Homeopatia nostaa tunteita. Pseudoskeptisyyttä käsittelevään kirjoitukseeni juuri tästä kuumasta perunasta on esitetty useita kommentteja.
Kysymys saattaa olla jostakin laajemmasta asiasta kuin homeopatian tutkimusnäytöstä, jonka ympärillä keskustelu on käynyt. Teema liittyy esimerkiksi siihen, miten hoitaminen ja siitä saatavat hyödyt ylipäätään ymmärretään ja millaisen tutkimuksen katsotaan olevan oikeaa ja riittävää hyödyllisyyden osoittamisessa. Tämä on oman kirjoituksensa aihe, enkä sitä tässä käsittele. Kommentoin blogikirjoituksiini tulleita kommentteja.
Homeopatiakommenteissa painotetaan, kuten huomaatte lukiessanne tekstejä, yhdensuuntaisesti, että homeapatian tehottomuus (eli että vaikutukset eivät ylitä plasebovaikutusta) on osoitettu kiistatta tutkimuksin ja että homeopatia on määritelty pseudotieteeksi tieteellisten katsausten perusteella kerta toisensa jälkeen ympäri maailmaa.
Ristiriitaista
Myös Sveitsin tilanteesta puhuttiin. Siellähän homeopaattinen hoito on tällä hetkellä sairausvakuutuksesta korvattavaa, kun sitä tarjoaa lääkäri. Hallituksen päätös asiasta on syntynyt Sveitsin suoran demokratian tuloksena. Kansalaiset ovat äänestäneet sen puolesta. Näin siitä huolimatta, että plasebokontrolloitujen RCT-meta-analyysien perusteella se on tutkijoiden toimesta määritelty tehottomaksi (ei kuitenkaan yhdenmukaisesti kaikissa analyyseissä).
Homeopatia on siis hyvin ristiriitainen asia.
Sveitsin valtio on ottanut sairausvakuutuksen piiriin hoitomuodon, jonka tutkijayhteisö toteaa toimimattomaksi. Myös eräissä muissa maissa sairaskassat tai sairausvakuutus korvaavat homeopaattista hoitoa. Tämä on kiinnostavaa. Miksi näin on, että kansa haluaa asiaa. jonka meta-analyysit ovat osoittaneet mitättömäksi?
Suomessakin media, samoin kuin lääketiedeyhteisö hyvin yksimielisesti ja ilman poikkeuksia julistaa homeapatian tehottomaksi, jopa vaaralliseksi ”oikean” hoidon viivästymisen vuoksi. Tutkimusnäyttöä vaaroista tosin en ole nähnyt.
Vastasin parille kommentoijalle, että asiasta (homeopatian hyödyistä ja hyödyttömyydestä) on ristiriitaista tietoa ja laitoin vastaukseen linkin meta-analyysiin, jossa todettiin, että kysymys on avoin: “Despite important growth in research activity since 1994, concerns about study quality limit the interpretation of available RCT data. The question whether homeopathic intervention differs from placebo awaits decisive answer. ”Homeopathy. 2015 Oct;104(4):328-32. doi: 10.1016/j.homp.2015.05.003.Controlled clinical studies of homeopathy. Mathie RT https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/26678738.
Tämän jälkeen minulta kysyttiin, miksi valitsin vain tuon yhden meta-analyysin, enkä niitä muita joissa todistettiin tehottomuus. Hyvä kysymys. Laitoin linkin siksi, että halusin osoittaa, että on olemassa muitakin tutkimukseen perustuvia näkemyksiä kuin niitä, joita blogikommentoijat toivat esiin varmana todistuksena tehottomuudesta. Nämä homeopatian tehottomuutta liputtavat olivat näet kommenteissaan jo moneen otteeseen julistaneet sen tutkitusti tehottomaksi. Ei minun enää tarvinnut tätä puolta uudestaan todeta, vaan ajatukseni oli osoittaa, että kansainvälisessä tiedeyhteisössä ei – vastoin kommentoijien väitettä – olla täysin yksimielisiä homeopatian toimimattomuudesta.
Selventääkseni lukijoille omaa asemaani homeopatian yhteydessä, kerron, että minua ei oikeastaan kiinnosta koko homeopatia. Tavallaan joudun nyt kommenttien ”painostamana” kirjoittamaan tämän, vaikka olen kertonut, että olen perehtynyt enemmän yksittäisiin kehomielihoitoihin, en hoitojärjestelmiin, jota homeopatiakin edustaa. Nyt sitten on kuitenkin tätä hiukan pohdittava, koska on tullut niin paljon kommentteja ja yksi suora kysymyskin siitä, miksi julkaisin Mathien RT:n analyysin. Vastaus on, että avoimen informaation vaihdon vuoksi.
Vaikea ymmärtää
Tässä kiinnostavassa ja aika valaisevassa keskustelussa tehottomuusliputtajat ovat yrittäneet kommenteissaan sijoittaa minut homeapatian puolustajien joukkoon. Mutta kun minä en puolusta homeopatiaa! Puolustan tieteen avoimuutta ja avointa keskustelua erilaisista tiede- ja hoitonäkemyksistä. En minä eikä perheeni käytä homeopatiaa. En ymmärrä homeopaattisten valmisteiden vaikutusmekanismia. Tuntuu todella minulle käsittämättömältä, että homeopaattisten lääkeaineiden potensointi eli laimentaminen voisi toimia hoitavasti. Tämä ei mahdu arkijärkeni mukaiseen ymmärrykseen. Homeopaattiset lääkevalmisteet on kuitenkin luokiteltu EU:n alueella lääkkeiksi (lääkedirektiivi 2004/27/EY, joka tuli Suomessa voimaan vuonna 2005), joiden laatua ja turvallisuutta Fimea valvoo.[i]
Mutta se, että en kannata homeopatiaa enkä ymmärrä vaikutusmekanismia, ei merkitse, että vastustaisin sitä. Voin aivan hyvin suhtauta siihen neutraalisti.
Voin todeta, että plasebokontrolloitujen ja muiden RCT-tutkimuksista tehtyjen meta-analyysien perusteella homeopatia on todettu monessa meta-analyysissa plasebotasoiseksi hoidoksi, mutta ei kuitenkaan kaikissa. Samanaikaisesti voin todeta, että ilmeisesti homeopatiassa on oltava sen käyttäjille jotakin hyödyllistä, koskapa sitä ylipääpäänsä käytetään (Keksi-Euroopassa laajemmin kuin Suomessa). Ihmiset käyttävät sitä oma-aloitteisesti hakeutumalla itse homeopaatin luon.
Kiinnostava kysymys on, miksi ihmeessä sitä käytetään? Mikä siinä viehättää?
Keski-Euroopassa homeopatiaa käytetään paljon enemmän kuin Suomessa. Onko kyse historiallisista ja kulttuurisyistä? Onko homeopaatin hoitotapahtumassa ja koko hoitoprosessissa jotakin, jonka vuoksi sitä käytetään?
