Tabun murtaja väitteli yliluonnollisista kokemuksista

Eilen olin kuuntelemassa kiinnostavaa väitöstilaisuutta. Sosiaalipsykologi Jeena Rancken puolusti tutkimustaan yliluonnollisista kokemuksista vastaväittäjänään dosentti Kari Vesala (Helsingin yliopisto). Kustoksena eli väitöksen valvojana Tampereen yliopiston tilaisuudessa toimi professori Eero Suoninen.

Yliluonnollisiksi tulkittuja kokemuksia on 10-18 prosentilla ihmisistä. Tällaisia kokemuksia on ollut kaikkina aikoina. Ihmiset kertovat ennekokemuksista, ruumiista irtautumisista, erilaisista hengistä ja voimista, ufoista ja humanoideista, sekä jopa kirouksista ja riivaajista.

Vaikka yliluonnolliseen liittyvät kokemukset näyttävät olevan varsin yleisiä, niistä puhuminen on leimaantunut tabuksi, ”sosiaalisesti kielletyksi aiheeksi”. Varsinkin sivistyneiden tai akateemisten ihmisten on soveliasta puhua niistä korkeintaan hymähdellen tai kriittisesti ja ehkä hieman alentuvastikin tyyliin ”nuo muut, yksinkertaiset tunneihmiset uskovat huuhaaseen, mutta me, tieteeseen luottavat järki-ihmiset emme”.

Näin yliluonnollisista kokemuksista sosiaalisten sanktioiden, kuten maineen menetyksen, vuoksi on tapana vaieta julkisuudessa ja virallisissa yhteyksissä.

Jeena Rancken lähti tutkimaan näitä tabuiksi leimautuneita kokemuksia haastattelemalla kokijoita väitöskirjaansa varten.

Tutkija ei ota kantaa siihen, voivatko yliluonnollisiksi tulkitut kokemukset vastata luonnontieteellisiä, materiaalisen maailman tosiasioita. Yliluonnollisista ilmiöistä ei ole olemassa nykyisten luonnontieteiden tutkimusmenetelmin todennettua näyttöä. Ranckenin kiinnostuksen kohteena ei olekaan yliluonnollisten ilmiöiden totuusluonne luonnontieteellisessä mielessä, vaan hän teki empiirisen narratiivisen tutkimuksen yliluonnollisten kokemusten koetuista vaikutuksista 84 haastatellun henkilön kertomana.

Tutkimus keskittyi selvittämään, mitä tekevät ihmisten elämässä tällaiset tavanomaisesta ajattelusta ja kokemusmaailmasta poikkeavat, jollakin tavalla tavanomaisen ”ylittäviä” kokemuksia kuvaavat kertomukset  eli millaisia seurauksia kokemuksilla kerrotaan olleen. Lähtökohta nojaa William Jamesin ajatukseen, että siitä mikä vaikuttaa todellisuuteen, on myös kutsuttava todellisuudeksi. Vaikutustensa kautta yliluonnollisista kokemuksista tulee ikään kuin reaalisen maailman toimijoita tai vaikuttajia.

Tällainen pragmaattinen, käytännöllinen ote kiisteltyyn ja arkaluonteiseen aiheeseen on tuore ja ajankohtainen. Se nostaa keskiöön kokijan ja hänen todellisen elämänsä.  Yliluonnollinen kokemus on subjektiivinen, yksilöllinen ja samaan aikaan todellinen. Jokainen kokemuksestaan kertova on osa jotakin yhteisöä, ympäristöä ja kulttuuria. Koska yliluonnolliset kokemukset eivät ole tavoitettavissa luonnontieteen vaatimukset täyttävällä tavalla, niiden luonne tutkimuksen kohteena on vahvasti kielellinen; ne elävät kulttuurissa ja välittyvät toisille ihmisille ennen kaikkea kertomusten ja tarinoiden välityksellä.

Kertomuksina nämä kokemukset heijastelevat ”yliluonnollisen kulttuuria” eli sitä, miten tällaiset kokemukset ilmenevät tietyssä yhteisössä ja yhteiskunnallisessa tilanteessa ja millainen paikka niillä on ihmisyhteisöissä kunakin historiallisena aikana.

Miksi aihe on arkaluontoinen?

Yliluonnollisia kokemuksia siis tutkitusti esiintyy. Tieteellis-teknologinen kehitys ei ole valistusponnistuksista huolimatta niitä poistanut, mutta samaan aikaan niistä vaikeneminen on kyllä yleistynyt. Ihmiset eivät halua itselleen stigmaa (häpeäleimaa) puhumalla avoimesti kokemastaan.

