Vastaus Erno Vanhalalle huuhaa-asiassa ja vähän Juha Leinivaarallekin

 

Tässä kirjoituksessa vastaan Erno Vanhalalle. Hän on lähettänyt minulle vastineen  blogikirjoitukseeni, jossa käsittelin Helsingin Sanomissa 4.1.2018 julkaistua professori Juhani Knuutin haastattelua hänen vapaaehtoistyöstään huuhaan torjunnassa.

Erno hyvä, kiitos vastineestasi. Ilahduin siitä. On upeaa, että keskustelua voidaan käydä tarvitsematta hyökkäillä henkilöitä vastaan. Itse asiahan tässä on tärkeä eli se, että merkittävän suuri joukko suomalaisia turvautuu tavanomaisen, virallisen terveydenhuoltojärjestelmän tarjoaman hoidon ja hoivan lisäksi systeemin ulkopuolisiin palveluihin. Tutkimustuloksiin nojaten voidaan pyrkiä ymmärtämään ja selittämään, mistä tällainen ilmiö kumpuaa, miksi ihmisillä ylipäänsä on tarve vaihtoehtohoitoihin, mikä merkitys niillä on yhteiskunnassa  ja mitä hyötyä ja haittaa niistä on tai voi olla.

Olen kopioinut tekstisi tähän kokonaan ja kommentoin sitä kohta kohdalta. Selvyyden vuoksi olen kursivoinut sinun  tekstisi.

Perehdyin muutamaan LiinanBlogin kirjoitukseen. Olen muistaakseni jo aiemminkin törmännyt näihin, mutta vasta nyt tuli vähän syvällisemmin lueskeltua. Blogia pitää Tampereen yliopiston dosentti Pauliina Aarva. Hän on saanut paljon kritiikkiä osakseen tutkiessaan valtavirrasta poikkeavia “hoitoja”.

Pauliinan vastaus: Kaikenlaista hoitamista ja terveyden edistämistä, jota suomalaiset pitävät tärkeänä ja josta he saavat apua ongelmiinsa, saa ja pitääkin tutkia. Valtavirrasta poikkeavia hoitomuotoja käyttää noin kolmannes aikuisväestöstä. Aiheen tutkiminen myös Suomessa on siis erittäin tärkeää, vaikka hallitseva valtavirta määrittelisikin sen turhaksi ja  sitä vastustaisi.

Olen saanut todella paljon myönteistä palautetta kirjoituksistani, joita on pidetty asiallisina, koska ne ovat nojautuneet tutkimustuloksiin. Myös tietokirjani  Parantavat energiat – Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista (2015) on saanut ilahduttavasti myönteistä palautetta.

Uusimmassa blogauksessaan kirjoittaja käsittelee Juhani Knuutin työtä paljastaa huuhaata maailmasta. Omasta mielestäni Knuuti tekee erinomaista työtä. Tutkijan uran ohella Knuuti käyttää aikaansa kirjoittaen blogia, jossa hän purkaa terveysväitteitä auki. Toisin sanoen hän debunkkaa huuhaata. Knuutin työstä kirjoitti äskettäin Helsingin Sanomat. Tähän tarttuu Aarva blogauksessaan, joka on otsikoitu “Juhani Knuuti vapaaehtoistöissä huuhaan kitkemiseksi”. Otsikkohan on hyvä, sillä se kertoo juuri siitä, mitä Knuuti tekee. Itse blogiteksti on hyvin mukavasti soljuvaa ja huomaa, että kirjoittajalla on akateeminen rauhallisuus ollut tässä tekstissä mukana.

Kuitenkin tekstin tarkoitus on jotain muuta. Aarva kysyy kirjoituksessaan: Lukijalle piirtyy kuva, että huuhaa on sama asia  kuin uskomushoito ja vaihtoehtohoito. Mutta onko näin? Ja tätä hän käsittelee sitten kirjoituksessa tarkemmin. Teksti siis fokusoituu vaihtoehtohoitoihin, mikä lienee blogin fokus muutenkin.

Pauliinan vastaus: Kuten blogitekstissäni kirjoitan, pidän Juhani Knuutin vapaahtoistyötä tärkeänä. Kirjotukseni kohde oli Helsingin Sanomien lehtijuttu ja siitä piirtyvä todellisuuskuva, ei Knuutin työ huuhaan vastaisena taistelijana. Arvelet, että tekstilläni on jokin muu tarkoitus kuin se,  minkä kerron julki. Tulkoon nyt selväksi, että muuta tarkoitusta ei ole. Pääajatus on ollut  pohtia käsitteiden käyttöä, koska nykyisellään se näyttää olevan sekavaa. Toiseksi halusin nostaa esiin tutkimuksen tarpeen Suomessa. Vain se voi lisätä tietoa kansainvälisestä alan kehityksestä ja ymmärrystä näiden, voimakkaita mielipiteitä nostattavien hoitomuotojen myönteisistä ja kielteisistä vaikutuksista yksilöihin ja koko kansanterveyteen.   Sinäkin pohdit käsitteitä, kuten alla näkyy.

Pohdin ensin itse, mitä nämä termit ovat. Huuhaa kuvastaa asiaa, joka ei ole totta, mutta se on pikemminkin harmitonta kuin vaarallista. Horoskoopit ovat yksinkertainen esimerkki huuhaasta. Valitettavasti joillekin ihmisille nekin näyttelevät turhan suurta roolia elämässä, joten huuhaata ei voi koskaan pitää täysin harmittomana asiana, vaikka useimmiten näin onkin. Huuhaa on ennen kaikkea epätieteellistä.

