteiskuntaa ja kansalaisia ei vaivaakaan mikään.

Ainoastaan media ja sen nykyiset toimintaperiaatteet ja verinen kilpailu kuluttajista ruokkivat vastakkainasettelua, syyttelyä, syyllisten etsimistä ja ristiriitojen esiin nostamista vähän asiasta kuin asiasta.

Helsingin sanomien viime sunnuntain 16.12. 2018 numero asettaa Antti Heikkilän inhokkien listalle, väärän totuuden julistajaksi ja virheellisten terveystietojen levittäjäksi (kohu)toimittaja Satu Vasantolan otsikoimassa jutussa Kohukirja vilisee virheitä. Tiistaina 18.12.2018 tuomio vielä vahvistui HS:n jutussa, jonka otsikko on Otava ei ota vastuuta Heikkilän kirjan virheistä.

Ensin Vasantola kertoo, että kyseessä on ”kohukirja”, millä viitataan siihen, että se ei ole ”oikea” tietokirja, vaan sellainen, josta nousee kohua ja hässäkkää (kukahan sellaista oikeastaan on synnyttänyt?) ja jossa on valtavasti, oikein vilisemällä, virheitä. Tiistain lehdessä sitten kampanja jatkui syytöksellä kustantajan vastuuttomuudesta ”ei ota vastuuta kirjan virheistä”. Tässä jutussa on jo lähtöoletuksena, että kirja on virheellinen, jopa vaarallinen!

Onko vaarallista?

Sen nettiversion otsikossa sentään puhutaan ”vaarallisina pidetyistä” virheistä. Jutussa mainitaan sana ”vaarallinen” viisi kertaa ja ”jopa hengenvaarallinen” yhden kerran. Sunnuntain jutussa vaarat ja vaarallisuus mainitaan kahdeksan kertaa!

Tällaisesta kirjoituksesta välittyy kuva, että Antti Heikkilä voi olla hengenvaarallinen! Tämä on rankka vihjaus ammattilaisesta, jonka työ on auttaa ihmisiä.

No, tänä aamuna 19.12.2018 meinasi mennä kahvi väärään kurkkuun, kun avasin Hesarin kulttuuriosaston. Siellä Taika Dahlbom taianomaisesti täräyttää Kustantajat julkaisevat valetietoa, sillä se myy. Silmät ymmyrkäisinä katselen Taikan pyöreähköjä kasvoja ja intoa puhkuvaa katsetta kasvokuvassa ja mietin mitähän neito nyt oikein meinaa.

Taikan jutussa ei nimittäin enää selitellä tai perustella mitään, vaan rinnastetaan Antti Heikkilän Lääkkeetön elämä rikolliseen toimintaan. Jutussa aivan selvästi vihjataan, mutta ei toki sanota suoraan, että sekä kirjan kirjoittaja että kustantaja voisivat mahdollisesti joutua oikeuteen ja saada tuomion. Ohhoh! (Mitähän vielä seuraavina päivinä mediasta on odotettavissa?)

Sitten toimittaja vertaa kustantaja Otavaa Pontius Pilatukseen kirjoittamalla kustantajan tuottoisasta käsienpesusta koskien tietojen paikkansapitävyyttä, joita kuitenkaan Taika itse eivätkä muutkaan aikaisemmat, kampanjaan osallistuvat lynkkaustoimittajat todellisuudessa olleet tsekanneet huolellisesti, monipuolisesti ja useat tieteelliset näkökulmat huomioon ottaen. Luotettiin neljään ”lääkäritodistajaan”, joita Vasantola haastatteli sunnuntain jutussaan.

Lopuksi Taika-toimittaja hieman opetti kustantajaa kertomalla, että on mahdollista toimia vastuullisesti ja korjata kirjassa esiintyviä virheitä lisäämällä painettuihin kirjoihin  korjauslehtinen.

Heikkilän kirjassa on varmasti virheitä. Minäkin niitä huomasin, vaikken pyrkinytkään virkkuukoukulla etsimään kuten muutamat bloggaajat, jotka kertovat löytäneensä yhteensä noin 70 virhettä (isoja ja pieniä sekä kirjoitusvirheitä, suuri osa oli bloggaajien itsensäkin mukaan melko vähäisiä).

