Lääkkeet ovat erinomainen ja välttämätön apu monessa vaivassa. Väärinkäsitysten välttämiseksi kerron, että en ole missään mielessä lääkevastainen, mutta liika on aina liikaa. Hesari Julkaisi tänään (24.2.2017) laajan artikkelin lääkebisneksen heijastumisesta terveydenhuoltoon Lääkäriselvitys.
Se herätti ajatuksia, samoin kuin Tuomo Pietiläisen kolumni, jossa todetaan: Lääkärit määräävät Suomessa vuosittain lääkkeitä yli kahdella miljardilla eurolla, mistä yhteiskunta maksaa yli puolet. Kela maksaa reseptilääkkeiden kustannuksia vuosittain noin 1,3 miljardia euroa.”
Me kansalaiset siis maksamme sekä suoraan omasta pussistamme että välillisesti pakollisesta sairausvakuutusmaksustammme kela-korvausten kautta suuren summan lääketeollisuudelle.
Maksamme myös uskomuslääkkeistä
Valitettavasti maksamme myös turhista, tehottomista ja huomattavia haittoja aiheuttavista lääkkeistä. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että uskomuslääkkeitä ja teollisesti valmistettuja lääkkeitä kaiken kaikkiaan käytetään tarpeettoman paljon – samalla kun osalla kipeästi jotakin kallista lääkettä tarvitsevia ei ole varaa sitä hankkia.
Professori Peter Götzsche, johon viittasin myös edellisessä kirjoituksessani, on julkaissut valaisevia tutkimustuloksia lääketieteellisissä lehdissä sekä kahdessa suomeksikin julkaistussa kirjassaan Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus ja Tappava psykiatria ja lääkinnän harha.
Götzschen ja muidenkin medikalismiin skeptisesti suhtautuvien tutkijoiden löydökset osoittavat kiistattomasti, että on olemassa runsaasti näyttöä lääketeollisuuden rahoittaman tutkimuksen vinoumista ja vääristymistä.
Hesari kirjoitti lääkäreihin kohdistuvasta mainonta- ja vaikuttamistoiminnasta, johon kuuluvat myös lääketeollisuuden kustantama koulutus ja tutkimustoiminta.
Ehkä vielä näitäkin vakavampi asia on lääketeollisuuden rahoittaman tutkimuksen ylilyönnit, joista Götzschen kirjoissa on esitetty runsaasti esimerkkejä. Näitä ovat muun muassa tutkimustulosten puutteellinen raportointi (jätetään esimerkiksi osa löydöksistä raportoimatta) tai aineiston analysoinnin järjestelmällinen vinouttaminen (analysoidaan vain sitä osaa materiaalista, joka sopii ennakko-odotuksiin).
Sekä terveydenhuollon päättäjät että kansalaiset yleensä uskovat tutkimustuloksiin. Niinpä vaaditaan paljon lumekontrolloituja sokkoistettuja tutkimuksia ja laajoja meta-analyysejä, jotta jostakin hoitomuodosta voitaisiin saada tieteellistä näyttöä. Puhutaan näyttöön perustuvasta lääketieteestä (oikeastaan pitäisi puhua näyttöön perustuvasta lääkinnästä ja hoidosta, sillä terveydenhuolto ei ole lääke- eikä muutakaan tiedettä, vaan käytännön toimintaa).
Lääketutkimuksia tehdään erittäin paljon, mistä seuraa että näyttöä lääkkeiden hyödyistä tulee. Niitä tulee huomattavasti enemmän kuin lääkkeettömien hoitomuotojen hyödyistä. Lääketutkimuksiin kun riittää rahaa, koska sitä virtaa tutkijoille lääketeollisuudesta.
Lääketeollisuuden salajuoni?
Lääketeollisuuden paljastuneet ylilyönnit ja väärinkäytökset tutkimustuloksien julkaisussa ovat vakava asia, mutta tästä ei välttämättä seuraa, että lääketeollisuuden toiminta kokonaisuutena olisi paha ja haitallinen salajuoni ihmisten sairauksilla rahastamiseksi. Ei sen tarkoitus ole huijata ihmisiä syömään massoittain turhia lääkkeitä.
