Juuri ilmestyneessä kirjassaan Kati Reijonen pyöritellee omaa maailmankuvaansa, evoluutioteoriaa, tiedettä, huuhata, uskoa ja tiedeuskoa kepeän satiirisesti ja kutkuttavan asiallisesti.
Iso ajatus – Pitäisikö Jumalalle antaa mahdollisuus? (Atena 2018) on yhtä aikaa hauska ja vakava. Se sopii kaikille, jotka vierastavat jyrkkää ja keinotekoista vastakkainasettelua arkisen elämämme hyvän ja pahan, oikean ja väärän, turvallisen ja vaarallisen, virallisen ja epävirallisen, tieteen ja huuhaan tai faktojen ja uskomusten välillä. Se sopii pohtijoille, filosofoijille ja maailman ihmettelijöille, mutta ei jo valmiiksi oikeassa oleville.
Osansa kirjassa saavat nykyskeptikkous, materialismi, jäyhä uskonnollisuus, tekopyhyys, kovin viisaaksi julistautuminen ja muu älyllinen laiskuus. Kirjoittaja ei kuitenkaan hauku tai nälvi, mutta satiirin ohuen terän viiltävyys kyllä tuntuu – myös kun hän kirjoittaa omasta ajattelustaan ja toiminnastaan. Luovaa ravistelua!
Olen kopioinut sähköisestä kirjasta suoria lainauksia Isosta ajatuksesta. Ne antavat häivähdyksen siitä, mitä kaikkea kirjasta löytyy. Yksittäisinä, asiayhteydestä irrotettuina kokonaisuuksina sitaatit välittävät tietysti vain pienen osan kirjan kokonaisuudesta. Mutta jos ne kolahtavat, luulen, että on syytä hankkia koko teos.
Toivottavasti kustantajalta ei tule jobinpostia, kun olen suoraan kopioinut kirjasta aika paljon. Kaikki alla oleva teksti on Kati Reijosen kirjasta. Pienet väliotsikot ovat minun.
Seuraavat sitaatit ovat luvusta ”Mitä me tiedämme Jumalasta?”
Useimmat luonnontieteilijät ovat naturalisteja. He uskovat, että maailmankaikkeutta ohjaavat vain luonnonlait, jotka ovat luonnollisia siinä mielessä, että niitä voidaan mitata ja havainnoida aistein. Naturalismi on materialismia. Sen mukaan maailmankaikkeus ja myös ihminen ovat koneita, jotka toimivat ennalta-arvattavasti, johdonmukaisesti ja luonnonlakeja noudattaen. Filosofit taas selvittävät elämän mysteeriä ajattelunsa avulla.
Tässä Reijonen on superpositiossa:
Havaitsen huolestuttavan seikan. En osaa kuvailla maailmankatsomustani. Minähän risteilen kahden magisteriumin välissä ja olen vuoroin mythoksen ja vuoroin logoksen pauloissa. Olen kuin superpositiossa oleva kvanttihiukkanen, monessa paikassa yhtä aikaa. Tämä on valitettavaa, sillä vastakkainasetteluja rakastava aikamme ei katso hyvällä ihmistä, joka ei tiedä, mihin ryhmään kuuluu.
Tiedeuskovaisuudesta ja Ainoasta Oikeasta:
Useimmat tiedemiehet kuitenkin kuuluvat ryhmään, jota kutsutaan tiedeuskovaisiksi. Tiedeusko eli skientismi on termi, jota naturalistit inhoavat eikä ihme. Puhutaan myös tiedefundalismista, joka on vielä kauheampi sana. Molemmat sanat sisältävät piikin, ja piikki osuu arkaan paikkaan. Tieteellinen maailmankatsomus nimittäin perustuu ajatukseen, ettei se ole niinkään yksi maailmankatsomus monien joukossa vaan Ainoa Oikea tulokulma maailmankaikkeuteen. Koska on vain yhdenlaista tietoa, sellaista, jota tiedeinstituutio tuottaa, on kaiken muun oltava (taika)uskoa.
Vastakkainasettelusta:
Me elämme maailmassa, jossa »tieto» ja »usko» tai »tieteellinen tieto» ja »toisenlainen tieto» asetetaan jyrkästi vastakkain. Me olemme tottuneet pitämään tätä vastakkainasettelua luonnollisena, mutta se on itse asiassa melko uusi ilmiö. Ennen toista maailmansotaa esimerkiksi eurooppalaiset fyysikot suhtautuivat rennosti »mystiikkaan». Jopa Einstein, joka tunnettiin niin rationaalisena, että kvanttifysiikankin outoudet saivat hänet raivostumaan, suhtautui hyvin lempeästi ajatukseen »ihmistä ylemmän henkiolennon» olemassaolosta. Einstein puhui myös »salaperäisyyden tajusta». Sen puuttuminen teki ihmisen sokeaksi.