Uskomushoito on “hoito”, joka ei perustu todellisiin vaikuttimiin vaan ainoastaan uskomukseen “hoidon” toiminnasta. Tällaisia ovat esimerkiksi rukous ja homeopatia.

Pauliinan vastaus: En taida ymmärtää mitä tarkoitat ”todellisilla vaikuttimilla”, ovatko ne ehkä hoitajan syitä tarjota/ehdottaa tietynlaista hoitoa, ehkä tarkoitat hoidon vaikuttavuutta (effectiveness) tai tehoa (efficacy)?

Joka tapauksessa uskomushoito -termiä ei käytetä tieteellisessä tutkimuksessa, se on enimmäkseen sensaatiohakuisen journalismin termi. Suuri joukko lääkäreistäkään ei käytä sitä, vaikka Lääkäriseura Duodecim valitsi sen vuonna 1995, tosin äänestyspäätöksellä,  käännökseksi termistä Complementary and Alternative Medicine (CAM; tätä termiä käytän jatkossa lyhyyden vuoksi tarkoittamaan täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitomuotoja). ”Uskomushoito” on huonosti erotteleva termi, koska se ei kuvaa todellisuutta realistisesti.  Kaikessa hoitamisessa on mukana enemmän tai vähemmän uskoa ja uskomuksia – niin hoitajalla kuin hoidettavallakin. Rukous on pelkkää uskoon nojaamista.  Plasebo, jota on kaikessa hoitamisessa, perustuu juuri uskoon (mutta ei uskontoon), luottamukseen, tunteisiin, aistimuksiin ja mielikuviin. Ne ovat siis osa KAIKKEA hoitamista. Katso tarkemmin kirjoituksista  Kieli muovaa käsityksiä https://liinanblogi.com/2017/09/19/kieli-muovaa-kasityksia-ja-uskomuksia/, Plasebon paradoksit väistyvät https://liinanblogi.com/2017/12/28/plasebon-paradoksit-vaistyvat/ ja Uskomushoito – mitä se on? https://liinanblogi.com/2017/08/22/uskomushoito-mita-se-on/

Sitten on vielä termi vaihtoehtohoito. Tämä on näistä kolmesta kaikkein kryptisin. Esimerkiksi eturauhassyövän hoidossa miehille annetaan joskus selkeästi kaksi vaihtoehtoista hoitotapaa: leikkaus tai sädehoito. Ensimmäinen eliminoi syövän, mutta se voi vaikuttaa sukupuolielämään, kun taas jälkimmäinen ei vie miehisiä kykyjä, mutta ei välttämättä myöskään nujerra syöpää. Tässä on siis kaksi asiaa, jotka molemmat kyllä hoitavat, mutta ne ovat kuitenkin vaihtoehtoisia tapoja (tässä tapauksessa jopa käsittääkseni toisensa poissulkevia). Kuitenkin puhuttaessa vaihtoehtohoidoista ei tarkoiteta todellisia vaihtoehtoisia hoitoja, vaan puhutaan pikemminkin “hoidoista”, joiden toiminnalle ei ole tieteellistä näyttöä. Näyttö voi puuttua yksinkertaisesti siitä syystä, ettei niitä ole vielä tutkittu tarpeeksi (menisikö mindfullness tähän kategoriaan? Käsittääkseni sen tutkimus on tuonut hiljalleen esiin hyötyjä) ja sitten on asioita, joita on tutkittu vaikka kuinka paljon, mutta hyöty ei ole plaseboa suurempi (kuten vaikkapa homeopatia tai vyöhyketerapia). Tällainen “hoito” ei oikeasti tunnu olevan vaihtoehto millekään, vaan kyseessä on uskomushoito.

Edellä mainittujen termien lisäksi löytyy vielä käsite täydentävä hoito. Jos ajatellaan, että masennukseen saa lääkitystä, jota täydentää liikunnalla ja omega-3:lla, voitaisiin olla ihan ok väylällä. Kirjoittaja mainitsee, että kolmasosa suomalaisista käyttää terveydenhuollon ulkopuolella olevia hoitoja. En tiedä tulisiko tähän suhtautua positiivisesti vai negatiivisesti, mutta tietäen, kuinka laajaa huuhaan käyttö on, en ole kovin iloinen tällaisesta luvusta. Lääkärin määräämiä hoitoja voi varmasti täydentää hyvillä tavoilla, mutta homeopatia, reiki tai akupunktio eivät ole sellaisia. Vastikään uutisoitiin tällaisten “täydentävien huuhaahoitojen” olevan riski potilaalle, kun väitöstutkimuksessa argumentoitiin luontaistuotteiden voivan olla vaarallisia yhdessä lääkkeiden kanssa.

Pauliinan vastaus:  Kansainvälinen tutkimuskirjallisuus,  jota on todella runsaasti, useimmiten jakaa CAM-hoidot kolmeen ryhmään:

1) Erilaiset luontaistuotteet, kuten rohdokset, yrtit, vitamiinit, mineraalit, probiootit. Niitä myydään usein ravintolisinä.

2) Kehomielihoidot, kuten akupunktio, jooga, kalevalainen jäsenkorjaus, naprapatia, osteopatia,  kiropraktiikka, vyöhyketerapia, aromaterapia, reiki, erilaiset hieronnat, rentoutustekniikat, meditaatio, hypnoosi, luonto-  ja taideterapiat, parantava kosketus, tai chi, qi gong, Alexander-tekniikka, pilates, Trager ym.