”Ei sairaus, vaan sairastava ihminen”
Homeopatian oppikirjassa todetaan, että homeopaattisen hoidon mottona voidaan pitää amerikkalaisen lääkärihomeopaatin J-T Kentin sanoja: ”ei sairaus [abstraktina yleisilmiönä], vaan sairastava ihminen”. Lääkeaineen valinta tehdään homeopaattisen anamneesin eli asiakkaan/potilaan laajan haastattelun avulla. Siinä huomioidaan sekä kehon että mielen yksilöllisten oireiden ja voinnin muutosten kokonaisuus. Hoidon seuranta ja dokumentointi ovat oleellisia homeopaattisessa hoitomenetelmässä. [ii]
Laajan haastattelun ja yksilöllisen kohtaamisen mahdolliset vaikutukset potilaan itseparantumisen vauhdittamiseen ymmärrän hyvin. Vaikka en käsitä homeopaattisten valmisteiden vaikutusmekanismia, niin voin yrittää ymmärtää MIKSI ihmiset homeopatiaa käyttävät. Ihmettelen.
Ihmettelen myös, miksi koko homeopatiakysymys nousi niin voimakkaasti kommenteissa esille ja niin täysin yhdenmukaisena ja harmonisena homeopatian vastustuksena kommentoijien taholta. Miksihän homeopaatit tai sen käyttäjät eivät kommentoineet? No, ehkä eivät lue blogiani.
Pohtimisen arvoinen asia on, mitä oikein on sen taustalla, että homeopatiasta on niin toisistaan voimakkaasti poikkeavia näkemyksiä ja tutkimustuloksia. Mitkä seikat vaikuttavat tai liittyvät siihen, että samalla kun monien meta-analyysien perusteella homeopatia on osoitettu plasebotasoiseksi, niin silti sitä edelleen vaan käytetään. Tosin kaikki meta-analyysit eivät tee samoja johtopäätöksi.
Kielteisiä tuloksia esittelee Turun Sanomien terveysblogi viitteineen alkuperäisiin meta-analyyseihin, joiden tulokset ovat päätyneet toteamaan homeopatian tehottomaksi verrattuna plaseboon. http://hyvinvointi.ts.fi/terveys-tiede/homeopatia-ei-eroa-lumehoidosta/
Positiivisempia päätelmiä esittää jo edellä linkitetty Mathien analyysi. Googlettamalla osui ruutuuni toinenkin raportti (Hahn RG), jossa päädytään myös postiivisempaan kantaan ja pohditaan olemassa olevien meta-analyysien luonnetta ja laatua: “These meta-analyses are good examples of how the same data can yield results that are statistically in favor and not in favor of homeopathy, and having a negative result is most likely when making conclusions based on as little material as possible.” Vapaasti suomennettu: Nämä meta-analyysit ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka samasta datasta voidaan johtaa tuloksia jotka ovat tilastollisesti merkitsevästi joko homeopatian puolesta tai sitä vastaan, ja negatiiviset tulokset ovat kaikkein todennäköisimpiä silloin kun johtopäätökset perustuvat niin pieneen aineistoon kuin mahdollista.” Näin ollen inkluusiokriteerit (eli mitä tutkimuksia otetaan meta-analyysiin) vaikuttavat tuloksiin. Tätä ja muita meta-analyysien metodologiaan liittyviä asioita Hahn pohtii artikkelissaan https://www.karger.com/Article/FullText/355916.
Suomessa homeopatia ei ole kovin merkittävä kansanterveyskysymys käytön yleisyyden kannalta. Vain 11% kansalaisista kertoi 1000 hengen väestökyselyssä, että hän itse tai joku perheen jäsen on joskus elämänsä aikana käyttänyt homeopatiaa, kun sen sijaan kiropraktiikka ilmoitti käyttäneensä 27 %, akupunktiota 26 % ja vyöhyketerapia 21 % Taloustutkimuksen vuonna 2008 haastattelemista aikuisista.[iii] Ihmiset käyttävät homeopatiaa tavanomaisten, lääketieteeseen nojaavien hoitojen rinnalla sekä terveyden edistämiseksi. Suomessa toimivien homeopaattien määrästä en ole löytänyt julkaistua tietoa, en myöskään siitä, millä tavoin homeopatiaa käytetään itsehoitomenetelmänä.
45 000 homeopaattilääkäria EU:n alueella
Euroopan Unionin alueella toimii 45 000 homeopaattilääkäriä ja 5250 muuta koulutettua homeopaattia.[iv] Homeopatia saattaa olla keskustelun kipukohta ehkä juuri siksi, että sen käyttämien lääkevalmisteiden toimintamekanismia ei tunneta. Voi toki olla muitakin syitä.
Osallistuin syyskuussa 2016 Budapestissa pidettyyn integratiivisen lääketieteen kongressiin. Siellä oli oma laaja sessionsa myös homeopatiasta. Sitä veti kuningatar Elisabeth II:n homeopatialääkäri ja tutkija Peter Fisher. Hän esitteli kansainvälistä homeopatiatutkimusta, josta löytyy tietoa täältä http://www.homeopathyjournal.net/. Alkuvuonna 2016 tehty esittely Peter Fisheristä http://chconference.ca/peter-fisher/
Neljän vuoden takainen julkinen videoitu väittely Peter Fisherin ja kriittisesti homeopatiaan suhtautuvan Ben Coldacren kanssa Homeopathy debate https://www.youtube.com/watch?v=DKEtHtl97D0
Lisää palkinnon saajia
Edellä esitetyn perusteella Skepsis voisi lähettää höpsispalkintonsa kaikille yli 50 000 homeopaatille Euroopassa. Enemmistö Sveitsin kansasta myös ansaitsisi sen, koska ei ole uskonut tutkijoiden meta-analyysejä. Sveitsin eduskunnalle ja hallituksellekin palkinto kuuluu, koska ovat lain hyväksyessään uskoneet kansaa eikä biolääketieteellisen tutkimuksen auktoriteetteja. Tuloksena on aikaisempaa laajempi valikoima sairausvakuutuksen korvaamia hoitomuotoja.
Skepsiksen vaino virallisen terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolelle sijoittuvia terveyden edistämisen muotoja kohtaan on absurdia, järjen vastaista, vanhanaikaista ja vastuutonta. Se on haitallinen medikalisaation ilmentymä.
Ihmisten parhaaksi
Tietenkään läheskään kaikki toiminta, jota vaihto- tai täydentäväksi hoidoksi kutsutaan, ei tosiasiassa ole hoitamista tai terveyden edistämistä. Koko CAM-ala on epäselvä ja siitä esiintyy hyvin erilaisia käsityksiä. Jonkun mielestä esimerkiksi ennustajan palvelu on täydentävää hoitamista. Mielestäni ei ole. Ei se ole terveyden edistämistäkään.
Jos yhteiskunnassa halutaan todella ajaa kansalaisten etua, on ryhdyttävä selvittämään, mitä terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella tapahtuu hoitamisen nimissä. On tarkasteltava kriittisesti, mikä on hoitamista/terveyden edistämistä ja mikä ei ole, keitä hoitajat ovat, kuinka paljon täydentäviä hoitomuotoja sovelletaan virallisessa järjestelmässämme kätketysti. Julkisestihan niin ei tehdä, toisin kuin esimerkiksi Norjassa, jossa asiaan suhtaudutaan vapaammin. Siellä hoitomuotoja käytetään tukihoitoina yli puolessa sairaaloista (Lähdeviite edellisessä kirjoituksessa)
Myöskään käyttäjien kokemuksia (hyödyistä ja haitoista) Suomessa ei tunneta. Tutkimustietoa tarvitaan, jotta pystyttäisiin paremmin arvioimaan, mitkä hoitomuodot tai asiat täydentävissä hoidoissa ovat suomalaisille hyödyllisiä ja mitkä haitallisia. Vain tällä tavoin CAM-vastustajien peräänkuuluttamaa potilasturvallisuutta voidaan parantaa, sillä hoitojen kieltotoimenpiteisiin tuskin on mahdollisuuksia ja perusteita, jos vaaroista ei ole näyttöä.