Kirjassa on myös asioita ja asioiden esittämistapaa, joita en kannata ja joista en ole samaa mieltä. Silti tarkastelen kirjaa, jonka nimi on todella hieno LÄÄKKEETÖN ELÄMÄ,  mieluummin kokonaisuutena ja katson, mitä hyötyä siitä voisi olla tavalliselle ihmiselle. En näe mitään syytä lähteä haukkumaan kymmenien vuosien kliinisen kokemuksen ja tutkijankoulutuksen saanutta ihmistä siitä, että hänellä on erilaisia näkemyksiä kuin itselläni, vaikka kirjassa virheitä olisikin.

Se, että lähes kaikissa tietokirjoissa on jokunen virhe, ei tietenkään voi olla Heikkilälle mikään puolustus.

Mistä saa puhua ja miten?

Mutta Lääkkeettömän elämän julkisessa ja massiivisessa lynkkauksessa on kysymys aivan muusta kuin yksittäisistä virheistä ja sellaisista virheistä, jotka yksiselitteisesti voitaisiin ymmärtää virheiksi. Kysymys on pikemminkin näkemyseroista (myös tieteellisistä näkemyseroista, jotka ovat maailmanlaajuisesti todellisia), joista nykyisen Suomen terveys- ja hoitokeskustelussa jostain syystä (?) ei saisi puhua. Jos niistä puhuu, aletaan vihjailla tuomioistuimen tarpeesta. Avoimuus rikkoo jotakin sanatonta tabua. Pitäisi siis siististi keskustella vain siitä, mikä on virallisesti hyväksyttyä ja kanonisoitua.

Heikkilä puhuu, ja siksi hänestä on tullut ”vaarallinen”.

Niin, näkemyserot. Mitä ne ovat? Niistähän ei Hesarin tai virheitä kaivelevien bloggaajien kirjoituksissa puhuta halaistua sanaa. Suuren linjan näkemyserot liittyvät nähdäkseni seuraavin seikkoihin, joista Heikkilä kirjassaan puhuu, mutta joista ei ole tapana Suomessa julkisesti keskustella ja esittää erilaisia mielipiteitä:

– potilaskeskeinen hoito ja potilaan itsemääräämisoikeus ja se, mitä tämä käytännössä ja konkreettisessa hoitosuhteessa merkitsee

– potilaan ja asiakkaan valinnan vapaus ja mitä tämä käytännössä hänen elämässään tarkoittaa

– lääketeollisuuden suuri taloudellinen ja ohjausvalta sekä lääketieteellisessä tutkimuksessa että lääkkeiden käytössä

liiallinen lääkkeiden ja lääketieteellisten toimenpiteiden käyttö terveydenhuollossa suhteessa elintapalääketieteellisiin näkemyksiin (Tästä puhuttiin mm. Too Much Medicine -symposiumissa Helsingissä elokuussa 2018; ei ole siis omaa kuvitelmaani, vaan tiedeyhteisön esiin nostama, todellinen pulma).

Osaltaan ärhäkkääseen vastaiskuun Lääkkeetöntä elämää vastaan vaikuttavat myös tieteellinen ja kaupallinen kiistely rasvoista, liikunnan muodoista ja intensiteetistä, mielenterveyden hoitomallista. Heikkilä esittelee Keroputaan mallin, joka on pitkälti juuri lääkkeetön ja joka on tieteellisesti todistettu tehokkaaksi psykoosin hoidossa, mutta jota Suomessa ei ole otettu laajemmin käyttöön. Se on hissukseen vaiettu.

Antti Heikkilän kirja ilmiselvästi osuu johonkin todella kipeään kohtaan lääketieteen tutkimuksessa ja lääkintäkäytännössä ja laajemminkin koko terveydenhuoltojärjestelmässä.

Elintapalääketiede

Se osuu siihen niin kipeästi, että Heikkilän puhe elintapoihin nojaavasta hoitamisesta (englanniksi termi on life style medicine tai behavioral medicine) lääkkeiden, kirurgian ja muiden tavanomaisten lääketieteen spesifien menetelmien rinnalla saattaa herättää hätää ja ahdistusta. Saattaa nousta pelko siitä kuinka voidaan edelleen jatkaa vanhaan malliin, jos noin ”ulkolääketieteellisiä” hoitamisen tapoja hyväksytään.

Terveellisistä elämäntavoista ollaan kyllä koko Suomessa kansalaisten ja kaikkien terveysalalla toimivien kesken yhtä mieltä. Se, että ihminen voisi auttaa itseänsä MONENMUOTOISILLA ELÄMÄNTAVOILLA herättää keskustelua. Kuten pitääkin. Toivoisin vaan, että todella pystyttäisiin aidosti keskustelemaan ja argumentoimaan. Ettei tarvitsisi alkaa (symbolisesti) huutamaan tuomaria kehään, kuten Taika tekee Hesarissa. Hän toki hoitaa toimeksi saadun tehtävänsä mallikkaasti.  