3) Kokonaiset hoitojärjestelmät, kuten perinteinen kiinalainen ja intialainen (Ayerveda) lääketiede, antroposofinen lääketiede, homeopatia ja jotkut perinneparannusjärjestelmät. Ne poikkeavat modernista biolääketieteestä teorioiltaan ja hoitotavoiltaan ja pyrkivät tasapainottamaan kehoa ja mieltä erilaisin kehomieli-menetelmin sekä yrttien, valmisteiden ja ruokavalion avulla.

Ryhmittelyjä on muitakin, kuten esimerkiksi Kempaisen ym. (2017) artikkelissa, jossa on tietoja CAM-hoitojen käytön yleisyydestä Euroopassa. Katso myös Yhdysvaltain tutkimuskeskuksen National Center for Complementary and Integrative Health  määrittelyt.

Uutinen, johon viittaat, on harmillinen esimerkki tutkimustiedon tahallisesta tai tahattomasta vääristymisestä uutisessa ja myös väittelijä Kaisa Salmisen  kirjoittamassa abstraktissa. Luin väitöskirjan.  En ole farmasian asiantuntija, joten biokemian osalta en voi sitä kommentoida. Aihe on tärkeä ja huomionarvoinen. Kuitenkaan koeputkiolosuhteissa tehdyn tutkimuksen päätelmiä ei minkään tutkimuslogiikan mukaan voi yleistää niin laajalle kuin Salminen tekee sekä tiivistelmässä että mediajulkisuudessa. Hän johtaa epäeettisesti ihmisiä harhaan, mikä on tutkijalta ikävästi tehty. Tiivistelmässä tuntui olevan voimakasta tarkoitushakuisuutta – ilman selkeitä perusteita. Hänhän ei tutkinut kasvilääkkeiden ja tavanomaisten (perinteisten) lääkkeiden yhteisvaikutuksia, vaan niissä ja tavanomaisissakin lääkkeissä olevia yksittäisiä aineita. Liitän tähän farmasian tohtori Yvonne Holmin kommentin
https://www.vogel.fi/kasvilaakinta/rohdos-laake.php
sekä biokemisti Timo Lehdon kommentin http://www.luontaistukut.fi/ajankohtaista.html

Kirjoittaja esittelee bloginsa Täydentävät hoidot? -sivulla useita “hoitoja”, joiden  on todettu jo aikoja sitten olevan omalla tavallaan täysin hyödyttömiä, jopa haitallisia. Tällaisia ovat muun muassa homeopatia, reiki, vyöhyketerapia ja parantava kosketus. Jokainen edellä mainittu “hoito” tuo kuitenkin plasebovaikutuksen, joka voi olla kokijalleen todella tärkeä.

Pauliinan vastaus: Oletkohan tutustunut sivustooni kunnolla tai ymmärtänyt jotakin eri tavoin kuin olen tarkoittanut?  Täydentävät hoidot? -osiossa nimittäin en esittele hoitoja enkä niiden vaikutustutkimuksia, vaan annan aivan perustietoa siitä, mitä täydentävillä hoidoilla tarkoitan ja miten  kansanvälinen tiedeyhteisö ja tutkimusorganisaatiot niitä luokittelevat.

Varsinkin Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa ja Keski-Euroopassa CAM-tutkimusta on runsaasti ja se on  monipuolista ja monitieteistä. Kaikista yllä esittämistäsi hoitomuodoista on tutkimuksia, jotka osoittavat niiden vaikutukset plaseboa suuremmiksi. Lääketieteelliseen tutkimukseen verrattuna CAM-hoitoja tietysti tutkitaan häviävän vähän,  mutta tutkimusjulkaisujen määrä lisääntyy koko ajan eri tieteenaloilla. Paljous ja vähyys riippuu siitä, mistä ja minkä tieteenalan näkökulmasta asiaa tarkastellaan.

Kiistaa käydään – erityisesti homeopatian suhteen – siitä, millainen tutkimus katsotaan päteväksi osoittamaan näyttöä hoitomuotojen hyödyistä. Tässä en voi syventyä tilan puutteen (tulisi mahdottoman pitkä teksti) ja omien aikarajoitusteni vuoksi runsaaseen alan tutkimuskirjallisuuteen ja  tutkimusmetodologisiin kysymyksiin. Ehkä metodologiaan palaan myöhemmin, se  kun  tuntuu olevan nykyisin kovin kuuma keskustelun teema myös tiedeyhteisössä. Esimerkkinä tutkimuksesta annan linkin melko tuoreeseen  Reiki-hoitoa koskevaan tutkimuskatsaukseen Reiki is Better than Plasebo,  joka on julkaistu viime syksynä  Journal of Evidence Based Complementary and Alternative Medicine -lehdessä.

Kirjassani Parantavat energiat. Myyttistä  ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista on tiivistelmänomaisesti (50 sivua) kerrottu alan tutkimuksesta, kirjassa on 434 sivua.  Tiedot ovat noin kolmen vuoden takaa. Tilanne on muuttunut, ja näyttöä on tullut entistä enemmän.