Homeopatia ei ole kansanterveydelle ongelma. Sitten kun Skepsis alkaa seurata ja tutkia todellisia terveydenhoidon ongelmia niin virallisen systeemin sisällä kuin sen ulkopuolellakin, ottaa mukaan kansalaisperspektiivin ja arvioi kriittisesti esimerkiksi systemaattista virallisen järjestelmän sisällä ilmenevää pseudotieteellistä liikalääkitystä ja muuta potilaan väärinkohtelua, liityn järjestöön ja alan toimia siinä aktiivisesti.
Hyvä tuttavani A kertoi eilen saaneensa rintasyöpädiagnoosin. Hänelle on osunut kyvykäs ja viisas hoitava lääkäri. Näitä onneksi Suomessa on paljon. Valtaenemmistö terveysalan ammattilaisista toimii potilaskeskeisesti ja joustavasti, vaikka itse järjestelmä hallintomekanismeineen onkin paikoin kankea. Tiedän, että A saa suomalaisessa sairaalassa hyvää lääketieteellistä hoitoa sekä leikkauksen ja sitä seuraavien jatkohoitojen mahdollisten sivuvaikutuksien lievittämiseksi sopivaa tukihoitoa. Siitä olen kiitollinen.
VIITTEET
[i]Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus FIMEA. http://www.fimea.fi/homeopaattiset_ja_antroposofiset_valmisteet
[ii]Genneper T., Wegener A. 2001. Lehrbuch der Homöopathie. Grundlagen und Praxis. Karl F. Haug Verlag, Heidelberg. Suom. käännös: Hildén, M. 2003. Homeopatian oppikirja. Perusteet ja käytäntö. Aude Sapere Kirjat.
[iii] Taloustutkimus 2008. Kuluttajien näkemykset/kokemukset eri sairauksien parantamiskeinoista. Suomen Apteekkariliitto, Lääketietokeskus Oy ja Suomen Lääkäriliitto. Maaliskuu 2008.
[iv] http://www.cam-europe.eu/cam-practitioner-types.php
Tämä asia näyttäsi kuuluvan pikemminkin poliittisen päätöksenteon kuin tieteen piiriin. Itse suhtaudun periaatteessa suopeasti ajatukseen suorasta demokratiasta, kun päätetään puhtaasti arvokysymyksistä, mutta en ymmärrä miksi kansanäänestyksissä on mahdollista jättää kysymyksenasettelussa keskeisiä tieteellisiä kysymyksiä äänestäjien ratkaistavaksi. Homeopatian tapauksessa kysymys olisi voinut vaikkapa kuulua niin, että pitäisikö homeopatian asemaa määriteltäessä hyväksyä myös sellaiset hoitomuodot, jonka tehosta ei ole saatu sellaista näyttöä, joka olisi vakuuttanut tiedeyhteisön.
Jani, läheskään kaikki terveydenhuollossa ei perustu tieteelliseen tutkimukseen, myöskään Suomessa. Väite, että terveydenhuollossa kaikki tarjottavat hoidot olisivat tieteellisesti tutkittu, ei vastaa todellisuutta. En väitä, että tarvitsisikaan, mutta tätä argumenttia usein käytetään varsinkin julkisuudessa, kun vastustetaan huuhaata. Sveitsissä käytiin laaja keskustelu, jossa vastustajat ja puolustajat esittivät äänestäjille kantojaan hoitojen tehoa koskevista näytöistä, mutta myös hoitojen taloudellisista vaikutuksista. Kysymyksessä ei ollut vain homeopatian hyväksyminen, vaan siihen liittyi myös muita CAM-hoitoja. http://www.swissinfo.ch/eng/homeopathy-in-switzerland_why-alternative-therapies-are-covered-by-health-insurance/42392158
Hei Liina,
Kiitos erinomaisesta blogistasi! Olen lukenut monia blogikirjoituksiasi ja olen pitänyt niitä hyvinä ja monesti tarpeeseen vastaavina. Erityisen hyvä oli katsaus tutkimusnäyttöön, jota löytyy täydentävien hoitojen (CAM) puolesta. Sivumennen sanoen en pidä nimitystä vaihtoehtohoidot niin huonona kuin annat ymmärtää. Joissakin tilanteissa vaihtoehtohoidot voivat todellakin olla vaihtoehto lääkehoidolle. Esimerkiksi akupunktio voi parantaa alaselkäkivun tai niskasäryn niin, että särkylääkkeitä ei tarvita jne.
Olen itse opiskellut luontaishoitoja osana opintoja, ja olen osana opintoja saanut kokeilla monia hoitoja oppilashoitoina. Minulla on paljon kokemusta aromaterapiahieronnasta niin hoidettavana kuin hoidettunakin. Samoin olen käynyt usein tavallisissa hieronnoissa. Muita luontaishoitoja, joista minulla on kokemusta, ovat mm. intialainen päähieronta, vesihoidot, turvehoidot, erilaiset käärehoidot, korvakynttilähoito, ravintoterapia ja kukkaterapia.
Olen itse pitänyt erityisesti aromaterapiahieronnasta ja tavallisesta hieronnasta. Aromaterapiahieronnasta on tullut usein euforisen ihana olo.
Arvostan myös paljon luontaishoitajien ja ravintoterapeuttien antamaa ravintoterapiaa. Vaikka heillä ei ole yliopistokoulutusta, heidän koulutuksensa on usein varsin hyvä ja vaativa.
Homeopatiaa en ole kokeillut osana koulutustani, mutta olen aiemmin halunnut antaa sille mahdollisuuden. Aiemmin kävin vuosien mittaan monilla homeopaateilla, joista osa oli klassisia homepaatteja ja osa oireenmukaisesti hoitavia. Valitettavasti en saanut heiltä mitään apua niihin vaivoihini, joita minulla oli. Kävin homeopaateilla, koska avomielisyydessäni halusin antaa homeopatialle mahdollisuuden. Minulle kokeilu osoitti, että homeopatia ei toimi ainakaan minulla.
Samaan hengenvetoon on todettava, että oman kokemukseni mukaan myöskään tavallinen lääketiede ei useinkaan toimi hyvin. Erittäin huonoa kokemusta minulla on tavallisesta lääketieteestä ihosairauksien hoidossa. Siinä koen lääketieteen lähinnä rahat pois -puoskaroinniksi. Tiedän, että arvio kuulostaa kovalta mutta se on oma kokemukseni.
Toimin itse ammatikseni vaihtoehtohoitojen alalla sikäli, että minulla on alun perin luontaisalan koulutus ja työskentelen ravintolisiä myyvässä yrityksessä. Leipätyötäni on kirjoittaa ravinnon ja ravintolisien terveysvaikutuksista. Lisäksi neuvon asiakkaita ravintoasioissa ja ravintolisien käytössä. Koen tekeväni arvokasta työtä, ja myös monet virallisen koulutuksen saaneet ravitsemusterapeutit ja lääkärit ovat antaneet tunnustusta siitä, että osaan. Silloin tällöin lääkärit kysyvät minulta neuvoa sähköpostitse esimerkiksi ravinnon rasvoja, D-vitamiinia tai K-vitamiinia koskevissa kysymyksissä, mikä käytännössä osoittaa, että virallisen terveydenhuollon ja luontaishoitojen raja ei ole aina tiukka.
