Kiistelyä: Parantaako myönteinen ajattelu?

Ensin Aamulehti myöntää, sitten kieltää ja sen jälkeen pehmentää käsitystään positiivisen ajattelun vaikutuksesta sairaan ihmisen elämään. Mistä on kysymys?

Mielen vaikutuksesta hyvinvointiin on vankkaa tieteellistä näyttöä. Mielentiloilla on todennettu yhteys ihmisen fysiologisiin reaktioihin. Genetiikasta ja lääketieteellisestä mikrobiologiasta väitellyt Jo Marchant esittää tuoreessa tietokirjassaan potilastapauksia (pääasiassa tapauksista, joita ei osata parantaa koululääketieteen menetelmin) sekä selostaa tutkimustuloksia mielen vaikutuksista kehoon (Marchant 2016).  Barbara Fredricksonin tutkimukset ja julkaisut (mm. 2011, 2013) osoittavat myönteisten tunteiden vaikuttavan positiivisesti hyvinvoinnin kokemukseen ja erityisesti mielenterveyden edistämiseen, mutta myös fysiologisesti.

Aamulehti julkaisi sunnuntaina 3.4.2016 Harri ja Ilkka Virolaisen haastattelun, jossa nämä kertoivat näkemyksiään terveydestä. Jutussa ”Parantumattomasta voi parantua” toimittaja kirjoitti: Virolaiset uskovat, että ajatuksen voimalla on mahdollista parantua mistä tahansa sairaudesta.” ja ”Virolaiset uskovat, että pelkästään myönteisellä ajattelulla keskimääräinen elinikä voisi nousta kymmeniä vuosia.”

Jutussa puhutaan myös toivosta, elämäntavoista, rentoutumisesta, tukahdutettujen tunteiden käsittelemisestä ja henkisestä tasapainosta.

Sunnuntaina iltapäivällä 3.4.2016 lehti julkaisi netissä OIKAISUN: ”Tohtorikaksoset väittävät: parantumattomasta sairaudesta voi parantua”. Sama juttu ilmestyi painetussa Aamulehdessä sunnuntaina 3.4.2016 suunnilleen samansisältöisenä otsikolla ´Parantumattomasta voi parantua´ .Jutussa muun muassa esitettiin ajatus, että ajatuksen voimalla on mahdollista parantua mistä tahansa sairaudesta tai että myönteisellä ajattelulla voi parantua, vaikka lääkäri olisi antanut vain tunteja elinaikaa. Tällaiset väitteet ovat huuhaata. Jutussa haastatellut veljekset esiteltiin ”tohtoreiksi”, mutta he eivät ole lääketieteen asiantuntijoita. He ovat kauppatieteiden tohtoreita.”

Tänään, maanantaina 4.4. tuli julki artikkeli ”Tahdonvoima ei paranna, mutta voi helpottaa oloa”. Haastateltavana on Tampereen yliopistosairaalan palliatiivisen osaston ylilääkäri Juho Lehto, joka toteaa, että vaikka positiivinen ajattelu ei paranna parantumattomasti syöpäsairasta, mutta se voi kuitenkin helpottaa oloa ja parantaa potilaan elämänlaatua.

Lehto mainitsee myös, että täydentäviä hoitoja käytetään usein ”perinteisen hoidon lisäksi tai siinä vaiheessa, kun lääketiede ei enää vaikuta taudin kulkuun”. Aamulehti käyttää edelleen epätarkkaa ja vanhaa termiä uskomushoito (Ks. http://liinanblogi.com/2012/06/29/mita-uskomushoito-termi-tarkoittaa-huhaatako)

On harvinaista, että potilas käyttäisi VAIN täydentäviä hoitoja, Lehto toteaa. Tätä kantaa tukee myös laaja kansainvälinen tutkimustieto. (Ks. tarkemmin Aarva 2015   http://www.basambooks.com/kirja/978-952-260-449-1/parantavat-energiat/ )

Juho Lehto ei kannata tiukkaa vastakkainasettelua täydentävien hoitojen ja koululääketieteen välillä. Hän toteaa viisaasti:

”Elämä on muutakin kuin lääketiedettä ja ihmisellä on oikeus käyttää hoitoja, jotka tekevät hänen olonsa hyväksi.”

Näkemyseroja

Täydentäviä hoitomuotoja koskevan eipäs-juupas –kinaamisen taustalla on kahdenlaisia syitä.

Ensiksikin kyse voi olla maailmankuvan ja ihmiskäsityksen eroista. Koululääketiede nojaa melko puhtaasti luonnontieteisiin (biologiaan kemiaan ja fysiikkaan), joissa mielen osuutta sairauksien hoitamisessa ja terveyden edistämisessä mitätöidään. Esimerkiksi plaseboa, joka juuri on mielen vaikutusta paranemisprosessissa, käytetään tutkimuksissa (erityisesti lääketutkimuksissa) välineenä varmistaa tutkittavan hoidon todellinen vaikutus. Terveydenhuollossa plasebo on hiukan paradoksaalinen asia. Yhtäältä se on hyvä asia, koska se auttaa parantumisessa. Toisaalta se ongelmallista juuri mielen kautta vaikuttamisensa vuoksi, koska mielellinen vaikutus ei sovi aukottomasti biologiseen hoitomalliin.