On selvää, että CAM-tutkimus ei voi millään tasolla (rahoitus, tutkijoiden ja tutkimusjulkaisujen määrä sekä aihetta tutkivien yliopistojen ja tutkimuslaitosten määrä) vertautua giganttisen laajaan lääketieteelliseen tutkimuksen, johon verrattuna CAM-tutkimus on kaikkialla maailmassa  nuori ja varsin vähävarainen tutkimusala. On tahoja, jotka toivovatkin sen jäävän marginaaliin, mutta se ei ole mahdollista, sillä uusi psykoneuroimmunologinen ja ylipäänsä kehon ja mielen yhteistoiminnan ja  ”yhteisvaikutusten” tutkimus on jo muuttanut ja tulee edelleen muuttamaan hoitovaikutusten tutkimuksen teorioita ja metodeja. Muutos käy (erityisesti perusterveydenhuollon palvelujen tutkimuksessa)  siihen suuntaan, että kehoa ja mieltä ei kliinisissä tutkimuksissa enää eroteta toisistaan ja hoitojen vaikutuksia tutkitaan kokonaisuuksina. Tähän kokonaisuuteen voi kuulua muitakin kuin biolääketieteen hoitoja, esimerkiksi CAM-hoitoja.

Ihmisen kokonaisuuden huomioon ottavalla parantamisen saralla toimivat juuri  kehomielihoidot, joilla saattaa olla potentiaalia sellaisten vaivojen hoidossa, johon biolääketiede pystyy heikosti  vastaamaan (kuten kroonisista sairauksista aiheutuva kärsimys,  monisairaat ihmiset, toiminnalliset häiriöt, epämääräiset vaivat ja mielentereysongelmat). Tällä alalla tarvitaan CAM-tutkimusta.

Mielestäni kirjoittaja ei kuitenkaan käsittele näiden “hoitojen” vaaroja tarpeeksi paljon, vaan antaa pikemminkin ymmärtää, että esimerkiksi homeopatia olisi todettu toimivaksi, vaikka tilanne on päinvastoin, ja linjassaan jokainen metatutkimus on todennut homeopatian olevan plaseboon verrattavissa.

Pauliinan vastaus: Erno hyvä, ymmärrän huolesi CAM-hoitojen vaaroista ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että niistä on puhuttava –  hoitojen hyötyjen rinnalla. Juuri siksi toivonkin, että haittoihin alettaisiin tutkijayhteisössä suhtautua vakavasti ja että yleisen mediassa päivittelyn sijaan ryhdyttäisiin konkreettisesti  tutkimaan. Parhaillaan onkin mennossa yksi tähän liittyvä kahden yliopiston toteuttama tutkimusprojekti.

Sinun mielestäsi minä en käsittele blogissani tarpeeksi paljon näiden hoitojen vaaroja.  Kuinkahan paljon mahtaisi olla tarpeeksi? Olet varmaan oikeassa. Kirjassani on 10 sivun pituinen luku (s. 136-146) aiheesta. Se ei  ole paljon.  Minua todellakin kiinnostavat sekä haitat että hyödyt. Tutkittuani tätä aiheetta jo monia vuosia, on käynyt ilmi, että tutkimustietoa haitoista on erittäin vähän. Kehomielihoidot (yllä luokittelussa kohta 2), joiden väestö- ja vaikutustutkimukset ovat ydinkiinnostukseni kohteita, ovat yleensä kliinisesti haitattomia ja sivuvaikutuksettomia,  mutta haitat voivat liittyä potilaan taloudellisiin menetyksiin tai siihen, että tavanomainen hoito voi jäädä saamatta/hankkimatta. Kuitenkin tutkimusten mukaan ylivoimaisesti suurin osa CAM-hoitojen käyttäjistä käyttää hoitoja lisänä ja tukena tavanomaiselle hoidolle, jolloin vaaraa lääketieteellisen hoidon puutteesta ei ole.  Tästä on myös suomalaista tutkimustietoa. Lähdeviitteitä löytyy kirjastani.

Homeopatia on kaikkein ristiriitaisin CAM-hoitomuoto Suomessa. Myös kansainvälisesti siitä käydään kiivasta keskustelua.  Ristiriita, jopa pelko ja hätä liittyvät siihen, että homeopatian vaikutusmekanismia ei tunneta. Silti sitä käytetään Euroopassa laajasti, 5,7 % väestöstä EU:n alueella (Kemppainen ym. 2017). Saksassa osuus on lähes 12 % ja Suomessa 2% (luvut kaivoin itse European Social Survey -taulukoista Round7:sta, eivätkä luvut ole tarkistettuja, Kemppainen ym. eivät käsittele yksittäisiä maita). Kärsivälle ihmiselle konkreettisesti saatu apu omaan ongelmaan näyttää olevan tärkeämpää kuin se, tunnetaanko vaikutusmekanismi.