Ehkä koko lääketiede on kriisissä. Tästä puhuikin taannoin muuan nykymenoon (liiallisen lääkityksen, diagnosoinnin, skriinauksen ja toimenpideskeisyyden merkityksessä) kriittisesti suhtautuva suomalaisprofessori.

Muutoinhan tällaista silmiinpistävää, puolustus- ja hyökkäysmuurien rakentamista on vaikea ymmärtää. Nimittäin silloin, kun ihminen tai yhteisö (esim. valtio tai lääkäriyhteisö) kokee asemansa jollakin tavoin uhatuksi, syntyy yleensä voimakkaita tunteita, kuten (joskus tunnistamatontakin) pelkoa sekä tarve hyökkäämällä puolustautua.  

Myös Antti Heikkilä hyökkää kirjassaan varsin railakkaasti erilaisia, ongelmallisina pitämiään asioita vastaan, esimerkkinä vaikkapa liikalääkitys. Heikkilä vastustaa kolesterolilääkkeiden turhaa syöttämistä esimerkiksi hyvin vanhoille.

Heikkilä on Suomessa ensimmäisiä lääkäreitä (on niitä muitakin), jotka näin julkisesti eli väestölle tarkoitetussa kirjassa, ottavat kantaa lääketeollisuuden ohjausvaltaan. Tämähän ei ole ollut tapana, kun aika yleisesti ajatellaan, että teollisuuden valvonta on Suomessa ja länsimaissa huippulaadukasta, ja näin väärinkäytöksiä ei pääsisi tapahtumaan.

Kirjoittaja kritisoi kirjassaan myös lääketieteellisen tutkimuksen vinoumia (osittain juuri lääkebisneksen toiminnasta johtuvia) ja painottaa läpi koko teoksen erityisesti lääkärin ja potilaan henkilökohtaisen hoitosuhteen suurta merkitystä.

Helpompaa, jos ei tarvitse pohtia isoja asioita

Tästä perspektiivistä katsottuna Heikkilä on mediapuristuksessa voinut varmaankin (en tiedä, kun en ole kysynyt) kokea oman asemansa uhatuksi ja heikoksi verrattuna valtavirtalääkäreihin, jotka – käytän nyt metaforaa, en siis viittaa konkreettisiin jalkineisiin – kopsuvine korkoineen tai suhisevine tossuineen kiiruhtavat toimenpidehuoneeseen turvallisessa ja yksimielisessä ammattiyhteisössä ja ammattiliiton suojeluksessa terveyskeskuksessa, -asemalla tai sairaalassa. Ei tarvitse pohtia isoja asioita, kun isommat niistä huolehtivat. Joulukin on tässä tulossa.

Mutta mihin uhkaan, mihin kipeään kohtaan Lääkkeetön elämä osui, kun siitä tämmöinen älämölö piti nostaa?

Näin valtava ryöpytys on kerta kaikkiaan kohtuutonta, vaikka ymmärränkin, että monen korvaan  kalskahtaa pahalta, kun Heikkilä lääketieteen tutkimuksen ja lääkärintyön käytännön suhdetta pohtiessaan ja perustellessaan esimerkiksi lataa: ”Periaatteessa lääketiede on siten suurimmalta osalta uskomushoitoa.” (s. 18).

Tottahan se on, että lähellekään kaikki nykyisin terveydenhuollossa virallisesti käytössä olevat ja yleisesti hyväksytyt lääketieteelliset hoitometodit eivät useiden katsausten mukaan täytä lääketieteen itse itselleen asettamia tieteellisen näytön kriteereitä. Eli ne voidaan tulkita uskomushoidoiksi, ainakin mikäli ne (uskomushoidot) määritellään niin epämääräisesti kuin Lääkäriliitto ne määrittelee. (Hemilä 2018, Kattelus 2018).

Tästäkään asiasta ei oikein ole suotavaa puhua. Mutta Heikkilä puhuu. Ei siis olekaan kovin suuri ihme, että ”tuomareita” löytyy.

Mutta on muistettava, että hyvä lääkäri on ennen kaikkea ihmisrakas, ymmärtäväinen käsityöläinen, joka osaa soveltaa hankkimaansa teknistä (spesifiä) osaamista ja tutkimustietoa käytäntöön sillä tavalla, mitä hänen oma paikkansa parantajana vaatii ja edellyttää. Hän on potilaan palvelija. Tieteen, liike-elämän tai politiikan orja hän ei ole. Ei kenenkään tarvitse olla.   