Luvusta Kyllä kaikki järjestyy
Ihminen uskoo johonkin, kun hän ajattelee uskomansa asian olevan totta. Järki-ihmiset usein väittävät, etteivät usko mihinkään vaan perustavat maailmankuvansa tietoon (jota he pitävät uskon vastakohtana), mutta tämä väite on yhtä helppo kaataa kuin korttitalo. Vaikka yleisesti hyväksytty maailmankuvamme perustuu tietoon, ei uskoon, toimimme suurelta osalta uskon, ei niinkään tiedon varassa. Me kaikki uskomme lukemattomiin asioihin, joita emme voi todistaa.
Luvusta käärmeöljykauppiaat
Kun Norjan prinsessa Astrid kertoi tiedotusvälineille olevansa yhteydessä enkeleihin, syntyi skandaali. Prinsessahan on hullu, lööpit huusivat. Minua kiinnosti prinsessan enkelisuhteita enemmän se raivo, jonka ne synnyttivät. Mietin, pidetäänkö Newtonin fysiikan hallitsemaan maailmankuvaamme sopimattomia kokemuksia vain hulluina vai myös uhkaavina? Onko meneillään jonkinlainen moderni noitavaino? 1500- ja 1600-luvulla 200 000 naista murhattiin noitina, osana kirkon pyrkimystä pitää oppi puhtaana. Kolmannella vuosituhannella ei ketään enää heitetä roviolle, mutta »yliluonnollisten» kokemusten avoimesta jakamisesta ei myöskään seuraa mitään hyvää. Riski tulla määritellyksi uushenkiseksi hörhöksi on suuri siitäkin huolimatta, että maailmankuvaamme sopimattomat kokemukset ovat paljon tavallisempia kuin kukaan näköjään uskaltaa myöntää. Uskottavuus on kovaa valuuttaa nykypäivän maailmassa.
Mahdollisuus, että maailmassa on muutakin kuin minkä voimme tieteellisesti todistaa, on kieltämättä pelottava. Eipä ihme, että henkimaailma esittäytyy niin kansanperinteessämme ja nykyviihteessä »aavemaisessa» valossa. Mutta onko pelkomme vain osoitus kyvyttömyydestämme ja haluttomuudestamme hyväksyä »todellisuutemme» eri tasoja? Onko tässä taustalla se, että olemme vieraantuneet paitsi itsestämme myös luonnosta? Luonnonkansat elävät yhteydessä luontoon, ja heillä on ja heillä on siitä paljon sellaista tietoa, jota tieteellisin keinoin ei tavoiteta.
Reijonen tapasi psykiatri-shamaanin
Arizonan Sedonassa, joka tunnetaan Yhdysvaltain hörhölänä, tapasin Harvardista valmistuneen psykiatrin, joka on myös shamaani. Hän puhui luontevasti enkeleistä ja henkioppaista, joiden kanssa kommunikoi päivittäin. Aloin miettiä, että ehkä shamanismissa on kyse vain täydellisestä antautumisesta maailmankaikkeudelle. Vaikka en koskaan ole päässyt matkoille ylisiin ja alisiin maailmoihin, vaikka kuinka on rummutettu, pidän shamanismia suuressa arvossa. Se perustuu holistiseen käsitykseen ihmisestä ja luonnosta ja vaikka sana holistinen on naturalistien inhokki, se vetoaa minuun enemmän kuin sen vastakohta atomismi, jossa asiat hajotetaan osiin ja osia tutkitaan irrallaan kokonaisuudesta. Vaikka en ole shamaanimatkoille päässytkään, olen meditoidessani kyllä päässyt tilaan, jota voi kuvata non-dualistiseksi. Olen kokenut olevani pikselikenttä (joka ietysti todellisuudessa olenkin) ja sekoittuneeni kaikkeuteen.
Tietoisuuden hallinnasta:
Meillä ei ole mahdollisuutta tietää, mitä toisen ihmisen tietoisuudessa on, kun hädin tuskin hallitsemme omaammekaan. Minä siis ainakin pidän oveni avoimina arkkienkeleille ja keijuille ja metsänhengille. Jos sattuisin sellaisia tapaamaan, olisin kirjaimellisesti haltioissani. Sehän tarkoittaa sananmukaisesti sitä, että ollaan yhteydessä haltiaan. Haltiaton ihminen on suomalaisen kansanperinteen mukaan onneton ja masentunut. Kun nykysuomalaisten korkeita masennuslukuja ajattelee, tulee mieleen, ettei pieni haltioituminen ehkä olisi meille pahitteeksi.
Minä haltioiduin. Henkilökohtaiset pohdinnat ja leikillisyys yhdistettynä harkittuun filosofiseen argumentointiin ilahduttaa. Valaa toivoa. Että näinkin voi kirjoittaa. Kursivoidut sitaatit ovat siis Kati Reijosen kirjasta Iso ajatus – Pitäisikö Jumalalle antaa mahdollisuus? (Atena 2018).