Homeopatia on minulle sikäli kiusallinen asia, että homeopatiaa vastaan hyökätään usein, kun halutaan hyökätä koko luontaisalaa kohtaan. En voi puolustella homeopatiaa, koska oman kokemukseni mukaan se ei toimi, mutta sen toimimattomuuden vuoksi ei pidä heittää lasta (vaihtoehtohoidot) pesuveden mukana. Pitäisikö homeopatia sitten kieltää? Mielestäni ei. Mielestäni aikuisille ihmisille pitää jättää valinnanvapaus, ja siihen valinnanvapauteen kuuluu myös oikeus virheiden tekemiseen. Ja jos joku sitten kokee saaneensa apua homeopatiasta, vaikka hoitovaikutus johtuisikin vain lumevaikutuksesta, se on vain hieno asia.
Vaihtoehtohoitoja vastaan hyökkäävät ovat usein skeptikkoja. Olen pohtinut sitä, mikä saa heidät hyökkäämään niin kiihkeästi tiettyjä asioita kohtaan. Luulen sen johtuvan siitä, että tietyt ihmiset, jotka usein ovat miehiä, rakentavat identiteettinsä uskomusjärjestelmän varaan. Tällöin identiteetin vahvistamista on se, että hyökätään niitä kohtaan, jotka ovat ei-meitä ja ajattelevat toisin.
Skientistisen suvaitsemattomuuden taustalla on yleensä monistinen tiedonkäsitys. Monismilla tarkoitan tässä yksiarvoisuutta moniarvoisuuden sijaan. Monistisen tiedonkäsityksen omaava ihminen ei halua suhtaudu sallivasti ihmisiin, joiden tiedonkäsitys on hänestä poikkeava vaan muiden tiedonkäsitys – käsitys siitä miten voidaan saada pätevää tietoa – on hänen mielestä yksinkertaisesti vain väärä ja muilla tavoin saatu tieto pitäisi kieltää pätemättömänä.
Skeptisessä asenteessa on hyvää se, että se arvostaa kriittisyyttä. Toivoisin kuitenkin, että skeptikot eivät suuntaisi kritiikkiä ainoastaan ulospäin vaan välillä myös omia julkilausumattomia kosmologisia ja epistemologisia käsityksiä kohtaan. Tällaisen filosofisen reflektoinnin kautta, jossa tieteenfilosofian opiskelu auttaa, skeptinen asenne voisi kehittyä sallivammaksi, ymmärtäväisemmäksi ja vähemmän jyrkäksi.
Juhana, kiitos. Terminologia on nykyisin sekava. Olen käyttänyt ”täydentävät hoidot” -termiä siksi, että oman tieteenalani (kansanterveys, terveyden edistäminen) näkökulmasta se on osuvin, koska kuvaa sitä, miten ihmiset konkreettisesti, käytännön arjessa näitä hoitoja käyttävät. Useimmiten käytetään täydennyksenä ja lisänä. Mutta joskus voidaan, kuten sanot, käyttää myös vaihtoehtona.
Hyvin valaisevia nuo sinun kokemuksesi. Vastikään joukko aktiiveja on perustanut fb-sivut ”Potilaan asialla”. Ehkä tiedätkin jo. https://www.facebook.com/potilaanasialla/?fref=ts
Homeopatian tehoa käsittelevät tutkimukset ovat ristiriitaisia vain niiden mielestä, jotka haluavat uskoa sen olevan tehokas hoitomuoto. Tutkimukset (viittaan viimeisimpiin, laajoihin meta-analyyseihin) ovat selvästi osoittaneet, että homeopatian teho ei ylitä placebo-vaikutusta. On yksittäisiä tutkimuksia, joissa homeopatialle saadaan placeboa parempi teho, mutta niiden olemassaolo ei aiheuta ristiriitaa. Miksi? Koska tutkimuksista ilmenee selvä trendi: mitä paremmin (eli tieteellisesti validisti) tutkimus on suoritettu, sitä huonompi tulos homeopatian kannalta; taas mitä löperömpi tutkimus, sitä paremmat hoitotehot homeopatia sai. Ristiriitaa homeopatian tehosta ei ole, koska nämä tulokset eivät ole todistusvoimaltaan saman arvoisia.
Erittäin usein kuultu puolustus uskomushoidoille, kuten tässä homeopatialle, on ”miksi sitten sitä käytetään niin paljon, jos ei se toimi”. Ja tämän pitäisi sitten olla todiste homeopatian toimivuudesta. Vaan kun se ei ole! Homeopatian suosio selittyy sillä, että niin moni potilas ei koe saavansa apua vaivoihinsa ja tarpeisiinsa lääketieteestä. Uskallan väittää, että suuri osa näistä kaipaa yhtä paljon tai enemmän läsnäoloa, hoivaa ja läheisyyttä, kuin apua varsinaisiin kehollisiin vaivoihinsa (jotka voivat olla myös psykosomaattisia, kokonaan tai osittain). Homeopatia (tai muu uskomushoito) antaa potilaalle mahdollisuuden tulla kuulluksi; viimein joku kuuntelee, ottaa vakavasti, välittää, ja sanoo että voi auttaa ja parantaa. Ja kas, homeopatia tehoaa! Paitsi että homeopatiateorialla, mystisellä potensoinnilla ja veden muistilla, ei ole asian kanssa tekemistä tuon taivaallista.
Summarum: en tahdo kieltää keneltäkään uskomushoitoja, koska niistä on ihmisille apua. Onhan niistä, mutta eri syistä, mitä uskomushoitoväki haluaa uskotella. Haluan vain, että uskomushoidoista alettaisiin puhua oikeilla nimillä. Ne ovat hyvän mielen hoitoja, kehomielihoitoja, kosketushoitoja, läheisyyshoitoja, psykologista hoitoa. Eivät mystisillä energioilla parantamista. Ja siksi niitä ei pidä sotkea lääketieteellisiin hoitoihin. Niitä ei saa tuoda lääketieteellisten hoitojen rinnalle muka samanarvoisina. Pakan sekoittamisen ja potilaiden harhauttamisen pitää loppua.
Ajattelen, Anna, aivan samalla tavoin kuin sinä, kun kirjoitat: ”Uskallan väittää, että suuri osa näistä kaipaa yhtä paljon tai enemmän läsnäoloa, hoivaa ja läheisyyttä, kuin apua varsinaisiin kehollisiin vaivoihinsa (jotka voivat olla myös psykosomaattisia, kokonaan tai osittain). Homeopatia (tai muu uskomushoito) antaa potilaalle mahdollisuuden tulla kuulluksi; viimein joku kuuntelee, ottaa vakavasti, välittää, ja sanoo että voi auttaa ja parantaa”.
”Onko ongelma ehkä siinä, että etäisyys potilaan ja hoitavan henkilön välillä on liian suuri. Jos kaksi asiaa, ”kokemuksellinen” ja ”tieteellinen”, eivät ole terveydenhuoltojärjestelmässä tasapainossa, syntyy ongelma. Sitä voisi kutsua yhteisesti vaietuksi suruksi, mikä johtuu siitä, että auttaja ja autettava ovat liian kaukana toisistaan. He eivät kohtaa. Heidän odotuksensa auttamistapahtuman suhteen ovat erilaiset. He näkevät sairauden aivan eri tavoin. Myös käsitys siitä, mitä parantumiseen kuuluu, voi olla erilainen. Silti tavoite eli parantuminen tai vaivan helpottuminen on kummallekin yhteinen.” (Tämä on kappale kirjastani Parantavat energiat – myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Siinä on paljon muutakin, myös tästä etäisyyskysymyksestä).