Arvostan, kunnioitan ja ihailen tiedettä, lukuisten eri tieteenalojen tuottamaa tietoa ihmisestä, terveydestä ja sairaudesta. Arvostan niitä koskevaa avointa, kriittistä, mutta kunnioittavaa tieteellistä ja julkista keskustelua.

Pitää olla aika vahva ihminen, että kestää erittäin voimakkaan julkisen ja julkean syyttelyyn ja häpäisyn. Moni on sairastunut. Moni on vaiennut ja lopettanut tärkeinä pitämiensä aiheiden esiin nostamisen, koska ei enää jaksa eikä uskalla – jatkuvassa lynkkauksen pelossa.  Joistakin tulee kyynisiä, mistä minä puolestani tulen surulliseksi.

Heittäköön ensimmäisenä kiven se, joka pitää itseään virheettömänä.  

Heikkilä vastaa tuomariksi ryhtyneelle toimittaja Satu Vasantolalle omassa  blogissaan  https://www.anttiheikkila.com/blogi/-hesarin-paskajuttu/?fbclid=IwAR2dI0xI0aIAQxH_OPdEKs08_glIDbmF6KILnJRvxe59y1-FqKq5crp_BG4

Päivitys 20.12. 2018 klo 22.30: Lynkkaus onnistui täydellisesti. Kirja kuoli. Vedettiin markkinoilta kollegojen mielestä vaarallisena. Kirjoittaja lienee vielä hengissä.

Oi, maamme Suomi, synnyinmaa! En ymmärrä sinua enää.

Päivitys 21.12. 2018 klo 11.00: Lääkkeetön elämä on myynnissä ainakin Akateemisessa ja Suomalaisessa. Adlibriksestakin sitä saa.

Eilen Maikkarin kymmenen uutisissa todettiin, että kirja vedetään pois myynnistä isoissa kauppaketjuissa. Siinä yhteydessä välähti kuvaruudussa noin kahden sekunnin ajan Heikkilän naamakuva ja teksti, josta saattoi lukea, jos sattui ehtimään, että ei hän syöpähoitoja vastusta. Mediassa syytetylle ikään kuin annetiin julkinen puolustusmahdollisuus, 2 sek. Todella erikoista. En meinaa pysyä tässä rumbassa perässä.

Mutta kaiken kaikkiaan taisi käydä niin, että lynkkausyritys kääntyikin mainosvaltiksi. Mielenkiintoista. Mitähän vielä seuraa.

Päivitys 23.12.2018 klo 19.00: Lääkäriseura Duodecim pohtii blogikirjoituksessa Valehoitoa vaan ei valelääkäri
Antti Heikkilän tapausta, mutta ei mainitse hänen nimeään, vaan viittaa ”viime päivien keskusteluun”. Nostan blogijutun kommenttipuheenvuoroista esiin erittäin kannatettavan ajatuksen avoimesta, ja mahdollisesti julkisesta, toinen toisiaan kunnioittavasta dialogista:

Tästä on syntynyt niin suuri kohu, että kohtuuden nimissä Antti Heikkilälle pitäisi antaa kunnollinen tilaisuus tulla kuulluksi. Joku media pääsisi maailmankartalle järjestämällä kunnon keskustelutilaisuuden, jossa mukana olisi vaikkapa kolme molempien osapuolten edustajaa. Molemmat osapuolet voisivat nostaa esiin esimerkkitapauksia metodiensa toimivuudesta. Puhetta voisi johtaa joku kykenevä puolueeton henkilö, jonka kaikki osanottajat voisivat hyväksyä. Myöhemmin keskustelua voitaisiin jatkaa ja antaa keskustelijoille tilaisuus täydentää väitteitään haluamillaan tavoilla.

Viitteet:

Heikkilä A. 2018. Lääkkeetön elämä. Otava. 270 s.

Hemilä, H. 2018. Uskomushoito-termi hämmentää : [keskustelua]  Suomen Lääkärilehti, 9/2018 vsk 73, s. 558.

Kattelus M. 2018. Katteluksen vastaus Hemilälle. Suomen Lääkärilehti 9/2018 vsk 73. (Mervi Kattelus, terveyspolitiikan asiantuntija, eettisen neuvottelukunnan sihteeri Lääkäriliitto).

P.s. Hesarin linkkejä en valitettavasti tähän ehtinyt liittää, mutta nehän löytyvät netistä hakemalla. Liitän ne ehkä myöhemmin.