Mielentiloihin liittyvissä hoitomuodoissa (kuten hypnoosi, mindfulnees-meditaatio, mielikuvaterapiat, psykoterapiat) ja kehomieli-hoidoissa (kuten akupunktio, kiropraktiikka, naprapatia ja muut kosketushoidot) tietoisuus, mielentilat ja tunteet ovat tärkeä osa hoitoprosessia.

Nämä eivät ole joko-tai –asioita, vaan kumpaakin lähestymistapaa voidaan soveltaa ihmisen hoitamisessa sekä omaehtoisessa terveyden edistämisessä samanaikaisesti. Eivät ne ole millään tavalla ristiriidassa keskenään. Saattaakin olla, että jonkinlainen paradigman vaihdos terveydenhuollossa on tulevaisuutta.

Toinen kinaamisen taustalla vaikuttava syy saattaa olla ammattireviirien puolustus. Perinteiset terveysalan ammattilaiset (kuten lääkärit, sairaanhoitajat, fysioterapeutit ja psykoterapeutit) eivät ehkä halua, että uusia hoitoalan ammatteja otetaan mukaan julkisen rahoituksen piiriin. Näin saattaa olla, vaikka hoitomuotojen toimivuudesta olisikin tutkimusnäyttöä ja vaikka nämä ”uudet” hoitajat olisivatkin riittävästi koulutettuja. Ammattireviirien puolustuksessa ”tiedettä” käytetään keppihevosena.

Virolaisten veljesten haastattelussa mielestäni ongelma on mutkien suoristaminen. Jutussa kerrottiin asiallisesti, mitä veljekset väittävät. Journalististen periaatteiden mukaan olisi ollut viisasta ottaa selville myös toinen näkemys. Näin Aamulehden ei olisi tarvinnut oikaista sinänsä journalistisesti asiallista juttua. Siinähän toimittaja ei väittänyt itse mitään, vaan kertoi mitä haastatellut sanoivat. Näin journalismin pitkääkin toimia.

Jos toimittaja olisi tutkinut myönteisen ajattelun vaikutusta terveyteen ja hyvinvointiin hiukan tarkemmin, hän olisi tullut päätelmään, että tutkimusten mukaan myönteinen ajattelu ei paranna SUORAAN jotakin sairautta, kuten syöpää. Mutta se, samoin kuin myötätunto, rentoutuminen ja hoiva vaikuttavat psykologisesti ja fysiologisesti ihmiseen siten, että vaivat joihin biolääketieteellisin menetelmin ei voida vaikuttaa, voivat lievittyä.

Mielentilat, kuten meditaatio ja myönteinen ajattelu voivat merkittävästi lievittää monia epämääräisiä oireita ja fyysisiä tiloja, joihin ei ole olemassa pätevää lääketieteellistä hoitoa. Pitkällä aikavälillä myönteisyys, tietoisuustaidot, yhteisyyden ja turvallisuuden kokemukset edistävät terveyttä vaikuttamalla mm. hermostoon ja sisäeritystoimintaan sekä siihen, kuinka ihminen suhtautuu elämäänsä ja maailmaan yleensä.

Lisää avoimuutta!

Kuten Juho Lehto toteaa, elämä ei ole vain lääketiedettä. Terveys on liian tärkeä asia jätettäväksi vain pienen asiantuntijapiirin vastuulle. Olemme kaikki myös itse vastuussa.

Tavallisen kansalaisen kannalta olisi hyvä, että kaikki sellaiset avun muodot, joiden hyödyistä ja käyttökelpoisuudesta on kunnollista näyttöä, otetaan avoimesti keskusteltavaksi eri intressiryhmissä.

Olisi myös hyvä tutkia tieteellisesti, mikä tämänhetkinen tilanne täydentävien hoitojen (kuten tietoisuustaidot, hypnoosi, kiropraktiikka jne.) kentällä on eli kuka käyttää hoitoja, kuinka paljon ja miksi, keitä hoitajat ovat, miten he ovat kouluttautuneet, mitä hyötyjä ja haittoja/vaaroja epävirallisista hoidoista on.

Tutkimustiedon sekä  asiallisen, faktoihin nojaavan ja ennakkoluulottoman kansalais- ja asiantuntijakeskustelun pohjalta avoimen demokratian periaatteiden mukaan ryhdytään sitten tekemään perusteltuja terveyspoliittisia päätöksiä.

Näin toimii avoin kansalaisyhteiskunta. Onko Suomessa sellaista?  

Lähteet

Fredrickson Barbara (2011) Positivity. Oneworld Publiations. Oxford.

Fredrickson Barbara (2013).  Updated thinking on positivity ratios. American Psychologist 68.9 (Dec 2013):814-822.

Marchant Jo (2016) Cure. A journey into the science of mind over body. Crown Publishers. New York