Meta-analyyseja on sekä puolesta että vastaan. Tässä linkki, joka kertoo näistä meta-analyyseista. Painotan, että tämä ei ole tieteellinen julkaisu, mutta siinä kerrotaan eri meta-analyyseistä: http://www.greenmedinfo.com/blog/extreme-bias-ftc-s-ruling-homeopathic-medicine. Blogissani pohdin aihetta noin vuosi sitten https://liinanblogi.com/2016/12/18/tapaus-homeopatia/

Toinen mielenkiintoinen tieto on, että Sveitsissä lääkärin antamasta homeopaattisesta hoidosta saa sairausvakuutuskorvausta pakollisesta vakuutuksesta. Tästä kirjoitin viime elokuussa  Sveitsissä täydentäviä hoitoja virallistettu https://liinanblogi.com/2017/07/03/sveitsissa-taydentavia-hoitoja-virallistettu/

Tämäkin osoittaa, että kyseessä on kiinnostava ja ristiriitainen hoitokokonaisuus. Minulta on viime vuosina useaan otteeseen tivattu, kannatanko homeopatiaa vai en. Pahimmillaan silmiini on osunut jopa julkaisuja, joissa on muka ”tiedetty”, mihin uskon ja mitä kannatan – kysymättä minulta itseltäni. Pariin sellaiseen  julkaisuun olen joutunut pyytämään oikaisua, ja ne on päätoimittajan toimesta tehty. Aikaisemmalla tutkijan taipaleellani terveyden edistämisen tutkijana (ilman CAM-tutkimuskenttää) tällaista ei tapahtunut koskaan!

Olen tutkija, eikä minun tehtäviini kuulu ottaa henkilökohtaisesti kantaa jonkin hoitomuodon kannatettavuuteen. Olen kiinnostunut yhteiskunnallisesta terveyden ja sairauden hoidon ilmiöstä nimeltään CAM sekä sen ymmärtämisestä. Homeopatia kuluu CAM-hoitoihin.  Tieteellistä kiinnostusta kummempaa agendaa minulla ei ole. Homeopatian tehosta tai tehottomuudesta ei ole käytettävissä olevan kansainvälisen tutkimustiedon valossa tiedeyhteisössä yksimielisyyttä.  Toivottavasti tämä selventää, millaisesta positiosta tarkastelen CAM-hoitoja, mukaan lukien homeopatia.

Tulisiko Täydentävät hoidot? -sivulla siis lukea pelkästään plasebo? Plasebo ja nosebon (eli negatiivinen lumevaikutus, kuten olemattomasta lääkkeestä saadut sivuvaikutukset) tutkimuksia kannattaa tietysti jatkaa edelleen ja terveydenhuollolla on paljon parannettavaa, jotta plasebohoidoista voidaan ottaa hyväksi havaitut osat (asiakkaan kuuntelu, mukana eläminen) mukaan hoitokulttuuriin. Tässä on kirjoittajan suurin vahvuus. Plasebon roolin tutkiminen ja tuominen terveydenhuoltoon voi olla oikeinkin hyvä juttu, mutta se vaatii vielä vuosia tutkimustyötä.

Pauliinan vastaus: Kiitokset plasebo-ilmiön esiin nostamisesta.  Aihe todella kaipaa lisää tutkimusta ja huomiota terveydenhuollossa.

Kuitenkin tuntuu vastuuttomalta, että blogin sivuilla puhutaan “kiinalaisesta lääketieteestä”, joka on myytti, ja koetetaan verhoilla tämä tieteen alle. Toisaalta sivustolla on aiemmin hyökätty kirjoituksissa Skepsistä vastaan, vaikka Skepsis tekee samaa työtä kuin alussa mainittu Knuuti ja pyrkii vähentämään huuhaan määrää maassamme. Mielestäni kirjoittaja ei myöskään sanoudu irti huuhaasta tarpeeksi, kuten akateemisen ihmisen tulisi tehdä (vrt. persut ja rasismi). Myöskin Skepsiksen Huuhaa-palkinnon arvostelu ja ilkkuminen kertoo, ettei kirjoittaja ole ymmärtänyt Huuhaa-palkinnon tavoitetta ja kenelle sitä myönnetään. Tällainen kirjoittajan toteuttama hyökkääminen faktapohjaista maailmaa vastaan ei palvele ketään ja antaa kyseenalaisen kuvan Tampereen yliopistosta. Itse en haluaisi nähdä työnantajani liputtavan “alternative facts”:in puolesta.

Pauliinan vastaus: Tuntuu aika rohkealta, että  rinnastat monituhatvuotista hoitamisen perinnettä eli perinteistä kiinalaista lääketiedettä myyttiin. En tiedä, millaisiin lähteisiin väitteesi nojaa, mutta sille ei löydy tukea käytännön elämästä, ei myöskään tutkimuksesta, mikäli myytillä tarkoitat jotakin, mikä on epätotta tai pelkkää utuista  kuvitelmaa (myytti voidaan toki ymmärtää toisinkin). Maailman terveysjärjestö WHO on ottanut kantaa perinteiseen lääketieteeseen (Traditional Medicine) ja laatinut strategian vuosille 2014-2023 http://www.who.int/medicines/publications/traditional/trm_strategy14_23/en/

Toivon, että olen kertonut sinulle tutkimusfaktoja tarpeeksi, jotta hahmotat, mikä ero on skeptikkojen huuhaa-palkinnon perusteluilla ja tieteellisellä näytöllä. Tehottomuus, samoin kuin teho ja muu vaikuttavuus, vaikka se omasta näkökulmasta näyttäisi kuinka todennäköiseltä tahansa, on osoitettava konkreettisin, julkaistuin tutkimuksin. Kuten kaikki tutkijat tietävät, se että jotakin hoitomuotoa ei ole tutkittu, ei tarkoita että se sen vuoksi automaattisesti olisi tehotonta.

Tuntuuko sinusta todella siltä, että en sanoudu irti huuhaasta tarpeeksi? Siis jollakin tavalla sanoudun, mutta en riittävästi sinun mielestäsi?  Itse koen niin, että jos argumenttini nojaavat tutkimustietoon, niin silloin olen jo lähtökohtaisesti sanoutunut huuhaasta irti. Kirjotuksissani olen pyrkinyt pitämään erillään omat mielipiteeni tutkituista faktoista.