Eikö siis ole hyvä, että ihminen saa JOSTAKIN kaipaamaansa eli mainitsemaasi läsnäoloa, hoivaa ja läheisyyttä, kun ei saa sitä terveydenhuollosta? Jos vallitseva systeemi ei pysty vastaamaan näihin psykosomaattisiin tarpeisiin, on eettisesti ja moraalisesti oikein, että ihmisellä on mahdollisuus (ilman että heihin heitetään kielteistä ja halveksuvaa asennetta huuhaan käytöstä) hakea apua muualta. Valtaosa th-ammattilaisista suhtautuukin myönteisesti kaikkeen mahdolliseen hoitamiseen tai muuhun toimintaan, joka auttaa potilasta. Tähän viittaavat Lääkäriliiton kyselytkin.
Toinen kysymys sitten on, miksi noita mainitsemiasi asioita ei ole riittävästi terveydenhuollossa. Se on mielestäni yksi ydinkysymys keskusteltaessa CAMistakin.
Terveydenhuollossa voi olla vaikea ymmärtää, että joku ei-ammattilainen, lyhytkursseja käynyt maallikkoparantaja voi saada potilaan tuntemaan vointinsa paremmaksi kuin lääkkeet saavat. Potilaan kannalta kysymys voikin olla juuri tästä läheisyys–etäisyys-ongelmasta. Lämmin läheisyys tuntuu parantavammalta kuin viileä ”tutkittu” etäisyys. Jos kyse CAM-käytön syissä on plasebosta, on kysyttävä, mikä siinä on tässä suhteesa ongelma? Kenelle ja kenen kannalta se on ongelma? Tutkimuksethan eivät tue sitä väittämää, että lääketieteellinen hoito viivästyisi CAM:n johdosta.
Pauliina, kiitos vastauksesta.
”Eikö siis ole hyvä, että ihminen saa JOSTAKIN kaipaamaansa eli mainitsemaasi läsnäoloa, hoivaa ja läheisyyttä, kun ei saa sitä terveydenhuollosta?”
Tietenkin on hyvä, että ihmisen saavat apua. En halua kieltää uskomushoitoja, haluaisin vain, että terminologiaa ja käsitteitä selvennettäisiin yksissä tuumin siten, että ihmiset tietäisivät mitä ovat tekemässä; jotta potilaat eivät hakisi apua ensisijaisesti parantajilta vakaviin sairauksiin, joita lääketiede pystyy hoitamaan tehokkaasti; jotta rokotevastaisuus ja muut haitalliset lieveilmiöt eivät lisääntyisi; jotta ihmiset eivät menettäisi rahojaan sellaiseen, joka ei toimi periaatteessa eikä käytännössä.
Mitäkö pelkään uskomushoitojen suhteen? Jos niihin saisi lähetteitä terveysasemilta, jos niiden kustannuksia kela-korvattaisiin, ihmiset alkaisivat rinnastaa ne lääketieteeseen, mitä ne eivät ole. Nykyisin marginaalinen osa potilaista esim. kieltäytyy syöpähoidoista, ja yrittää hoitaa sairauttaan vaikka ruokavaliolla ja homeopatialla, traagisin seurauksin. Pelkään, että jos uskomushoitoja tuodaan lääketieteen rinnalle kuin samanarvoisina, näiden ihmisten määrä kasvaa. Kyse on myös luottamuksesta. Ihmisillä on oikeus saada toimiviksi todistettuja hoitoja, ja oikeus voida uskoa lääkäriä.
Uskomushoidot pitäisi esittää ensisijaisesti mielen kautta toimiviksi hoidoiksi, jotka rinnastuvat psykologiaan ja meditaatioon ennemmin kuin lääketieteeseen. Se olisi reilua kaikkien kannalta. Uskomushoitojen psykologista voimaa (sopivassa kohderyhmässä) ja mielen merkitystä paranemisessa en millään muotoa kiistä.
Anna hyvä, haluat siis, että terminologiaa selvennettäisiin yksissä tuumin. Niin minäkin haluan. Näin olisi ylipäätään helpompi keskustella. Keitä otamme mukaan keskustelemaan? Järjestettäisiinkö tilaisuus, jossa kissa nostetaan pöydälle eli avataan terminologia-keskustelu ja pohditaan uudelleen Duodecimissa parikymmentä vuotta sitten tehtyä äänestyspäätöstä ”uskomushoito”-termistä. Äänestyshän ei tuolloin ollut yksimielinen, konsensusta ei syntynyt lääkäripiireissäkään, saatikka sitten terveystutkijoiden yhteisössä. Konsensusta ei ole edelleenkään (Suomessa). Nyt voitaisiin mukaan ottaa muitakin, joita asia koskee, sillä CAM ei näytä olevan lääketiedettä. Niinpä lääketieteen edustajat ovat ehkä liian kapea ryhmä määrittelemään termin sisältöä. Keskustelussa voitaisiin tutkailla, mitä kansainvälinen tutkimus aiheesta kertoo. Sinä olet kai tutkija, sopisiko sinun rooliisi tällaisen avoimen keskustelun järjestäminen? Uskon, että kiinnostusta tutkijoiden ja th-henkilöstönkin piirissä on.
Olen ollut mukana yhden CAM-tutkimusta Suomessa käsittelevän tutkijaseminaarin järjestämisessä. Ehkä tuleva keskustelutilaisuus ei aiheuttaisi samanlaista, aika erikoislaatuista reagointia mediassa kuin tuo vuosi sitten järjestetty tilaisuus aiheutti. Eräs terveystutkija-CAM-vastustaja julisti isossa jutussa Aamulehdessä, että noituus on palannut yliopistoon ja hän vihjasi että seminaari olisi peruttava!! Kyseessä oli kuitenkin TUTKIMUSTA käsittelevä seminaari, johon hänetkin oli kutsuttu keskustelemaan http://www.uta.fi/hes/oikopolut/tapahtumat/CAM-seminaari%20131115%20abstraktit.pdf
T
ämä tavallaan hupaisakin episodi osoittaa, että ennakkoluulot elävät vahvoina myös tutkijayhteisössä. On aika erikoista, että aiheesta joka koskettaa vähintään kolmannesta suomalaisia, on hanka keskustella edes terveystutkijoiden kesken asiallisesti ja että joku tutkija pitää puhetta tutkimuksesta noituutena ja saa käsitykselleen vielä reilusti julkisuutta. En parhaalla tahdollanikaan pysty ymmärtämään tällaista muutoin kuin siten, että Suomessa on olemassa joku julkilausumaton dogmaattinen uskomus, että CAM on vaarallista ja huijausta (vaikka tosiasiassa tutkimustieto ei tätä osoita millään tavalla) ja että sitä ei saisi edes tutkia.
Minusta tuntuu joskus siltä, että jopa aiheen esiin nostaminen jo leimataan epätoivottavaksi (viittaan vihapuheeseen tämän blogin kommenteissa, ja juuri siksi muutin kommentoinnin omalla nimellä tapahtumaksi). En ole onneksi vielä palanut tieteen noitaroviolla.
On hienoa, että sinun ja muidenkin kirjoituksiani kommentoineiden kanssa on ollut mahdollista puhua jossain määrin itse asiasta eli CAM-tutkimuksesta, tutkituista hoitovaikutuksista, koetuista hyödyistä ja haitoista, käytön laajuudesta ja kansainvälisestä tilanteesta tutkimuksen suhteen.
