Lounaskeskustelu ”uskomushoidoista”

Istuin lounaspöydässä terveydenhuollon  ammattilaisten kanssa. Keskustelimme muun muassa ”uskomushoidoista”, joiksi lounaskumppani A määritteli hoitomuodot, joiden vaikutuksista ei ole tieteellistä tutkimusnäyttöä.

Kysyin, tarkoittaako se A:n mielestä samaa kuin CAM (Complementary and  Alternative Medicine) eli täydentävät ja vaihtoehtoiset hoitomuodot, joka on kansainvälisen ja suomalaisen tutkijayhteisön käyttämä termi. No, niitähän ne yleensä ovat. Ainakin niin kauan, kuin niistä ei ole tutkimusnäyttöä. Esimerkiksi akupunktiota kyllä käytetään jo laajasti terveydenhuollossa, jopa Käypä hoito -suositustenkin mukaisesti, sanoi A.   

Kysyin, että mitä ne sellaiset ”uskomushoidot” käytännössä eli todellisessa elämässä hänen mielestään ovat, joista ei ole tutkimusnäyttöä. Hopeavesi, mustasalva tulevat tässä heti mieleeni, sekä homeopatia,  A huudahti.  

Niin ja enkelihoidot ja muut huuhaahoidot, lisäsi keskustelukumppani B ja totesi, että sehän on isoa bisnestä. Miksi tästä bisneskysymyksestä ei ollenkaan puhuta yleisesti, eikä varsinkaan itse CAM-alalla. Siihen C sanoi, että kyllä tästä keskustellaan mediassakin. Eettisten sääntöjen pitää todellakin koskea kaikkia mahdollisia hoitajia, hän täydensi. 

D puuttui puheeseen: Onhan virallisessa terveydenhuollossakin paljon ja todella isoa liiketoimintaa, esimerkiksi lääketeollisuus, joka takoo isoja voittoja lääkkeiden myynnillä. 

Minä: Yritystoimina on aina bisnestä eli liiketoimintaa, ostetaan ja myydään jotakin. CAM-alalla on liiketoimintaa. Lääketeollisuus on liiketoimintaa. Liiketoiminta voi olla eettisesti kestävää tai moraalitonta. Bisnes ei sinällään ole eettinen ongelma, vaan se, miten sitä tehdään käytännössä.  Tämä koske niin CAM-alaa kuin lääketeollisuuttakin ja yleensä terveysbisnestä.

Kysyin, olisiko vielä muita uskomushoitoja, joista ei ole tutkimusnäyttöä. Niitähän on kaikenlaisia, joukko on laaja ja sekava. Koivuntuhkajuoma on yksi, sanoi B. 

Entä yskänlääkkeet, joita nykyisin ei suositella ollenkaan käytettäväksi varsinkaan lapsille, mutta joita kuitenkin myydään, pohdiskelin.  Kyllä niitä voi pitää uskomushoitoina. Ja on niitä muitakin hoitoja, joita ei pitäisi käyttää terveydenhuollossa, A vastasi ja lisäsi, että lääkäri voi käyttää vain lääketieteellisesti päteväksi osoitettuja tutkittuja hoitoja. 

D mainitsi, että käytännössä näin ei taida olla, sillä  nykyisin käytetään – melko yleisestikin – hoitomuotoja, joista ei ole olemassa lääketieteen standardien mukaista tutkimusnäyttöä. Kerroin lukeneeni jostain tutkimuksesta, että niitä olisi jopa melkein puolet käytössä olevista yksittäisistä hoitomuodoista. 

D kysäisi Onko olemassa joku lista terveydenhuollon virallisesti käyttämistä hoitomuodoista, joista ei ole olemassa tutkimusnäyttöä?

A ei vastannut suoraan kysymykseen, mutta valaisi, että näytön aste esitetään hoitosuosituksissa eritasoisena. On heikkoa ja vahvaa näyttöä ja jotakin siltä väliltä.

Näytön asteen määrittelee yleensä asiantuntijatyöryhmä esimerkiksi Käypä hoito -suosituksia laativa ryhmä lääkäreitä (mukana siinä voi olla jokunen muukin terveydenhuollon ammattilainen) erikseen laadittujen kriteereiden mukaisesti kuhunkin yksittäiseen sairauteen käytettävän yksittäisen hoitomuodon osalta. 

Listaa sellaisista nykyisin virallisesti käytössä olevista tutkimattomista (eli ei tiedetä, onko tutkimusten mukaan hyötyä tai haittaa) ei ole tiettävästi olemassa. Ei myöskään ole listaa hoidoista, joista tutkitusti ei ole näyttöä tai joista on jopa haittaa. 

Tarkemmin sanoen, minä en tiedä sellaista olevan. Eikä siitä myöskään lounaskeskusteltu. Yksittäisiä turhia ja edelleen käytössä olevia hoitomuotoja (kuten eräät polven ja olkapään leikkaukset ja jotkut tavat käyttää masennuslääkkeitä)  toki tiedetään olevan, mutta mitään yhtenäistä katsausta tutkimattomista, tehottomista tai vaarallisista hoidoisa ei ole.  Tällaista listaa ei ole olemassa myöskään CAM-hoidoista. 

Minä: Entä miten on mielestänne sellaisten CAM-menetelmien kuin jooga tai mindfulness laita?”

Mutta eiväthän ne ole uskomushoitoja, niistähän on tutkimuksiakin! Itsekin suosittelen potilailleni joskus joogaa. Sehän on oikein hyvää liikuntaa”, sanoi A. 