Ylilyönnit osoittavat vain sen, että markkinavetoisella lääketeollisuuden tutkimuksella on hintansa. Monivuotinen lääkekehittely ja siihen välttämättä liittyvä tutkimustoiminta vaatii huomattavia resursseja. Ne on saatava takaisin lääkkeiden myynnillä. Myönteiset tutkimustulokset lääkkeen hyödyistä lisäävät myyntiä. Niinpä houkutus saattaa olla suuri ”hankkia” tai ”järjestää” myönteisiä tuloksia ja ”unohtaa” kielteiset.
Lääketutkimusten runsaus muuhun terveystutkimukseen verrattuna saattaa myös ruokkia oletusta, että juuri kemiallinen lääkintä olisi muka parasta parantamista. Tällainen käsitys juontuu siitä tosiasiasta, että tältä alalta todellisuudessa on julkaistukin runsaasti tutkimuksia – hyviä ja päteviä, mutta myös vinoutuneita.
Elämme totuuden jälkeistä aikaa, jolloin faktat kokonaisuudesta saattavat jäädä osatotuuksien varjoon.
Kun hoitamisen vaikuttavuudesta ja sen mittaamisesta kiistellään, monesti kuulee väitettävän, että jostakin tietystä lääkkeettömästä hoidosta (esimerkiksi joku kehoterapia) ei muka ole hyötyä, koska siitä ei ole tutkimusnäyttöä. Tällöin unohtuu, että jos jotakin hoitomuotoa (lääkkeetöntä tai lääkkeellistä) ei ole tutkittu, niin sen tehosta verrattuna esimerkiksi lääkkeen tehoon ei voi sanoa tutkimuksiin nojateen yhtään mitään.
Lääketeollisuus ei rahoita lääkkeettömien hoitojen tutkimusta, joten tutkimustietoa ei voi kertyäkään, mikäli yhteiskunta ei tutkimusta rahoita.
Voittoa tavoittelevien yritysten rahoittama terveystutkimus ei voi olla puolueetonta ja riippumatonta. Se on aina sidoksissa bisnekseen. Tästä tosiasiasta ei voi suoraan tehdä päätelmää tutkimuksen riittävästä tai puutteellisesta eettisestä pohjasta, mutta eettisiin kysymyksiin se kyllä aina liittyy. Juuri tämän vuoksi mahdollisimman suuri avoimuus tutkijoiden ja terveydenhuoltohenkilöstönkin sidonnaisuuksissa lääketeollisuuteen on välttämätöntä.
Sote-uudistajilla onkin paljon purtavaa ja sulateltavaa kansalaisten valinnanvapauden ja terveydenhuollon avoimuuden suhteen. Järjestelmää on uudistettava. Kansalaisia ei pidä panna verovaroista maksamaan turhista lääkkeistä. Lääketeollisuuden vaikutusyritykset lääkkeitä kirjoittaviin lääkäreihin on pidettävä kohtuullisissa rajoissa.
Miksi käytät sanaa ”uskomushoitolääkkeet”, etkä vaihtoehtolääkkeet?
Uskomuslääkkeillä tarkoitan lääkkeitä, jotka tutkimuksissa on osoitettu lähes tehottomiksi plaseboon verrattuna ja joihin liittyy kuitenkin vakavia riskejä (kuten useat lievien masennusten hoitoon käytetyt antidepressantit), mutta joita terveydenhuollossa siitä huolimatta käytetään runsaasti, koska lääkärit näyttävät laajasti uskovan niihin tutkimustiedosta huolimatta. Ks https://liinanblogi.com/2016/09/23/uskomuslaakkeet-masennus-ja-viisaus/
Professori Peter Götzschen artikkeleista ja kirjoista saa lisää tietoa.
Miten perustelet tämän: ”Lääketeollisuuden paljastuneet ylilyönnit ja väärinkäytökset tutkimustuloksien julkaisussa ovat vakava asia, mutta tästä ei välttämättä seuraa, että lääketeollisuuden toiminta kokonaisuutena olisi paha ja haitallinen salajuoni ihmisten sairauksilla rahastamiseksi. Ei sen tarkoitus ole huijata ihmisiä syömään massoittain turhia lääkkeitä.