Asiallista keskustelua tutkimuksesta minä ajan, en hoitomuotojen ”ujuttamista” terveydenhuoltoon. Ei minun asiani ole olla terveyspoliitikko.
Tätä taustaa vasten olisi hyvä, jos avoin ja julkinen keskustelu käynnistyisi tällä kertaa vaikkapa biolääketieteilijöiden toimesta näkökulmana esim. tutkimukset potilasturvallisuudesta ja potilaan suojelemisesta häntä vahingoittavalta hoitamiselta.
Ihmisen/potilaan asiallahan tässä kaikki olemme, sekä tutkijat, th-henkilöstö että koulutetut CAM-hoitajat (esim. akupunktiolääkärit, kiropraktikot, naprapaatit, osteopaatit, vyöhyketerapeutit, mindfulness-ohjaajat, joogaohjaat jne).
Mainitset kommentissasi tärkeitä asioita:
– ”että ihmiset tietäisivät mitä ovat tekemässä” – Mitä tiedetään tutkimusnäytön nojalla: tästä eli käytön syistä eli miksi CAM-hoitoihin hakeudutaan onkin verran tutkitustietoa; tiedetään myös tutkimusten perusteella, että CAM-käyttäjät ovat keskimääräistä useammin aikuisia, keskimääräistä paremmin koulutettuja ja taloudellisesti toimeentulevia naisia. Tiedetään, että CAMista haetaan muuta kuin lääketieteellistä hoitoa.
– ”jotta potilaat eivät hakisi apua ensisijaisesti parantajilta vakaviin sairauksiin, joita lääketiede pystyy hoitamaan tehokkaasti – Mitä tiedetään tutkimusnäytön nojalla: ihmiset käyttävät CAMia tukihoitona (esimerkiksi syövän oireiden lievittäjänä), ihmiset hoitavat itseään sekä-että -periaatteella, ei joko-tai -periaatteella; hoidon viivästymisen syitäkin on tutkittu, mutta CAM ei nouse tässä asiassa merkittäväksi, syyt ovat muita (en tunne aihetta syvällisesti, mutta en ole löytänyt tutkimus- tai rekisteritietoja siitä, että viivästyminen johtuisi juurikaan CAMsta; on olemassa Kuhne-kylpyä käyttäneen diabeteslapsen kuolemantapaus Pohjois-Suomessa1990-luvun alussa, mikä oli vakava väärinkäytös, mutta ei yleinen – yksikin tällainen on tietysti liikaa, tätä varten tarvittaisiin lainsäädännnöllisiä toimia kuluttajien suojelemiseksi – tämä onkin jo poliittinen kysymys ja ihmettelen, miksi STM ei tee mitään)
– ”jotta rokotevastaisuus ja muut haitalliset lieveilmiöt eivät lisääntyisi” – Mitä tiedetään tutkimusnäytön nojalla: En ole lukenut yhtään tutkimusta, jossa nimenomaan CAM-käyttö määrittelisi rokotevastaisuuden, tunnen tosin aihepiiriä (CAM ja rokotukset) huonosti, onkohan tästä olemassa tutkimuksia ja dokumentaatiota? Tältä osin tarvitaan myöskin sellaista keskustelua, joka perustuu tietoon. Oma kantani rokottamiseen vakavia tauteja vastaan on, että pidän sitä nykyisen tietämykseni mukaan tarpeellisena (tosin kaikesta mahdollisesta uusrokottamisesta en ole kovin innoissani, niissäkin kun on haittoja)
– ”jotta ihmiset eivät menettäisi rahojaan sellaiseen, joka ei toimi periaatteessa eikä käytännössä”. Mitä tiedetään tutkimusnäytön nojalla: On selkeää tutkimusnäyttöä (tätä ei voi mitenkään kieltää, jos ylipäätään on lukenut kansainvälisiä tutkimuksia) monien CAM-hoitojen toimivuudesta käytännössä (jos vaikutus on mielen tai kehomielen tuotetta, niin vaikutusta sekin on – sekä koettua että todistetusti myös fysiologista, kuten mindfulnessissa ja joogassa ja eräissä muissa hoidoissa, joiden fysiologista puolta on tutkittu). Ihmisten rahan tuhlausta on hyvä tarkastella kokonaiskuvassa ja selvittää, millaisiin turhiin hoitojuttuihin (turhat kokeet, turhat viralliset hoidot, turha lääkitys, turha CAM) ihmiset ja yhteiskunnat rahojaan laittavat. Iris Pasternakin kirja Tautitehdas antaa tästä esimerkkejä ja samasta teemasta puhuu Scientific American -lehden 6/2016 juttu When medical tests misslead.
Kun selvitetään, saattaakin osoittautua, että CAM ei olekaan niitä turhimpia rahanreikiä. Kysymystä on tarkasteltava kokonaisuuta, ei vain sen oletuksen perusteella, että vika ja vaara vain CAMissa, jota soveltuvin osin esim. WHO suosittelee integroitavaksi kansallisiin järjestelmiin. Ei kai WHOta voi pitää huijarina.
Puhut kela-korvauksista. Onko joku esittänyt jotakin hoitomuotoa kela-korvattavaksi (ei WHOkaan sairausvakuutuskorvauksiin raportissaan puutu) ? Olisi kiinnostava tietää, kuka tai mikä taho tällaista Suomessa on esittänyt.
Sanot ”Jos niihin saisi lähetteitä terveysasemilta, jos niiden kustannuksia kela-korvattaisiin, ihmiset alkaisivat rinnastaa ne lääketieteeseen, mitä ne eivät ole.” Millä perustelet tämän, että ihmiset alkaisivat rinnastaa CAMn lääketieteellisiin hoitoihin? Eivät kai rinnasta psykoterapiaa, fysioterapiaa tai hierontaakaan lääketieteellisiin hoitoihin. Pelkosi on luultavasti aiheeton.
Kyllä, olen tietoinen, että marginaalinen osa potilaista kieltäytyy syöpähoidoista, mutta syyt voivat olla muita kuin CAMin käyttö. Onkohan syöpähoidoista kieltäytymisen syitä tutkittu tai niitä rekisteröity sairaaloissa? Jani Kokin esimerkki ei riitä näytöksi.
Sanot ”Pelkään, että jos uskomushoitoja tuodaan lääketieteen rinnalle kuin samanarvoisina, näiden ihmisten määrä kasvaa.” Tässä lausumassasi toistuu uskomus, joka on aika laajalle levinnyt, että ihmiset eivät osaa muka itse ajatella, mikä on lääketieteellistä ja mikä ei ole. Toisaalta, jos CAM olisi julkisuudessa esillä asiaperustein ja tutkimuksiin perustuen, niin silloin tulisi selkeästi esiin se, että biolääketieteeseen nojaavat hoidot ovat useimpien vakavien terveysongelmien suhteen ehdottomasti ylivertaisia. Ei CAMia voi eikä pidä verrata biolääketieteen voittokulkuun. Kuten edellä totesit, kyse on monesti hoitokokemuksesta ja se johtaa asiakkaan hakemaan apua muualta kuin th-systeemistä. Kokemus sinänsä voi olla parantavaa (plasebo).