En tutki yksisarvishoitoja tai korteista ennustamista, koska ne eivät kuulu tutkimusalueeseeni, joka on CAM-hoidot, joista on tehty tutkimuksia. Tiedän, että raja näyttöön perustuvien CAM-hoitojen ja huuhaan välillä voi tuntua hämärältä ja sumuiselta, jos ei ole tutustunut alan tutkimukseen.  Silloin voi olla suuri houkutus puhua huuhaana hoitomuodoista, joista kuitenkin on olemassa tutkimusnäyttöä (esimerkiksi reiki; näyttö on vielä vähäistä, mutta sitä on). Tämä tilanne, siis ”suulla suuremmalla puhuminen” korjaantuu vain tutkijoiden välisellä asiallisella keskustelulla.

Toivon, että Tampereen yliopisto tai joku muu tutkimuslaitos perustaa  Ruotsin Karoliinisen sairaalan ja Norjan Tromssan yliopiston tavoin  kansallisen CAM-tutkimuskeskuksen Suomeen. Sen tehtävänä on koota systemaattisesti kansainvälistä tutkimustietoa alan tutkimuksesta ja tehdä myös omaa tutkimusta, josta hyötyvät terveydenhuolto, mutta  ennen kaikkea kansalaiset. Hehän näitä hoitomuotoja käyttävät ja tarvitsevat tutkimustietoa hyödyistä ja haitoista. Lääkärit ja muu hoitohenkilöstökin niitä tarvitsee, jotta osaavat neuvoa ja keskustella asiakkaiden kanssa.

Kun tutkimustietoa kootaan ja jaetaan avoimesti, niin ei tarvitse enää heittää perusteettomia väitteitä käyttäen jonkun auktoriteettihahmon mielipiteitä tai  ”alternative facts”, joita monesti tunnutaan käytettävän  puhuttaessa CAM-hoidoista. Vaihtoehtoisilla faktoilla tarkoitan tässä laajasti ottaen sitä, että kun puhutaan CAM-hoidoista, käytetään joko tietoisesti tai ilman riittävää tietoa johdattelevia ja epämääräisiä käsitteitä, viitataan yleisellä tasolla uskomushoitoihin, vaikka suuresta osasta (ei kaikista) CAM-hoitoja on näyttöä niiden hyödyistä, sumeilematta ja virheellisesti niputetaan kaikki muu kuin ”virallinen”hoitaminen yhteen ja samaan laariin sekä pelotellaan ihmisiä asiattomasti (”vaihtoehtohoidot voivat tappaa”). Tämä ei mielestäni voi olla kansalaisten edun mukaista. Terveyden edistämisen tutkimus on osoittanut, että ihmisten pelottelu ja vähättely on tehotonta toimintaa ja se jos mikä, on ihmisille haitallista.

Alan tutkimuksen toteuttaminen ja jo pelkkä laajan kansainvälisen tutkimuksen seuraaminen edellyttää kunnollista monihenkistä tutkimusryhmää. Kukaan ei pysty yksin tai kaksin perkaamaan monitieteistä CAM-tutkimusta (hoitotiede, psykologia, lääketiede, sosiologia, antropologia, terveystaloustiede jne.) . Uskon, että Suomessakin on pian aika tarkastella CAM-tutkimusta rationaalisesti ilman emotionaalista painolastia siitä, että kaikkien hoitomuotojen vaikutusmekanismia ei tunneta (no, ei kaikkien lääketieteellistenkään hoitojen vastaavia mekanismeja tunneta). WHO:n mukaan  eri maissa on yhteensä  yli 70 alan tutkimuskeskusta ja WHO:n  CAM-tutkimuksen yhteistyökeskuksiakin eri puolilla maailmaa parikymmentä.

Tutkimustietoa siis on saatavilla,  vieläpä runsaasi, mutta ei tietenkään kaikista hoitomuodoista eikä läheskään riittävästi.  Mutta Suomessa sitä tunnetaan järkyttävän vähän.

Toivoisin, että niin tutkijat kuin mediaväki ja blogikirjoittajat pysyisivät  totuudellisuudessa esittäessään väitteitä ilmiöstä, joka on tunteita kuohuttava ja joka liittyy myös ammatillisiin etuihin. Vastustajilla ja puolustajilla on ajettavanaan etuja, joita myös olisi syytä luodata tutkimuslinssin läpi.  Kansalaisethan eivät erityisesti vastusta tai puolusta, he joko käyttävät tai eivät käytä – sen mukaan kokevatko saavansa apua vai ei.

Avaan tähän loppuun vielä skeptisyyden ja vastakkainasettelun eroa. Aarva kirjoittaa blogissaan seuraavaa: Juhani Knuuti mainitsee kiinnostavasti inkiväärin, jonka suhteen hän kertoo muuttaneensa mielensä. Onko inkivääri siis ollut hänen käsitteistössään epäilyttävää huuhaata ja nyt se on – mitä? En tietenkään tiedä, mitä Knuuti on asiasta ajatellut, mutta voisin kuvitella, että hän on suhtautunut skeptisesti inkiväärin käyttöön nivelrikon hoidossa, sillä ajatus kuulostaa aika korkealentoiselta ensimmäisen kerran luettuna. Knuuti on kuitenkin tiedemies, joten hän lienee selvittänyt onko asiasta tutkimusta ja muodostanut mielipiteensä vasta tämän jälkeen. Mitä inkivääri nyt sitten on? Buranaan verrattavissa oleva tulehduskipulääke, kuten jo artikkelissa mainitaan. Tällä tavalla toimii analyyttinen ja skeptinen ihminen. Ei tästä kannata lähteä hakemaan huuhaan ja tieteen vastakkainasettelua inkiväärin kautta.