Ylilyönnit osoittavat vain sen, että markkinavetoisella lääketeollisuuden tutkimuksella on hintansa. ”
Ja sen viimeksi minulle vastaamasi, että valvonnan lisääminen auttaisi (https://liinanblogi.com/2017/01/22/tiede-ja-vaihtoehtohoidot/ -bloggauksesi perässä).
Mielestäni kokonaisuuden tasolla on vähäarvoinen viite, vaikka lääketeollisuudesta löytyisi hyväntahtoisia yksilöitä ja vaikka Suomen kansalaisten enemmistöllä olisi enimmäkseen hyvät kokemukset ja mielikuvat lääketeollisuudesta.
Ja on hirvittävän naiivia luottaa rikos- ja muissa väärinkäytöstapauksissa ensisijaisesti valvontaviranomaisiin (ja oikeusviranomaisiin).
Nykyään olisi syytä hyödyntää Trumpin aloittamaa puhdistuskampanjaa alkamalla levittää intensiivisesti tietoja riippumattomien tutkijoiden tutkimuksista, etenkin Cochrane-verkoston tutkimuksista. (Trump mm. käski massiiviset ratsiat CDC:n ja FDA:n, mitkä käytännössä ovat olleet suuria auktoriteetteja EMA:lle jne. ja sitä myötä Suomen viranomaisille.)
YKSITYISKOHTIA
Viimeksikin vastasit minulle, että lääketeollisuus ei ole paha…
En ole huomannut kenenkään väittävän, että ”lääketeollisuuden toiminta kokonaisuutena…”. – Kai nykyisenä vastakkainasetteluja korostavana aikana jotkut maallikot niin tekevät… Mutta kuka niin suurta kokonaisuutta edes kunnolla hallitsee? (Ja kuka väittää, että CAM-hoidot voisivat kokonaisuudessaan korvata lääke- ja sairausbisnesteollisuuden?)
Kuitenkin yleistilannekin on luokiteltava vakavaksi ja kyse on paljon muustakin kuin tutkimusvilpistä.
* Esimerkiksi voi Suomeen vertailen tutkia, miten lait, viralliset suositukset, hoitokäytännöt, työkyvyttömyyseläkeläisten määrän kehitys suhteessa populaatioon, jne. ovat siellä, missä lääke- ja sairausbisneslaitejäteillä on paljon vähemmän valtaa mutta tiede ja avoimuus vaihtoehtohoidoille on ollut jo monta vuosikymmentä länsimaihin verraten hyvällä tasolla. (Esim. Venäjän valtion viralliset suositukset esim. rokotteiden suhteen.)
* Suomessa julkishallinnon kyvyt (ja halut?) valvoa yhteiskuntamme kannalta oleellisia toimintoja ovat viime vuosina olleet yleisesti rajussa laskussa ja se näyttää jatkuvan: Ääriuusliberalistinen kaiken yksityistämisen, ”tehostamisen” (resurssien vähentämisen) ja näennäisvalvonnan (”laatukäsikirjat”, joissa äärimmäisen pieni huomio on sille, miten hoidettavat hoidon kokevat) suuntaus on yhdistynyt vieläpä siihen, ettei valtamedia juurikaan tiedota monista oleellisista järjestelmämuutoksista (esim. depressiohoitajan ammatin luominen ja siihen liittyvä kolmikantamalli).
* Vaikka työkyvyttömyyseläkeläisyys on sosiaalisesti Suomessa, (raha)työkeskeisessä kulttuurissa, äärimmäinen asema ja vaikka siihen pääsyn mahdollisuuksia on kiristetty, mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä on viime vuosikymmeninä kasvanut mm. Suomessa huomattavasti nopeammin kuin Suomen väestö, ja iso osa on melko nuoria.