Tieteen luonteeseen kuitenkin kuuluu, että se voi ja sen pitääkin tutkia ihmisten elämään todennäköisesti vaikuttavia asioita. Jeena Ranckenin väitöskirja on hieno esimerkki yliluonnollisen ei-luonnontieteellisestä tutkimuksesta. Aihetta todella voidaan tutkia ihmisten henkilökohtaisten kokemusten kautta. Kokemus on reaalisessa elämismaailmassamme hyvin tärkeää ja sillä on, kuten väitöskirjan tekijäkin toteaa, vaikutuksia arkeemme.

Robin Woofittiin viitaten Rancken kirjoittaa: ”Yliluonnollisen kokemuksen aseman tekee marginaaliseksi sen arkaluonteinen ja vaiettu asema länsimaisen kulttuurin vahvasti skeptisismin värittämässä diskurssissa. Faktaa on kuitenkin se, että tästä huolimatta ihmiset jatkuvasti kertovat yliluonnollisiksi tulkitsemistaan kokemuksista ja se että niillä kerrotaan joskus olevan mullistaviakin vaikutuksia. Yliluonnolliseen aihepiiriin liittyvät leimat ovat kuitenkin rajoittaneet aihepiiriin liittyvää tutkimusta.” (Rancken 2017, 48)

Väitöskirjan haastateltujen joukossa oli niitä, joiden elämään tällainen kokemus oli tuonut muutoksen parempaan. Joukossa oli myös niitä, jotka olivat kokeneet muutoksen huonompaan tai että mitään muutosta ei tapahtunut. Väitöskirjan mukaan siis yliluonnollisiksi nimetyillä kokemuksilla on todellisia vaikutuksia. Joissakin tapauksissa elämän kuvattiin muuttuneen ratkaisevasti.

Tutkimuksessa on jäsennetty viisi erilaista tarinatyyppiä: silminnäkijä, etsijä, oppilas, pelastettu ja kamppailija. Nämä tyypit kytkeytyvät myös laajempiin kulttuurisesti tunnettuihin mallitarinoihin. Yliluonnollista selittäviä tarinamalleja tarjoavat sosiaalisesti jaetut merkitysjärjestelmät, kuten uskonnot, kansanperinne tai ”uusi henkisyys”. Modernissa maailmassa perinteisen uskonnon rooli on heikentynyt ja sen rinnalle on noussut ”uudeksi henkisyydeksi” kutsuttu ilmiö, mihin usein liittyy kiinnostus kokea omakohtaisia uskonnollisia, henkisiä tai yliluonnollisia elämyksiä.

Vaikutusten muodostumisen kannalta ratkaisevin tekijä Ranckenin tutkimuksen mukaan ei näyttänyt olevan itse kokemuksen sisältö, vaan ennen kaikkea kokemukselle annettu tulkinta ja sille rakentuva merkitys. Lähtökohdiltaan samantyyppinen kokemus saattoi saada aikaan erilaisia vaikutuksia. Kokemuksen tulkinta ohjaa erilaiseen käyttäytymiseen ja toimintaan riippuen siitä, määritetäänkö kokemuksen kontekstiksi esimerkiksi jumalallinen ilmestys vai mielenterveyden horjunta.

Väestötason päätelmiä tästä tutkimuksesta ei voi tehdä. Kokemusvaikutuksia pitäisi tutkia laajemmilla väestökyselyillä, jotta koko väestöä koskevia päätelmiä voisi tehdä. Ehkäpä Jeena Rancken jatkaa tutkimustaan aihepiirin parissa.

Postmoderni ristiriita

Postmodernina ristiriitana voidaan pitää sitä, että yliluonnolliset uskomukset ovat mahdollisesti jopa yleistyneet aikakaudella, jolloin tieteen ja teknologian kehitys on kaikkein nopeimmin muuttanut yhteiskuntaa. Vaikka länsimainen kulttuuri on sekularisoitunut eli maallistunut ja etääntynyt perinteisestä uskonnollisuudesta, pelkkään järkeen luottaminen (rationalismi) ei ole lisääntynyt.

Ihminen on edelleen mielenkiintoinen sekoitus rationaalisuutta ja irrationaalisuutta.

Toivon tabun murtajalle menestystä ihmisten kokemusten, myös yliluonnollisten kokemusten tutkijana.  Maailmammehan on viime kädessä kokemista. Siitä muodostuu koko yksilöllinen elämä.

Väitöskirja

Jeena Rancken. Yliluonnollinen kokemus: Tulkinta, merkitys ja vaikutus. Vastapaino. Tampere 2017. http://vastapaino.fi/kirjat/yliluonnollinen-kokemus/