Arvelen että ihmiset ymmärtävät lääketieteeseen nojaavien hoitojen ja CAM-hoitojen erot. Toisaalta, jos CAM-käyttäjien määrä kasvaa – ja kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden mukaan se onkin koko ajan kymmenen viime vuoden aikana kasvanut, niin voidaan kysyä, onko se hyvä vai huono asia. Kun CAMia kerran tutkimusten mukaan käytetään pääasiassa tuki- ja lisähoitona lääketieteellisille hoidoille sekä myös terveyden edistämiseksi, ja kun CAM on WHO:n ja EU:n suosituksissa (tutkimuksiin nojaten) todettu lähes sivuvaikutuksettomaksi ja tässä mielessä haitattomaksi, niin mietin, että mikä tässä on pelottavaa.
Kommenttisi viimeisestä kappaleesta olen täysin samaa mieltä näillä lisäyksillä: 1. Uskomushoito-termi on loogisesti ja asiallisesti virheellinen ja 2. ”mielen kautta toimiviksi” vaihtaisin muotoon ”kehomielen kautta toimiviksi”. Tässä en (kuten et ilmeisesti sinäkään) ota kantaa rohdoksiin, yrtteihin ja luontaistuotteisiin kuten en myöskään laajempiin hoitojärjestelmiin (perinteinen kiinalainen jne.)
Kiitos keskustelusta.
Hei Pauliina! Hieman pohdintoja ja kommentteja edelliseen viestiisi liittyen. Hyvää ja rauhallista joulunaikaa!
”Onkohan syöpähoidoista kieltäytymisen syitä tutkittu tai niitä rekisteröity sairaaloissa?”
Tämä olisi tärkeä tieto, joka liittyy suoraan potilasturvallisuuteen. Kyllä sellaisia tietoja on väistämättä kirjattu sairaaloiden potilasrekistereihin. Jos potilaalla on todettu esim. syöpä, joka vaatii hoitoa, mutta potilas kieltäytyy eikä saavu hoitoihin. Osa on ehkä ilmoittanut selvän syyn, mutta ainahan potilas ei kerro. Tätä pitäisi tutkia, ellei ole vielä tutkittu! Sairaanhoitopiireistä voisi tietenkin kysyä, onko tällainen ilmiö todettu, ja onko sitä käsitelty sisäisesti. Vaatisi tietenkin eettisen lautakunnan hyväksymän tutkimussuunnitelman.
”ennakkoluulot elävät vahvoina myös tutkijayhteisössä. On aika erikoista, että aiheesta joka koskettaa vähintään kolmannesta suomalaisia, on hanka keskustella edes terveystutkijoiden kesken asiallisesti”
Olen itsekin huomannut, että joidenkin mielestä asiaa ei saisi tutkia ollenkaan, miltään kantilta. Itse en pidä tällaista kokonaisvaltaista torjuntaa mielekkäänä. Minusta olisi esimerkiksi tärkeää kartoittaa, kuinka moni uskomushoitoja käyttää, mihin vaivoihin tai mikä motiivi heillä on. Kuinka usein ja millaisia uskomushoitoja. Sen sijaan en haluaisi rahoittaa enää yhtään tutkimusta, joka koskee vaikkapa homeopatian tehoa – koska tutkimuksia on jo tehty niin valtavasti, ja meta-analyysit osoittavat tuloksen selvästi, jos sen vain haluaa nähdä.
”Puhut kela-korvauksista. Onko joku esittänyt jotakin hoitomuotoa kela-korvattavaksi”
Kyseessä oli henkilökohtainen skenaarioni.
”Asiallista keskustelua tutkimuksesta minä ajan, en hoitomuotojen ”ujuttamista” terveydenhuoltoon.”
Pyydän anteeksi, että olen olettanut roolisi toisenlaiseksi kuin sen itse koet.
”Sanot ”Pelkään, että jos uskomushoitoja tuodaan lääketieteen rinnalle kuin samanarvoisina, näiden ihmisten määrä kasvaa.” Tässä lausumassasi toistuu uskomus, joka on aika laajalle levinnyt, että ihmiset eivät osaa muka itse ajatella, mikä on lääketieteellistä ja mikä ei ole.”
Valitettavasti minun käsitykseni ihmisten arviointikyvystä on pessimistisempi. Uskomushoitojen rinnastaminen lääketieteeseen vain pahentaa asiaa, kuten olen jo pariin kertaan huomauttanut. Tuo CAM-sana on siksi minusta kehno, alkuperäisessä (complementary and alternative medicine) puhutaan juurikin lääketieteestä, vaikka suomennoksesta se puuttuukin (vaihtoehtoiset ja täydentävät hoitomuodot).
”Millä perustelet tämän, että ihmiset alkaisivat rinnastaa CAMn lääketieteellisiin hoitoihin? Eivät kai rinnasta psykoterapiaa, fysioterapiaa tai hierontaakaan lääketieteellisiin hoitoihin. Pelkosi on luultavasti aiheeton.”
Psykoterapia, fysioterapia ja hieronta ovat helpommin hahmotettavia, eikä niihin liity mystiikkaa (toivottavasti ei psykoterapiaankaan enää). Mutta homeopatia, kiinalaiset perinnehoidot tai erilaiset rohdokset voidaan jo paljon helpommin rinnastaa lääketieteeseen. Jälleen on toivotonta rakentaa keskustelua, jos puhutaan yleisesti CAM:sta sateenvarjona, joka kattaa kaiken fysioterapiasta auran kirkastamiseen!
”jos CAM-käyttäjien määrä kasvaa – ja kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden mukaan se onkin koko ajan kymmenen viime vuoden aikana kasvanut, niin voidaan kysyä, onko se hyvä vai huono asia.”
Taas pitäisi tietää spesifisesti, mitkä CAM-muodot ovat kasvattaneet suosiota, ja mihin ongelmiin potilaat ovat niitä käyttäneet, muutoin kysymykseen ei voi vastata.
”…CAMissa, jota soveltuvin osin esim. WHO suosittelee integroitavaksi kansallisiin järjestelmiin.”
Tässä pitäisi huomioida se, että WHO maailmanlaajuisena organisaationa ulottaa ohjeensa myös kehitysmaihin, joissa ei ole saatavilla yhtä kattavaa lääketieteellistä hoitoa kuin länsimaissa. Ohjeita ei voi siksi tulkita kirjaimellisesti ja kaikkialla samalla tavoin.
”Järjestettäisiinkö tilaisuus, jossa kissa nostetaan pöydälle eli avataan terminologia-keskustelu…Nyt voitaisiin mukaan ottaa muitakin, joita asia koskee, sillä CAM ei näytä olevan lääketiedettä.” … ”olisi hyvä, jos avoin ja julkinen keskustelu käynnistyisi tällä kertaa vaikkapa biolääketieteilijöiden toimesta näkökulmana esim. tutkimukset potilasturvallisuudesta ja potilaan suojelemisesta häntä vahingoittavalta hoitamiselta.”
Terminologian selkeyttäminen tosiaan olisi ensimmäinen järkevä askel, ja se edesauttaisi (jopa mahdollistaisi) jälkeen tulevaa keskustelua.
Kannatan julkista keskustelua, ja esittämäsi näkökulma potlasturvallisuudesta on hyvin relevantti. Ensin pitäisi kuitenkin aloittaa keskustelu terminologiasta ja hoitojen luokittelusta, ja analysoida nykytilanne. Termit ja pelisäännöt selviksi ja faktoja pöytään, sillä tavalla saadaan rakentavaa keskustelua aikaiseksi.