Samoin masennuslääkkeiden kulutus on viime vuosikymmeninä rajusti kasvanut Suomessa ja maailmalla, vaikka jopa Masennuksen Käypä hoito -työryhmä nosti 2016 lopulla taas liikunnan merkitystä: että sen mukaan keskivaikeaan ja lievään masennukseen liikunta on keskimäärin yhtä hyvä keino kuin masennuslääkkeet.
* On helppo osoittaa talousluvuin, että lääketeollisuuden vaikutusvalta lääkkeiden tutkimukseen, markkinointiin ja muuhun taloudellisesti oleelliseen on ollut Lännessä huikeasti pienempi 1950-luvulla kuin nykyään.
Nykyään, verraten mihin tahansa vähemmän rajun tilanteen alaan, on helppo ymmärtää, että lääketeollisuuden mahdollisuudet korruptoida kaikki lääkkeisiin liittyvät tahot ovat suuret. (Samoin sairausbisneslaiteteollisuuden, joka esim. syövän osalta on usein samoissa yrityksissä tai muuten koplattuna.) Samaan aikaan sen rikoksista saamat tuomiot ovat sille aina pieniä.
Ja kuvaamme lääketeollisuudesta hämärtää se, että Suomessa ponnistelut lääketeollisuuden riippumattomaksi valvomiseksi ovat vähäisiä.
Se tulee ilmi esimerkiksi siinä, että useimmille suomalaisille suomeksi käännetyn lääketeollisuuskriittisen kirjallisuuden tiedot ovat olleet suuria yllätyksiä. (Jopa Christer Sundqvistille – ks. hänen arvionsa G:n suomennetuista kirjoista.) Lisäksi minulla on suoria todisteita siitä, että FIMEA ja THL ovat hyvin korruptoituneita. Eikä korruptiosta kiinni jäämisestä seuraa mitään, vaikka maailman suurimman lääkejätin tarjoaman lahjoitusrahan suuruus olisi 5/6 koko THL:n vuoden rokotustutkimusbudjetista, kuten oli 2009. (Ks. esim. http://www.sinikivi.com/sinikiven-paakirjoitukset/168-hermeetikko-rokotusinfofi-sankaritarina-vailla-vertaa)
KUITENKIN kaltaiseni salaliittoteoreetikot ymmärtävät, että läheskään jokaisen lääkkeen, laitteen ja palvelun kohdalla ei voi bisneksessä rahastaa. Ja lääke- ja sairausbisneslaiteteollisuudelle on taloudellisista syistä tärkeää mm. sen maine/kunnia…
Taustalla vaikuttaa varsinkin se, että lääketeollisuus seisoo lääketieteen harteilla ja lääketiede ja hoitotiede kokonaisuutena oleellisesti (yleensä asiallisen) julkisrahoitteisen tutkimuksen harteilla. Koska ei kokonaisuutta nopeasti käännetä, vaikka viime aikoina osa tutkimuksesta onkin ollut yksityisrahoitteista.
Siis lääketeollisuudella ei ole mahdollisuuksia rahastaa kaikessa.
On kiistattomasti hyvin toimivia lääkkeitä, joiden (tai joita vastaavien) historia ulottuu kauas ajoille, jolloin niitä tutkittiin julkisrahoitteisesti eikä kukaan pysty niitä korvaamaan. Ja on lääkkeitä, joissa vain eri syistä kilpailu markkinoilla toimii hyvin.
Myös usein viittaamasi Gøtzsche on tuollaisissa kanssani samaa mieltä.
(Tosin masennuslääkkeiden osalta suurin osa tutkimuksesta on ollut yksityisrahoitteista virallisten hoitosuositusten muutosnopeuteen nähden kauan, USA:ssa vuodesta 1980 ja Suomi kopioi monessa USA:aa.- ja ilmeisesti muissakin lääkkeissä yksityisen tutkimuksen määrä kasvaa. Koska uusliberalismi syvenee mm. Suomessa.)