Pauliinan vastaus: Kyllä Juhani Knuuti ammattitutkijana on tietenkin  selvittänyt inkivääritutkimukset.  Kysymykselläni  ”ja nyt -mitä?” viittasin käsitteiden käyttöön, en itse inkiväärin hyötyihin tai Juhani Knuutiin. Kysymykseen voisi vastata vaikkapa näin: tutkimusten perusteella inkivääriä voi joissakin tapauksissa käyttää  luonnonmukaisena  tulehduskipulääkkeenä tai täydentävänä tai rinnakkaisena hoitona Buranan kanssa. Näinhän muitakin CAM-hoitoja yleensä käytetään.

Lisäksi kehomielihoitoja, joiden tutkimusta parhaiten koko CAM-kentästä tunnen, käytetään runsaasti terveyden edistämiseksi (kuten jooga, mindfulness, reiki, vyöhyketerapia,luonto-  ja taideterapiat, parantava kosketus, tai chi, qi gong). Niiden vaikutusmekanismi on yleensä ”kehomielellinen” . Laitan lainausmerkit, koska termi ei ole vielä yleisessä käytössä.Vaikutusta siis tuottavat samanaikaisesti  niin keho kuin mielikin,  (esim. joogassa)ja se ilmenee kehollisena ja mielellisenä kokemuksena.  Vaikutusta tulee sekä fysiologisten rauhoittumismekanismien kautta  (parasympaattisen, ”rauhoittumus”hermoston aktivoituminen) että samanaikaisesti ja niin ikään ainakin osittain myös fysiologisesti mielen välityksellä (tunteet, tunnelmat, hoidetuksi ja hoivatuksi tulemisen kokemus, kohdatuksi ja kuulluksi tulemisen kokemus).

Summa summarum, tuntuu siltä, että sivusto taiteilee huuhaan ja tieteen rajamailla ja yrittää verhoilla uskomushoitoja kuulostamaan tieteellisesti todistetuilta, vaikka tutkimustulokset puhuvat aivan toista.

Pauliinan vastaus: Yritän kovasti ymmärtää, mikä saa sinut, Erno,  luulemaan,  että taiteilen (blogini taiteilee) huuhaan ja tieteen rajamailla.  En mitenkään saa kiinni ajatuksenjuoksustasi. Mutta kuten sanot, tutkimustulokset puhukoot puolestaan. Niitä olen tässä esitellyt muutamia. Blogistani ja kirjastani löytyy lisää.  Medline ja muut tietokannat ovat niitä pullollaan satoina ja taas satoina tutkimusartikkeleina.

Tarkoitus meillä kummallakin, Erno,  lienee sama: vaikuttaa siihen, että tutkimus auttaa turvaamaan  kansalaisille haitattomia, vaikuttavia, luontoa säästäviä ja taloudellisesti tehokkaita  hoitomuotoja erilaisiin vaivoihin. Hoitamisen maailma on monivivahteinen. Se ei oikein istu kaksijakoiseen ”huuhaa – tiede”, ”hyvä  – paha”, ”virallisuus – epävirallisuus” -dikotomioihin.  Näitä kaikkia piirteitä nimittäin  on sekä terveydenhuollossa tarjottavien että CAM-hoitojen joukossa. Kaikenlainen huuhaa – ymmärrettynä toiminnaksi, joka ei millään kriteereillä arvioituna voi mitenkään olla ihmisen auttamista hänen terveyden ja sairauden hoidossaan tai joka voi olla haitallista enemmän kuin hyödyllistä – on ikävää niin sote-järjestelmän  sisällä kuin sen ulkopuolellakin, ja sitä pitääkin vastustaa.

1. Suomessa alkoholin mainonta on hyvin rajoitettua.
2. Kannattaa myös lukaista Juha Leinivaaran kirjoitus samasta aiheesta.

Pauliina:  Kiitos Leinivaaran blogilinkistä. Lähetän tämän kirjoituksen linkin myös hänen blogiinsa. Juha Leinivaarakin tuntuu suhtautuvan hiukan  tunneperäisesti toimintaani CAM-tutkijana. Ihmetyttää, kuinka tämä tutkimusaihe voi olla joillekin ihmisille niin  hankala, ikään kuin tabu, josta ei oikein ole soveliasta puhua asiallisesti ja faktoihin nojaten joutumatta CAM-liputtajan rooliin tai huuhaasyytösten kohteeksi (Juha Leinivaara ei ole syyttänyt minua mistään. Kiitos siitä.)

Kun tutkitusti myönteiset CAM-hoitojen vaikutukset eivät vastaa odotusarvoja, ne hämmentävät. Aiheen tutkimuskin kääntyy epätoivottavaksi, vaaralliseksi, jopa kielletyn sävyiseksi. Mutta enhän minä tutkimustuloksia CAM-hoitojen hyödyistä itse keksi! Ne on julkaistu kansainvälisisssä vertaisarvioiduissa tieteellisissä lehdissä.