Meillähän on alustava konsensus: CAM ei näytä olevan lääketiedettä 🙂 Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sillä olisi muunlaista arvoa.
Terminologian selkiyttämisen ohella ensisijaisen tärkeää olisi CAM-kentän purkaminen. Olen samoilla linjoilla Juhanin ja Paulin kanssa siitä, että on yksinkertaisesti kestämätöntä puhua CAM-hoidoista yhtenä kokonaisuutena, kun se on todellisuudessa aivan hajanainen joukko erilaisia hoitokäsityksiä ja -käytäntöjä.
Miten ”nykyinen CAM-kenttä” sitten luokiteltaisiin tarkoituksenmukaisesti?
Asia rupesi kiinnostamaan minua niin, että laadin alustavan luonnoksen. En kuitenkaan nyt postaa sitä tähän, vaan kehittelen sitä vähän edelleen. Olen harkinnut oman blogin perustamista, koska tykkään pohtia näitä lääketieteeseen ja uskomuksiin liittyviä asioita, ja kirjoittaa niistä. Pöytälaatikossa on jo yhtä ja toista. Tässähän olisi mainio aihe vaikka avaukseen.
Anna hyvä, hieno ajatus sinulla hahmotella määrittelyä. Näkemyksesi kiinnostaa minua erittäin paljon. Konsensus todella näyttää vallitsevan siitä, että CAM ei ole modernia länsimaista lääketiedettä.
Muutkin kommenttisi ovat aiheellisia ja viittaavat siihen, että tutkimusta todella tarvitaan esim. syöpäpotilaiden CAMin käytön haitoista (ja tietysti myös mahdollisista hyödyistä).
Määrittelyistä: Yleisimmin CAM kansainvälisesti määritellään hoidon ja terveyden edistämisen erilaisten muotojen kokonaisuudeksi, joka sijoittuu kussakin maassa vallitsevan terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolelle. Tämä on siis järjestelmätason määritelmä, eikä ota kantaa siihen, millaisiin taustaoletuksiin kukin hoitomuoto nojaa, mitä käytäntöjä noudattaa ja millaista tutkimusta niistä on tehty.
Hoitomuotoja on jaoteltu eri tavoin:
Kaptchuk & Eisenbergin jaottelu vuodelta 2001 http://www.centerfortraditionalmedicine.org/uploads/2/3/7/5/23750643/varieties_of_healing_a_taxonomy_of_unconventional_healing_practices.pdf
Tuore analyysi käytetyistä termeistä rapakon takana https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4875612/
USA:n National Center for Complementary and Integrative Health´in jako: a) Natural Products, b) Mind and Body Practices, c) Other Complementary Health Approaches https://nccih.nih.gov/health/integrative-health#term
Samalla kun pohdin CAM-määrittelyä, varmaan tulet uudelleen määritelleeksi uskomushoito-terminkin. Sehän on myös epämääräinen sikäli, että uskomushoitoja (jos se määritellään niin, että ne ovat hoitoja joiden tehoa ei ole osoitettu RCT:llä) sisältyy myös terveydenhuoltojärjestelmän ihan virallisesti käyttämiin hoitoihin jonkin verran. Näistä vain ei julkisuudessa puhuta oikeastaan ollenkaan.
Tässä kohdin on hyvä muistaa tärkeä tieteellinen periaate: »proof of no effectiveness» (näyttö tehottomuudesta) on eri asia kuin »no proof of effectiveness» (ei näyttöä tehosta). Tästä kirjoitin kauan sitten https://liinanblogi.com/2012/06/29/mita-uskomushoito-termi-tarkoittaa-huuhaatako/
Hyvä ajatus, että alat kirjoittaa blogia. Siinä omat ajatukset selkiytyvät varsinkin kriittisistä kommenteista ja samalla tulee kerrotuksi muille mietteitään. Ilmoittelehan blogiosoite, kun sen avaat.
Katoamistemppu, sylihoito ja muut sen kaltaiset hoidot eivät varmaan olisi riittäneet esim. terrorismissa ja talvisodassa, olisi tietty ollut hauskaa, jos Aleppon rauniot olisivatkin olleet sylihoitoloita ja siis ihan ehjiä taloja. Realismia vai ?
Niin, ihmisten kaukaiset traumat ja kaltoinkohtelut johtavat väkivaltaisuuksiin. Samoin kuin sosiaalinen eriarvoisuus synnyttää vihaa ja väkivaltaa, joita todellakaan ei voi poistaa sylihoidolla. Eivät ongelmat tunnu poistuvan selkäsaunalla ja toisiaan tappamallakaan. Pitäisi aina pyrkiä kuitenkin neuvottelemaan ja löytämään sopu. Kaikilla ihmiselämän alueilla. Vaikeaa se on, mutta mielestäni kuitenkin parempi vaihtoehto kuin tappaminen.
Yksi homeopatian periaate on ” similia similibus curantur” eli sama auttaa samaan. Tätä on käytetty esim. myrkkyjen tolerabiliteetin lisäämisen. Olen esi. kuullut, että jotakuta ei saatu arsenikilla myrkytetyksi, kun kohde oli ottanut pitkään pieniä arsenikkiannoksia. Myös astman hyposensibilisaatiohoidossa annetaan allergeeneja ihonalaisesti nousevin annoksin, kunnes potilas sietää lopulta allergisoivan aineen. Tässä käytetään siis nousevia annoksia, mikä eroaa homeopatian ”potentoinnista”.
Tietenkin homeopaattien tarkka asoiden kyseleminen viehättää potilaita, jotka varmasti tuntevat, että heistä välitetään. ”Oikeaan” homeopaattiseen preparaattiin pääseminen edellyttää pitkiä kyselyitä ja seikkojen huomioimista. Myös esim. tappelemisessa ja väkivaltaisessa käyttäytymisessä ei järkipuhe ja kaunis puhe ei välttämättä auta. Tilanne voi vain paheta, kunnes tulee joku jermu, joka antaa tappelijalle elämänsä selkäsaunan. Siis sama auttaa samaan.
Hauska metafora tuo ”selkäsauna”. Toinen tapa suhtautua tappelupukariin on “katoamistemppu”, jolloin pukarilla ei ole kenen kanssa tapella. Kolmas on ”sylihoito”, jolloin tappelu muuttuu lämminhenkiseksi halaukseksi. Sylihoidossakin on ”similia similibus curantur” eli sitä ”samaa” eli kosketusta, mutta lämmöllä ja myötätunnolla höystettynä, siis erimuotoisena kuin nyrkillä mättämiskosketus on.
Oikein hyvää joulua ja paljon Korvatunturin herran tuomia lahjoja!
[…] Homeopatia on kaikkein ristiriitaisin CAM-hoitomuoto Suomessa. Myös kansainvälisesti siitä käydään kiivasta keskustelua. Ristiriita, jopa pelko ja hätä liittyvät siihen, että homeopatian vaikutusmekanismia ei tunneta, mutta silti sitä käytetään Keski-Euroopassa laajasti. Meta-analyyseja on sekä puolesta että vastaan. Tässä linkki, joka kertoo näistä meta-analyyseista. Painotan, että tämä ei ole tieteellinen julkaisu, mutta siinä kerrotaan eri meta-analyyseistä: http://www.greenmedinfo.com/blog/extreme-bias-ftc-s-ruling-homeopathic-medicine. Blogissani pohdin aihetta noin vuosi sitten https://liinanblogi.com/2016/12/18/tapaus-homeopatia/ […]