Siksi väitämme vain, että
1) vain siellä, missä lääketeollisuus voi rahastaa, niin se sen tekee. Siten, että se ylläpitää kaikin keinoin suurta kateprosenttia (esim. lääkkeen tuotantokustannukset sadasosa lääkkeen myyntihinnasta). Ja sen lääkkeet poistavat (yleensä useimmilta) ainakin osan oireista, mutta eivät paranna, vaan kroonistavat itse sairauden ja etenkin rokotteet tuottavat usein pitkällä viiveellä merkittäviä haittavaikutuksia, mikä on todettu mm. ruumiinavauksissa (mm. eläviä viruksia aivoissa hyvin kauan rokotteen saamisen jälkeen).
Eikä se ole ihmekään, koska esimerkiksi syövän suhteen ei edes tutkita, auttaako jokin lääke lisäämään sitä ohjeiden mukaan ottavien elinikää yli viiden vuoden tähtäimellä.
2) Lääke- ja sairausbisnesteollisuuden rikollinen toiminta ei siis koske useimpia niiden tuotteita (fyysisiä tuotteita, palveluja, aineettomia oikeuksia). Mutta kokonaisuus on oikeusistuimissa näytetyllä tavalla erittäin pitkälle viety – mm. oikeuden tuomioilla ei ole vaikutusta lääkejättien kokonaistoiminnan rikollisuusasteeseen.
Tässä on käytettävä maalaisjärkeä. Eli vain masennuslääkkeitä ja rintasyöpäseulontoja ym. harvoja aiheita on tutkittu riippumattomasti kunnolla. Mutta löydökset ovat niin pahoja, että maalaisjärkisesti ne heittävät varjon kokonaisuudessaan lääketeollisuuden ja lääkevalvojien ylle.
Siksi on aivan oikein kutsua lääketeollisuutta järjestäytyneeksi rikollisuudeksi, kuten mm. Gøtzsche teki jo vuosia sitten.
Siis paljon muutakin tarvitaan tilanteen puhdistamiseksi kuin yritystä puuttua kaikkiin korruptiotapauksiin. Tarvitaan ennen kaikkea rakenteellisia uudistuksia.
Tilanteeseen ei voi eettisesti suhtautua mitenkään konservatiivisesti.
Tilanne ei ole lieveilmiöiden kimppu, joka oleellisesti paranisi ”jos vain poliitikot tajuaisivat resurssoida lääkevalvontaa enemmän nykyisille lääkevalvojille”.
Taustaksi on välttämätöntä ymmärtää järjestäytynyttä rikollisuutta yleisesti ja tarkemmin.
Esimerkiksi mitä on vapaamuurarius (ottaen huomioon, että mm. YLE:n vallakkain Atte Jääskeläinen on vapaamuurari ja hänen johtamistyylinsä tullut jo selväksi, joten YLE ei ole luotettava lähde).
Ja miten paljon ja miksi vapaamuurareita on mm. oikeuslaitoksessamme (ks. ainakin http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2013/01/693-tuomari-vapaamuurarina-mahdoton.html). Ja miksi tuomareita ei eroteta, vaikka laki sen sallisi melko nopeasti ja vaikka he tekisivät systemaattisesti kyseenalaisia tuomioita (ks. esim. prof. Erkki Aurejärven kirjat ja kirjoitukset merkeiksi järjestelmän korruptiosta – yli 20 vuoden toivoton taistelu tupakkateollisuuden vastuullistamista vastaan), jotka kaatuisivat EIT:ssä. (Lisää, tämä on vakavaa: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/238)
Ks. esim. varomattoman Julin in haastattelu https://www.youtube.com/watch?v=n7ubPCDrwMI kohdasta 7:00 alkaen).
Ja miten ainakin yksi vapaamuurarisuuntaus on mafiamainen ja joskus varsinaiseen mafiaan kytköksissä.
Asiasta selon saaminen vaatii työtä. Esim. voi aloittaa tutkimalla, ketkä päättäjämme oikeuslaitoksessa (esim. aikoinaan vallassa ollut Mikko Paatero) ja valtapolitiikassa ovat vapaamuurareita ja eliittivapaamuurarien kanssa maailmalla hyvissä väleissä. Ja lukemalla, kuten väitöskirja http://www.salakirjat.net/product/50/salat-ja-valat—vapaamuurarien-historia-suomessa kertoo rikoksista vain Italian P2-looshin osalta, ja väitöskirjan tekijän puolueettomuus on pätevästi kyseenalaistettu, lähinnä Itävallan tilanteesta kertoo Steinhauserin EU – huomispäivän super-Neuvostoliitto.). On siis tiedettävä mm., millainen on vapaamuurarien salaohjejärjestelmä.