Minä: Käsitteitä käytetään ilmeisesti eri tavoin eri tahoilla. Kansainvälisten  luokitusten mukaan ne kyllä kuuluvat CAM-hoitoihin. Ne katsotaan kehomielihoidoiksi (Mind and Body Practices). 

B lisäsi: On olemassa kahdenlaisia CAM-hoitoja: haitallisia ja vaarattomia. Vaarattomissa on monesti mukana plasebovaikutusta.

Minä: Jooga ja mindfulness kuuluvat siis tässä ajattelussasi ja luokituksessasi ”vaarattomiin”? (Mielessäni aprikoin, että niin juuri, kyllä plasebovaikutusta on. Tämä onkin sitten ihan oma keskustelun teemansa, mutta ei tällä lounaalla)

B: Voihan joogassa tietysti rikkoa itsensä, jos menee vääränlaisiin asentoihin. Mutta yleisesti se lienee harmitonta. Voi auttaakin joitakin ihmisiä.

Minä: Joogasta ja mindfulnessista on tehty runsaasti, varmaan yhteensä tuhansia tutkimuksia. Ne osoittavat selkeästi niiden terveyshyödyt. Ne eivät välttämättä suoraan paranna jotakin diagnosoitua sairautta, mutta lievittävät lukuisia psyykkisiä, fyysisiä ja psyko-fyysisiä vaivoja. Tutkitusti ovat siis hyvää terveyden edistämistä.

A: Lääkärit käyttävät työssään paljon terveyden edistämisen metodeja. Sehän kuulu työn kuvaan. Kuten sanoin, jooga on hyvää liikuntaa. Ei sitä kukaan terveydenhuollossa kiistä. 

Minä: Eduskuntakäsittelyssä on parhaillaan suomalaisesta perinteestä juontuva kalevalainen jäsenkorjaus, jonka tuki- ja liikuntaelinvaivoja  lievittävästä vaikutuksesta on olemassa tutkimusnäyttöä.

A: Kun tutkimusnäyttöä tulee, niin eihän se hoito silloin enää ole uskomushoitoa.

Minä: Jäsenkorjausta on Suomessa tutkittu jo melkein 30 vuotta. Osa tutkimustuloksista on ollut tiedossa ainakin 20 vuotta. Olen paljon pohtinut syitä siihen, että Lääkäriliitto listaa jäsenkorjauksen uskomushoidoksi ja että neljännes lääkäreistä kieltäisi koko hoidon – siitä huolimatta, että tutkimusnäyttöä hyödyistä on olemassa.

Pohdiskelin, että onkohan lääkärikunnalla tietovajetta vai ajatellaanko, että näyttö ei kuitenkaan ole riittävää? Hämmästyttävää on myös, että samaan uskomushoitolaariin lääkäreiden mielipidemittauksen tekijät ovat sijoittaneet  myös akupunktion, kiropraktiikan, naprapatian ja osteopatian, jotka ovat Valviran virallisesti hyväksymien ammattinimikkeiden mukaisia hoitomuotoja. (Ks. kuva, jota en lounaskeskustelussa esitellyt; kerroin vain sisällön) 

A, B, C ja D : Hhmmm… 

Pohdiskelin lounasta nauttiessani ääneen, kuinka mielenkiintoisia muutoksia on meneillään. Tutkimusten mukaan vyöhykerapiakin saattaa olla sopiva hoitomuoto monien kipuoreiden lääkkeettömässä livityksessä.

(Tässä muutama esimerkki: Vauvojen koliikki https://www.liebertpub.com/doi/10.1089/acm.2017.031 ;artitiksen oireiden lääkkeetön lievitys https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/29705475/ ja sydänleikkauksen jälkeisen ahdistuksen lievittäminen ja fysiologisten parametrien tasapainottaminen https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/29705459/ 

Siihen A totesi, että  tutkimuksia on oltava riittävän paljon, jotta näyttökin olisi  riittävää. 

Erityyppisten hoito- ja terveydenedistämismuotojen näytön riittävyydestä ja siitä, millä metodeilla se missäkin asiakkaan/väestöryhmän ongelmassa, vaivojen ja huolien hälventämisessä osoitetaan, emme keskustelleet. Emme myöskään siitä, mitä päättäjät, terveydenhuoltohenkilöstö ja kansalaiset tietävät erilaisista CAM-hoitoja koskevista tutkimuksista ja niiden tuloksista. Emme puhuneet myöskään siitä, minkä organisaation tehtäviin luotettavan tutkimustiedon kokoaminen kansainvälisistä tietokannoista (Suomessa tutkimus on vähäistä) tällaisista  kiistanalaisista CAM-hoidoista  nykyisin kuuluu. Emme myöskään siitä, mille puolueettomalle organisaatiolle tällaisen tiedon levittäminen Suomessa kuuluu. Olisiko se Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL?    

Totesimme,  että kaikki sellainen auttaminen, tukeminen ja hoitaminen, jonka hyödyistä ja mahdollisimman vähäisistä haitoista on pätevää näyttöä, tulisi hyödyntää terveydenhuollossa ja ylipäänsä kansanterveystyössä.

Lounaskeskustelumme kuvaa ehkä laajemmallekin levinnyttä tapaa ja sanastoa keskustella terveydenhuoltöjärjestelmän ulkopuolella tarjottavista hoitomuodoista.  Keskustelemalla keskustelukulttuurikin kehittyy.

Kiitos mukavasta lounasseurasta A, B, C ja D. 

Artikkelikuva on muisto Itä-Kazakhstanin  matkaltani vuodelta 2014. Lautasella on tarjolla manteja eli paikallisia pelmenejä.