Tunneasioista puheen ollen on myönnettävä, että joskus tuntuu vähän kuin olisin vertauskuvallisesti ilmaistuna CAM-vastustajien akateemisessa valtakulttuurissa ”yksinäinen, terroristiksi syytetty maahanmuuttaja” tai ”halveksittava noita”, vaikka olen vain ihan tavallinen tutkija, jolla on Suomen oloissa epätavallinen tutkimusintressi ilman mitään sidoksia minnekään. Ja kun sitten saan homeopaatilta kitkeränsävyisen viestin, jossa kauhistellaan, kuinka vastustan homeopatiaa ja luontaishoitoja, niin tuntuuhan se  erikoiselta.

Tämäkin on nyt tunneasiaa, josta minun on itse asiassa hyvin vaikea puhua, mutta puhun silti. Ilahduin todella, kun ilmoitit minulle kirjoituksestasi ja siten sain mahdollisuuden vastata. Anteeksi, Erno, samalla kuitenkin tulin surulliseksi lukiessani vihjaustasi (sitaattisi kohta, jossa mainitset Tampereen yliopiston) yhteisen yliopistomme mahdollisesta liputtamisesta ”vaihtoehtoisten  faktojen” puolesta. Yhdistät minun faktatietoihin nojaavan skeptisyyteni skeptikkojen toimintaa kohtaan (jonka olen blogitesteissäni hyvin perustellut) siihen, että Tampereen yliopisto muka saattaisi suosia vaihtoehtoisia faktoja, koska minä olen yliopiston dosentti!  Voisin tämän ottaa kiusaamisena, kunnianloukkauksena ja ajojahtina, mutta en ota, tulin vain surulliseksi. Tajuan, että jos ei ole tarpeeksi tietoa CAM-hoitojen tutkimuksesta, niin nykyinen tutkimus- ja  terveyskulttuurimme ”yhden totuuden” ilmasto johtaa väistämättä yksipuolisiin näkökantoihin. Niissä ei ole tilaa muulle kuin ns. viralliselle totuudelle, vaikka tuo muu perustuisi tutkimustietoon. Toivoisin silti tällaisen vihjailevan viestinnän totuudellisuuden nimissä jo hälvenevän. Olisiko mahdollista nousta astetta korkeammalle keskustelun tasolle niin metodologisissa kuin teoreettisissakin CAM-tutkimuksen kysymyksissä? Jos haluat, niin voidaan tavata ja jutella näistä asioista nokakkainkin.

Apeuteni johtuu siitä, että vihjailut eivät tunnu loppuvan. Niitä ja suoranaisia vääristelyjä on esiintynyt muuallakin sen jälkeen  kun Tampereen yliopistossa järjestettiin marraskuussa 2015  seminaari, jossa käsiteltiin täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen TUTKIMUSTA SUOMESSA . Tämä seminaari on ”vaihtoehtoisten faktojen julkisuudessa” nimetty uudestaan ”uskomushoitotapahtumaksi” (Simo Räisänen) ja ”taikauskon levittämiseksi” (Markku Myllykangas). Olen kirjoittanut näistä blogissani. Tällainen muistuttaa keskiajan inkvisitiota. Se tulkitsi, häpäisi ja tutkimatta tuomitsi itselleen epäsopivia, vääriksi ja taikauskoisiksi leimaamiaan näkemyksiä ja ihmisiä.

No, ymmärrän kyllä, että CAM-aihe on hankala, mutta ajattelen, että juuri siksi sitä pitääkin tutkia. Ei mikään aihe saa olla tabu tutkijayhteisössä.

Luotan siihen, että ajan kanssa järki ja hoitojärjestelmän ihmiskeskeisyys lopulta tulevat arvoonsa ja tutkimusta aletaan meilläkin tehdä niistä asioista, joita ihmiset itse  terveytensä eteen tekevät, vaikka tuo tekeminen ei olisikaan ”virallisen ja oikean” ajattelutavan mukaisia.

Uskon kehitykseen.

Mukavaa kevään odotusta, Erno, ja kiitos vielä kerran vastineestasi. Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja kiinnostavia hetkiä blogikirjoittelun ja keskustelun parissa.

Kirjoitusta on päivitetty 11.1.2018.

Kirjoitusta on päivitetty 13.1.2018, lisätty kappale kirjoituksen loppuosaan:

Lisäksi kehomielihoitoja, joiden tutkimusta parhaiten koko CAM-kentästä tunnen, käytetään runsaasti terveyden edistämiseksi (kuten jooga, mindfulness, reiki, vyöhyketerapia, luonto-  ja taideterapiat, parantava kosketus, tai chi, qi gong). Niiden vaikutusmekanismi on yleensä ”kehomielellinen”. Laitan lainausmerkit, koska termi ei ole vielä yleisessä käytössä.  Vaikutusta siis tuottavat samanaikaisesti  niin keho kuin mielikin,  (esim. joogassa) ja se ilmenee kehollisena ja mielellisenä kokemuksena.  Vaikutusta tulee sekä fysiologisten rauhoittumismekanismien kautta  (parasympaattisen, ”rauhoittumus”hermoston aktivoituminen) että samanaikaisesti ja niin ikään ainakin osittain myös fysiologisesti mielen välityksellä (tunteet, tunnelmat, hoidetuksi ja hoivatuksi tulemisen kokemus, kohdatuksi ja kuulluksi tulemisen kokemus).