Esität aika tiukkoja väitteitä ja vahvoja argumentteja, Seppo. Täytyypä perehtyä jakamiisi linkkeihin ajan kanssa. Näkökulmastasi saatan vaikuttaa naivilta, kun ajattelen että ihmiset ja organisaatiot terveysalalla perimmältään tahtovat hyviä asioita. Mutta joskus tietämättmömyys, myös kollektiivinen tietämättömyys johtaa harhaan. Tätä ruokkivat vielä deterministisen materialismin/naturalismin ihmisen biologiseksi koneeeksi määrittävä maailmankuva ja siihen yhdistyvä ahneuden ja liberalistisen markkinaideologian kovuus. Samaan aikaan kuitenkin on paljon, hyvin paljon positiivista uudistushenkeä terveysalalla.
Seppo, palaan vielä kommenttisi. Katsoin myös linkit. Minusta on tosi tärkeää, että tuodaan erilaisia, perusteltuja näkemyksiä keskusteluun. Jakamissasi linkeissä on vahvaa tekstiä, ja varmaankin osa totuudellista ja paikallaan. Me kukin katselemme maailmaa, myös terveyttä ja terveydenhuoltoa, omasta näkökulmastamme ja oman kokemuksemme perusteella. Minun näkemykseni/kokemukseni nojaavat kolmeen pilariin: tutkimus, terveyden edistäminen ja asiakkaiden kokemusten arvostaminen. Tutkimuksen kannattajana kaipaisin selkeitä viitteitä (tutkimuksia tai muuta todistetta) väitteille, vaikka ymmärrän hyvin, että kiistanalaisista ja uusista näkemyksistä ei voi olla tavanomaista tutkimusta.
Tarvitaan siis, kuten sanot rakenteellisia yhteiskunnan uudistuksia. Tämä tarkoittaa myös uudistustoimintaa ohjaavien asenteiden ja arvojen muutosta. Muutospaineita tuntuu olevan kaikilla sektoreilla. Voi olla hyvä asia.
Venäjän nykytilanteesta en osaa sanoa mitään. Kymmenen vuotta sitten, kun asuin pari vuotta Moskovassa ja työskentelin Venäjän terveysministeriön ja sen alaisten laitosten kanssa (EU:n rahoittamissa projekteissa) terveydenhuollossa oli käynnissä aika kova myllerrys, vakuusjärjestelmän muutos ja yksityissektorin mukaan tulo markkinoille. Viime aikoina en ole seurannut tilannetta.
Kiitos kommentistasi. Herätti ajatuksia.
[…] Ehkä nyt on jo aika ryhtyä avoimeen, asialliseen keskusteluun liiallisesta lääkkeiden käytöstä ja sen taloudellisista ja inhimillisistä haitoista. Lääkkeillä on tietysti tärkeä paikka terveydenhuollossa. Mutta liika on liikaa. […]
[…] Nämä tutkimustulokset eivät kovin hyvin näy mediassa eikä käytännön terveydenhuollossa – ainakaan vielä. Yhtä kaikki liiallinen lääkkeiden syöminen aletaan pikku hiljaa ymmärtää yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Toisin sanoen hyvillä ja ihmishenkiä pelastavilla lääkkeillä on toinenkin, se synkempi puolensa. Tätä on tutkinut kansainvälisesti arvostettu professori Peter Götzsche, katso esimerkiksi Kriisin tynkää psyiatriassa ja Liika on liikaa […]
[…] Tehokkailla ja ihmishenkiä pelastavilla lääkkeillä on siis toinenkin, se synkempi puolensa, jota professori Peter Götzsche on tutkinut ja josta hän on kirjoitaanut ja puhunut jo vuosia. Katso esimerkiksi aikaisempia kirjoituksiani Kriisin tynkää psykiatriassa ja Liika on liikaa […]